Pikkujuttuja

Eilen iski orastava loman puoliväliahdistus. Olotilaa myötäili kylmä tuuli, joka tuiversi ulkona hiukset takkuun ja nostatti ihokarvat pystyyn. Tänään aamulla lakkasin varpaankynnet värisävyllä ”sunday” ja tsemppasin itseäni sillä, että kesä ja loma jatkuvat. Tästä tuli paljon parempi päivä ja sääkin on ollut enempi kesäinen, vaikkei  mikään helle meitä täällä stadissa ole hellinytkään.

Kurvista ratikkaan nousi Stockan pysäkillä useasti rahaa kerjäävä nainen. En tiedä hänen taustojaan, mutta ulkoisesti hän näyttää olevan hiukan huonossa hapessa. Istuin ratikan etummaisella penkillä ja hän pysähtyi eteeni. Käytiin dialogia:

-Päästä minut siihen istumaan, totesi nainen.

-En päästä, vastasin.

-Mikset päästä?

-Siksi, että istun tässä ja täällä on muita vapaita paikkoja.

-Anna vähän rahaa, sanoi nainen ja työnsi kouransa melkein kasvoilleni.

-En anna, vastasin.

-Miksi et anna?

-En halua antaa.

Nainen luovutti ja siirtyi istumaan taakseni neljän matkustajan ryhmään. Kuulin keskustelua:

-Anna vähän rahaa, aneli nainen takanani istuvalta mieheltä.

-Miksi vähän? Mitenkä olisi paljon? Kuinka paljon tarvitset?

-Anna vähän rahaa, toisti nainen hetken mietittyään.

-Mihin sitä rahaa tarvitset, perustele.

-Anna vähän rahaa.

-Jos pyytäisit paljon ja perustelisit hyvin, voin antaa, jatkoi mies.

Ilmeisen hämillään nainen kääntyi seuraavan uhrin puoleen:

-Anna kaksi euroa.

-En anna, vastasi nuorelta kuulostava nainen.

-Mikset anna?

-Miksi sitä rahaa täällä jatkuvasti olet kerjäämässä, meillä on tässä yhteiskunnassa toistaiseksi vielä sosiaalihuolto.

-Minua ei saa sinutella!, vastasi nainen.

-Anna kaksi euroa, jatkoi anelu seuraavalta uhrilta.

Hyppäsimme pois samalla pysäkillä, mutta kulkemaan lähdimme eri suuntiin.

Meillä oli MK:n kanssa keskutassa treffit. Hoitelimme muutamia asioita ja aikomuksemme oli mennä syömään mutkattomaan rauhalliseen jutusteluruokapaikkaan, jossa olimme lähes 16 vuotta sitten ensimmäisillä treffeillämme. Viimeksi Piccolo Mondo:ssa käydessämme totesimme, että tämä paikka on ollut muuttumattomana jo miltei 20 vuotta ja tarvitsisi kieltämättä hieman puitteiden kohennusta. Syön lähes joka kerta herkullisen hedelmillä ja paahdetulla vuohenjuustolla ryyditetyn salaatin ja MK useimmiten äyriäispastan.

Mutta mikä järkytys! Paikka oli vaihtanut nimeä ja omistajaa. Ruokalista ja systeemi oli myös muutettu. Tänään oli tarjolla lounasaikaan ainoastaan feta-salaattia. Käännyimme tyrmistyneinä pois ja etsimme toisen paikan. Sieltäkään en tosin saanut vuohenjuustosalaattia, mutta nälän saimme sammutettua. Hei vaan ja hyvästit kaupungin ehkä parhaimmalle vuohenjuustoiselle salaatille ja hedelmille.

Helsingissä on meneillään useita mielenkiintoisia näyttelyitä. Olen käynyt tällä viikolla jo Chaplin-näyttelyssä Tennispalatsissa. Tänään suuntasin Kiasmaan. Kiasmassa saa kuvata, mutta kuvia taideteoksista ei saa laittaa tekijänoikeusuhkien vuoksi sosiaaliseen mediaan. Kiasma on julkinen rakennus, joten rakennuksen kuvaaminen ja kuvien julkaiseminen on sallittua. Kuvasin arkkitehtuuria litteällä pancake-objektiivillä, jossa on ihmissilmän laajuutta vastaava kuvakulma. Ostin sen nimenomaan arkkitehtuurin ja tilojen kuvaamiseen. Tällä objektiivillä kamera keventyy lähes 300 g ja käyttö sujuvoituu huomattavasti kaupunkikuvaamisessa. 

Pidän Kiasman arkkitehtuurista, vaikka kaikki ratkaisut ja detaljit eivät olekaan kestäneet sääolosuhteitamme. Minusta on hieno kokemus nousta näyttelykerroksesta toiseen loivasti nousevaa luiskaa pitkin. Näkymät kookkaista ikkunoista ovat niin Helsinkiä - eivätkä ole sitä suinkaan sattumalta.  

Kiasman näyttelyt muodostavat hyvän kokonaisuuden. Kiasma HITS oli mielenkiintoinen kooste ajankohtaista nykytaidetta. Kaikki nykytaide ei tavoita minua, mutta osa hyvinkin. Erityisen puhutteleva on chileläisen Alfredo Jaarin näyttely. Alfredo Jaarin edustama kriittinen ja humanistinen näkemys on tämän päivän maailmassakin ajankohtainen puheenvuoro. Vaikutti voimakkaasti ja puhutteli minua! Mieleen tuli myös aamuinen episodi ratikassa.

Marimekon KIMPASSA-näyttely oli puolestaan kevyt ja kepeä tuulahdus. Tästä tekisi mieli ihan kurillaan julkaista muutama kuva, mutta en kuuna päivänäkään haluaisi alkaa keskustella Teresa ”isoisän puutarha” Moorhousen kanssa tekijänoikeuksista! Aika hieno on valtavan kookas punainen ruusu, joka on tehty irtokarkeista, tässä ylhäällä pieni detalji karkkisävytyksestä.

Kylläpä tätä tekstiä nyt suolsi. Loma alkaa näköjään tehdä tehtävänsä! Kirjoittaminen ei onnistu pakolla, sen olen havainnut luovassa kirjoittajaryhmässä, jonka lopetin tänä keväänä osittain juuri ajanpuutteen vuoksi.

Kiasmassa törmäsin Jorma Uotiseen, joka otti pienistä peilinpalasista koostuvan teoksen edessä itsestää kännykkäkuvia koreografi-tanssijan elkein. Jostain syytä näen häntä tämän tästä, mutta en ole vielä rohjennut kysäistä, että ”mitä toine porilaine”.

Ja tässä on päätön Päivi Kiasman wc:n peilissä.

Tiloja ja pintoja Porvoossa

Seitsemän vuotta sitten olin silloisen työpaikkani kanssa viettämässä virkistyspäivää Porvoossa. Oli kaunis kesäpäivä kuten nyt lauantainakin, jolloin teimme tämän kesän Porvoo-visiitin. Seitsemän vuotta sitten ajauduimme kollegan kanssa sattumalta vanhaan tehtaaseen, missä oli kesänäyttely ja sen yhteydessä esiteltiin ideoita tilan muuttamiseksi Avantin konserttisaliksi ja muuhun kulttuurikäyttöön. Myöhemmin olen lukenut lehdestä, miten projekti on edennyt. En tiedä, milloin tämä Taidetehdas on tarkalleen avattu, mutta vasta nyt kävimme katsomassa lopputulosta.

Olin hieman pettynyt, kun käytännössä vanha rakennus oli purettu. Niin näyttää käyneen tämän näytillä olleen kuvankin perusteella.

Vain punatiilestä muurattuja seiniä oli säilytetty. Rakennus oli muuten lähes kokonaan uusi pintoja ja runkorakenteita myöten. Silloin kauan sitten kokemaani tilakokemusta en tavoittanut. Avantin konserttisali oli tosin lukittu, joten sinne emme päässeet kurkkaamaan. Olikohan vaikutuksen tehnyt korkea tehdashalli lukittujen ovien takana?

Tässä tuli taas kerran koettua todeksi se, että uusi ei tunnelmaltaan aina tavoita vanhaa, vaikka suunnittelussa onkin tavoiteltu industrial-henkeä betonisissa pintarakenteissa ja sisustuksessa ja vaikka suunittelijanakin on toiminut ansioitunut toimisto ARRAK Arkkitehdit Oy. Ihan tyylikästä ja linjakasta tietty, mutta se seitsemän vuotta sitten kokemani fiilis jäi puuttumaan.

Opasteet olivat puutteelliset eikä satunnainen kuljeksija saanut mitään käsitystä näyttelyistä tai taiteilijoista. Kaupungin taidelaainaamo, taidekeräilijän pieni erityisnäyttely ja nuorten kevätnäyttely(?) olivat toisessa kerroksessa - muuten tauluja oli ripustettu sinne tänne. Opas-henkilöäkään ei näkynyt missään, mutta kukaan ei myöskään velottanut sisäänpääsymaksua. Palvelua ei tietenkään saa ilman henkilökuntaa eikä henkilökuntaa ilman palkkaa.

Taidetehtaalla oli myös elokuvateatteri ja ravintolarypäs Bistro Sinne tyyliin hyvin sopivine sisustuksineen.

*****

Muitakin mielenkiintoisia tiloja, pintoja ja tunnelmia tuli tietysti vastaan. Brunbergin uutuus suklaalakritsi vei kielen melkein mennessään. Joskus olisi kiva käydä täällä niin, ettei turisteja parveile kaikkialla. Porvossa on turistiryysiksestä huolimatta aina kiva käydä:

Ei tuu esiin, ei!

Aurinko siis. Se uinuu vaan sitkeästi pilviverhon takana. Keho kaipaisi happea ja reipasta liikuntaa, mutta jalka ei vie eteenpäin harmaassa. Aivotkaan eivät oikein kunnolla toimi jatkuvassa matalapaineessa. Tänään nousin sängystä vasta puoli yhdeltä  - kiitokset siitä kuuluu tosin hyvin toimivalle "huonepalvelulle". Siemailin lattea, loikoilin laiskana ja luin edellisen päivän hesarin kannesta kanteen. Kirjottajapiirin opettajani muuten poseerasi autoliitteessä konepellillä. Piti oikein hieraista silmiä.

Valon tarve tyydytetään nyt korvikkein, etelän hedelmillä ja taiteella. Hyvää kai nekin tekevät?