Marraskuu

Kaunis aurinkoinen ja ruskan väritttämä syksy.

Kyllä se vaan menettelee.

Tomaatit pelastin yöpakkaselta.

Aitoviikunan kahdelle viikunalle kesä jäi liian lyhyeksi.

Vielä on tämä marraskuu sinniteltävänä.

Oppi 3: Kuuntele luontoa

Tuuli on tyyntynyt.

Lehti leijuu, leijuu, leijuu.

Rannalla kaikaa valkoposkihanhien rupattelu.

Oppi 2: Näe värit

Värit.

Syksyn murtamat punaiset, keltaiset, oranssit, ruskeat.

Ja taivas - joskus niin sininen.

Nämäkin kuvat on otettu Hermannista, jossa vanha teollisuusalue, teurastamon tienoot ja entinen tulevien eläinlääkäreiden tyyssija ovat hiljalleen muuttuneet uudeksi asuinalueeksi aivan kantakaupungin kylkeen.

Opintiellä

Jotkut pitävät syksystä.

Minä vasta opettelen pitämään. 

Oi ihana elokuu

Tulin vaan toteamaan, että oli se hyvä, että tuli sittenkin tämä kesä. 

Mieltä ja kehoa hyväilevä lämpö ja leppeys. 

Oi ihana elokuu! 

Muuten ei tulevasta syksystä olisi tainnut tulla yhtään mitään. 

Nyt on kesää vedetty mieli ja keho täyteen, joten minun puolestani syksy voi nyt tulla. 

Vaikkapa jo huomenna. 

Sekaisin vauvasta

Jos minulta juuri nyt kysyttäisiin, mikä on parasta ikääntymisessä, vastaisin ehdottomasti LAPSENLAPSI. Hän syntyi viikko sitten maanantaina 30.3. juuri ennen kun vuorokausi vaihtui tiistaiksi. Vähän jo ehdimme häntä odotella, minä vähän hermoillakin.

Hän on rakas, ihana, täydellinen. Oma persoonallisuutensa piirteineen ja ilmeineen jo nyt viikon ikäisenä ja koko elämä edessään. Tunnen suurta onnea ja kiitollisuutta lapsenlapsesta ja mahdollisuudesta kohdata seuraava sukupolvi. Onnellista on ollut myös nähdä vauvan vanhempien kasvu rakastaviksi vanhemmiksi ja iloitseminen vauvasta yhdessä muun sukulaisjoukon kanssa jo ennen hänen syntymäänsä.

Tämä pieni ihminen saa minut melkein sanattomaksi. Onneksi on ollut näitä pääsiäisen lomapäiviä ja mahdollisuus nähdä useasti päivä päivältä muuttuvaa lasta. Olen ehkä vähän sekaisin hänestä ja melko pöljähtänyt onnesta! 

Valo, varjo

Onpa ollut jo toista viikkoa ihanat ilmat. Pitkäpiimäisen talven jälkeen valo tuntuu niin ihanalta. Se tuntuu kevään lupaukselta. Ei meinaa oikein uskoa, että aamu aamun perään taivas on ollut auringonnousun värittämä ja illalla auringonlaskun vaaleanpunaiseksi rusottama. Mutta kyllä niitä harmaita aamuja ja pimeitä iltoja ehtikin jo olla riittämiin. 

Itselleni on tapahtunut outoja yhteensattumia. Eräänä aamuna menin jopa vahingossa tunnin etuajassa töihin. Työt sujuvat muutenkin taas paremmin, vaikka en siellä ole sentään vielä tanssahdellut. Ja vaaleanpunaisten sävyjen sokaisemana ostin poskipunan - tietenkin vaaleanpunaisen, jollaista minulla ei ole ollut sittten nuoruusvuosien. 

Sattuipa sellaistakin, että innostuin siivoamanaan kotona. Se oli virhe. Tein äkisti nopean suunnavaihdoksen ja polvessa rusahti. Oireet ja kivun luonne viittaavat vahvasti joitakin vuosia sitten potemaani toisen polven kierukkavammaan. Vakuutusyhtiö ei antanut maksusitoumusta magneettikuvaukseen, joten joudun sen ilmeisesti itse kustantamaan. Tähystysleikkaus omalla budjetilla taitaa olla liian tyyris. Huolestuttaa, kuinka kauan tässä joudun taas klinkkaamalla odottelemaan ja vaihtelemaan papereita vakuutusyhtiön kanssa. Tiedänhän kyllä entuudestaan, että if…:n mainoskampanaja on mielikuvamarkkinointia jos jokin.

Kuukausia jatkuneessa harmaudessa ehti jo melkein unohtaa, miten kaunista on valon ja varjon leikki!

Pieni elämä

Voisin kirjoittaa, että tekaisin iltojen puhteiksi tällaiset jämälankasukat. Oli kuulkaas tosi kiva kutoa vanhoja jämälankoja iloisen värisistä pikkukeräsistä sukiksi ohulla ruusupuisilla puikoilla. Hienot ja lämpimät tuli ihan tyhjästä vaan. Mitäs tykkäätte <3

Mutta blogini ei ole hyvänmielenblogi enkä minä aina yltiöpositiivinen ihminen.  Kudoin (eli neuloin) nämä sukat ihan silkkaa turhautumistani. Töihin paluu ja alkuvuosi on ollut jotensakin takkuinen. Kuin joku haikeus ja väsymys olisi iskenyt sisikuntaan.

No, syitä toki löytyy. Kuten nyt esimerkiksi talveton talvi ja jatkuvat pääkallokelit. Ja varovaisesta etukumarassa kävelystä kipeytyvät lonkat - ei siis tee mieli kävellä muuta kuin aamulla töihin ja illalla töistä kotiin. Potuttaa myös, että E:llä alkava operaattori ei onnistunut toimittamaan hädin tuskin enää toimivan vanhan phonen tilalle jo viime vuonna ostamaani uutta missään järjellisessä ajassa, vaikka puhelinmarkkinoilla on ymmärtääkseni ostajan markkinat. Tai työpaikan iv-remppa kaikkine kolinoineen, meteleineen, pölyineen ja raittiin ilman puutteineen. Ja tietenkin työpöydälle kasautunut läjä hommia, jotka pitäisi hoitaa suitsaitsukkelaan, vaikka ei metakan vuoksi pysty kunnolla edes keskittymään ajatustyöhön. 

Jämäsukkien kutominen on siis ollut lähinnä terapiaa viime aikoina pieneksi kutistuneelle elämälleni. Huomasin, että Deet ja Beet olivat joululoman aikana loppuneet. Aloitan apteekista!

Sääpäiväkirjasta

On märkää ja pimeää. Sade vihmoo, pieksää, piiskaa. Lämpötila +4 astetta. Jalat lipsuvat mustan jään liukastamilla kaduilla. Taivaalla pilviharso ohittaa hiljaisen kuun. 

*

*

Sorsien paluu

Vuoden vaihtumiseen liittyy minusta aimo annos haikeutta, juuri nyt myös alakuloa. Vuodet vierivät ja tahti tuntuu vaan kiihtyyvän omien vuosien karttuessa. Vastahan se oli millenium, 15 (!!) vuotta sitten.

Alakuloa nostattaa myös ikkunasta avautuva harmaus. Vesi pieksää ikkunaa ja tuuli puhisee uhkaavin hönkäyksin. Meressä on jäljellä enää rippeet jääpeitteestä ja sorsat ovat palanneet. Kaikki lumi on sulanut. Hämeen ja Uudenmaan vedet virtaavat Vantaanjokea pitkin ja lahden vedenpinta on piripinnassa. Lomapäivätkin hupenevat kovaa vauhtia.

Olen sentään saanut tehtyä muutaman projektin kotona. Olen siivonnut köökin vähän perusteellisemmin (joulun jälkeenhän on enemmän aikaa…), olen pyyhkinyt ovet ja järjestellyt kaappien sisältöä. Tykkään metrin levyisistä vetolaatikoista, joissa on kattiloille ja padoille oma laatikkonsa, lautasille omansa ja kauhat ja kapustat ovat rivissä omassaan. Koska jatkuva järjestyksen pito ei ole parhaita puoliani, ovat nämäkin laatikot ehtineet mennä sikinsokin vuoden aikana. Mutta nyt on taas kaikki rivissä ja järjestyksessä. Eilen siivosin eteisen, loppuloman aikana pitää vielä järjestellä makkarin kaappeja tarkoituksenmukaisemmin ja pestä ja järkkäillä kylppäri.

Uuteen kalenteriin on tehty vasta muutama merkintä, tärkeimpinä siskontytön pojan ristiäispäivä ensi viikonloppuna ja maaliskuinen huipputärkeä päivä. Päivät ne vaan pitenevät joka päivä siitäkin huolimatta, että valoa ei juuri tänään näkyisikään! 

Hyvää vuotta 2015!

Äiti ja tytär uimahallissa

Kuva on lainattu täältä: https://fi-fi.facebook.com/yrjonkadunuimahalli

Olemme käyneet tyttären kanssa viime aikoina uimahallissa. Uintipuuhien lomassa ehdimme jutella kaikenlaista.

Tytär ymmärtäväisen kohteliaasti: Sulla pursuaa vähän tosta…

Äiti kohentaa ryntäitä uimapukuun: Ai jaa, katos.

Ja jatkaa: Hukkasin entisen uimapukuni - olen kait unohtanut sen uimahalliin. Oli pakko ostaa uusi. Huhhuh, ravasin kaikki kaupat ja vasta neljännestä löytyi jotensakin siedettävän yksinkeraiset ja tarpeeksi armeliaasti peittävät mustat uikkarit. Ei tää harmi kyllä ihan yhtä hyvä ole kuin hukkaamani...

Tytär: Jooo, mä ymmärrän. Kun menin tämän (luonnollisesta syytä) kasvavan vatsani kanssa ostamaan uimapukua, tajusin mitä olet tarkoittanut niillä sovituskoppikauhutarinoillasi. Musta olen näyttänyt pukukoppien peilissä hyvältä kaikissa kokeilemissani vaatteissa. Aina. Nyt sovitin varmaan kaikki Stockan uimapuvut ja näytin kaikissa lähinnä hylkeeltä. Myyjä ravasi hakemanaan aina vaan uudet uikkarit ja nämä oli parhaat.

Äiti: Noihan näyttää hyvältä. Aika vanhaksi olet sitten saanut saanut elää sovituskoppityytyväistä elämää! 

Vuosi vaihtuu ja minunkin elämässäni on edessä muutoksia. Jälkikäteen muistan tästä vuodesta muutot ja asettumiset, alkukesän kimppakämppäelämän, kauniin lämpimän kesän, alati vaivaavan kiireen ja riittämättömyyden tunteen sekä maailman jähmettymisen poliittisiin kriiseihin. Mitä teille jäi päällimäisiksi muistoiksi vuodesta 2014?

Maanantaina

Maanantai on viikkoni hoppu- ja hobbypäivä. Töissä on maanataisin tietyistä aikataulujärjestelyistä johtuen kiireinen päivä. Aamupäivällä minulla on aina asiakkaita ja vasta lounaan jälkeen voin tehdä keskittyneemmin töitä. Useimmiten juuri maanantaisin tahti on melko pakonomaista ”pitää saada valmiiksi”-tahtia.

Työpäivän jälkeen lähden suoraan harrastuksen pariin hyppäämällä ensin metroon ja sitten lähijunaan. Junassa syön hedelmän ja juon pullosta vettä. Kuudelta pistän essun eteeni, levitän harrastuskassin sisällön pöydälle ja alan sekoittaa värejä. Sitten alan sutia pensselillä kankaalle. Joinakin iltoina olen ensin vaipumaisillani epätoivoon, mutta joskus flow nappaa minut heti mukaansa. Yhdeksän korvilla ihmiset alkavat keräillä välineitään ja niputtaa maalaustelineitä pinoihin. Silloin havahdun todellisuuteen.

Kolmeen tuntiin en ole ajatellut juuri muuta kuin edessä olevaa kangasta, joka peittyy vähitellen ideani mukaisesti. Yhdeksän jälkeen kipitän taas lähijunaan ja Rautatientorilta bussiin. Kotiin saavun vähän ennen kymmentä. Olen väsyneen virkeä eli vähän pökerryksissä, mutta onnellinen.

Hitaalla

Hämärä meinaa pysäyttää ajatukset. Päässä tuntuu tunkkaisen paksulta. Tänään on mennyt niin hitaalla, että olen juossut ratikan, bussin, metron ja lähijunan perässä ja jäänyt neljä kertaa pois kyydistä. Lähtemisten ja saapumisten aikataulut takkuavat pahan kerran. Pitäisi kenties kiikuttaa kirkasvalolamppu työpaikalle.

Illalla katsoin televisiosta Virpi Suutarin dokumentin ”Eedenistä pohjoiseen”. Inhimillisen ihmisläheinen, kaunis, puhutteleva. 

Syksyn tuntu

Viikonloppuna olin siskon luona Porissa. Havaitsin, että siellä oli kaunis ruska ja syksyn tuntua. Tällä viikolla Helsingissäkin puiden lehdet ovat alkaneet kellastua. Tänään oli oikein tyypillistä harmaata, tuulista ja kosteaa. Syksyä siis. 

Koska en ole mikään syysihminen, olen viime vuosina kokeillut erilaisia selvitymiskeinoja. Viime syksynä valmistelin muuttoa, joten en yksinkertaisesti ehtinyt vaipua syysväsymykseen. Toissa vuonna järjestin itselleni kaikenlaista puuhaa syksyn pimeyttä virkistämään. Se oli aika hyvä keino. Nyt tunnen syksyn hiipivän sieluuni sellaisella vauhdilla, että päätin ottaa itselleni enemmän omaa aikaa ajattelemiseen ja kotioleiluun. Jos innostun jostain puuhastelusta, se on hyvä mutta ei välttämätöntä. Nyt olen merkannut työkalenteriin vapaapäiviä viikoittain ja pidemmän vapaan vuodenvaihteeseen. Saldo- ja lomapäiviä onkin tältä vuodelta pitämättä vaikka kuinka paljon. 

Olisi kiva kuulla, miten sinä selätät syksyn? 

Minulle tämän syksyn piristys on ollut "lummelampiprojekti".

Puolukat ovat syksyisen metsän valopilkkuja. Niistä tykkään!

Menin kuitenkin

Tein Habitare-messuilla eilen perjantaina läpikulkukeikan. En kyllä kulkenut kaikkia halleja edes läpi vaan keskityin halliin 7, jossa oli mielenkiintoisimmat jutut esillä. Ei tehnyt hitustakaan mieli katsella ylisuuria soffia, blingblingiä eikä maalaisromantiikkaa. Tilpehööriosastolla tein pikapyrähdyksen ja muutamia lahjahankintoja. Kuvatarjonta on täysin sattumanvaraista eli fiilispohjalta räpsittyä. 

Tiedätte tunteen, että on jossain tilanteessa ylitarjonnan keskellä, mutta ajatukset ovat keskittyneet paljon oleellisempaan ja tärkeämpään. Eilen oli sellainen päivä. Olin onnellinen ja odotuksen pauloissa äärettömän suuresta asiasta. Sillä tunteella ei ollut niin mitään kosketuspintaa messumööpeleihin. Silti olin ajatusteni vallassa aistillisesti hyvin vastaanottavaisella mielellä. Ristiriitainen tunne.

Näin messuilla paljon kauniita vihreän sävyjä, joissa sieluni lepää. Veden vihreää, oliivin sävyjä, sammeleen ja metsän vihreää.  Toisaalta messuilla näkyi myös voimakaita tehostevärejä ja paljon vaaleaa. Ehkä hieman vähemmän mustaa? Olisiko sen tilalle hiipimässä tumma sininen?

Silmäni tarrautuivat erityisesti käsityönä valmistettuihin tuotteisiin. Sain Annansilmä-osastolta ohjeet, miten voin korjata vanhaa rottinkista palliani. Teak-puiset tanskalaiset muotiapinat hymyilivät yllättäen juuri minulle. Luulin niiden kärsineen mm. blogien ansiosta jo täydellisen inflaation? 

Messuilla oli mielestäni harvinaisen hiljaista perjantai-iltana. Siis lähes autiota? Aiempien messukäyntien  muitijälkien mukaan messuilla liikkuminen on ollut ihmispaljouden vuoksi usein lähes tukalaa. Olisiko viime vuosien sisustusbuumi hieman hiipumassa? Tai ihmisten kuluttamiseen tulossa joku järki. Vai taloudelliset realiteetit tulleet eteen?

Huomasin messuilla selailemassani lehdessä (ARK 4/2014) esiteltävän nykyisen kotitaloni. No, ostin tietenkin sen lehden ja työnsin kotona kirjahyllyyn. 

Kesäinen ilma tuntuu vain jatkuvan, mutta tänään täytyy kääntää katseita tänne kotiin ja neljän seinän sisälle. On kertynyt monlaista kasaa, läjää, pyykkivuorta, lyhjiä pulloja… 

Hyvää viikonloppua sinullekin!