Hipaisu

Eilen illalla kirjahyllystä tarttui käteen Hilkka Laukka-Sinisalon kirja ”Tarina kahdesta sammakosta” eli kuinka löydät itsestäsi selviytyjän. Olen ostanut ja lukenut kirjan vuonna 1994. Kaksikymmentä vuotta sitten ei vielä puhuttu self help-teoksista, mutta sellainen tämä kirja suurin piirtein on. Kirja on pysynyt hyllyssäni, vaikka olen karsinut kirjoja moneen kertaan vuosien varrella. Kirjaan tarttuessani mietin eilen, joutaisko se jo menemään? Tuskinpa kirja minulle nyt kahdenkymmenen vuoden kuluttua enää tarjoisi itseapua? Mutta kirja päättikin tarttua uneeni ja siirsi alitajunnan menneisyyteen.

Olen huomannut nukkuvani kevytpaasto-päivien jälkeen tavanomaista paremmin. Hyvin nukkuessani näen usein myös unia. Unet lainehtivat niin menneisyyden ja tulevaisuuden kuin todellisuuden ja kuvitellun välillä. Viime yönä toimin Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Ei tolkun tolkkua, koska en ole vähääkään kiinnostunut pallon perässä juoksemisesta enkä ole eläissäni ikinä edes jaksanut seurata yhtäkään jalkapallo-ottelua. No, mutta unessa osottauduin suoranaiseksi piileväksi kyvyksi valmennuksen saralla. Suomen joukkue alkoikin menestyä. Sain mainetta ja kunniaa (mihinkähän alitajunta niitäkin mukamas janoaa…?).

Erään voitetun ottelun jälkeen kättelin voimieni tunnossa rivissä seisovia jalkapallovaikuttajia ja aktiivisia harrastajia. Sitten tunnistin miehen menneisyydestä. Joukkuelajien fanaattisen harrastajan ja armoitetun naisten miehen, jota en vain voinut silloin muinoin vastustaa. Tunnistin hänet heti parin vuosikymmenen takaa – tuoksusta, posken hipaisusta ja nopeasta halauksesta.

Valkoposkihanhet kaakattivat rannalle lentäessään ja heräsin. Hertsileijaa sentään, ajattelin. Eilen hypistelemäni kirja siivitti minut hetkeksi siihen aikaan, jolloin luin kirjan. 

Kesän viimeiset mansikat

Loppukesän mansikkasato on ollut maukasta, mutta viimeisiä taidetaan jo viedä tämän kesän osalta. Salaattisekoitus, kanttarelli-sipulipaistos, kiinteät pikkumansikat ja kevyesti paahdettu vuohenjuusto sopivat erityisen hyvin yhteen. Vähän öljyä tms. joukkoon eikä kesäinen ateria voi juuri tämän parempaa olla.

Kiitos A. kanttarelleista!

Torstaina tänäkin vuonna

Viime päivien ratkaisevassa vaiheessa oleva projekti painaa hieman hartioilla, mutta sukelsin silti torstaina työpäivän jälkeen taiteiden yöhön. Ajanpuutteessa en tehnyt mitään ennakkosuunnitelmaa, vaan etenin huuhaillen eli täysin sattumanvaraisesti kaupungilla. Pidän kaupunkivaeltelusta ja alan tuntea stadin pikku hiljaa kotikaupungiksi. Rakkaaksikin sellaiseksi - moninaisine ilmiöineen.

Lähdin liikkeelle Kaartinkaupungista ja avasin jokaisen ulkoa katsoen mielenkiintoiselta näyttävän gallerian oven. Läpikävelin Sanomatalossa koko ison aulan kattavan runsassisältöisen taideyhdistyksen harrastelijanäyttelyn. Vain muutaman luontoaiheisen grafiikkatyön äärelle seisahduin. 

Rautatieaseman valokuvanäyttelyssä aloin miettiä omaa suhdetta valokuvaamiseen. On mm. luontokuvaajia, urheilukuvaajia, ihmiskuvaajia, reportaasikuvaajia ja fiiliskuvaajia. Joo, taidan olla fiiliskuvaaja.

Artekin ovi oli kutsuvasti auki. Siispä sisään. Huomasin tuoleilla istuvien ihmisten odottavan jotain. Pian selviksi, että Maija Vilkkumaa on tulossa lukemaan otteita pian ilmestyvästä esikoiskirjastaan. Istuin alas vapaalle tuolille pöydän ääreen. Vieressä oleva henkilö alkoi puhua vastapäiselle henkilölle ja tunnistin hänet äänestä Pekka Haavistoksi. Siinä sitten rinnakkain muiden joukossa kuuntelimme Maijan vauhdikasta tekstiä. Ei ehkä ihan minua kiinnostavaa tyylilajia. Läsnäolleet lukuisat nuoremmat naiset vaikuttivat hyvin innostuneilta.

Artekista siirryin Espan vastakkaiselle puolelle ja ostin kuudennen hopeisen taiteiden yö-helan Kalavalan Korusta. Kaduilla oli tavallista enemmän katutaiteilijoita, jotka värittävät mukavasti kaupunkitilaa. Tänä vuonna annoin roposeni tulennielijälle. Töölönlahden kansalaistorilla oli liikaa ihmisiä, joten pakitin heti pois.

Ohi kulkiessa vilkuilin kahden Marimekon myymälän näyteikkunaa, mutta poikkeuksellisesti en astunut sisään myymälöihin. Vaikutan sillä ainoalla tavalla, millä kuluttajana pystyn. Ostoskäyttäytymiselläni. Olen Marimekko-tuotteiden ostolakossa toistaiseksi. Toivon todella, että Marimekko antaa taiteilijoilleen rauhan luoda uutta sen sijaan, että kopiodaan nopeasti ja halpamaisesti muilta. Vauhtisokeus saisi vähän hellittää, kun edes kuluttaja ei meinaa pysyä tuotteiden nopeassa uusiutumisen vauhdissa. Yrityksen kirkasotsaiset kommentit ”vastuunkannosta” hieman nyppivät minua. Lastenkirjasta kun siis ei todellakaan löydy Moorhousen kuosia, mutta kuosista kylläkin lastenkirjan puut. Vakuuttavaa ja tosi vastuullista?

Pysähdyin näyteikkunan ääreen ihastelemaan Minna Parikan kenkiä. Ne ovat kuin pieniä taideluomuksia, mutta en uskaltaisi edes kokeilla kenkiä jalkoihin. Jo pelkkä ajatus saa orastavan vaivaisen luun vonkumaan tuskissaan. Ainoastaan jäniksenkorvallisia mustia avokkaita voisi ehkä joskus käydä pruuvaamassa jalkaan.

Kirjakauppojen runsassisältöisten esittelyjen sijasta valitsin Otavan kirjakaupan, jossa kirjat myytiin houkuttelevalla ale-hinnalla taiteiden yönä. Ihanan väljää ja ilmavaa kirjakauppojen tungokseen ja happivajaukseen verrattuna. Ostin juuri ilmestyneen kolmannen Knausgårdin, mutta hypistelen sitä vielä enkä avaa. (Katsokaa muuten K:n kirjoista kiinnostuneet YLE:n Areenalta dokumentti kirjailijan ajatuksista ja ahdistuksesta. Dokumentti esitettiin tiistaina Femmalta)

Kuuntelin muutaman kirjaesittelyn. Philip Teir kertoi mielenkiintoisella tavalla esikoisromaaninsa ”Talvisota” kirjoittamisprosessista. ALE-loorasta nappasin hänen novellikokoelmansa (1,95 euroa) kartuttamaan novellikokoelmaani. Aina kuulijaa ilostuttavan Heli Laaksosen jutustelua Aapiskirjasta oli pakko kuunnella ja ostaa myös kirja runoilijan omistuskirjoituksen kera. Mihin ihmeeseen tarvitsen aapista? No en mihinkään, mutta kirjassa on hienot runot ja hauska kuvitus (Elina Warsta). Viikonlopun varalle pieni lainaus L-kirjaimen lorusta. Laiskamato on mennyt lääkäriin ja diagnoosi on lorvikatari:

Tohtori lohrut:

Sil see ohi mene, mil o tullukki.

Ens lyhkäne lepo,

sit pikkane huili,

see jälkke loma ja lonka vetämist.

Lorvimal lorvikatar lähte!

Tullessani kymmenen kieppeillä kotitalon ovelle, homaisn hissin ovessa naapurien kutsun tulla elokuun kuutamoa ihailemaan ja nauttimaan sipulisoppaa kattoterassillemme. Menin hieman haikeissa tunnelmissa mukaan. Terassilla oli ilonen meininki ja kattilan pohjalla maukasta soppaa. Kyllä maittoikin. 

Unohtunut ruusu

Puolessa välissä

Olen puolessa välissä. Puoliväli on melko tarkalleen näiden valkearunkoisten, nuorina huojuvien koivujen kohdalla. Tarkemmin ajatellen taidan olla jo vähän puolivälin toisella puolen.

Annalan puutarha

Annalan päärakennus nyt

Ylittäessäni kotini tienoilla olevan Hämeentien saavun heti Annalan puutarhaan. Siellä on helppoa rentoutua ja rauhoittua, lepuuttaa sielua, ajatella ja kuunnella sisintään. Kävelen puutarhassa usein työpäivän jälkeen nyhtäen samalla reitin varrelta sapuskaa kilpikonnalleni. Kilpikonna Liemi on kesäisin elänyt pääosin Annalan tienvierusten ja nurmikon ravinnolla jo seitsemän vuotta. Vaikka alue on avoinna kaikkien kulkea, kävelen Annalassa usein yksikseni, kuin mikäkin puutarhan valtias. Nautin ympäristöstä ja hyvin hoidetusita istutuksista, vaikka itse en pane tikkua ristiin nautintojeni eteen.

Nyt seuraa varsinainen tykitys kuvia. Toivottavasti kuvat kertovat edes pienen osan tästä ihanuudesta. 

Annalan puutarha 1800-luvun piirroksessa. 

Meri siintää taustalla. Nyt tuolla alueella on rakennettu Arabianrannan kerrostalot.

Olen kuvannut piirroksen Hyötykasviyhdistyksen kerhorakennuksen seinältä. 

Annalan puutarhan keskellä sijaisee vanha huvila Villa Anneberg, jonka rakennutti kauppaneuvos

Gustav Otto Wasenius perheensä kesäpaikaksi 1820-luvulla. 

Huvila nimettiin tietenkin rouvan nimen mukaan.

Huvilaympäristöön kuuluu päärakennuksen lisäksi useita asuin- ja talousrakennuksia sekä

 luonnonkivestä rakennettu orangeria. Huvilan viereisellä korkealla kallioisella mäellä on 

Waseniuksen perustama tammivaltainen maisemapuisto, josta olen postannut aiemmin.

Kuva kauniin orangerian edustalta

Päärakennuksen edessä oli 1800-luvulle tyypillinen muotopuutarha, jossa viljeltiin hyötykasveja. 

Nyt muotopuutarha kukkii keväästä syksyyn vaihtelevine peranna- ym. lajikkeineen.  

Päärakennuksen terassilta avautui alun perin näkymä Vanhankaupunginlahdelle. 

Nykyään näkymän peittävät Arabian tehtaat ja uudet kerrostalot. 

Villa Annebergin pohjoispuolella oli aikoinaan viljelyksiä, kasvihuoneita ja iilimatolammikko.

 Onkohan täällä niitä iilimatoja?

Näiden paikalla on nykyään Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstoja ja näytepalstoja, 

joissa yleisölle esitellään perinteisiä koriste- ja hyötykasveja. 

Osana puutarhaa on alueen asukkaiden viljelypalstoja. Taloyhtiöllämme on oma palsta Annalassa.  

Loppukesällä palstat valtaa kukkien loisto. 

 Annalan  puutarhan omistaa nykyään Helsingin kaupunki.

Kaupunkilaisellekin on välttämätöntä päästä nauttimaan puutarhan lumosta. 

Kiitos kaikille teille Stara, Hyötykasviyhdistys ja palstaviljelijät, jotka hoidatte Annalaa! 

Saan ilolla nauttia työnne tuloksista keväästä syksyyn. 

Se on ihanaa ravintoa sielulle!

Virrassa mennään

Olen kokeillut viime aikoina liikkuvan veden kuvaamista läheisen puiston purosta kameran valotusta säätämällä. Nappiotos antaa vielä odottaa itseään, mutta vielä minä meinaan saada veden liikkeen ikuistettua.

Virran kuvaamista helpompaa näyttää olevan soljahtaminen takaisin arjen virtaan. Työpöytä on töillä lastattu, mutta eivätpä käy päivät ainakaan pitkiksi. Aamupäivät kalenteri on usean viikon ajan täynnä kaikenlaista ja vasta iltapäivällä voin syventyä ajatteluvirran vietäväksi eli tehdä konkreettisesti työtäni.

Olen tehnyt syksyn kunniaksi ryhtiliikkeen! Katsoin talvella televisiosta brittiläinen tiedetoimittajan ja lääkärin Michael Mosley:n dokumentin hänen omista terveydellisistä syistä tekemistään paastokokeiluista ja -tutkimuksista. Kevytpaasto-dieetillä osoitettiin dokumentissa uskottavasti olevan monenlaisia positiivisia terveydellisiä vaikutuksista. Sokeriaineenvaihdunnan pitäisi normalisoitua, verenpaineen laskea, kolesteriarvojen kohentua, aivojen vetreytyä ja jopa elinikäennusteen nousta. Myötäjäisenä painokin putoaa hitaasti. Hiljattain on ilmestynyt suomennettuna Mosley:n kirja, joka syventää dieettiä ja sen vaikutuksia. Sen luettuani uskalsin ryhtyä kokeilemaan dieettiä.

Dieetti näyttää olevan muodostumassa trendikkääksi ilmiöksi, joten tässäkin kenties menen vähän virran mukana… Dieetissä kevytpaastotaan viikon kahtena päivänä eli syödään näinä päivinä korkeintaan 500 kcal. Viitenä päivänä syödään periaatteessa normaaliin tapaan. Vakuutuin dokumentin katsottuani erityisesti dieetin terveysvaikutuksista. Minulla on myös aiempia kokemuksia totaalisesta paastosta, joista pisin kesti 7 vuorokautta.

Kuulun siihen joukkoon, jota uhkaa iän karttuessa ylipainoon liittyvät sairaudet. Haluan lykätä sairaudet kauemmaksi tai mahdollisesti estää niiden puhkeamisen kokonaan. En voi väittää, etten 500 kcal:n päivinä potisi nälkää. Yritän selättää tunteen ajattelemalla, ettei tarvitsisi vastaisuudessakaan popsia lääkkeitä sairauksiin. Ehkä vähitellen kehittelen minulle sopivan kevypaastopäivän ruokarytminkin ja saan näläntunteen aisoihin. Heikotusta tai muuta epätavallista en ole toistaiseksi havainnut voinnissani paastopäivinä. 

Helle ja kuumuus muuttuivat tällä viikolla nopeasti sateeksi ja kylmyydeksi. Tänään on lämpötila pysytellyt noin 14 asteessa ja se on huimasti alempi lukema kuin vielä viikko sitten.  Huomenna puen ylleni pitkähiaista ja sadetta hylkivän takin. Samalla sukellan suosiolla syyskesän virtaan!

Havinaa

Normielämä on taas täällä. Siihen laskeutumista on hiukan haitannut työtiloihinkin asti tunkeutuva kostea helle. Olosuhteet niin töissä kun kotona ovat olleet suorastaan hikiset. Viime yönä helle purkautui jyrinänä ja sateena. En jaksanut nousta yöllä katselemaan, miltä salamien räiske näytti taivaalla.

Työmatkoilla olen tahtomattani kuullut pariskuntaa, joka hoitaa joka aamu keskenään rakoilevaa (?) parisuhdetta kovaäänisesti. Kun yritän sulkea ulkomaailman pois korvista, alan kuulla jostain toisaalta liian kovaäänisesti kännyköihinsä puhuvien yksityistä höpinää.

Kun kävelen aamuisin pysäkiltä työpaikalle, vastaan tulee yösijoiltaan ylös kömpineitä ns. rantojen miehiä, jotka suuntaavat kohti Hakaniemen toria päivän hörpyt silmissä siintäen. Tänään ratikkaa odottaessani kovaääninen, humalassa oleva nainen pyrki jokaisen pysäkillä odottavan iholle epäselvine keskustelunavauksineen. Väistin häntä monta kertaa, mutta aina hän taas seisoi edessäni enkä saanut puheesta mitään selvää. 

Huomaan, että elin lomalla ilman jokapäiväistä tietynlaista sälää, annosta kaupungin arjen ja elämän moninaisuudesta. 

Lähdin töistä palattuani sauvakävelylle ja suuntasin rantaa pitkin kohti etelää. Valkoposkien poikaset ovat jo isoja eivätkä eroa enää vanhemmasta sukupolvesta kuin hivenen pienemmän koon perusteella. Sorsat nuokkuivat kivillä nokat siipiensä alla. Joku lennätti rantapuistossa mustaa leijaa. Aallot pyyhkäisivät rantaa ja tuuli humisi. Vaivuin aatoksiini, kunnes ihmettelin korviin kantautuvaa melua. Hetken mietin, että mitä ihmettä ja mistä? Sitten muistin, että Suvilahdessa on flow. Tuuli toi musiikin puuroutuneena meluna korviini. Käännyin takaisin kotia kohti.

Huomaan, että kotikin on taas normielämän lailla sotkuinen. Tulen ja menen ja tuolien karmeille ja lattialle on viikon aikana ehtinyt kasaantua kaikenlaista paikkaansa etsivää. Jaksaisinko korjailla ainakin osan paikoilleen. Koetan jaksaa.

Murusia Hyvinkäältä

Tänään tutustuin asuntomessujen antiin. Parasta reissussa oli se, että törmäsin messuilla peräti neljään eri työpaikoista tuttuun entiseen työkaveriin. Tapasin mm. Hämeen vuosilta tutun työkaverin, jonka olen nähnyt viimeksi joskus kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt asumme molemmat Helsingissä ja toivottavasti näemme uudestaan.

Messut ovat tänä(kin) vuonna lähinnä talotehtaiden ja sisustusalan näytös. Messuilla on myös sellaisia kummallisuuksia kuin Siperiassa kasvaneesta lehtikuusesta sahatuilla lankuilla kuorrutettu, kevytsoraharkoista muurattu kivitalo (Maja) ja julkisivuiltaan kivitalon näköiseksi rapattu hirsitalo (Lumi) ja monta muutakin kivitaloiksi naamioitua elementtirakenteista puutaloa. Erityisesti Maja on ehdottomasti hieno ja vaikuttava talo, mutta silti materiaalien ristiriita siinä vähän vaivaa minua.

Konstailemattomissakaan, hyvin suunniteluissa taloissa ei ole mielestäni mitään vikaa. 

Tämäkin talo näyttää ihan sopusuhtaiselta mäntyjen lomassa. 

Olkoon puu puuta ja kivi kiveä.

Minusta hienoa messualueella on aluetta ympäröivä kaunis metsikkö.

Tontitt ovat tilavia, noin 800 – 1000 neliöisiä. 

Messualueella on kiinnitetty erityistä huomiota pihojan helppohoitoisuuteen ja 

luonnonmukaisuuteen. Istutukset, kuten heinät ja havupuut sopeutuivat ympäristöön.

Kunttaa ja siirtonurmikkoa ja kiveä eri muodossaan on myös käytetty. 

Ikävä kyllä betonikiveystä on sisäänkäyntien yhteydessä aivan liikaa ja laajoina tylyinä alueina. 

Tampereen messujen hulevesi-teema saa jatkoa Hyvinkäällä.

Asuntojen sisustukset on suunniteltu todellisten tai kuvitteellisten perhetarinoiden mukaan.

 Asuntoja on ehostettu sukukalleuksin ja asukkaiden harrastukset näkyivät sisustusrekvisiitassa.

Asuuko tässä talossa rentoa elämäntyyliä ja laatua arvostava trenditietoinen perhe?

Kauniissa sisustuksessa ainakin asuu, mutta perhe on vielä hakusessa

ja talo myynnissä.

Tässä asunee sitten maalaisromantiikasta ja pienistä kivoista jutuista viehättynyt perhe?

Tämä pitkä ruokapöytä on esitteen mukaan senioripariskunnan toiveiden täyttymys.

Taidetta on käytetty onnistuneesti osana sisustusta.

Puolet alueen taloista lämpiää kaukolämmöllä. 

Toinen puolisko lämmitetään erilaisilla hybridi-järjestelmillä. 

Lämpöä otetaan auringosta, maasta, kalliosta ja ilmasta. 

Seinät ja yläpohjat ovat paksut ja ikkunat hyvin lämmönpitäviä.

Jokaisessa talossa taitaa olla varaava takka. 

Yhdessä talossa on tulilattialämmitys, joten puuta kuluu jonkin verran.

Ennestään tuntematon tuote minulla on tonteilla oleva yhtenäinen jätekatosrakennelma. 

Aika kätevän tuntuinen ja loppujen lopuksi melko huomaamaton kapistus tontin nurkalla.

Maisema on otettu monessa talossa hienosti haltuun. Kuten tässä esimerkkitalossa.

Loikoilisin ihan mielelläni tässä vuoteessa ja katsoisin,

 kuinka mäntyjen rungot taipuvat syysmyrskyssä. Hieno loikoilumaisema.

Yhdessä messujen kalleimmassa talossa on mieleenkiintoinen sisäänkäynti. 

Minulta saattaisi päästä suusta voimasanoja, jos raahaisin esimerkiksi kauppakasseja 

noissa portaissa. Tai vaikkapa kiukuttelevia lapsia - tulisin ainakin kiukkuiseksi.

Tässä muutenkin yksityiskohtia myöten huolella suunnitellussa talossa (Kototalo) 

on esteetön kulku loivaa luiskaa myöten lasitetun terassin kautta sisään.

Betonipintoja käytetään lattioiden ja seinien lisäksi kalusteissa. Pidän lakatuista betonista.

Terassit ovat laajentuneet ja niihin liitetään paljuja yms. 

Kuvassa oleva riippukeinu näyttää aika mukavalta, mutta vielä mieluummin sijoittaisin sen

 jonkin puun katveeseen. Tuo valaisin on myös… no, jotenkin vitsikäs.

Tässä loppukuvassa on kenties jonkun stailaajan ja elämäntyylibloggaajan toiveuni? 

Luonnonpuuta, kivoja tyynyjä kivalla sohvalla, kuparia, lasipulloja, oksia, ihana uutuusvalaisin, 

design-pöytiä, salmiakkaruudullinen rouheanpehmeä matto...

Seinähylly harkittuine esineineen ja kehystetyn posterin kera vain puuttuu  J