Rajatilassa

Minulla kuluu näköjään yksi päivä haahuiluun työn ja vapaa-ajan väillä. Onkohan tämä niin sanottua ikääntymisilmiötä? Olin suunnitellut jo ajat sitten meneväni Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan heti kesäkauden avajaispäivänä eli vappuna. Ulkona on kuitenkin kylmää, harmaata ja vettä vihmoo ikkunaan. Pysyn siis suosiolla kotipesässäni.

Aamulla kuuntelin radiosta perinteisiä työväenlauluja. Tykkään niistä historiallisena havinana. Melkein liikutuin. Muutenkin vappu on minulle enemmän työväen ja kevään juhla kuin ylioppilaiden ja opiskelijoiden kevätkarkelo. Valkolakkinikin on aivan käyttämätön ja liian valkea edes päähän pistettäväksi. Edellisessä muutossa mietin hetken, tarvitsenko sitä enää. Mutta toki se symboloi tiettyä nuoruuden etappia, joten en raaskinut heittää menemään.

Työväenlauluja kuunnellessa muistin Eila M:n, jonka kanssa 1970-luvun lopulla pesin Porissa kirjaston rakennustyömaalla ikkunoita yhden kesän. Eila oli hyvä laulaja ja lauloi porilaisessa Agit Prop:n tyylisessä kuorossa. Muistaako Auli-sisko kuoron nimen? Pestessämme ikkunoita hän lauleli Nataliaa ja muita iki-ihania laulelmia. Parin yhteisen raksakesän jälkeen tiemme erosivat. Eräänä päivänä joitakin vuosia sitten katseeni osui Helsingin rautatieasemalla tupaten täynnä olevalla paikallisjunien laiturilla tutun näköisiin ruskeisiin silmiin. Hetken löi tyhjää ja sitten muistin, että ohittamani henkilö oli juuri tuo laulava Eila. Ihmisiä tungeksi molempiin suuntiin, mutta vaistomaisesti pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. Juuri samalla hetkellä Eila kääntyi ja katsoi minua. Hetken tuijotimme keskellä ruuhkaa etäältä toisiamme ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme.

Nyt parhaillaan kuuntelen radiosta J. Karjalaisen konserttitaltiointia. Siinä on sitten tyylillä muuntautunut ja vuosien karttumisesta huolimatta poikamaisen pilkkeen säilyttänyt monipuolinen taiteilija. Hänen laulunsa ”Ankkurinnappi” liittyy tiettyyn elämäni hetkeen. Voi voi, tässä alkaa meikä jo toistamiseen herkistellä. Ikääntymisilmiö nro kaksi?

Hyvää vappua!

Vastaan, vaikkei kysytä

Rva Pioni Kaikenkirjavassa puutarhassaan haastoi lukijoitaann"vastaamaan, vaikkei kysytä". Lupasin tarttua haasteeseen, vaikken kysy enkä edes keksi uusia kysymyksiä. Kuvat ovat kokeiluotoksia ihanan sinisestä hortensiasta.

1. Kevät, kesä, syksy vai talvi?

Mielestäni on rikkaus, että on neljä toisistaa erottuvaa vuodenaikaa.

Ajattelen, että se on etuoikeutemme täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Tarkemmin ajatellen kevät voisi olla pidempi ja syksy mahdollisimman lyhyt

ja kesä talvea pidempi...

2. Laajalla joukolla, pienessä piirissä vai lähes yksin?

Viihdyn yksin ja ikääntyessäni olen alkanut nauttia yksinolosta.

Silti hyvinvoinnin tietysti takaavat perhe, lapset, MK, siskot, tuttavat ja työkaverit.

Tärkeitä ovat siis kaikki läheiset, vaikka osaankin olla itseni kanssa.

Liiasta yksinolosta otaksun ihmisen jämähtävän ja jäävän vaille

elintärkeitä ihmisyyden virikkeitä ja haasteita.

3. Sielunmaisemasi, jossa viihdyt, jonne palaat?

Meditointimaisemani on merenranta ja aaltojen kuuntelu.

Tämä perustuu todennäköisesti lapsuusmuistoihin Yyterin hiekkarannalta.

Kuuntelin lapsena kesäisin hiekalla lojuen, kuinka aallot kohtasivat hiekkarannan,

tunsin auringon lämmön iholla ja siristin katseeni kohti kimmaltavaa horisonttia.

Ajattelin, että koko maailma on tässä ja nyt ja maailman ääriin avoinna edessäni.

Etsin edelleenkin katseellani horisonttia, se rauhoittaa sielun ja voimauttaa.

Horisonttiintuijottelupaikkoja ovat esimerkiksi Kallon majallaluoto Porissa ja Helsingin rannat.

4. Äänimaisema, jonka äärellä elvyt?

Olisikohan se juuri tuo ääni aaltojen kohdatessa rannan.

Kyllä se on. Veden ääni elvyttää.

5. Väri, jota sinulla pitää olla lähelläsi?

Värit ovat olleet tärkeitä harrastuksissa ja myös työssäni.

Maalatessa annan värien roiskua ja sekoittua ja katson, mitä siitä syntyy.

Työssäni olen ollut huomattavasti matillisempi ja varovainen.

Kotona en kaipaa paljonkaan värejä ympärilleni.

Siellä riittävät harmaa-musta-valkoinen, joiden joukkoon yhdistelen

virkistäviä voimavärejä kulloisenkin mielialan mukaan.

Mielenkiintoisin väri on harmaa, joka ei ole lattea vaan rikas, vivahteikas ja haastava sävy.

Tämän huomaa, kun sekoittaa eri värejä yhteen etsien juuri tiettyä harmaan sävyä.

6. Tuoksu, jonka haluat tuntea?

Pidän kukkien tuoksusta, mielituoksu on kielojen ja syreenin tuoksu.

Pidän sateen jälkeisestä vihreänraikkaasta tuoksusta ja tuoksuvasta havumetsästä.

7. Taito, jonka haluaisit?

Olisin halunnut oppia soittamaan pianoa, mutta meillä ei ollut sellaista lapsuudessani.

Vieläkin elättelen toiveita... ehkä eläkkeellä sitten?

Haluaisin myös puhua paremmin ja sujuvammin vieraita kieliä.

8. Muisto, joka palaa mieleesi hyvänä?

Joitakin henkilökohtaisia onnen hetkiä muistan.

Molempien lasten syntymät ovat jääneet hyvin kirkkaina muistoina mieleen.

Muistelen myös vanhempiani enkä halua unohtaa heidän ääntään.

9. Haluaisit unohtaa?

Vastoinkäymiset ja sairaudet ovat osa elämääni ja ovat nekin muovanneet minua.

En aktiivisesti muistele niitä, mutta unohtaakaan en silti halua.

Ilkeät, kaunaiset ja pahansuopaiset ihmiset haluan unohtaa pois elämästäni.

Kutistan ja litistän heidät ensin ja potkaisen sitten vaikka ojaan. Mielikuvissani siis.

10. Jos olisit kukka, mikä olisit, missä kasvaisit?

Olisin päivänkakkara jossain pelto-ojan pielessä. Arkisessa ympäristössä.

11. Jos olisit puu, mikä olisit, missä kasvaisit?

Ehkä olisn ikivanha, hidaskasvuinen ja syväjuurinen, tuulenpieksemä mänty

lapsuuden maisemissa Yyterin hiekkarannalla.

Kiitos kysymyksistä, vaikket kysynytkään Rva Pioni!

Talvea odotellessa

Perjantait ovat minulle usein työviikkojen tehopäiviä. Olen iltapäivä- ja loppuviikkopainotteinen työntekijä. Varsinkin tällä viikolla torstaina ja perjantaina työt sujuivat tehokkaasti. Torstaina kylläkin osittain pitkäksi venähtäneen työpäivän ansiosta.  Sain noin 10 cm töitä valmiiksi, mutta LÄHES valmiiksi ainakin 25 cm.

Nyt mietin, mitä teen launtaina ja sunnuntaina. Kutkuttaa kirjamessut, vaikka viime viikkoina parrasvaloissa loistanut norjalainen kirjailija Knausgård taitaakin jo viikonlopuksi palata kotiinsa Ruotsiin. Kirjoittajapiirimme opettaja ylisti hänet taivaisiin ja tietysti riensin heti ostamaan  teoksen ”Taisteluni, ensimmäinen kirja”. Alku oli kuitenkin iltalukemiseksi aika kovaa tekstiä. Aloitan viikonloppuna uudestaan.

Eilen olin ensimmäistä kertaa RSO:n konsertissa Musiikkitalossa. Kyllä kesti ja nytkin saan kiittää naapuriani, joka varasi liput ja houkutteli mukaan. Leonidas Kavakos toimi patsi kapelimestarina myös Mozartin viulukonserton solistina. Vaikutuksen teki varsinkin Schubertin Sinfonia nro 9, ”suuri  C-duurisinfonia”. En ole musiikin syvällinen asiantuntija, mutta minun korvissani koko sali soi, joten akustiikka taitaa olla kohdallaan. Eivät siis menneet lattiarakenteisiin käsin levitetyt hiekkakerrokset ym. akustiikan takaavat poppakonstit hukkaan.

Kuvat ovat Töölönlahdelta, jossa kierrän perjantaisin joskus pienen lenkin töistä lähdettyäni ja ennen ympyrätalon S-Marketiin suuntautuvaa kauppareissua. Hakaniemen torin laidalla Pepsi-logossa oleva lämpömittari näytti ratikkapysäkille kävellessä pakkasta -2 ja ratikkaan noustuani -3 astetta. Täytyy nyt heti nostaa parvekkeelta viimeiset yrtit sisälle. Varsinkin stevian ohuet lehdet paleltuvat kenties pikku pakkasellakin. Talvi on tulossa, vaikka aamuyön ensilumesta on enää jäljellä vain kevyt kuura maassa. 

Jotkut olivat näköjään jo aloittaneet viikonlopun ympyrätalon Alkon liepeillä...

Jäi soimaan

Helsingin juhlaviikkojen konsertteihin ei taida enää olla lippuja ostettavissa? Edellisten juhlaviikkojen kuluessa olen jäänyt nuolemaan näppejäni. Varasimme siksi heti keväällä ohjelman ilmestyttä liput kahteen tilaisuuteen. Perjantaina illalla olimme kuuntelemassa MK:n valitsemaan makupalaa, meksikolaisia kitaristivirtuooseja Rodrigoa Y Gabrielaa. Minun valitsemaani makupalaa maistellaan viikon kuluttua. Kiitos tällaisesta löydöstä, MK. Itse en olisi ikinä keksinyt kiinnostua tästä konsertista. Silmä ei ehtinyt nähdä, mitä korva kuuli - kyllä jäi soimaan!

Kuuntele vaikka itse YouTubesta:

Omaa tilaa

Olimme työporukalla clubilla kuuntelemassa jazzia keväisissä merkeissä. Musiikki oli antaumuksellista, ruoka maittavaa, seura mukavaa. Jostain syystä en siitä huolimatta tällä kertaa päässyt fiiliksiin. Tunsin olevani muualla - etäällä. Tarkkailin ympäristöä ja aloin näppäillä kameralla näkymiä. Lopulta lähdin hyvissä ajoin  kotiin. 

Ulkona minua tervehti keväisen lämmin kaupungin syli. Viihdyin tänään erityisen hyvin omassa seurassa. 

Hunajaa korville ja silmille

Noin vuodelta 1900 peräisin oleva kuva on lainattu Wikipediasta.

Tšaikovskin säveltämää balettia ”Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas” on esitetty Suomen Kansallisbaletissa jo vuodesta 2002 joulun ajan näytöksinä. Nyt vasta minä istuin katsomossa. Aiemmin olen nähnyt saman baletin varmaan lähes 40 vuotta sitten vanhassa oopperatalossa Porin tyttölyseon järjestäessä ooppera- ja balettimatkoja Helsinkiin.

Esityksen myötä siirryin kauas 1800-luvun lopulle romantiikan aikaan. Katsojan korviin välillä mahtipontisena, välillä romanttisena hivelynä soiva musiikki on kaunista. Tutut ”Lumihiutaleiden tanssi”, ”Huilujen tanssi” ja ”Kukkaisvalssi” kuulostavat alati ihanilta. Sulavaliikkeiset tanssijat hallittuine koreografioineen hivelevät silmää. Kaiken kruunaa kaunis puvustus ja tyylin mukaiset, satukirjamaiset lavasteet. Kylläpä tuli nyt oikein laatusanojen tulva tähän tekstiin.

Baletti näytti ja kuulosti juuri niin helpolta, että voi vain aavistaa kuinka suuren työn takana tuollaisessa esityksessä vaadittava monen ammatin yhteinen taituruus on!

Avajaisissa

Helsingin keskustan hieno ja perinteikäs puistoravintola avattiin uudestaan remontin jälkeen. Avajaisväen joukossa olivat tietenkin Rita, Aira, Ben jne J.  No, minä olin kans.

Korjaukset oli tehty hienovaraisesti vanhaa paviljonkityylin mukaista puuarkkitehtuuria vaalien. Iltavalossa värisävyt näyttivät tyylikkäiltä. Valaistuskin oli onnistunut ja kristallikruunuineen tilaan sopiva. Mutta jälleen kerran ihmettelen irtokalustusta. Miksi kalusteet eivät keskustele tilan kanssa? Olisivatko esimerkiksi perinteiset wieniläistuolit ja pikkupöydät olleet lämpimämmät kuin liian räikeän valkoisina ja korkeaselkäisinä erottuvat tuolit ja muovijalosteesta tehdyt, ulkopöydiksi paremmin sopivat pikkupöydät?  

Ihana Emma bändeineen viihdytti läsnäolijoita. Akustiikka tosin kuulosti puheen sorinan keskellä hieman hajanaiselta.

Niinhän siinä kävi, että kiusauksia oli eikä kaloreita laskettu tänään ollenkaan!

Kuuntelin Tomppaa

Eilinen Pori Jazzien Kirjurinluodon pääesiintyjä Tom Jones oli iihaanaa! Vaikuttava! Tomppa on ihanasti vanhentunut, mutta ääni sen kuin paranee vuosien karttuessa. Konsertti ylitti kaikki odotukset ja musiikki tuntui soivan koko yön ja vielä tänäänkin ajatuksissani. Luulisi, että esim. Delilah:aan on vaikea enää syttyä, mutta niin vain siitäkin oli tehty uusi sovitus - suoranainen dramaturgia. Huippu artisti, joka näytti antavan ilman diivailun elkeitä kaikkensa ja nauttivan nöyryydellä lavalla esiintymisestä!

Oli samassa konsertissa hyvää jazziakin, joo. Mutta tarkoituksella menin juuri eiliseen konserttiin. Enkä pettynyt! Satakunnan Kansan arvio konsertista löytyy täältä.

Tämän vuoden jazzien tunnus on nuoren graafisen suunnittelijan suunnittelema. Sorry, en muista suunnittelijan nimeä? Mielestäni siitä kuvastuu hyvin musiikin kokemisen ilo, kesä mansikoineen ja aurinkoineen.