Sellaista elämää

 

Elämä on tällä hetkellä lähinnä pieniä ohitse vilahtelevia hetkiä työn lomassa. No on se työkin tietysti elämää, ilman työtä ei ehkä olisikaan elämää – ainakaan tällaisenaan kuin se nyt on.

Olen koko työurani ajan ollut työhön sitoutunut ja vastuunkantaja. Voisi sanoa, että joskus liikaakin. En ole myöskään pelännyt uuden oppimista. Urani paras esimies tarjosikin uusia haasteita aina ja heti, kun huomasi, että alan kaivata viritystä rutiineihin.

Nykyiseen asiantuntijatyöhön minut palkattiin yli viisikymppisenä työkokemuksen perusteella. Tällä iällä työ ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi enää kovin merkityksellistä. Työ pitää kyllä kieltämättä aivot vikkelässä kunnossa ja se on ikääntymisen myötä ennen kaikkea itselleni hyväksi. Entistä useammin olen havainnut ajattelevani sitä aikaa, kun voin täyttää päiväni muilla asioilla työn sijaan. 

Näitä olen miettinyt viime aikoina, kun yksi työkavereista on jäänyt eläkkeelle, useampi on pitkällä sairauslomalla ja yksi on astunut uutena ummikkona vuorotteluvapaana olevan sijalle. Olen täällä aikaisemminkin riipustellut tylsästä aiheesta eli liioista töistä ja nyt on taas se tilanne, että tekemätöntä työtä kasaantuu jatkuvalla syötöllä, päivät kuluvat asiakasneuvotteluihin ja kokouksiin ja ajattelutyö on tehtävä iltaisin. Se alkaa kostautua.

Viime viikonlopun makasinkin vuoteessa keuhkoputket täynnä limaa. Kävin lauantaina aamulla melko huterassa kunnossa ostamassa appelsiineja ja lottokupongin. Join puristettua mehua monta lasillista. Yskin limat keuhkoista eikä tullut nuhaa. Ei tullut lottovoittoakaan, joten menin sitten maanataina taas töihin ;-) 

Oi ihana elokuu

Tulin vaan toteamaan, että oli se hyvä, että tuli sittenkin tämä kesä. 

Mieltä ja kehoa hyväilevä lämpö ja leppeys. 

Oi ihana elokuu! 

Muuten ei tulevasta syksystä olisi tainnut tulla yhtään mitään. 

Nyt on kesää vedetty mieli ja keho täyteen, joten minun puolestani syksy voi nyt tulla. 

Vaikkapa jo huomenna. 

Hieman harmaata

Eilen oli kosten harmaata, mutta sään puolesta oli helppo hengittää. Meillä oli töissä syksyinen katsaus ilmastomuutoksen hidastamiseen ja energiansäästöön tähtäävään lainsäädäntöön. Masennun joka kerta asiantuntijoita kuunnellessäni. Ehkä jokaisen ihmisen pitäisi joutua tilanteeseen, jossa konkretialla silmien suomuja hieman raotetaan ilmastomuutoksen suhteen. 

Väitän, että yleinen tietous on riittämätöntä ja siksi asenteetkaan eivät tue muutosta. Itsekin kulutan liikaa ja hillun täällä blogistaniassa, joka pääosin tähtää lukijoiden kulutustarpeiden luomiseen.  Ilmastomuutoksen hidastamista säätelee kansallinen ja suurvaltojen politiikka. Vaalien jälkeen Suomessakin tapahtunee taas se ihmeiden ihme, että turve muuttuu vaatituloksen myötä yhdessä yössä uusiutuvaksi energiaksi.

Lounastauolla piipahdin kokouspaikaa lähellä olevassaTalvipuutarhassa, jossa mieli seestyy. Tarvitsin eilisen informaation jälkeen todellakin tuollaisen seesteisen tauon, rauhallisen koti-illan ja yksin tuumailua. Tänään meillä on treffit MK:n kanssa keskustassa ja saan viettää koko viikonlopun laakereillani leväten. 

Sunnuntaina pitää purkaa toiselta parvekkeelta tomaattiviljelmä. Satoa on tullut melkoisesti pitkin kesää. Maukkaimpia olivat oranssin väriset pikkupikkutomaatit. Puuhakasta tai muuten mukavaa viikonloppua sinulle!

Menin kuitenkin

Tein Habitare-messuilla eilen perjantaina läpikulkukeikan. En kyllä kulkenut kaikkia halleja edes läpi vaan keskityin halliin 7, jossa oli mielenkiintoisimmat jutut esillä. Ei tehnyt hitustakaan mieli katsella ylisuuria soffia, blingblingiä eikä maalaisromantiikkaa. Tilpehööriosastolla tein pikapyrähdyksen ja muutamia lahjahankintoja. Kuvatarjonta on täysin sattumanvaraista eli fiilispohjalta räpsittyä. 

Tiedätte tunteen, että on jossain tilanteessa ylitarjonnan keskellä, mutta ajatukset ovat keskittyneet paljon oleellisempaan ja tärkeämpään. Eilen oli sellainen päivä. Olin onnellinen ja odotuksen pauloissa äärettömän suuresta asiasta. Sillä tunteella ei ollut niin mitään kosketuspintaa messumööpeleihin. Silti olin ajatusteni vallassa aistillisesti hyvin vastaanottavaisella mielellä. Ristiriitainen tunne.

Näin messuilla paljon kauniita vihreän sävyjä, joissa sieluni lepää. Veden vihreää, oliivin sävyjä, sammeleen ja metsän vihreää.  Toisaalta messuilla näkyi myös voimakaita tehostevärejä ja paljon vaaleaa. Ehkä hieman vähemmän mustaa? Olisiko sen tilalle hiipimässä tumma sininen?

Silmäni tarrautuivat erityisesti käsityönä valmistettuihin tuotteisiin. Sain Annansilmä-osastolta ohjeet, miten voin korjata vanhaa rottinkista palliani. Teak-puiset tanskalaiset muotiapinat hymyilivät yllättäen juuri minulle. Luulin niiden kärsineen mm. blogien ansiosta jo täydellisen inflaation? 

Messuilla oli mielestäni harvinaisen hiljaista perjantai-iltana. Siis lähes autiota? Aiempien messukäyntien  muitijälkien mukaan messuilla liikkuminen on ollut ihmispaljouden vuoksi usein lähes tukalaa. Olisiko viime vuosien sisustusbuumi hieman hiipumassa? Tai ihmisten kuluttamiseen tulossa joku järki. Vai taloudelliset realiteetit tulleet eteen?

Huomasin messuilla selailemassani lehdessä (ARK 4/2014) esiteltävän nykyisen kotitaloni. No, ostin tietenkin sen lehden ja työnsin kotona kirjahyllyyn. 

Kesäinen ilma tuntuu vain jatkuvan, mutta tänään täytyy kääntää katseita tänne kotiin ja neljän seinän sisälle. On kertynyt monlaista kasaa, läjää, pyykkivuorta, lyhjiä pulloja… 

Hyvää viikonloppua sinullekin!

Lammikossa?

Ajallessamme eilen kohti Gumbostrandin näyttelyä tuntui kuin olisi piipahdettu ulkomailla.

MK ihmetteli, että miten tämä tienpätkä on voinut jäädä ajamatta polkupyörällä, 

kun hän on luullut ajaneensa kaikki pikkutiet Helsingin Aurinkolahden ja Porvoon välillä. 

Näyttelyssä käytyämme ajattelimme tehdä pienen kävelylenkin ja nauttia kauniista maaseudusta. 

Aika pian alkoi näyttää siltä, että autolle ei löydy paikan paikkaa mistään 

rannan lähellä olevilta parkkialueilta. 

Törmäsimme kaikkialla selvällä suomenkielellä oleviin kieltoihin 

muuten umpiruotsinkielisessä ympäristössä: 

Jaahas. Tästäkö siis puhutaan kun puhutaan ankkalammikoista. 

Olemmeko nyt lammikossa eikä meillä ole täällä jalansijaa? 

Sipoossa ei näytä olevan tapana rakentaa yleisiä pysäköintialueita edes laajojen venelaiturien yhteyteen.

Jos pitää venettä laiturissa, pitää ilmeisesti vuokrata autopaikka maanomistajalta?

Täytyy siis pitää hyvät välit rannan asukkaisiin, jos omistaa kesämökin Sipoon saaristossa.

Veimme auton suosiolla näyttelytilan parkkiruutuun ja lähdimme rantatielle kävelylle. 

Tuli vähän ikävä sivumaku tähän paikkaan ja aloimme katsella tienvierustoja. 

Hyvinvoivalta näytti sielläkin. 

Missä on se avoin ja yhteisöllinen suomenruotsalaisuus?

 Kuvauksellisia varjoja on teiden vierustoilla. Kauniita rakennuksia en tohtinut kuvata.

Valkoposkihanhet eivät ymmärrä kieltotauluja. 

Nuo pienet pirulaiset ovat tulleet näillkin rannoille muina lintuina tallustelemaan  

ja nyhtämään ruohot nokkiinsa.

Antiikkia antiikkia-ohjelmassa vieraillut Leena Harkimo kertoi poikansa käyneen Gumbon koulua. 

Pieni kyläoulu pilkottaa kuvassa. 

Luulin, että tällaiset kyläkoulut on lakkautettu kaikkialla Suomessa? 

Vaan ei vissiin Sipoossa.
Tästä pisteet Sipoon kunnallispolitiikassa hääriville - pysäköintijärjestelyistä niitä ei heru.

Mertakin nähtiin. Ja lokkeja.

Rypistyneet ruusut

Blogi on päiväkirjani. Kirjoitan ja kuvaan muistiin joitakin kokemuksia ja asioita, joskus ajatuksiakin. Kaikkea en halua kuitenkaan esitellä. Työni vuoksi en itseäni. Työstäkin voin kirjoittaa vain viitteellisesti. Kotia vaalin jossain määrin omana tilana. Koska kaikesta ei voi kirjoitaa julkisesti, piilotan asioiden yhteyksiä epäsuorasti muistiin. Joskus kuviin, joskus rivien väliin. Vain itselleni.

Parin viikon aikana olen joutunut palauttamaan mieleen muutaman vuoden takaisen piinaviikon ja sen, mitä siitä sitten seurasi. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka viisaita, ehyitä ja kauniita jotkut ikääntyvät naiset ovat. Mutta, mutta… minulla on kahdeksan vuoden ajalta kokemusta myös vanhoista sysimustista, ilkeistä, pahoista, kaunaisista, häikäilemättömistä ”rypistyneistä ruusuista”. He kantavat mukanaan kuka mitäkin painolastia, tuikkivat myrkkyään ympäristöönsä eivätkä päästä elämänasenteistaan irti. Eivät malta tai kykene. Heistäkään en nyt vaivaudu kirjoittamaan näitä muistilauseita enempää.

Muutaman minipiinaviikon aikana reilun kaupan ruusut ovat rupsahtaneet ja rypistyneet ihastuttavan kuvauksellisiski. Elämisen jälki voi olla näin kaunista!  

Mietin, voiko itse päättää, millaiseksi vanhuksena muutun? Ei siihen kovin pitkälti matkaa ole, joten alan tästä asennoitua niin kauan kuin järki pelaa!

Läheltä ja kaukaa

Ukrainan ja Venäjän tilannetta seuratessa on historia pakosti hiipinyt ajatuksiin. Suomen asema suurvallan kainalossa ei ole kovin yksinkertainen eikä ongelmaton. Joku pieni pelko tuohon itäiseen naapuriin kuitenkin liittyy. Varsinkin kun Putin kieriskelee vallassa ja pihisee sokeaa vallanhimoa. (Jos muuten nyt tulee venäläisten lukijoiden piikki, uskon Googlen vakoiluohjelmiin.)

Suomen autonominen asema lienee ollut suurruhtinaiden Aleksanteri I ja II strateginen ja tarkkaan harkitsema poliittinen ratkaisu. Eräänlainen mielikuva Euroopan suuntaan ja maailmalle? Helsingin sydän, Senaatintori ympäristöineen on Aleksanterien luomus ja siksi historia ihan havisee tuossa suurruhtinaallisessa ympäristössä. Tänään käydessäni kokouksessa Senaatintorin laidassa mieleen pelmahti yhtäkkiä Suomen ja Venäjän rinnakkaiselon ja historian vaihtelevat vaiheet.

Senaatintori ympäröivine rakennuksineen on vaikuttava. Kokouksen päättyessä neljän kieppeillä aurinko kuulsi kirkon seinät ja portaat. Valo ja näkymä oli niin uljas, että pysähdyin valokuvaavien turistien keskelle ja kaivoin oman kameran kassista. Keskityin Aleksanteri II:n patsaaseen ja mittakaavan kuvaamiseen.

Ennen kokousta tapasin pitkästä aikaa opiskelijavuosilta tutun ystävän E.n, joka oli käymässä Helsingissä. Istuimme pidennetyn lounaan ja kahvilakäynnin ajan ja kelasimme keskenämme viimeiset kymmenen vuotta. Elämämme ja työurat ovat haarautuneet kauaksi toisistaan, vaikka lähtökohdat ovat ollet yhtäläiset. Kahden pikkukaupungin neitoset opiskelivat samaan ammatin, mutta noukkivat elämän palapelin palasia kumpikin omalla tavallaan. Oli todella virkistävää tavata pitkästä aikaa.

Ystävyyshän on sitä, että voi vaikka 10 vuoden välein jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.  

Annoin anteeksi

Marimekko-lakkoni on kestänyt yli 6 kk. Harvoin kuluu näin pitkä aika ilman mari-myymälöissä poikkeamista tai ostoksia. Syynä lakkoon ovat olleet nämä plagiointi-kuviot. Teresa Moorhousen suunnittelemia kankaita taidan boikotoida edelleen. Hänellä kun ei taida olla kanttia myöntää toisen taiteilijan vaikutusta oman kuosin innoittajana.

Ensimmäisen mari-ostokseni tein 60-luvun lopulla ostaessani punavalkoisen raitapaidan säästämilläni viikkorahoilla. Omaan huoneeseen ostin verhokankaaksi sini-vihreän ”lokki”-kankaan. Kun lapsuuden kotitaloa tyhjennettiin, verho roikkui edelleen yläkerran portaan ikkunassa ja oli vuosikymmenten kuluessa hiipunut auringossa aivan ohueksi. Sittemmin on tullut osteskeltua mareja itselle, lapsille, exälle, koteihin ja lahjoiksi. Entisestä Tunturikadun tehtaanmyymälästä ostin 1970-luvun alussa palakankaita, kun kävin Helsingissä opiskelevan isosiskon luona. Näitä kankaita minulla on edelleen käytössä ruokapöydän pöytäliinoina. Jotkut pöytäliinojen kuoseista ovat tällä välin tulleet uudestaan tuotantoon, kuten esim. ”pippuri”-kuosi ja ”muija”. Pitkiä raitayöpaitoja olen käyttänyt muutaman aivan hieneiksi ja raitapaitoja - niitä on kulunut käytössä kirjaimellisestikin puhki eräitäkin väriyhdistelmiä.   

Anteeksiannon jälkeen menin tänään kanta-asiakkaiden ostoiltaan ja Aleksin kulmamyymälän 1-vuotissynttäreille. Ostin itselleni yhden tuotteen ja eräille pari joululahjaa. Uskollisuuteni palautumisesta Marimekko palkitsi minut lasilla kuohuvaa, - 20 %:lla ja ”muija”-kuosiselle pikkukukkarolla. Se sopiikin meikäläiselle melko pitkävihaiselle muijalle tosi hyvin.

Huumorisävytteistä tekstiä on muuten tavattomaan vaikeaa kirjoittaa. Mutta yritin kuitenkin vähäsen sinne päin... 

Tyhjät huoneet

Kävin tänään tekemässä uudessa asunnossa ns. osakkaan muuttotarkastuksen. Lomakkeessa oli 20 riviä puutehuomautuksia varten. Eihän siihen alkuunkaan mahdu kaikki huomautettava. Tämä ilta kuluu siis siihen, että listaan puutteet ottamieni kuvien perusteella ja liittämällä osan kuvista mukaan puutelistaan.

Rakentamisen laatu on mitä on. Eikä se uskoakseni muutu miksikään ennen kuin ympäristöministeriö uskaltaa sanktioida vakavat rakennusvirheet. Mutta ministeriössä tehdään juuri se, mihin poliitikkojen rohkeus riittää. Ei tule sanktioita siis näillä näkymin. Niin kauan, kun yhteiskunnalla ei ole välineitä puuttua ala-arvoiseen työhön, virheitä tehdään edelleen - tietoisestikin. 

Nyt en tarkoita kuitenkaan sellaita, mitä minä tyhjissä huoneissa havainnoin: laitteet ovat kenollaan, kalusteet säätämättä, maalauksessa korjailtavaa, pistorasioita väärissä paikoissa ja vierekkäiset keskenään eri linjassa, naarmuja siellä ja täällä, hieman piittaamatonta työn jälkeä jne. Tarkoitan vakavampia virheitä, jotka ovat piilossa tai tulevat ilmi vasta vuosien kuluttua. Asunnossani oli tarkastusluukku auki ja mm. palokatkot hormikuiluun olivat iloisesti tekemättä. Pesuhuoneen hanasta tuli kuumaa vettä kylmästä suunnasta ja päinvastoin. Toivottavasti mitään tämän vakavampaa ei tarvitse ryhtyä tulevaisuudessa korjailemaan.  

Mutta sitten katsoin ikkunasta ja näin työmaaparakkien takana meren ja paljon taivasta. Ajattelin, että tänne teen kodin ja asetun aloilleni. Katson olohuoneesta suoraan Kuusiluodon kärkeen ja näen joka aamu auringonnousun. Kyllä tästä vielä koti syntyy.

Kävellessäni rantaa pitkin kotiin, huomasin vieläkin yhden valkoposkiparven ja niiden joukkoon lyöttäytyneen kanadanhanhen ja sepelhanhen. Hanhet tankkaasivat ruohoa hyvin määrätätietoisen näköisenä. Luulisi niiden jo pian häippäävän vihreämmän ruohon äärelle. 

Vihastumispuhetta

Aamulla olin hyvällä mielellä. Sitten avasin hesarin. Luin vasta tänään eilisen uutisia, koska eilisten iltajuttujen vuoksi uutiset jäivät väliin. Tulin tosi huonolle tuulelle. Suutuin ja raivostuin suorastaan.

Miten harmaan talouden torjuntaryhmään kuuluva ministeri ilkeää, viitsii, kehtaa, voi jättää itse palveluja hankkiessaan verot ja työnantajan sosiaalimaksut maksamatta??? Jos teit kerran näin, moraalisi on horjunut muulloinkin. Uskoni oikeudentuntoosi ei palaudu ikinä etkä milloinkaan enää tule saamaan äänen ääntäkään minulta.

Miten ministeri kiinni jäätyään voi perustella ratkaisujaan sillä, että halusi auttaa maahanmuuttajaa työllistymään ja kotoutumaan? Sitä suuremmalla syyllä asia olisi pitänyt hoitaa juuri niin kuin Suomessa on säädetty tehtäväksi.

Häpeä HH! En hyväksy tällaista kaksinaismoralismia. Paheksun kansalaisena toimintaasi. Ihan periaatteellisesti ja syvästi! Olet menettänyt luottamukseni.  Elkääkä te poliitikot sitten taas kuorossa voivotelko, kun äänestäjät hupenevat vaaleista toiseen. Katsokaa peiliin vaan!

Hyvä aamiainen meni kaiken muun lisäksi ihan hukkaan aamuisessa kiukunpuuskassa.

Puheenjohtaja Ville Niinistö, tee nyt jotain. Vaihda vaikka aluksi ministeri toiseen.