Sähköä ilmassa

Tänä vuonna olin vuodenvaihteessa kolme viikkoa talvilevolla. Tapailin perhettä ja muita ihmisiä, ajattelin aatoksiani ja hissuttelin kotona. Unohdin hetkeksi työt ym. arkisen. Tunsin itseni latautuneeksi töiden alkaessa talvitauon jälkeen.

Kun painon työkoneen ctrl-alt-delete:ä kirjautukaseni töihin ja tuottoisan arjen pariin, kuului pahanenteisesti ZZZZ ja kipinät sinkoilivat. Töihinpaluu osoittautui liian sähköiseksi! Näppis hajosi etusormeni hipaisusta ja koko tietokone meni niin sekaisin, että jouduin lopulta kutsumaan tite-ryhmän apuun. Muuten oli ihan kiva palata töihin! 

"Veskan murusia"

Pikkutimanteista blogissaan kirjoittava Virpi haastoi minut jo jokin aika sitten paljastamaan ”millaisia murusia veskastani löytyy”. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta.

Laukuista puheen ollen tiedän tasan tarkkaan, millaisista laukuista pidän ja myös, mistä en pidä. Tykkään malliltaan kompakteista ja melko pelkistetyistä olkalaukuista, joissa hihnan pituutta voi säätää ja joissa on joku kiva yksityiskohta: kaunis nahka, persoonalinen solki, viimeistelty ulkomuoto tai joku muu yksityiskohta kuten vetoketju ja suomukuvioinen vuori kuvan laukussa. Ehdottomasti ei kuitenkaan liikaa niitä yksityiskohtia. Minulla on käytössä useampi satulalaukku, vanhimmat ovat nuoruusvuosilta yli 30 vuoden takaa. Kuvassa oleva olkalaukkukin on vähän sinne päin ja sekin on jo yli 10 v vanha ja täysin ehjä. Nahka ja kangas käyvät laukkujeni materiaaliksi, keinonahasta en pidä. En ole erityisen kiinnostunut merkkilaukuista, esim. louisvuittonit eivät puhuttele minua. Liian koristeelliset laukut eivät myöskään ole makuuni. Eivät myöskään pullean pyöreät naiselliset mallit. Kuulostan nirsolta?

Laukun taskut ovat myös tärkeät. Pitää olla helppo ja nopea paikka matkakortille, vähintään yksi vetoketjullinen tasku ja paikka kynille ja muille pötkylöille. Tykkäisin tällaisesta laukusta klik, mutta pitäisi mennä Tukhomassa käydessä ensin tsekkaamaan sisällyksen tarkoituksenmukaisuus. Toisaalta en kyllä tarvitse yhtään laukkua lisää. 

Lueskelin aiheeseen liittyviä postauksia ja tunnustan heti, että minun laukustani ja lompakostani löytyy ylimääräisiä kuitteja, lehtileikeitä, papareita yms. tarpeetonta roinaa. Lompakon kuitit alkavat häiritä vasta silloin - tai oikeastaan vasta jonkin ajan kuluttua siitä, kun en enää saa lompsan vetoketjua kiinni…. Vaihdan laukkua tämän tästä ja tyhjennän ylimääräiset roinat laukusta kamojen siirron yhteydessä. Monilla oli postausten perusteella laukussaan lääkkeitä, meikkejä ja nenäliinapaketti. Nuo puuttuvat laukustani.

Tämä laukku vetää juuri ja juuri normaalina työpäivänä tarvitsemani kamppeet. Sateenvarjo ei tähän olkalaukkuun mahdu eikä myöskään aurinkolaisit koteloineen. Kun aurinkoiset päivät tulevat, siirrän kamat yhtä astetta isompaan olkalaukkuun, johon mahtuu myös aurinkolasit.

Laukustani löytyy:

lompakko ja kolikkokukkaro

matkakortti

kodin avaimet ja työpaikan avaimet

passi pussissaan (ei hammasharjaa)

kaksi puhelinta + nappikuulokkeet pussukassa

iPad

kalenteri

kyniä

kulmakynä ja huulipuna

huulirasvat

kangaskassi ruokaostoksille

xylitol-purkkaa ja hammastikkuja
usein pokkari

kamera (jolla otin nämä kuvat)

Tarvitsen aika usein töissä kokouksiin mennessä papereita ja kansioita. 

Niinä päivinä mennään pienemmällä olkalaukulla ja isommalla kassilla.

Sorsien paluu

Vuoden vaihtumiseen liittyy minusta aimo annos haikeutta, juuri nyt myös alakuloa. Vuodet vierivät ja tahti tuntuu vaan kiihtyyvän omien vuosien karttuessa. Vastahan se oli millenium, 15 (!!) vuotta sitten.

Alakuloa nostattaa myös ikkunasta avautuva harmaus. Vesi pieksää ikkunaa ja tuuli puhisee uhkaavin hönkäyksin. Meressä on jäljellä enää rippeet jääpeitteestä ja sorsat ovat palanneet. Kaikki lumi on sulanut. Hämeen ja Uudenmaan vedet virtaavat Vantaanjokea pitkin ja lahden vedenpinta on piripinnassa. Lomapäivätkin hupenevat kovaa vauhtia.

Olen sentään saanut tehtyä muutaman projektin kotona. Olen siivonnut köökin vähän perusteellisemmin (joulun jälkeenhän on enemmän aikaa…), olen pyyhkinyt ovet ja järjestellyt kaappien sisältöä. Tykkään metrin levyisistä vetolaatikoista, joissa on kattiloille ja padoille oma laatikkonsa, lautasille omansa ja kauhat ja kapustat ovat rivissä omassaan. Koska jatkuva järjestyksen pito ei ole parhaita puoliani, ovat nämäkin laatikot ehtineet mennä sikinsokin vuoden aikana. Mutta nyt on taas kaikki rivissä ja järjestyksessä. Eilen siivosin eteisen, loppuloman aikana pitää vielä järjestellä makkarin kaappeja tarkoituksenmukaisemmin ja pestä ja järkkäillä kylppäri.

Uuteen kalenteriin on tehty vasta muutama merkintä, tärkeimpinä siskontytön pojan ristiäispäivä ensi viikonloppuna ja maaliskuinen huipputärkeä päivä. Päivät ne vaan pitenevät joka päivä siitäkin huolimatta, että valoa ei juuri tänään näkyisikään! 

Hyvää vuotta 2015!

Äiti ja tytär uimahallissa

Kuva on lainattu täältä: https://fi-fi.facebook.com/yrjonkadunuimahalli

Olemme käyneet tyttären kanssa viime aikoina uimahallissa. Uintipuuhien lomassa ehdimme jutella kaikenlaista.

Tytär ymmärtäväisen kohteliaasti: Sulla pursuaa vähän tosta…

Äiti kohentaa ryntäitä uimapukuun: Ai jaa, katos.

Ja jatkaa: Hukkasin entisen uimapukuni - olen kait unohtanut sen uimahalliin. Oli pakko ostaa uusi. Huhhuh, ravasin kaikki kaupat ja vasta neljännestä löytyi jotensakin siedettävän yksinkeraiset ja tarpeeksi armeliaasti peittävät mustat uikkarit. Ei tää harmi kyllä ihan yhtä hyvä ole kuin hukkaamani...

Tytär: Jooo, mä ymmärrän. Kun menin tämän (luonnollisesta syytä) kasvavan vatsani kanssa ostamaan uimapukua, tajusin mitä olet tarkoittanut niillä sovituskoppikauhutarinoillasi. Musta olen näyttänyt pukukoppien peilissä hyvältä kaikissa kokeilemissani vaatteissa. Aina. Nyt sovitin varmaan kaikki Stockan uimapuvut ja näytin kaikissa lähinnä hylkeeltä. Myyjä ravasi hakemanaan aina vaan uudet uikkarit ja nämä oli parhaat.

Äiti: Noihan näyttää hyvältä. Aika vanhaksi olet sitten saanut saanut elää sovituskoppityytyväistä elämää! 

Vuosi vaihtuu ja minunkin elämässäni on edessä muutoksia. Jälkikäteen muistan tästä vuodesta muutot ja asettumiset, alkukesän kimppakämppäelämän, kauniin lämpimän kesän, alati vaivaavan kiireen ja riittämättömyyden tunteen sekä maailman jähmettymisen poliittisiin kriiseihin. Mitä teille jäi päällimäisiksi muistoiksi vuodesta 2014?

Mihin se joulukuu melkein hurahti?

Välillä sitä miettii, että mihin aika oikein hupenee. Aloin miettiä, mitä tässä kuussa on tapahtunut.
Paljon aikomaani on jäänyt tekemättäkin.

*

Tässä
joulukuista 
tajunnanvirtaa:
olen tavannut molempia lapsia
olen ollut terve koko kuukauden

vaikka olen mennyt melkein joka ilta liian myöhään nukkumaan

ja herännyt aamulla herätyskellon pirinään väsyneenä
olen myöhästynyt lähes päivittäin vähäsen töistä

olen tullut työpäivinä kotiin aikaisintaan kuuden jälkeen

olen nähnyt lounaalle kävellessä useana päivänä auringon!

olen käynyt isosiskon luona Espoossa

olen käynyt kerran viikossa uimassa
olen täyttänyt vuosia

olen tehnyt töitä vähän yli puolen metrin verran

olen saanut töissä yhden varsinaisen tahtojen taiston onnellisesti maaliin

työnantaja lahjoitti minulle kaksi ylimääräistä vapaapäivää kiitokseksi ahkeroinnista

olen syönyt kolme jouluateriaa (joista yksikään ei ole olllut ns. perinteinen)

olen pitänyt yhden kevytpaastopäivän viikossa

olen käynyt yksissä glögijuhlissa
olen ollut mukana kaksissa pikkujouluissa

olen käynyt kahdessa konsertissa

olen käynyt yhdessä näyttelyssä ja kerran galleriassa
olen käynyt hypistelemässä joulumarkkinoilla

en ole ostanut joululahjoja (hankin kaikki lahjat syksyn aikana, hyvä minä)

en ole vielä leiponut taatelikakkua, mutta olen hankkinut ainekset siihen

en ole suunnitellut jouluaterioita tai hankkinut ruoka-aineksia niihin

en ole siivonnut kunnolla koko joulukuun aikana

olen käynyt pesemässä pyykit talopesulassa (pesukone hajosi)

olen nauttinut amaryllisten kukista

en ole hommannut hyasintteja

olen polttanut kynttilöitä (monia kynttilöitä)

olen kuunnellut jouluradiota

olen lähettänyt joulukortit (myöhässä, kuten aina)

olen ummistanut korvani Putinin ja Venäjän tilanteen suhteen

olen lukenut hesaria huonosti ja aikomani kirjatkin ovat lukematta
blogejakin olen seurannut vain satunnaisesti ja päivittänyt omaani harvakseen
olen voittanut yhden sarjan pienimuotoisessa valokuvauskilpailussa ja saanut lahjakortin Rajalaan
muiden sarjojen sijoituksita sain läjän leffalippuja

olen katsonut tv:sta monta ns. romanttista komediaa ja muutaman loistoelokuvan (tänään Sovituksen)

olen ostanut Marimekosta pöytäliinakankaan jouluksi, mutta en ole ommellllut päärmeitä

olen ostanut jouluherkuiksi pähkinöitä, marsipaanisuklaata, wienernougat:a ja marmeladikuulia
olen antanut lahjana tuntemattomalle osuuteni joulumieli-keräykseen

olen neulonut kolmet punaraitaiset sukat

olen tilannut nettikaupasta valkoista ja vaaleanpunaista alpakka-lankaa

olen saanut työkaverilta marjakuusen komian oksan maljakkoon joulupuun korvikkeeksi

en ole nähnyt vielä  marraskuussa siskontytölle syntynyttä poikaa, mutta huomenna näen!

Nyt lomailen runsaat kaksi viikkoa. Tiedossa on vähän sukulointia, esijoulu lasten kanssa,
lepoa ja löysäilyä, ulkoilua, hyvää ruokaa ja mahdollisesti uusi päärmätty pöytäliina pöydällä….

Mukavaa ja rentoa Joulun odotusta sinullekin!

Pilkahduksia

Helsingissä uutisoitiin auringon kurkistelleen marraskuussa taivaalla 13 tunnin ajan. Laskin, että keskimäärin aurinko möllötti taivaalla päivittäin 26 minuuttia. Eipä todellakaan ole ihme, että on tuntunut pimeältä ja synkältä.

Mutta onneksi alkoi viimeinkin tämä joulukuu ja toi heti pelastuksen pahimpaan hätään, valottomuuteen. Eilen aurinko paistoi vähän aikaa iltapäivällä ja tänään jo pidempään. Kokoonnuimme työpaikalla päätyhuoneeseen ja katselimme, kuinka upeasti aurinko laski Töölönlahteen. Taustalla näkyi Helsingin silhuetti kirkontorneineen ja monine tunnistettavine rakennushahmoineen. Pala kansallismaisemaa kylpi purppurassa ja näkymä peilautui peilityyneen veteen.  Joku meistä puki kokemuksen sanoiksi ”tämä on ihan parasta työhyvinvointia!” Pahus, kamera oli kotona.

Olen saanut valon voimalla tällä viikolla tosi hyvin raivattua työpöytää. Iltaisin olen kutonut raitasukkia ja koti alkaa olla räjähdyksen partaalla. Lauantaina lapset tulevat kylään, joten yritän perjantaina töiden jälkeen tehdä jonkinlaisen pikaraivauksen.  On se vaan onni ja autuus, että juuri keskellä pimeintä vuodenaikaa on tämä Joulu, valon juhla. 

Aamusta iltaan

Aamulla nukuimme pitkään. Aamupalaksi söimme kahvin kera leipää, suklaata ja pipareita. Kävelimme siltaa pitkin kalliolta kalliolle. Kävimme ostamassa kioskilta tulitikkuja ja Veikkauksen joulukalenterit. Iltapäivällä tapasimme vanhan tutun. Katsoimme ikkunasta joen uomaan. Taivaalla näin vaaleanpunaisia, auringonsäteiden kultaamia pilviraitoja. Söimme pikaruokana maa-artisokkakeittoa ja laskimme, että Jouluun on kolme viikkoa.

Kotiin tulin illan hämärtyessä. Ilma tuntui hieman viilenneen. Kotimatkalla meinasin käydä ruokakaupassa, mutta jonot olivat liian pitkät ja käännyinkin kotiin. Nyt on alkanut se aika vuodesta, jolloin ihmiset kuvittelevat ruuankin loppuvan kaupoista. Kotona säädin radion Juluradion aalloille, sytytin jouluvalot ja kynttilän. Kynttilöitä olen tosin poltellut jo lokakuusta lähtien ja jouluvalotkin sytytin viikko sitten.  Olohuoneen ikkunasta taivaalla näkyy maan kiertolainen, kuun puolikas.

Aloitin uusien raitapolvisukkien neulomisen. Silmukoita luodessani mietin, että selviydyn loppuvuoden töistä ehkä venyttämällä kahta työpäivää viikossa pidemmiksi. Päätin olla ensi viikolla tehokas, ettei töissä tulisi mitään viime hetken paniikkia.  Joulusta tai sen valmistelusta minulle ei paniikkia tule. Kaikki joululahjatkin on jo ostettu, joten voin kierrellä loppuvuoden ajan kaupat mahdollisimman kaukaa. Jotain olen elämässä sentään kait oppinut. 

Sillä siisti

Huomasin jokin aika sitten, että meille ikääntyville on alettu tarjota kosmeettisia silmäleikkauksia. Leikkauksella kirkastetaan värejä ja lisätään näkökykyyn kontrasteja, vaikka ei vielä sairastaisikaan kaihia tai muita ikääntymiseen liittyviä yleisiä silmäsarauksia. En ole vielä huomanut tällaisia ongelmia ja saan maailman kirkkaaksi, sävykkääksi ja konrtastiseksi putsaamalla yksinkertaisesti silmälasien linssit.

Asunnossani on yksi isokokoinen ikkuna. Kooltaan se on melkein kaksi metriä kanttiinsa. En ole pessyt sitä vielä kertaakaan. Syksyn tullen ikkunanäkymän värit ovat haalistuneet enemmän kuin mitä yksin syksy selittää. 

Pyysin pitkää miestä avukseni, koska jo ison ikkunan avaaminen yksin pelottaa. Pitkä mies avasi salvat kolmelta sivulta suit sait sukkelaan ja yhteistyönä pesimme lasit.  Isojen puitteiden tukemiseen tarvittiin ikkunatuet, etteivät saranat ja puitteet vääntyisi. Hieman hikistä hommaa. Mutta kyllä maailma taas kirkastui ja asunto tuntuu melkein siirtyneen keskelle rantapuistoa! 

Valo aamuin ja illoin

Olohuoneen aamuinen aurinko

Siskonpojat olivat yökylässä ja lähtivät aamupäivällä. Oli kiva jutella heidän kanssaan myöhään illalla. Kuunnella heidän elämäänsä ja ihastella, millaisia fiksuja ja persoonallisia nuoria miehiä nuorimman siskon pojista on kasvanut.

Vieraiden lähdettyä olen jatkanut sujuvasti hitaanpuoleista aamuhuuhailua aamuaurinkoisessa olohuoneessa ja palauttanut aikani kuluksi mieleen bloggerin asetuksia, joihin en ole tainnut kajota pariin vuoteen! Seurauksena oli, että joidenkin vanhojen postausten kuvat "heittelehtivät". Sen verran jaksoin tutkia, että olisi pitänyt alkaa sumplia rivinvaihtoja yms. kuva kerrallaan, joten antaa nyt kuitenkin olla minun puolestani, miten sitten kuvat ovatkin.

Uuden kameran etsin on uskomattoman hyvä - vuosien tauon jälkeen pystyn silmälasienkin kanssa kuvaamaan sen kautta. Nykyisessä kamerassa ei edes ole ollut etsintä, mutta sen tosin huomasin vasta monen kuukauden kuvaamisen jälkeen…  

Ensimmäinen viikko lomasta on takana. Positiivista on, että kesäkin näyttää vihdoin ja viimein alkaneen! Valkoposkihanhien kotoisa kaakatus kantautuu rannalta sisään. Hanhien läsnäolo liityy mielestäni tähän ranta-asumiseen, vaikka valkoposket ovatkin uudis- tai maahanmuuttajalintuja. Minusta on mielenkiintoista seurata niiden elämää varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Uutisissa kuuntelin, kuinka monet stadilaiset olisivat valmiita pistämään hanhet paisteiksi. Höh, sanon minä!

Näkymä parvekkeelta iltataivaalle

Arkipyhä ?

Arkipyhä kuvastaa hyvin tätä päivää. Olen aamulla katsonut ikkunasta harmaata merta ja kömpinyt takaisin vuoteeseen. Olen juonut keittämäni aamukahvin ja syönyt sämpylän vällyjen välissä. Olen lukenut hesaria pitkään ja hartaasti, selaillut sisustus- ja naistenlehtiä sekä hoitanut netissä pilvifarmiani – edelleen yöpaidassa viihtyen. Olen kommentoinut lehdistä löytämiäni juttuja MK:lle, joka on täyttänyt ristikoita, kääntänyt osoitteitaan ym. ruokapöydän äärellä. Välillä puolestaan MK on huhuillut minulle omia huomioitaan. Olen selannut blogeja ym netissä kunnes iPadin virta loppui. 

Siispä jouduin nousemaan vuoteesta ja katsoin uudestaan ikkunasta ulos. Maisema on edelleen harmaa.

Pistäessäni viimein noin klo 13 silmälasit silmilleni huomaan rannalta erottuvan useampiakin harmaan sävyjä. Kotikin näyttäytyy tarkemmin katsoen hieman uudessa valossa. Tiskipöytää pitäisi vähän raivata ja ehkä tehdä kotona vähän muutakin kohennustyötä. Kaikenlaista laitettavaa riittää, joten ei ole erityinen hinku lähteä juuri nyt ja tänään minnekään, vaikka stadi on pullollaan kaikenlaista nähtävää ja koettavaa.

Taidan pyhittää tämän päivän arjelle ja levolle. Viime sunnuntaina sen sijaan urakoin pesutuvassa (arkea kyllä sekin) ja kuvat ovat satoa siltä päivältä. Pesin kolme lakanasettiä, kesä- ja talvitäkit, kylppärin ja eteisen puuvillamatot, kasan pyyhkeitä ja läjän vaatteita. Kerrostalojen uudet pesutuvat ovat tehokkaita ja lähes yletöntä arjen ylellisyyttä.

Mutta kilpikonnalle pitää käydä noukkimassa ulkoa muonaa. Katsotaan, minne jalat johtaa, jos onnistun ylipäätään astumaan tänään kotiovelta ulos? Ensinnä pitää kuitenkin ruokkia itsemme. Meinaan kokeilla tätä.

Koti paketissa

Viikonloppuna MK:n kodin paketointi saatiin valmiiksi. MK:n hyvin valmistelema työ vaati enää loppusilauksen ja asunnon siivouksen. Lauantaina kyykin, kumartelin ja kurottelin kaappeja pestessäni. Tein siis juuri sitä, mihin keho on tarkoitettu. Eilen oudot liikkeet tuntuivat takareisissä ja selässä. Silti mentiin pyöräilemään (n 25 km). Poljin kaikki mäet ylös ja yritin tasamaastossa polkea niin kovaa kuin jaksoin. Ja nyt tuntuu oudokseltaan vähän yläselässä.

Töissä meille luennoitiin tänään tunnin verran hyvinvoinnista, liikunnasta, kehonhuollosta ja terveyttä edistävästä ravinnosta. Varotettiin istumatyöstä ja stressistä! Olen enimmän ajan yli 30 vuoden työurasta tehnyt stressaavaa työtä ja koko ajan istumatyötä. Silti olen toistaiseksi terve enkä tarvitse mitään lääkitystä. Aika armollinen keho on ollut minulle.

Netti on pätkinyt parin viikon ajan taloyhtiössämme. Saunalahti (eli Elisa) ei saa kaapeleitaan kuntoon. Nyt en enää vaivaidu edes ottamaan yhteyttä operaattoriin vaan odotan jonkun naapureistani hyytyvän asiakaspalvelua odottaessaan. Ipad on saanut riittää, mutta en ala kuitenkaan postauksia tekemään padillä.

 Philipsin imuri on palvellut yli 30 v!

Mutta siihen pakettiin. MK muutti nyt luokseni kuuden viikon ajaksi myytyään asuntonsa ja odottaessaan uuden valmistumista. Tulevana perjantaina muuttoauto vie tiiviin kotipaketin 10 neliön varastokoppiin. Mielenkiintoista kokeilla elää tavallista arkea yhdessä. Tutustuessamme toistakymmentä vuotta sitten meillä oli välimatkaa 80 km. Kahdeksan vuottta sitten välimatka lyheni 15 km:iin ja tulevaisuudessa välillämme on enää 5 km.

Ai niin. Kesä tuli viikonloppuna. Tosi kiva!

Voi tätä arkea!

  

Päivät hupenevat käsistä, vierivät sormien välistä. Aamulla lähden töihin ja juuri milloinkaan en palaa kotiin ennen seitsemää. Ei ole ollut melkein koko alkuvuoden aikana riittävästi tilaa ajattelulle. Se on paha juttu, todella paha. Viikonloppuisin olen kyllä virkistäytynyt mielenkiintoisissa paikoissa ja mukavassa seurassa. Pitäisi keritä uimaan. Se on minulle tehokkain keino kohottaa kuntoa. Onneksi osaan pitkittyneistä työpaineista huolimatta relata iltaisin ja nukkua hyvät yöunet.

Tänään siivosin töissä outlookin kalenterista tarpeettomiksi käyneitä nimiä. Muutama on jäänyt eläkkeelle, pari vaihtanut työpaikkaa ja kolme menehtynyt sairauksiin vuoden kuluessa. Mietitytti kaikkien joukosta poistuneiden nimien siivoaminen. Pysäytti ja sai ajattelemaan. Me sitkeät olemme työnantajille vastuuta kantava voimavara. Mutta ei meidänkään selkänahkaa jyystämällä maailmaa silti paranneta. Ei paranneta!

Tyttären ja vävyn innoittamana teen hyvää itselleni. Kevätsiivousta ainaskin. Olen kuukauden vegaani-ruokavaliolla ja katson, mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään? Liha yms. eivät näköjään tee tiukkaakaan ja sen tiesinkin ennalta. En tunne minkään sortin himoa jotain pihvilihaa kohtaan. Ei juustosta luopuminenkaan ole loppujen lopuksi ollut vaikeaa, vaikka niin etukäteen kuvittelin. Kahvimaitoa kaipaan ja teehen hunajaa. Soijamaito ei maistu maidolle ja juoksettuu herkästi, vaahterasiirappi sen sijaan on hyvä hunajan korvike. Aamujugurttia himoitsen eniten. Kokeilen erilaisia soija-, kaura- ym. jugurtteja. Osaako joku vinkata hyvästä jugurtin korvikkeesta?

Itsepetosta tai ei, mutta pääsiäisen suklaamunat piti tietenkin syödä ennen ruokavaliolle ryhtymistä. Rajansa se on sentään ihmisen kieltäymyksillä. Munat syötiin siis varastoon hyvissä ajoin eikä niitä enää edes tee mieli.  No, ehkä ihan vähän yhtä Fasun mignon-munaa.

Nyt syödään näitä muita soikeita. Tutuksi tulevat nyt tofut, tempet sun muut vegaanit maut.  

”Suurella kirkolla”

Helsingin tuomiokirkko on aikoinaan rakennettu ihan paraatipaikalle. Se näkyy melkein ensimmäisenä lähestyttäessä Helsinkiä mereltä käsin. Kaupungissakin se on monesta suunnasta katsottuna maisemallinen dominantti. Joskus sen valkoisuus ja suuruus melkein hätkähdyttää pientä kulkijaa. Kun istun kokouksessa Senaatintorin laidalla ja kirkko näkyy ikkunasta, mykistyn joskus sen vaikuttavuudesta niin, että osa asioista hujahtaa ohi korvien. Voin hyvin kuvitella, kuinka pieneksi 1800-luvun ihminen tunsi itsensä tuon suuruuden äärellä rakennusten ollessa vielä matalia ja kaupungin pienikokoinen.

Tänään lähdin liikkeelle (jo) kymmeneltä ja menin Kiseleffin taloon sisustusbloggaajien kirppikselle. Kävellessäni kohti Senaatintoria hätkähdin taas kirkon putkahtaessa ykskaks silmiini - vitivalkoisena sinistä taivasta vasten.

Kirppis oli vetänyt paikalle joukoittain ihmisiä. Ostin yhden höyhenkorun (20 e), 250 g Wetterhofin ohuenohutta harmahtavan sinivihreää villalankaa (3 e, mitähän siitä tekisin?) ja yhden John Irving:in kirjan (8 e). Hieman oli sellainen tiskistelijäolo. Joidenkin bloggaajien habituksesta tulee mielikuva pelkästään tekstien aihepiirien perusteella. Eräs hyvin eteeriseksi mieltämäni bloggaaja näyttikin maijameikäläiseltä. Hmm, olihan tuossa pikkuisen siis tirkistelyn makua?

Kävin Kiseleffin talossa myös LUMI-käsilaukkuja ihailemassa. Yksi LUMI-laukku minulla jo on. Tykkään laukusta, mutta syvän mallin vuoksi saan päivittäin monta kerta hepulin kaivellessani kassin pohjalta milloin mitäkin. Ipad mahtuu vetokeljusta sisään juuri ja juuri niin, että metallin narske kuuluu korvissa. Ei saisi tällaisia oleellisuuksia kyllä jättää huomioimatta laukkujen muotoilussa. Käsilaukkukatselmuksen jälkeen kävelin Aleksin ja Espan päästä päähän katsellen samalla näyteikkunat. Minna Parikan kengät ovat aina kauniisti esillä tarkkaan somistetuissa näyteikkunoissa. Nyt oli tullut sydänrusettikengistä hieman matalampi lesti. Siitä huolimatta en vieläkään uskaltautunut sisään, koska jo kenkiä katsellessa alkaa toisessa jalassa olevaa vaivaisenluuta kivistää. Näyteikkunoissa oli ihania heleän värisiä huiveja. Niillä saisi keväisen fiiliksen helposti aikaiseksi. Keltaista, erityisesti viileää sävyä, näyttää olevan paljon vaatteissa ja asusteissa. Jatkoin kuitenkin matkaa tummissa ja talvisissa tamineissani.

Vaatefiilistelyn jälkeen söin salaatin ja lastasin syödessäni laivan Hay Day-pelissä. Joo-o, pitäähän se laiva tietenkin lastata… Kävin myös kirjakaupassa, taidetarvikemyymälässä, apteekissa, pikakierroksella Stockan sisustuskerroksessa ja takkiosastolla sekä lopuksi ruokakaupassa.  

Edellisen kerran kuvasin suurkirkon vain muutama päivä sitten, kun palasin myöhään illalla Suomenlinnasta. Tämä kuva on otettu käsivaraisesti ja automaattivaloituksella liikkuvasta Suomenlinnan lautasta käsin. Uskomaton on kerrassaan kamerani linssi valovoimaltaan - jaksan sitä vaan ihmetellä uudestaan ja uudestaan.

Päivästä päivään ( III )

Aamusta aamuun ihmettelen valon voimaa. Alan herätä aikasemmin ja olen virkeämpi. Muuttaessani pelkäsin, että menetän entisen asunnon kauniin aamuvalon. En menettänyt vaan sain entistä kauniimman. Sain suoranaisen aamuvalokylvyn. Asuntojen ilmansuuntien pohtiminen etukäteen osoittautui vain teoreettiseksi. 

Aamuvalossa ihmettelen itsekseni näitä elämäni polkuja. Kummastelen sitä tietä, mikä on johtanut minut tähän vaiheeseen. Kaikki ei ollut suunniteltua. On ollut isoja vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja sairauksia. Mutta eespäin olen porskuttanut. Nyt ajatellen olen rohjennut tarttua eteen tuleviin tilanteisiin, joskus haparoiden. En ole antanut riskien käännyttää minua polulla taaksepäin. Mutta kun riittävän suuria kiviä ja kantoja on tullut vastaan, olen opetellut kiertämään ne ja etsimään toisen polun. Tuntemattomaan johtavan, mutta vapaamman tien.

Tulipa tuohon nyt hieman omahyväinen sävy. Tulkoon sitten. Olen aika tyytyväinenen. Tässä, tänä lauantaisena aamuna, juuri nyt. Keväisessä aamuauringossa, vaalen harmaalla sohvalla loikoillessani. 

Päivästä päivään ( II )

En ole aamuihminen enkä kovin energinen saatikka sosiaalinen heti herättyäni. Parasta minulle ovat pitkät verkkaiset aamut. Sellaisia voin viettää vain viikonloppuisin. Tavallisen arkiaamun rutiinit ovat hioutuneet mahdollisimman automaattisisksi, niin selviän päivän avauksista kunnialla.

Melkein jokaisena työpäivän aamuna syön samanlaisen aamiaisen. Ensin juon lasin vettä, kulautan kurkkuun D-vitamiinin, omega 3- ja 7-kapselit ja B-vitamiinin. Sitten syön jugurttipläjäyksen.

Lohkon pläjäykseen hedelmän (appelsiini, omena, nektariini, persikka, banaani...), lorautan kulhoon vajaat 2 dl maustamatonta jugurttia, lisään sekaan reilun ruokalusikallisen raejuustoa (Keso) ja noin 1 - 2 dl yön yli sulaneita pakastemarjoja. Tänään hedelmänä oli appelsiini ja marjoina puolukat. Jos joskus haluan juhlistaa arkiaamiaisen, lisään sekaan vaahterasiirappia ja ripotella päälle ruohittuja saksanpähkinöitä.

Aamiaisen nautin katsomalla ykkösen aamu-tv:n uutiset. Muita aamukanavia en katso milloinkaan, kun esim. mtv3:n jokainen toimittaja ärsyttää minua.

Näillä sitten käynnistetään tämäkin päivä. Kahvia juon vasta töihin päästyäni. Mukavaa perjantaita!

Päivästä päivään ( I )

Joka työpäivä menen töihin Kallion kaupunginosaan seitsenkerroksisen toimistorakennuksen viidenteen kerrokseen. Päivittäin kävelen shakkiruudutetuilla käytävillä. Sivuutan TILA-nimisen valokuvateoksen työhuoneeseen kävellessäni. Kertaakaan en ole ollut niin ajatuksisssani, että olisin kävellyt sisälle teokseen. Saas nähdä, löydänkö itseni vielä jonain päivänä kuvan tilasta?

Ulkoa kantautuu sisälle työhuoneeseen läheisen päiväkodin lasten ulkoillessa mölyä. Kadulta kuuluu raitiovaunun kirskunta ja Kallion pelastuslaitokselta pelastamaan ampaisevien paloautojen ujellus. 

Kesällä ikkunan ollessa avoimena katupöly laskeutuu pöydällä oleville papereille ohueksi verhoksi. 

Pikalähtöjä

Aamulla herätessäni päivä jo sarasti. Vilkaisin herätyskelloon, että joko se pian pirahtaa soimaan. Jestas sentään, kello oli jo kymmentä vailla yhdeksän. Ilmankos tunsin levänneeni. Pikavaihe päälle: vessaan, vaatteet ylle, olkalaukkuun kaikki tarpeellinen, takki niskaan ja juoksuun. Tasan puoli tuntia heräämisestä olin töissä Hakaniemessä. Tosin ratikka sattui tulemaan pysäkille juuri sinne puuskuttaessani ja metrokin saapui heti, kun sain köpöteltyä liukuportaat alas.

Metropysäkillä ja työpaikan kulmilla oli paljon ihmisiä ja poliisin rynnäkköryhmä. Vilahdin töihin melkoisen rivakasti peläten, että joku vaaratilanne on meneillään. Myöhemmin selvisi, että paikalla kuvattiin kohtausta elokuvaan. Outo tilanne kuvasti kuitenkin osuvasti muutenkin outoa aamua.

Kymmeneen asti vastailin puhelimeen, sitten neuvottelin peräkkäin kahden asiakkaan kanssa. Toisen kanssa jouduin vähän jo hoppuilemaan, koska kalenterissa oli neuvottelu Kampissa kahdeltatoista. Sinne siirryn vartissa metrolla. Mutta olin viisi minuuttia myöhässä enkä kerinnyt pissalle. Vasta kokouksen päätyttyä yhden jälkeen pääsin vessaan. Myöhästyneen pikalounaan jälkeen vastailin sähköposteihin ja sain yllätysasikkaan. Aivan erityisen ja hankalan sellaisen. Mielessä kävi jopa, että onneksi poliisit ovat valmiiksi kadulla, jos tilanne käy uhkaavaksi. Varttia yli viisi päätin, että tämä oli nyt tältä päivältä tässä. En edelleenkään ole työn sankari. Saatan sen sijaan olla idiootti tai vähintään työn orjuuttama.

Kotimatkalla ostin runsaat kaksi kiloa Egyptin naveleita, mehukkaiksi havaitsemiani. Kilohinnasta (0,69 e) päätelleen jossain muuallakin tehdään töitä orjan lailla…

Mitenkä kuva liittyy tähän päivään? Ei sitten mitenkään, mutta kuvastaa kuitenkin toivetta, että voisin joskus viettää kodissani yhden arkipäivän itseni kanssa vailla yhtään velvoitetta mihinkään! Vai olisiko kaikesta tohinasta huolimatta sittenkin sisinnä minua joku rauha? 

Töihin & iPadiin unohtuneena

Kaksi viikkoa sitten solahdin arkeen pitkän loman jälkeen. Parissa viikossa saldotunteja on kertynyt niin paljon, etten kehtaa niitä tänne edes kirjoittaa. Elämä on sujunut tätä rataa: aamulla hämärässä töihin, illalla pimeässä kotiin, leipää ja teetä (kun muuta ei jaksa tehdä), sohvan nurkkaan iPadin kera, sitten nukkumaan. Töissä on käyty viime aikoina vakavassa hengessä resurssikeskusteluja, joten en suinkaan korosta tässä nyt sankaruuttani. Ihan muusta on kyse, mutten voi tänne työasioita tämän tarkemmin kirjoittaa.

Tähän väliin iPad on ollut juuri passeli ja helppo vapaa-ajan korvike. Nopea ja näppärä. iPadissä hoidan virtuaalista maatilaani, murskaan karamelleja, täytän sudokuja, katselen vanhoja ohjelmia Areenalta (kuten Ponille kyytiä), luen sähköpostit ja katsastan teidän bloginne. Astiat ovat kertyneet tiskipöydälle, pyykit pyykkikomeroon, kukat kuihtuneet maljakoihin. Nukkumaan mennessä olen lukenut muutaman sivun Munroa tai pari aukeamaa naistenlehteä. Sitten olen sammunut. Ja aloittanut aamulla seuraavan samanlaisen päivän.

Päässä on kiristänyt liika työnteko. Koko kehossa on kiristänyt vaatekerrokset, kun on pitänyt pukeutua kylmän vuoksi lämpimästi. Ihossa on kiristänyt pakkanen ja kuiva ilma. Ostin luomuöjyistä sekoitetun kuivaöljyn ja se hupsahti nahkaan niin, että melkein tirisi. Varpaissa ei ole kiristänyt. Ostin ALE:n loppurysäyksestä talvinilkkurit, joissa on lämmin vuori, riittävästi tilaa varpailla, pitävä pohja ja vetoketjut kahden puolen etuläppää. Käytännöllisyys, mukavuus ja turvallisuus ohittivat tyystin kaikki muut valintakriteerit.

 

Viikonlopun aikana olen pakottanut itseni ulos ja liikeelle, kun pakkanenkin vähän hellitti. Eilen kulki vielä tahmeasti, mutta tänään nautin kävelystä. Tein pitkän kävelylenkin rantaa pitkin Hermanniin, Kalasatamaan, Vallilaan, Tukkutorille ja Teurastamon alueelle. Kameraa ei ollut mukana, koska maisema oli lähtiessäni harmaa ja sävytön. Taas harmitti, koska näin paljon kuvattavaa. Vanhoja patinoituneita tiiliseiniä, kauniisti kaareutuvia oksia, huurteiset ruusunmarjat, eteeni lehahtaneet pörheät varpuset… Koko viikonloppu tarvitsin melkein edellisestä työviikosta toipumiseen, ehkä vähän sain ladattua ensi viikon varallekin.

 

Sain siskolta joulukuussa ihmellisen amarylliksen. Se on puskenut yhteensä neljä kukkavanaa ja jokaisessa on ollut neljästä viiteen kukkaa. Taidan yrittää säilöä tämän superyksilön uusien kukkavanojen toivossa.

Töistä kotiin

Jalkamatka töistä kotiin alkaa Hakaniemen Linjoilta ja jatkuu Kallion, Torkkelinmäen

ja  Harjun kautta Vallilaan ja Hermanniin. 

Sieltä suuntaan kohti rantaa Toukolaan ja Arabiaan. Ja sitten kotiin.

Joskus kuljen aatoksiini vaipuneena enkä näe tai kuule juuri mitään.

Toisinaan havainnoin tarkemmin ympäristöä ja kaupungin moninaisuutta:

Yhden auton paikalle mahtuu pysäköimään ainakin 10 polkupyörää.

Huippua ja ehkä hieman kantaakin ottavaa designia.

Matkan varrella on isompia ja pienempiä puistikoita.

Puistotädit ylläpitävät Karhupuiston istutuksia ja ehkä myös kuria ja järjestystä puistossa.

Ylhäällä ja alhaalla Karhupuiston rentoa tunnelmaa.

Kalliossa on tietysti kallioita kuten tässä kuuluisan Kallion kirjaston takana.

Kirjaston asiakkaita ovat olleet muiden muassa Tarja Halonen ja Anja Snellman. 

 Ohitan lukuisia viihtyisiä kahviloita. Kaljabaareja sitäkin lukuisampia.

Mm. sen kuuluisan Oivan, jonka portsari saa laulussa lantin.

Tänne Torkkelinmäen kupeessa olevaan leipomoon poikkean usein.

Työmatkan varrella on kaksi yleistä saunaa.

Kaksi tai kolme kirkkoakin sivuutan kulloinkin valitsemastani reitistä riippuen.

Tässä Kallion komian kirkon graniittista arkkitehtuuria.

Reitiltä löytyy ainakin kymmenen mielenkiintoista divaria.

Ehkä myös kymmeniä thai- ym. massage-paikkoja.

***
Jos väsy iskee kesken matkan, voi aina turvautua tuttuun ja turvalliseen
HSL:n raideliikenteeseen!