Malmö-Kööpenhamina ynnä muuta

Huomenna pitää taas laskeutua normielämään. Aamulla taitaa väsyttää, koska nukkumaanmeno on siirtynyt yöllä kahden korville. En ole mahtanut mitään sisäisen kellon kiepahdukselle enkä ole kyennyt säätämään rytmiä normaaliksi ennen töiden alkamista. Huomenna panen kellon soimaan, menen töiden jälkeen vielä uimaan ja toivottavasti saan seuraavana iltana ajoissa unen päästä kiinni.

Olen joululoman aikana sukuloinut, kohennellut hieman kotia, katsonut aika paljon televisiota ja samalla kutonut pois lankavarantojani. Päivitin lankamenekin blogiin ja totesin kutomattomien lankojen entisestään lisääntyneen? Tavoite oli ihan päinvastainen - piti kuluttaa varastoja pois! Toisaalta muutama isompi käsityö on viittä vaille valmistumassa. 

Katsoin lomalla mm. Silta-sarjan toisen tuotantokauden parin päivän aikana putkeen. Luulen, että sarjan intensiivinen katsominen on sille eduksi monimutkaisten juonenkäänteiden vuoksi. Koska kävin viime kesänä Kööpenhaminassa ja Malmössä, katselin myös kaupunkitilaa tarkemmin ja näinkin sarjassa tuttuja paikkoja. Kaupungin silhuetit on kuvattu hienosti, tasainen Kööpenhamina sillan toisella puolen ja Malmö torsoineen toisella. Tekijät osaavat hyödyntää arkkiteehtuurin ja tanskalaisen muotoilun osana kokonaisuutta. Silmiin osui myös Atrekin ja Iittalan tuotteita kodeissa. 

Samainen aihe eli ekoterrorismi oli juonen aiheena myös YLE:n Tellus-sarjassa. Silta vetää mielestäni kyllä pidemmän korren jännitteeltään, rooleiltaan ja käsikirjoituksen osalta. Rikostutkinnan lisäksi sarjassa on oleellista hieman kimurantit poliisipersoonat sillan molemmin puolin, heidän saumaton yhteistyönsä ja keskinäinen dialogi, ystävyyskin.

Kööpenhaminassa päätimme äkkiseltään ohi kävellessämme mennä katsomaan hienon poliisitalon arkkitehtuuria. Pääportilla oli asiakaspalvelupiste ja hyvin ystävälliset poliisimiehet päästivät hetken mietittyään ja neuvoteltuaan joukkomme sisäpihalle 10 minuutin ajaksi. Sitten alkoi hirmuinen kamerojen tohotus ja muun kuvauslauman välttäminen kunkin otoksissa. Sisäpiha vilahtelee Sillassa ja joissain kohdin roolihenkilöt kävelevät sisäpihan viereistä kaarevaa käytävää pitkin. Yksi poliisi tuli kanssamme sisäpihalle ja kun 10 minuuttia oli kulunut, hän pyysi meitä poistumaan.

Kuvat ovat ottamiani pikaotoksia. Palasin niihin Sillan siivittämänä. Kuvistakin ilmenee, että sisäpiha on askeettisuudessaan ja klassisistisessa kurinalaisuudessaan hulppea tilakokemus. En löytänyt netistä tietoa arkkkitehdista tai valmistumisen tarkasta ajankohdasta. Tyylin perusteella rakennus on peräisin noin 1920-luvulta ja edustaa tuon ajan pohjoismaista klassismia. Lienee yksi tuon aikakauden ja tyylin helmistä. Samaan aikaanhan on valmistunut meidän eduskuntatalomme. 

Viikko tuli ja meni

Viime viikolla vettä tihuutti melkein päivittäin. Keskiviikkona satoi aamupäivällä räntää, mutta se suli saman tien. Tein taas työtä perinteiseen tyyliin ja tulin melkein joka päivä kotiin vasta seitsemän pintaan. Työtehoni ei ole milloinkaan ollut marraskuussa parhaimmillaan. Tultuani iltaisin kotiin lipitin kannullisen teetä pitkin iltaa leipää mutustellen (paitsi viikon kevytpaastopäivänä), luin hesaria ja tuijotin televisiota. Olen kutonut televisiota katsellessa myös yhdet lähes polvipituiset sukat tyttärelle ja kaivanut työn alle keväällä keskenjääneet vävyn kirjoneuletumput.

Olen tuijottanut ikkunasta aamuisin rannan harmautta. Viimeiset valkoposkihanhet ovat viime viikolla liidelleet kohti etelää. Maisemasta korostuu selkeimmin rannan kevyen liikenteen valaisinten nauha. Kosteana päivänä nauhasta erottuu kauniita alaspäin suuntautuvia valokiiloja.

Eilen minua yskitti ja ääni oli painunut matalaksi. Kävin kaupassa ja ostin pojan listaamat ruoka-aineet. Hän tuli iltapäivällä ja valmisti papu- juurespataa ”omasta päästä”. Mausteena oli lasten kasvattamaa chiliä savustamalla kuivatettuna. Siitä tuli melkoinen potku pataan. Pakko on taas kehaista pojan ruoanlaittotaitoja sekä luovuutta ja ennakkoluulottomuutta tällä saralla. Ehdimme jutella mm. Venäjän historiasta ja Euroopan muutoksista. Poikakin muistaa varhaislapsuudestaan Berliinin muurin sortumisen ja tytär on juuri palaamassa sieltä työmatkalta ennen muurinmurtumisjuhlallisuuksia. Mobiililaitteidemme etäisyys on ollut viikon ajan mystiset 1111 km. Sain pojan myötävaikutuksella kerittyä muutaman lankavyyhdin. Illalla katselin televisiosta Komisario Lewisin, mutta nukahdin sohvalle noin 15 minuttia ennen loppuratkaisua. Nyt mietityttää, kuka oli se konna? Tässä sarjassahan loppuratkaisu ei ole aina ennakoitavissa ja paljastuu usein aivan jakson lopussa.

Tänään olen käynyt metrolla Herttoniemessä ja hengittänyt kosteanharmaata ilmaa. Kotona olen viritellyt valot tuomaan vähän piristystä harmauteen. Kertasin vanhasta vuoden 2011 kuukausipostausten sarjasta, mitä mieltä silloin olin marraskuusta. Pätee edelleen (klik). Sen verran marraskuu verottaa voimia, että toista kuukautta avaamattomana säilynyt suklaarasia oli lopulta avattava. Se säilyikin suorastaan ennätysmäinen pitkän ajan avaamattomana!  

Siedätystä yms.

Kiitti kakkutikkariterveisistä O ja A!

Pidin viime syksyn ajan viikoittain 1-2 kevytpaastopäivää 5:2-dieettiä mukaellen. Muuttoruljanssissa ja alkuvuoden hillittömien työkiireiden lomassa olen pitänyt vain satunnaisia kevytpaastopäiviä. Keho kaipaa kuitenkin jo paluuta syksyn itsekuritukseen. Pidän paastopäivän aina tiistaisin, toinen päivä vaihtelee ja jää toisinaan väliinkin. Tiistaisin tulee telkevisiosta säännöllisesti kokkaus- tai leivontaohjelmia. Niitä katsellessa voi sopivasti vaikka siedättää itseään suhtautumisessa ruokaan. 

Katson usein ”Master Chef”:n, saman ohjelman junior-version ja leipomisohjemia. ”Master Chef”:iin on ehkä vähäsen siirtynyt ammattilaisten vastaavassa ”Top Chef”:ssä viljeltävää tylyttävää tyyliä ja silmien taivastelevaa pyörittelyä. En oikein pidä siitä enkä katso ”Kuppilat kuntoon”- tyyppisiä ohjelmia ollenkaan. Suosikkini viime ajoilta on ollut sarja ”Koko Britannia leipoo”. Siinä tuomarit puuttuivat brittiläiseen tyyliin äärimmäisiin detaljeihin ja kilpailijat olivat aivan valloittavia persoonia, tuiki tavallisia brittejä siis. Voittajan onnikin oli suorastaan sydäntä riipaisevaa suuruudessaan. Ja leipomukset, huh sentään millaisia taidonnäytteitä! Lehteviä leivoksia, kukkivia kakkuja ja marjakoreuksia.

Jonkin ruuan raaka-aineen maun kanssa on joskus vaikea päästä sinuiksi. Sitten kun pääsee, haluaa lisää. Paprika, chili ja kiivi ovat ainakin minulle olleet tällaisia aluksi vaikeasti lähestyttäviä, mutta kokeilemalla mieluisiksi raaka-aineksi muuttuneita. Viimeiseksi lähetymistä on tapahtunut avokadon kanssa. En aluksi meinannut ollenkaan saada siitä selvää omassa suussani, mutta jatkoin ponnnisteluja. Korostetaanhan avokadon terveellisyyttä melkein maasta taivaaseen. Vasta, kun opin valitsemaan kaupasta tunnustelemalla (huom. ihan kevyesti tietenkin) oikeat yksilöt, avokado muuttui herkuksi.

Avokadopasta on ihan huippuruoka. Terveellinen, maukas, helppo ja nopea valmistaa. Mutta avokadopastasta postaamalla tai keittokirjoja tekemällä ei kouliuduta noin vain tv-esiintyjiksi. Lievästi kiusaantuneena olen katsellut pasta-pariskunnan ”Safkaa”-ohjelmaa. Liekö ohjelma tehty pienellä budjetilla ja ilman esiintymiskoulutusta vai mikä lie? Tulee mieleen noin 30 vuotta sitten istestäni esiintymiskoulutuksen yhteydessä tehty video, jota joukolla ruodimme. Siinä minäkin välillä mumisin, vaihtelin liiaksi äänen volyymia, nyökyttelin päätäni, katselin väärään suuntaan, heilutin käsiä ja kaikkea muuta. Live-tilanteissa tuollainen persoonallisuus ei haittaa mitään, mutta taltioituna kaikki epätäsmällisyys korostuu moninkeraisesti. Eniten ohjelmassa häiritsee kuitenkin se, että kokit kokkaavat tuotantotiimille, tuottajalle, kuvaajalle tai jollekin muulle edessään olevalle taholle. Mikseivät kokkaa katsojalla? Jamie Oliver:sta voisi ottaa oppia. Jamie kokkaa katsojalle, esiintyy sujuvan luontevasti ja siltikin aina omana itsenään.

PS. Tiukensin minäkin nyt kommenttiasetuksia, koska saan sähköpostiini epämääräisiä ja täysin tyhjänpäiväisiä englanniksi kirjoitettuja kommentteja. Oikeat kommentit otan tietenkin edelleen ilolla vastaan!

Töllöttämistä

...isän perintötuhkakupin uusi elämä...

Joulun tienoilla tulee istuttua television ääressä tavallista enemmän. On sekä aikaa että kohtuullista tarjontaa. Joulun alla aloitin ensimmäisen maratonin keskellä työviikkoa katsomalla yhtenä yönä Teemalta molemmat vanhat Pohjantähti-elokuvat. Minusta nämä versiot ovat ”oikeita” verrattuna Koivusalon ohjaamiin versioihin, jotka alkoivat pyöriä ykkösen Kotikatsomossa. Olen toisella silmällä (tai enemmänkin korvalla) seuraillut joitakin iltapäivien Niskavuori-elokuvia. Niihin sisältyy paitsi palanen hämäläisen maaseudun pidäkkeistä historiaa myös näytelmäkirjallisuuden ja elokuvan historiaa. Käsikirjoitus on mahtipontista ja näytellään ylidramatisoidusti. Tunnekuohut kuvataan taivaalla kiitävin pilvin tai tuulen myrskytessä viljapellossa. Melkein vain näistä historiallisista syistä elokuvia voi seurata käsitöiden tekemisen tai muun puuhastelun lomassa.

Downton Abbey-sarja on saanut jatkoa syksystä alkaen. Minusta tuntuu, että katselen keskittyneenä kartanomiljöötä, asuja, maisemia ja kaikkia pieniä yksityiskohtia ehkä juonen seuraamisen kustannuksella. Vähän verkkainen juonenkulku on tältä kannalta siis pelkästään hyvä. Viikolla esitetyssä dokumentissa kerrottiin Englannin kartanoiden loiston ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Mielenkiintoista näkökulmaa toi mm. amerkikkalaisten ujuttautuminen varallisuutensa avulla Englannin yläluokkaan sodan jälkeisinä suurien yhteiskunnallisten muutosten vuosina.

Sunnuntaina alkanut 3-osainen brittisarja ”Juhlien jälkeen” vaikutti mielenkiintoiselta. Pidän miespääosan näyttelijästä (Benedict Cumberbatch) ja siksi tämä sarja kiinnosti jo etukäteen. Kuvaus oli visuaalisesti kiehtova. Esimerkiksi aamuinen hevosajaelu valkoisessa sumussa oli niin kaunis ja mielenkiintoinen, että olisin heti halunnut katsoa sen uudelleen ja tarkkaavaisesti. Aamusumu oli valkoinen kuten myös hevonen ja henkilöiden vaatteet. Yhtäkkiä sumu haihtui ja katsoja jää miettimään, mitä tuo ainutlaatuinen hetki poikii jatkossa hetken kokeneiden elämässä. Muutenkin värien ajankuvaan ja symboliikkaan on panostettu. Seuraava jakso pitää tallentaa, koska istun sunnuntaina illalla junassa. Voin siis katsoa yksityiskohtia halutessani uudestaan. Kuten sisämiljöötä, tapetteja, kalusteita, puita, puutarhoja, pukuja, näyttelijätyötä…

Poliisisarja "Vera Stanhope tutkii" vaikuttaa mielenkiintoiselta. Konsepti on periaatteessa tuttua BBC:tä, mutta murhatutkija onkin hieman arvoituksellinen ja persoonallinen keski-ikäinen nainen. Taphtumat sijoituvat Yorkshiren jylhiin maisemiin. Veran poliisiparina on nuori perheenisä. Asetelmat ovat siis hieman käänteiset tavanomaiseen poliisisarjaan verrattuna. Jatkossa selvinnee Veran omaakin historiaa?

Tänäkään jouluna en kyennyt jättämään väliin iki-ihanaa elokuvaa Fanny ja Alexander. Mutta sehän ei katsomalla kulu.  Muista elokuvista on jäänyt päällimmäisenä mieleen torstai-illan elokuva ”Ikuistetut hetket” (ohjaus Jan Troell). Intensiivinen ja melko vähäeleinen elokuva naisesta ja kamerasta. Olihan pääteeman lisäksi muutakin kuten ihmissuhteita, 1900-luvun tavallisen ihmisen ankaraa arkea, perheen kuvausta, ihmisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Pääroolit (totinen mutta eläväkasvoinen Maria Heiskanen, karsimaattinen Mikael Persbrandt) näyteltiin ammattitaidolla. Mieleen painuva helmi!

...viimeisiä viedään...

Tänään aion katsella yli kuusi tuntia putkeen ”Ylpeyttä ja ennakkoluuloa”. Jane Austenin tekstistä löytää aina jotain uutta ihailtavaa kuten mielenkiintoisten henkilöiden sujuvaa dialogia ja niihin kätkeytyväa huumoria ja lämminhenkistä ironiaa. Lisäksi voi ihmetellä Englannin maaseutua, 1800-luvun alun ajankuvaa, luokkayhteiskuntaa, naisen asemaa ja loistavia näyttelijöitä. Älykkään ilkikurista Elizabeth Bennetiä ja ylpeää Mr Darcy:a etunenässä. Siis töllöttimen ääreen nyt ja heti!

Kutomakoneiden jyskeessä

Kuvat on otettu Porin 5. kaupunginosassa olevasta Korsmannin talosta.

Puuvillatehdas on tarjonnut parhaimmillaan työtä tuhansille naisille. Tällaiset naisvaltaiset työpaikat ovat toimineet pienenä polkuna tasa-arvoisen yhteiskunnan ja naisen itsenäistymisen tiellä. 

Itsekin olen taustaltani ns. ensimmäistä koulutettua sukupolvea. Vanhemmat pitivät tärkeänä, että perheen hyväpäiset tyttäret koulutettiin. Isä sanoi, että on parempi selvitä itse kuin olla taloudellisesti riippuvainen vaikka huonosta puolisosta. Kelpo neuvo isältä tyttärelle. Emme jääneetkään odottelemaan uljasta prinssiä tai rikasta miestä. Kaikki me neljä siskosta olemme vaihtelevissa elämäntilanteissa tarpeen tullen selvinneet ominemme myös taloudellisesti. 


Hohhoijaa... Tuleepas tästä nyt oikein tällaista mukasyvällistä pohdintaa… Ehkä on sittenkin hyvä, että arki alkaa ensi viikolla ja palaan töihin sadetta pitelemästä?

Huomaan jääneeni hieman historian ja puuvillatehtaan koukkuun. Netti on käsittämätön aarreaitta. Löysin mm. YLE:n Elävästä arkistosta dokumentin ”Tämä elämä – kutomakoneiden jyskeessä”, jossa kuvataan Porin Puuvillatehtaan naisten raskasta työtä jyskyttävien kutomakoneiden tahdissa. Naisena on koskettavaa, liikuttavaakin kuunnella naisten ajatuksia työstä, työyhteisöstä, unelmista ja haaveista noin puoli vuosisataa sitten. Dokumentti  löytyy täältä ja se kestää noin 20 minuuttia. Dokumentissa voi paikoin kuunnella ns. aitoa Porin murretta. Osa naisista on tullut töihin ”mailta”, joten kerrontaa kuullaan myös ainakin pohjoissatakuntalaisittain. 

Pitkä vapaa aamu

Tänään tarvitsin pitkää vapaapäivän aamua. Olen juonut kahvia ensin ruisleivän ja sitten pakastimesta sulattamani pullan kanssa. Suunnittelin lähteväni aamulla pitemmälle pyörälenkille, mutta ilmassa leijuva sateen uhka sai empimään. Jos olisin vaikka 10 km:n päässä ja pitäisi palata kaatosateessa kotiin, niin paluumatka ei tuntuisi todellakaan kovin kivalta. Pientä mukavuudenhalua siis ilmasssa...

Olenkin käyttänyt aamua parin tv-sarjan viimeisen jakson taltioinnin katsomiseen. Katsoin sekä kakkosen ”Tehdas”-sarjan että tiistai-iltojen ”Mildred Pierce”-sarjan viimeiset jaksot. Ihailin Saision ”Tehtaan” sujuvaa käsikirjoitusta ja näyttelijöiden uskottavaa työtä. Viimeksi mainittu HBO-sarja sen sijaan jäi mielen pohjalle muhimaan. Aika koskettavasti siinä kuvattiin paitsi vahvan naisen selviytymistarinaa myös äidin ja tyttären monien ikävien tapahtumien värittämää, vaikeaa ja jännitteistä suhdetta. Äitiä näytellyt Kate Winslet on lempinäyttelijäni. En jaksa edes luetella kaikkia hänen koskettavia roolisuorituksiaan. Ihailen hänessä myös sitä sisäistä vahvuutta, jonka turvin hän on uskaltanut kasvaa pyöreäposkisesta nuoresta näyttelijälahjakkuudesta itsensä ja ikäisensä näköiseksi naiseksi.

Olen sijoittanut ihan huvikseni mööpelini (toistaiseksi) virtuaaliseen uuteen asuntoon. Osallistuin kyseisen hitasasunnon arpajaisiin. Muitakin kiinnostuneita on luullakseni toista tuhatta, joten arpaonnea todellakin tarvitaan. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää, kun nykyinen asunto on hyvä ja asuinalue erittäin mieleinen. Tarvitsisin kuitenkin jonkin verran lisäneliöitä ja ehkä myös vähän vaihtelua arkeen. Jos arpa ei osu kohdalle, siitä ei aihudu sen suurempaa pettymystä.

Olen muhitellut myös eilistä perhepiiriin liittyvää yllättävää uutista. Oikein hyvällä mielellä olen asiaa ajatellut.

Nyt näyttää sää kirkastuvan, joten eiköhän lähdetä pyöräilylle. Samalla voi fiilistellä tätä ihanaa kevättä!

Pääsiäinen lautasella

Vietimme koko pääsiäisviikonlopun kahden. Innostun rehellisesti sanoen ruuanvalmistuksesta enemmän, kun ateria valmistetaan isommalle joukolle. Kaksistaan ruokaan ei tule satsattua vastaavasti, keskityimme nytkin vain pääruokaan. Karitsanviulua tai muuta perinteistä ja työlästä en alkanut valmistaa "pienelle joukolle". Jälkkärit jäivät kokonaan valmistamatta painonhallintapyrkimysteni vuoksi. Niitä jäin kyllä suoran sanoen kaipaamaan. Olisi ollut ihana valmistaa ja syödä vaikka pääsiäiseen sopivaa kakkua. Vaihtoehtoja pystyisin heti luettelemaan vaikka kuinka monta…

Olen jäänyt koukkuun MasterChef-ohjelmaan, jossa harrastelijat toimivat kokkeina. Tuomarien tympeä nenän nyrpistely ja teatraalisuus hieman hymyilyttää, mutta menköön. Tehtävät ovat kiinnostavia ja kokit joutuvat usein nopeasti paitsi valmistamaan myös suunnittelemaan ruuan saamistaan raaka-aineista. Ruokaa arvioidaan maun, oikean kypsyysasteen ja ulkonäön lisäksi myös suutuntuman mukaan. Olen alkanut kiinnittää huomiota erityisesti tuohon suutuntumaan.

Pitknäperjantaina valmistin vuohenjuustolla ja yrtteillä paranneltua bataattikeittoa. Keiton maussa, sakeudessa, värissä ja suutuntumassa kaikki onnistui nappiin. Keitosta tuli kauniin keltaista ja sitruunatimjami sopi hieman kirpeänä hyvin yrttimausteeksi. Suutuntumaa hain lisäämällä joukkoon cashew-pähkinöitä. Ne jäivät soseutuksessa sopivasti hieman muuta soppaa rakeisemmaksi ja suutuntuma oli siinä! Söimme kahteen pekkaan koko kattilallisen, loppupäivän olikin sitten hieman ähky olo. Onneksi keitto on nopeasti sulavaa.

Sunnuntaina tein uunijuureksia Hakaniemen hallista ostamistani luomuporkkanoista ja –palsternakoista ja torilta ostamistani lappilaisista nauriista. Lisäsin juureksiin yrttejä, öljyä, suolaa ja hunajaa. Hyvää oli tämäkin. Innostuin muutaman vuoden tauon jälkeen valmistamaan lapsilleni aikoinaan kehittelemääni pääsiäisruokaa ”piilotettuja munia”.  Maistuvat yksinkeraisista perusraaka-aineista valmistettuna myös aikuisille. Terästin hieman jauhelihataikinaa parmesaanijuusroraasteella. Karitsanjauheliha sopisi munankuorilihaksi varmasti mainiosti.

Tänään valmistin brolerinlihasta italialaista saltimoboccaa. Puolet tarvitsemistani raaka-aineista oli unohtunut kauppaan: parmankinkku liharullien kiinnittämiseen (+ mehustamiseen ja maustamiseen) ja tuorepasta. Oma vikani, kun en ala kirjoittaa ostoslistaa. Osasyynä unohdukseen oli vieras ruokakauppa, jossa ei toimi alitajunnan ohjaamana kuten tutussa kaupassa toimisi.

En ole koskaan valmistanut pastaa taikinasta enkä usko ryhtyväni siihen vastakaan. Nyt piti vähän sooloilla. Solmin salvianlehdillä vuoratut liharullat kalastajanlangalla, mutta kyllä huomasin kinkun puutteen myös maun yksitotisuutena. Pastana piti käyttää kaapista löytämääni tummaa barillaa, mikä ei tietenkään vastaa tuoretta nauhapastaa. Mutta ateriassa mausteena käytettyä salviaa sentään muistin ostaa ja se juuri tekee tähän ruokaan tunnistettavan maun. Kotimaiset kirsikkatomaatit olivat yllättävän maukkaita ainakin kevyesti öljyssä paahdettuina.

Viikon loma on nyt takana. Tunnen levänneeni, vaikka olen touhunnutkin kaikenlaista. Flunssaisen talven jälkeen kunto on pohjalukemissa. Huomaan sen, kun olemme nauttineet aurinkoisista, mutta kylmän tuulisista kävelylenkeistä. Valoisten iltojen myötä pitää siis ottaa itseään vain niskasta kiinni!

Kotikatsomo on viritetty

Uudet kenkäni ovat  niin ihanat, että niitä voi näköjään pitää ikäänkuin aamutossuina. Muita kotikatsomon tykötarpeita on käsityö, kesken olevat villasukat ja pussi  TV-mixejä! Eiköhön näillä eväillä voiteta Ruotsi MM-jäällä tai ainakin jännitetään kovasti  leijonien puolesta ja toivotaan parasta!