Liikaako?

Voiko kulttuurikokemuksista saada yliannostuksen? No ei voi! Takanani on  varsinainen kulttuuri- painotteisten kokemusten putki. Ajatuksissa liikkuu paljon: uskomattomia kristallikruunuja, musiikkia, mestarillisia talvimaisemia, kansallisromanttista puuarkkitehtuuria, Alvar Aaltoa, kirjoja ja kirjoja. No, visiittien välillä on ONNEKSI ollut yksi sulattelupäivä.

Tänään olin kuvassa olevan oven takana - vallan saleissa. Sain kuvata ja kuvista tulikin upeita. Kuvaus sallittiin omaan käyttöön, joten käykää itse tutustumassa täällä. Tuskinpa minulle tulee toista kertaa tilaisuutta kurkata sisään? Monenlaisia ajatuksia heräsi: loistokasta, juhlavaa, koreaa, kulissia, historiaa? Remontti ja hienovarainen tekninen modernisointi on alkamassa ja siirtämässä vallan saleja lähemmäksi tätä päivää.

Lauantaina tutustuin Helsingin kirjamessuihin. Pelkät isot kirjapinot saavat mielen hykertelemään innostuksesta. On mielenkiintoista kuunnella kirjailijoiden esittelyjä ja keskusteluja eri teemoista. Mutta ähky yllätti. Se johtui kakista muista, liki 81 000 innostuneesta lukijasta. Oli tungosta ja huono ilma. Vaikka messukeskus on saanut laajennuksen, mikään ei tunnu riittävän. Onko tarpeen liittää samaan messutapahtumaan esimerkiksi viinimessut, kysyn vaan?

Viime viikolla työyhteisömme tavoitteli iltapäivän ajan yhteishenkeä ja hyvinvointia Tuusulanjärven rantatien kulttuurimaisemassa. Kävimme mm. arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Kokkosessa, jota pyörittää mainio muusikkopari. Saimme nauttia arkkitehtuurin lisäksi musiikkiesityksistä ja lounaasta.

Toinen pääkohteemme oli Halosenniemi. Olen käynyt täällä ennekin ja komean punahonkaisen taiteilijakodin ilmapiiri puhuttelee minua kerta kerran jälkeen. Iso ateljee-tila on keskellä rakennusta, kuin talon sydän. Tilaratkaisussa on jotain vastaavaa kuin Emil Wikströmin ateljee-kodissa Visavuoressa, mutta tämä paikka on läpeensä lämminhenkinen ja kodinomainen. On helppo kuvitella yhdeksänlapsinen perhe elämään täällä ja seudun taideyhteisön viihtymään ateljeen muhkean takan ääreellä. Kaikista ikkunoista avautuu upea järvimaisema, jota talvipuvussaan on ikuistettu Halosen taitavin siveltimenvedoin. Harmi, ettei sisällä saanut kuvata L Olisin niin halunnut fiilistellä kuvia jälkikäteen. Halosenniemessä on parhaillaan meneillään näyttely ”144-ruutua”.

Kulttuurihistoriallispainotteisissa kokemuksissa riittää nyt todella sulateltavaa pidemmäksikin aikaa...

Vielä vähän väriä

Parasta syksyssä ovat värit - vahvat, täyteläiset, murretut. 

Yksi tuulinen päivä vain ja lähes kaikki värit liiskaantuvat katukiveykseen 

tai muuttuvat sammalmättään peitoksi.

Punainen

Keltainen, okra, oranssi

Vihreä

Syysretki Fiskarsiin

Ystävällä oli asia hoidettavana Fiskarsissa. Lähdin mielelläni mukaan. Viimeksi kävin Fiskarsissa kesällä. Päivästä tulikin piristävä poikkeus lokakuiseen arkeen. Aamulla lähtiessämme ja vielä saapuessammekin sää oli harmaa ja vetinen, mutta iltapäivällä aurinko pilkahteli jo pilvien raosta. Fiskars on aina yhtä vaikuttava. Niin nytkin, varsinkin kun turisteja oli vain nimeksi.

Fiskarsin fiilis syntyy historian kerrostumista, vankkarakenteisista ja hyväkuntoisista teollisuuskiinteistöistä ja entisten tehtaan työntekijöiden somista punamullatuista asuintaloista. Ja kauniista ja vanhoista puista: tammista, tervalepistä, pähkinäpuista, jalavista. Alue on ilmeeltään yhtenäinen ja "kokonainen", toimivan tuntuinen yhteisö.

Nyt melkein lehdettömien puunrunkojen profiilit tulivat hienosti esiin. Virtaava tumma vesi kulkee halki miljöön.

Design-putiikeissa riittää katsottavaa ja hypisteltävää. Yksi idea johtaa toiseen ja ykskaks omakin pää on pullollaan kaikenlaisia ideoita. Minulle mukaan tarttui värjättyä lankaa, kotimaisten lampaiden villasta kehrättyä. Kuvassa on kipsireliefi-idea virkkaajille. Desico:n kynttilämyymälässä ei tullut vielä yhtään jouluisia ajatuksia, mutta muutama joululahja tarttui kuitenkin mukaan.

Kahviloissa oli tilaa, tunnelma oli hieman "party is over".

Vähän piti tietenkin herkutella...

Saimme ystävän asian hoidettua ja samalla vietimme kivan päivän. Hienoa, että tällainen miljöö on säilynyt ja paikka toimii vieläkin elävänä. Tosin entisten aikojen masuunista käsityöammattien harjoittajien tyyssijaksi muuttuneena. Voin lämpimästi suositella Fiskarsia myös syysretkikohteeksi. 

Liemi Kilpikonna on tympeänä:

”Harmittaa ja kyllästyttää niin että! Ton emännänkin naama on enimmäkseen aika nyrpeänä. Se lähtee aamulla hämärässä ja palaa pimeässä. Se ei juttele mulle eikä anna ruokaa, vaikka ei mulle toisaalta ruoka kamalasti enää maistukaan.  Eniten harmittaa, ettei emäntä saa järjestettyä mulle tonne sängyn alle sellaista mukavaa pehmeän viileää kaivautumiskoloa. Menisin sinne talviunille niin mielelläni. Ei tästä lampunvalosta kumminkaan saa tarpeeksi D:tä ja luxeja.”

Hyvää käsille

Käsityöt ovat minusta mainiota ajankulua ja tehokkaasti ajatuksia virittävää hommaa. Aivot stimuloituvat käsien motorisessa liikkeessä ja silmien tehdessä yhteistyötä käsien kanssa. Aivokemialliset virtaukset pääsevät ilmeisesti tositoimiin jotenkin tehostetusti?

Äitini oli kova tekemään käsitöitä ja myös taitava tekemisessään. Vaikka hän ehti potea nivelrikkoa vuosikymmenet, käsissä ei ollut särkyä tai erityistä jäykkyyttä. Kiitos tästä kuului hänen mukaansa käsien lukuisten pienten lihasten hyvälle kunnolle. Omat käsivoimani ovat kehnot, mutta kädet toimivat muuten moitteettomasti.  

Syksyisin haluaisin käpertyä hissuttelemaan omaan kotikoloseeni. Halusin vaan levätä, lukea ja tehdä käsitöitä. Samalla tuumaisin kaikki mielessä pyörivät asiat. Ilman, että kukaan odottaa minulta yhtään mitään - ei työantaja, en minä itse eivätkä liioin muut ihmiset.

Viikko sitten tein turkoosin väriset villasukat ja nyt viikonloppuna innostuin neulomaan jämälankatumput. Pohjana on samainen turkoosi raidallinen sukkalanka ja pussinpohja sekalaisia kesän aikana neulottujen villasukkien langanrippeitä. Vähän heleät ja kesän väriset tumpuista taisi tullakin. Kahdella langalla neuloen tumpuista tulee lämpimämmät. Testasin näitä jo tänään ja hyvältä tuntuivat. 100 grammaa ohutta lankaa riitti juuri ja juuri varrellisiin sukkiin ja tumppujen pohjalangaksi. 

Malli on yksinkertasin mahdollinen: 2 + 2 silmukkaa väriä vaihtaen. Pohjana yksi sävy ja toisen sävyn vaihto kuuden kerroksen välein. Itse kudoin 2,5-puikoilla ohuesta langasta ja loin 4 x 17 silmukkaa. Peukalo vain lovettiin neulokseen ilman silmukoiden lisäämistä ja kaventelua. Peukalovara on näissä 12 silmukkaa, yhteensä 28 silmukkaa. Helppoa ja kivaa, kun voi neuloessa samalla väritellä!

Kiitos Auli-sisko hyvästä jämälankojen käyttöideasta!

Ryhtiliikkeitä

Maanantaina allakoin työviikon työt joka päivälle. Tiesin, että väliin saattaa tunkea ennakoimatonta ja niin tapahtuikin. Ihan kaikki kaavailemani hommat eivät siis tulleet tehdyiksi.

Tiistaina sain kun sainkin viime tingassa lähetettyä kirjoittajaryhmälle kirjoitusharjoitukseni. Viikonloppuna olin jo kertaalleen luovuttanut ja ilmoittanut, että nyt ei tekstiä synny.

Keskiviikkona uskaltauduin astumaan kehonkoostumusanalysaattoriin. Itsetuntemukseni vahvistui kerta heitolla. Olen hieman itsepetollisuutta tuntien koko aikuisikäni ajatellut, että kehoni terveellinen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaava painoindeksi on lievän ylipainon puolella. Nyt selvisi, että MUSCLE MASSini olikin aivan huippu eli olen geeniperimältäni ja aiempien elämäntapojeni ansiosta lihaksikas keholtani. Luuston vähäinen osuus taas säikäytti minut, mutta sain kuulla sen olevan normaali eikä esimekiksi luukadon seurausta. Luumassaa on siis ihmiskehosta yllättävän vähän, ehkä juuri kuvituksena olevan rautalankatyypin rangan verran. Rasvaa kehossani on reippaasti liikaa, mikä ei suinkaan ollut yllätys. Rasva on kuitenkin enemmän ihon alaista kun sisäelimiin kiinnittynyttä. Tämäkin oli siis lohdullinen tieto. Jos saan rasvaa poltettua ja lihakset ja luut säilytettyä, olo ja elämänlaatu voivat mahdollisesti parantua.

Torstaina menin kuntosalille ja tämä ryhtiliike muuten olikin aika kovan kynnyksen takana. Jalkaturmavuosi kuitenkin pakottaa etsimään syys- ja talviactionia salilta. Fysioterapeutti laati minulle yksilöllisen harjoitusohjelman. Itse asiassa laitteet tuntuivat mukavilta ja helppokäyttöisiltä, erityisesti ergonominen lämmittelykuntopyörä. Nyt minulla on kulkukortti laitteiden ääreen ja harjoittelumahdollisuus lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Eli joudun aika paljon keksimään vastaisuudessa verukkeita…

Perjantaina siirryin suosiolla talvipalttooseen, vaikka Helsingissä ei ole vieläkään ollut yhtään pakkasyötä.  Kylmää siitä huolimatta. Suljin tänään päättäväisesti työpaikan oven jo puoli neljältä. Eiliset voimailuliikkeet tuntuvat käsivarsissa, olkapäissä, rintalihaksissa ja lapaluissa.

Ryhtiliikkeiden teko kävi tällä viikolla niin voimille, että nukahdin ratikkaan ja heräsin vaunun kurvatessa päättärin kääntöpaikalle!

Sain viisi sanaa

Sain Rouva Kameleontilta viisi sanaa. Kiitän sanoista!

Raivasin sotkunurkkiani ja juutuin olohuoneen nurkassa,
kirjahyllyn laskutason alla olevaan  harrastekassiin. 

Löysin sanat sieltä.

Jos sinäkin haluat sanoja, kommentoi pyynnöllä.

AVOIN

Tyhjä paperi avoinna edessä. Sen pitää olla riittävän paksua ja karheudeltaan juuri minun kädenjällelleni sopivaa lumppupaperia. Tunnistan oikean paperin heti siihen tarttuessani. Kastan paksun oravankarvapensselin veteen. Pensseli muuttuu vedestä raskaaksi. Pyöritän pensseliä värinapissa. Joko kevyesti tai raskaalla kädellä.  Aloitan varovasti, joskus lopetankin varoen. Joskus flow tarttuu käteen ja tanssittaa sitä täyttäen paperin toisensa jälkeen. Joskus menen suoraan asiaan ja annan pensselini puhua kaikki tunteet julki.

KAARI

Mallin maalaaminen croquis-tekniikalla nopeasti vaihtuvissa asennoissa, vain muutaman minuutin pituisissa sarjoissa, tempaa kaikki aistit mukaan. Käden ja aivojen välinen salamannopea koordinaatio saa veren kiertämään nopeasti ja pulssin kiihtymään. Maalatessa on ylivireä olo, silmät ihan tapittavat hulluina päässä.  Jälkeenpäin ei haukottelusta tahdo loppua tulla. Alastoman ihmiskehon kaaret ovat kauniita ja maalauksellisia, kädelle sopivia. Kehon mittasuhteet noudattavat kultaista leikkausta. Todellisuudessa olemmekin kehollisesti hyvin toistemme kaltaisia.

UNI

Alitajuisessa maalaamisessa mieli on unen omaisessa tilassa. Pensseli piirtää ja sekoittaa värit unen ohjaamana. Lopuksi voi vain katsoa ja ihmetellä, että mitähän tästä oikein syntyikään? Ja kukahan tämän maalasikaan?

LÄIKKYY

Veden ja värin läikkyessä paperilla tapahtuu kemiaa. Toisistaan poikkeavien värien kylläisyys ja luonne saa aikaan yllätyksen. Joskus työ voi onnistua yllättäen – vahingossa. Jos haluaa onnistua, kannattaakin olla rohkea ja hyväksyä se, että ”todellinen helmi” ei yrittämällä synny.

VALO

Vesivärimaalaus on valon taidetta. Auringon säteitä tarvitaan paperille. Akvarellipaperiin jätetään usein valkoista pintaa, valoa ja ilmaa. Varjovalöörit työstävät kuvasta kolmiulotteisen. Pinnat tai esineet siirtyvät lähelle ja kauas, valoon ja varjoon. Varjo on valon ystävä. 

Eniten ärsyttää kaikki

Krooninen syksyinen väsymys saa minut ärsyttävän huonotuuliseksi. Piikkejä täynnä olevaksi, ympäristölle turmiolliseksi tyypiksi. Viime viikolla ärsyyntymiskynnys madaltui madaltumistaan loppuviikkoa kohti. Huipennukseensa se ylsi eilen perjantaina. Silloin minua ärsytti jo lähes kaikki. Keskeneräiset työt ja aikaansaamattomuuteni, kaikki paperiröykkiöt työpöydälle, vaativat ja mihinkään tyytymättömät asiakkaat. Ratikassa törmäilevät ja tönivät tyypit, kännikalat, kovaan ääneen kikattavat teinit ja puhelimeen liian kovaa omia asioitaan hölöttävät ihmiset! Kylmä ilma, sade, paksut pilvet, välillä alhaalta viiltäen paistava aurinkokin!  Taloyhtiön vaikeat ja työläät reklamaatioasiat, joita olen hoitanut jo viisi vuotta talkoohengessä, jo yli vuoden juristinkin kanssa! Sekainen koti! Syksy! Ja MINÄ huonoine tuulineni, kaikkine piikeineni!

Alkuviikolla selasin hartaudella hullunkeltaista tavaratalon alennusvihkoa. Keskiviikkona oli ostettavissa aika edullisesti Yki Nummen suunnittelema Modern Art-klassikkovalaisin. Oikeasti tarvitsisin tietenkin väsymykseeni kirkasvalovalaisimen, mutta en löydä mieleistä. Suunnittelin meneväni keltaisten tarjousten perään perjantaina ruokatunnilla. Pari valaisinta oli vielä jäljellä, joten rehellisesti myöntäen  parantelin huonoa tuultani tavaran hankinnalla. Paljon muuta en ostanut. Vain vähän ruokahankintoja, polvisukkia ja halpoja (3,90 e) pokkareita, mm. Mika Waltarin elämänkertajärkäleen ”Unio Mystican”. Ostin myös Chisun uuden levyn ”Kun valaistun”. Kuuntelin ja pidän kovasti kuten aiemmistakin kahdesta levystä.  

Illalla musiikkia kuunnellen ja BB:ia (!?) tuijottaen seestyttelin mieltäni samalla kutoen turkoosinkirjavaa sukkaa. Aamulla jatkoin kudinta. Polttelen koko ajan kynttilöitä. Nyt yritän raivata vähän sekaista huushollia. Ilman lankoja ja kynttilöitä elämästä ei taitaisi tulla yhtään mitään?

Aaltoja!

Viikonloppuna siirryin juurilleni Suomen länteen. Kesällä kävimme M.K:n kanssa Kallon majakkaluodolla ja päätimme palata sinne syksyllä. Tilasimme aaltoja. Aaltoja saimmekin, emme kuitenkaan ihan varsinaista syysmyrskyä.

Tyrskytkin riittivät meille. Kallon luodolla meri pauhasi ja möyrysi, korkeina vellovat aallot iskivät pärskeinä kohti kalliota.

Reposaaren takarannalla, kivikkoisella ulapalla aallot jylisivät vaahtopäin kohti rantaa. Reposaarelainen Sarppu on omassa blogissaan esitellyt hienoja kuvia samalta rannalta. Mäntyluodon hiekkarantaisella ja suojaisalla lahdella surffaajat juhlivat joukolla aaltojen harjoilla.

Me eri rannoilla itsekin elävät maakravut jouduimme lopulta sisäkylmään tilaan. Kuin suonissa virtaava veri kylmäisi sisäelimiä ja verenkierron kautta koko kehoa. Vielä kotiin ajaessamme palelimme ja haaveilimme saunan lauteista. Yhtä kaikki: luonnonvoimien kohtamisella on tervehdyttävä vaikutus sielulle!

3. lokakuuta

M.K. ja minä. Tänään 13 vuotta yhdessä.

Onnellista kun voimme olla peilejä toisillemme!

Lokakuu

Syyskuun lopulla päivät alkavat kutistua. Lokakkuussa illan pimeä lähenee päivä päivältä ja aamulla herätessä on hämärää. Pian siirrytään talviaikaan. Aamu muuttuu silloin mustaksi. Kuurayön hipaisua odotellaan etelässä.  Lehdet eivät loista, haalistuvat vain. Kohta lounatuuli pyyhkii loputkin niistä mukaansa. 

Nyt viimeistään on pakko kaivaa talvisäilöistä esiin sormikkaat ja kaulahuivi. Villasukkiin siirryin syyskuussa.  Lämmin takki odottaa vielä pakkasöitä. 

Pian maisema muuttuu graafiseksi. Sisäänkääntyneenä ja alituisessa harmaudessa ajatus saattaakin kirkastua  ja luovuus yllättää mielen! 

Katselen työkalenteria ja haaveilen vapaasta. Vähän kun jaksaisin tässä kuussa puristaa, voisin olla vaikka viikon marraskuussa talvilevolla. Sitä odtellessa: 

Oikein hyvää lokakuuta!