Unetonna

Marraskuu on taitanut sekoittaa aivojen valveilla oloa ja nukkumista säätelevät mekanismit.  Iltaisin olen virkeä ja nukkumaan meno siirtyy ja siirtyy. Kun puolen yön jälkeen lopulta kömmin peiton alle, saan odotella unen tuloa tovin jos toisenkin. Huolihan siitä alkaa hiipiä mieleen, koska aamulla on kuitenkin herättävä töihin - virkeänä tai väsyneenä.

Aamuyöllä herään liian aikaisin. Kieriskelen vuoteessa toisen tovin ja ehdin miettiä pieniä ja vähän suurempia asioita. Lopulta saatan päätyä avaruudellisiin pohdintoihin. Avaruuden ja maailmankaikkeuden pohtiminen öisin satunnaisesti unta odotellessa on tuttua lapsuudesta asti. 

Tässä minä makaan vuoteellani ja maapallo pyörii oudosti vinossa olevan akselinsa ympäri omassa aurinkokunnassamme. Maailmankaikkeuden muissa aurinkokunnissa planeetat pyörivät ja hyörivät kuka minkäkin akselin ympäri valovuosien päässä tästä meidän pienestä Telluksestamme. Nekin auringot, jotka ovat valovuosien tuolla puolen todellisuudessa jo sammuneet sillä hetkellä, kun katson niitä tähtitaivaalla. Hohhoijaa sentään. 

Vähän ennen herätyskellon pirullista pirahdusta nukahdan hetkiseksi sikeään uneen. Aamulla pitää nousta, vaikka silmät ovat kuinka sikkurassa tahansa ja aivot sumeana aamuyön aatoksista. Tästä illasta alkaen olen nyt lopettanut ainakin teen kittaamiseen iltamyöhään asti. 

Kuvat ovat Helsingin Tähtitorninmäen Observatoriosta. Observatorion on suunnitellut C.L. Engel ja se on valmistunut vuonna 1834. Hiljattain peruskorjatussa Observatoriossa on näyttely tähtitieteen tutkimuksesta ja sen historiasta. Kannattaa käydä - ainakin saa ajateltavaa aamuyön tunneille.

Ja muistiin itselleni, että tänään 16.11. on sellainen tärkeä ja erityinen päivä, jonka painan mieleeni. 

Loviisan vanhoja taloja ja pihoja

Kävin ensimmäistä kertaa Loviisassa Wanhat Talot-tapahtumassa. Viikonlopun kestävä avoimet ovet-tilaisuus on varmaankin pienelle kaupungille melkoinen ponnistus. Useat yksityiskodit avaavat pihansa ja kodin vieraiden tutustuttavaksi. Sen lisäksi kaupungissa on jos jonkinlaista markkinatapahtumaa ja rakennuperinteen vaalimiseen liittyviä tilaisuuksia. Kirpputoreja ja kahvikojujakin oli vanhassa kaupungissa lähes yli äyräiden.

Asuin itse 20 vuotta 1950-luvulla rakennetussa, mutta melko hyvässä kunnossa olleessa talossa. Tiedän, miten kodikkailta tutut lattioiden narinat, saranoiden kitinät ja jotkut epäkäytännöllisyydet tuntuvat ja miten vanhaan taloon kiintyy. Vanhojen talojen korjaaminen vaatii paljon tietoa ja osaamista. Arvostan niitä, jotka jaksavat kunnostaa oikeasti vanhoja, asemakaavallakin suojeltuja rakennuksiaan ja siten vaalia rakennus- ja kulttuurihistorian perinteitä. Palasin kuitenkin ihan tyytyväisenä takaisin uuden uutukaiseen kotiini. Minusta koti on seinien ja fyysisen ympäristön sijasta tavaroissa ja esineissä ja niiden liittymisessä omaan ja perheen elämään ja historiaan. Koti on täällä, vaikka seinät ovat vaihtuneet 10 vuoden kuluessa jo kahdesti.

Useat talot oli kunnostettu taitavasti ja tyyliä kunnioittaen ja niistä oli luotu ihastuttuvan luovia ja persoonallisia koteja. Silmiini osui kuitenkin myös ärsyttäviä rakennusvirheitä, jotka kostaustuvat ennemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa. Huomasin myös, että vanha rakennus voidaan pilata esimerkiksi täysin tyyliin sopimattomilla tapeteilla vailla mitään kosketusta menneeseen. Jossain haiskahti nenääni home, mutta yritin heti rajoittaa aistien virkeyttä.

Ylivoimaisesti enemmän löysin tietenkin kaunista katseltavaa ja rakkaudella vaalittua ympäristöä. Ilahduin myös erityisesti rehevistä ja kekseliäistä puutarhoista monenlaisine piharakennuksineen. Pihat ovatkin Loviisassa selvästi tilavampia kuin Porvoossa ja Vanhassa Raumassa.

Tässä kuvallista tykitystä - koteja kunnioittaen lähinnä vain puutarhojen vehreydestä ja katunäkymistä:

Sipoossa

Olen tänä kesänä tehnyt kotiseuturetkiä vähän sinne ja tänne, olemme käyneet mm. kaksi kertaa Fiskarsissa MK:n kesäpaikakreissujen yhteydessä, parissa hienossa puutarhassa, hassussa kaupassa ja muutamalla ruukkialueella. Olen kuitenkin käyttänyt aikani muuhun kuin tietokoneen ääressä istuskeluun ja postausten kirjoittamiseen. Nyt alkaa jo tehdä mieli purkaa kolmen kameran satoa ja laittaa sanoja järjestykseen.

Aletaan purkaa kuvaista satoa nurinperin eli tästä päivästä alkaen. Hesarin tänään-palsta on hyvä vihjesivu, jos ei satu olemaan mietittyä ohjelmaa. Huomasin maininnan näyttelystä ”Kesä Gumpostrandissa”.  Houkutteli paikan sijainti lähellä Sipoon saaristoa. Juuri nyt tunnen myös kaipaavani taidevirikkeitä.

Gumbostrandiin oli helppo ajaa vanhaa Porvoontietä pitkin. Matka kestää puolisen tuntia. Porvoontiellä on opaste ja idyllistä maaseututietä jatketaan perille noin kolmen kilometrin matka. Periltä löytyi 1950-luvulta peräisin olevassa entisessä Hartwall Oy:n teollisuusrakennuksessa toimiva näyttelytila, lounasravintola-kahvila sekä lähinnä pohjoismaisten design- ja sisustustuotteiden myymälä. Kuva on kahvilasta. 

Tätä kirjoittaessa kuuntelin toisella korvalla Antiikkia antiikkia-ohjelmaa. Jakso sattui olemaan kuvattu juuri tässä paikassa Sipoossa. Löytynee YLE:n Areenalta. 

Nettisivujen ( www.konstoform.fi ) mukaan tehtaassa on valmistettu aikoinaan pullonkorkkien metalliosia. Ilahdun aina, kun käyn uuteen käyttöön kunnostetussa vanhassa teollisuusrakennuksessa. Korjaukset on tehty aika hienovaraisesti, ikkunat on uusittu vanhan ikkunajaon mukaan ja tilan tuntu ja –jako on säilytetty entisellään. 

Tarjolla oli kiinnostava kattaus designia ja uniikkitöitä. Molemmat ostimme jotain. Minä keittiöön, kylppäriin ja ranteeseen.

Taisi käydä tällä kertaa vähän niin, että muotoilu vei enimmän huomion ja taidetta tuli katsottua pintapuolisesti. Tässä luvan kanssa kuitenkin muutama työ:

Rosa Liksomin burkaan pukeutuneet naiset keskellä suomalaista maisemaa 

Melek Mazicin akryylityöt
Senja Vellosen akvarallityöt

 Huomanna kirjoitan muusta matkalla kokemastani – ihan kurillaan vaan.

Nokka länteen

Auton nokka käännetään kohta länteen. Menen toistamiseen sukuloimaan ja kuuntelemaan jazzahtavaa musiikkia, ehkä Areena-puheitakin? Syntymäkaupungissa Porissa on nyt kesän huippuviikko, mikäli kaipaa kansainvälisiä tuulahduksia. Tervetuloa tai siis -menoa!

Jos olet matkalla kakkostiellä, niin jatkamalla sitä aina viimeiselle luodolle asti löydät ainutlaatuisen voimapaikan! Käännä katse ulapalla ja vedä kehkot täyteen happea. Koe elämä ja maailmankaikkeus yhdessä silmänkäpäyksessä. 

Olen postannut aiemmin Kallon luodosta, joten en toista itseäni. Aiempi postaus löytyy täältä. Kesäisiä päiviä!

Astukaa puutarhaan

Vaikka ei omista omaa puutarhaa, voi Helsingissä nauttia puutarhan ja puistojen lumosta monessa paikassa ja ympäristössä. Annalan puutarhasta olen postannut useasti aiempina kesinä. Talvipuutarha Töölönlahden rannalla on aina ihastuttava ja siitäkin olen kirjoitellut. Lähimpänä kotiani on Kumpulan kasvitieteellinen puutarha eikä Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarhakaan kovin kaukana ole. Olen ostanut kausilipun (40 e) ja voin vuoden aikana visiteerata rajattomasti kaikissa luonnontieteellisen keskusmuseon puutarhoissa ja museoissa ( www.luomus.fi ). Vuosi sitten postasin Kumpulan kasviteiteellisestä puutarhasta, klik.

Tänään menin uuden kameran kanssa Kumpulan puutarhaan tavoitteena kokeilla kameran tarkennusasetuksia. Aika tarkaan pitää tarkentaa, mikä vaatii minulta malttamattomalta innostujalta vähän asennemuutosta. Kamerassa on kätevä tarkennusnäppäin, jolla voi tarkastaa zoomaamalla halutun tarkennusalueen hyvin tarkkaan ennen laukaisua, mutta tämä unohtui tyystin tämänpäiväisessä innostuksessa ja vihreyden häikäistyksessä.

Tällä hetkellä puistossa oli hyvin vihreää ja kasvillisuus on paikoin runsasta. Puiden uudet kasvustot, lehtien erilaiset muodot ja vihreän monet sävyt ovat mielenkiintoisia. Katselin sopivaa lukupenkkejä ja suunnittelen meneväni Japanilaiseen puutarhaan kirjan ja termospullon kanssa, jos hyvät ilmat edelleen jatkuvat. Kuvat ovat muutamaa lukuunottamatta juuri Japanilaisesta puutarhasta.