Kööpenhaminassa, I

Palattuani viime viikolla Kööpenhaminan ja Malmön matkalta olen ollut aivan uupunut. Kävelimme tämän syksyn opintomatkalla tavanomaiseen tapaan tosi paaaaljon. Fyysisen väsymyksen lisäksi on tuntunut, että aistit ja aivot ovat olleet myös uuvuksissa kaikesta nähdyn aistimisesta. Matkalla oli enimmäkseen kesäinen ja lämmin sää.

Vasta tänään purin kuvat kameran muistikortilta. Hyviä kuvia on sen verran paljon, että taidan tehdä muutamankin postauksen - kiinnostaa se sitten ketään tai ei. Koska olimme liikeellä porukalla ja vauhti oli aika kova, otin useimmat kuvat automaattiasetuksilla säädellen vain valotusta tarpeen mukaan kameran kätevällä pikasäätönäppäimellä. Vain paikoitellen säätelin aukkoa saadakseni kuvaan erityisen hyvän syväterävyyden. Nyt on kameran perusasiat otettu haltuun alan tutustua kameran hienouksiin ja järjestelmäkameran varsinaisiin ominaisuuksiin.

Kun katselin jälkikäteen noin tuhatta matkakuvaa, ajattelin että kamera on kyllä hyvä muistin jatke erityisesti nopeatempoiselta matkalta. Monet matkalla koetut asiat palautuvat mieleen kuvia selatessa. Tuossa kohtaan olin ihan sanaton, tuossa kohtaa yksi ryhmästä kompuroi ylös katselleessaan pahan näköisesti mutta selvisi kuitenkin, tuossa joku kertoi hyvän vitsin, olipa hikistä menoa tai melkein juoksua tuona päivänä. Monet yksityiskohdat unohtuisivat ilman kuvia.

Tässä ensimmäinen kuvakooste aiheena tanskalainen nykyarkkitehtuuri. Suurin osa kuvista on Örestadista ja asuntokohteita. Mm. Bjarke Ingels BIG-toimistoineen sekä Lene Tranberg jatkavat edeltäjiensä Arne Jacobsenin, Henning Larsenin ym. tanskalaisarkkitehtien menestyksellistä uraa. Ote on jotenkin rennon rohkean suurpiirteinen, mutta silti detaljitkin on mietitty tarkkaan harkiten. Tanskalaisen varmalla tyylitajulla!  

Onnelliset kanat

Lapsillani oli viime kesänä kolme ruskeaa kanaa isänsä kesäpaikassa. Niille rakennettiin keväällä pieni kanala ja orsi. Kuulin kesän aikana jatkuvasti juttuja kanojen elämästä. Jutut olivat niin mielenkiintoisia, että lopulta menin kesälomalla Hauhon Alvettulan kylään varta vasten katsomaan kanoja. Kanat olivat ottaneet koko pihan reviirikseen, ne suljettiin kanalaan vain yön ajaksi. Nämä kanat elivät todellista onnellisten kanojen elämää ja palkkioksi hyvistä oloista kanat munivat munan päivässä ja parhaana kaksikin munaa. 

Kanoja kutsuttiin "tytöiksi" ja lasten isä taisi ollla niiden jokapäiväisestä hyvinvoinnista vastaavana perin pohjin viehtynyt pieniin munijoihin. Hän syöttii niille leipää kädestään ja kaivoi lihavia matoja kompostista. Kanat oppivat kujeillen anelemaan herkkuja ja kulkivat pihapiirissä isännän perässä. Lapset kertoivat kesän mittaan myös kanojen nokkeluudesta, oppimiskyvästä ja tavoista. Kanaparvella on myös johtajakana, joka tarvittaessa käyttää terävää nokkaansa näyttääkseen muille kaapin paikan. 

Syksyllä kanoille piti löytää sopiva pikkukanala, muuten niiden elämä olisi jäänyt yhden onnellisen kesän pituiseksi. Lopulta sopiva paikka löytyi. Talvikanalassa on kuulemma kaksi nuorta kanaa ja kukko. Kukko oli tanssinut, stepannut, pörhistellyt höyheniään ja mitä temppuja ne sitten mahtavatkaan tehdä hurmatakseen viehkeät kanaleidit niiden siirtyessä talvisäilytyspaikkaan.

Kanakokemuksesta viisastuneena ainakin minun kunnioitukseni kanasten munia kohtaan kasvoi entisestään. Sain kesällä muutaman kerran maistaa juuri munittuja tuoreita munia ja tajusin, etten ole tainnut milloinkaan ennen saadakaan ihan tuoreita munia. Kaupan munat ovat aina vanhoja, tuoreita ei saa näköjään edes luomutiskiltä Hakaniemen hallista. 

Viime hetken virittelyä

Pakkailen matkalaukkuja ja viritelen herätyskelloja huomista aikaista herätystä varten. Olen tosi huono nykyään nukkumaan, kun tiedän taksin tulevan kuskaamaan minua lentokentälle viideltä aamulla. Minulle tyypilliseen tapaan kaikki jää viime hetkeen ja matkalaukkukin on vielä osittain pakkaamatta. Vielä illalla olen viritellyt kamerat ja palauttanut mieleen manuaalisäätöjä. Kesällä ostamani järjestelmäkamera on vasta sisäänajettu, mutta nyt se pääsee tosi toimiin!

Sillä siisti

Huomasin jokin aika sitten, että meille ikääntyville on alettu tarjota kosmeettisia silmäleikkauksia. Leikkauksella kirkastetaan värejä ja lisätään näkökykyyn kontrasteja, vaikka ei vielä sairastaisikaan kaihia tai muita ikääntymiseen liittyviä yleisiä silmäsarauksia. En ole vielä huomanut tällaisia ongelmia ja saan maailman kirkkaaksi, sävykkääksi ja konrtastiseksi putsaamalla yksinkertaisesti silmälasien linssit.

Asunnossani on yksi isokokoinen ikkuna. Kooltaan se on melkein kaksi metriä kanttiinsa. En ole pessyt sitä vielä kertaakaan. Syksyn tullen ikkunanäkymän värit ovat haalistuneet enemmän kuin mitä yksin syksy selittää. 

Pyysin pitkää miestä avukseni, koska jo ison ikkunan avaaminen yksin pelottaa. Pitkä mies avasi salvat kolmelta sivulta suit sait sukkelaan ja yhteistyönä pesimme lasit.  Isojen puitteiden tukemiseen tarvittiin ikkunatuet, etteivät saranat ja puitteet vääntyisi. Hieman hikistä hommaa. Mutta kyllä maailma taas kirkastui ja asunto tuntuu melkein siirtyneen keskelle rantapuistoa! 

Menin kuitenkin

Tein Habitare-messuilla eilen perjantaina läpikulkukeikan. En kyllä kulkenut kaikkia halleja edes läpi vaan keskityin halliin 7, jossa oli mielenkiintoisimmat jutut esillä. Ei tehnyt hitustakaan mieli katsella ylisuuria soffia, blingblingiä eikä maalaisromantiikkaa. Tilpehööriosastolla tein pikapyrähdyksen ja muutamia lahjahankintoja. Kuvatarjonta on täysin sattumanvaraista eli fiilispohjalta räpsittyä. 

Tiedätte tunteen, että on jossain tilanteessa ylitarjonnan keskellä, mutta ajatukset ovat keskittyneet paljon oleellisempaan ja tärkeämpään. Eilen oli sellainen päivä. Olin onnellinen ja odotuksen pauloissa äärettömän suuresta asiasta. Sillä tunteella ei ollut niin mitään kosketuspintaa messumööpeleihin. Silti olin ajatusteni vallassa aistillisesti hyvin vastaanottavaisella mielellä. Ristiriitainen tunne.

Näin messuilla paljon kauniita vihreän sävyjä, joissa sieluni lepää. Veden vihreää, oliivin sävyjä, sammeleen ja metsän vihreää.  Toisaalta messuilla näkyi myös voimakaita tehostevärejä ja paljon vaaleaa. Ehkä hieman vähemmän mustaa? Olisiko sen tilalle hiipimässä tumma sininen?

Silmäni tarrautuivat erityisesti käsityönä valmistettuihin tuotteisiin. Sain Annansilmä-osastolta ohjeet, miten voin korjata vanhaa rottinkista palliani. Teak-puiset tanskalaiset muotiapinat hymyilivät yllättäen juuri minulle. Luulin niiden kärsineen mm. blogien ansiosta jo täydellisen inflaation? 

Messuilla oli mielestäni harvinaisen hiljaista perjantai-iltana. Siis lähes autiota? Aiempien messukäyntien  muitijälkien mukaan messuilla liikkuminen on ollut ihmispaljouden vuoksi usein lähes tukalaa. Olisiko viime vuosien sisustusbuumi hieman hiipumassa? Tai ihmisten kuluttamiseen tulossa joku järki. Vai taloudelliset realiteetit tulleet eteen?

Huomasin messuilla selailemassani lehdessä (ARK 4/2014) esiteltävän nykyisen kotitaloni. No, ostin tietenkin sen lehden ja työnsin kotona kirjahyllyyn. 

Kesäinen ilma tuntuu vain jatkuvan, mutta tänään täytyy kääntää katseita tänne kotiin ja neljän seinän sisälle. On kertynyt monlaista kasaa, läjää, pyykkivuorta, lyhjiä pulloja… 

Hyvää viikonloppua sinullekin!

Metsän taikaa

Helsingissä on meneillään Design Week ja on tilaisuuksia ja tapahtumia ihan riittämiin, mutta nyt ei syystä tai toisesta design nappaa. Sunnuntaina kävelimme metsässä ja tänään kävin työpäivän jälkeen kävelemässä Kumpulan kasviteteellisessä puutarhassa. Kotiin kävellessä sain saderyöpyn niskaani, mutta ei se haitannut. Otan siis ilon irti luonnon muotoilusta, väreistä ja syksyn valosta. Aikaa mahtavaa design:a sanoisin!

Maanantaina käynnistyivät jokaviikkoiset maalausharjoitukset. Rohkeasti syöksyin nyt pitkän haaveeni eli lummelammen kimppuun. Jänskättää, mitä saan aikaiseksi?

 

Suomalaiskiinalaista

Pistimme MK:n uuden kodin keittiön lauantaina koetukselle ja täytimme pöydän ruualla. Lapseni, vävy ja heidän kaverinsa toivat tullessaan ankan ja pari kassillista lasten kasvattamia vihannksia. Vihanneksia on kesän ajan viljelty Hauhon Alvettulan kylässä lasten isän kesäpaikan kasvimaalla ja kasvihuoneissa. Oli kurkkua, porkkanoita, mangoldia, paksoita, chiliä ja sipulia. Ankka oli ostettu Stockan herkusta ja se oli lähtöisin ranslalaiselta luomutilalta.

Mielessäni hykertelin, kuinka hyvin nuorison yhteispeli sujui. Minulta olisi saattanut mennä sormi kokonaan suuhun ankan ääressä.  Ihan nopealta sen valmistaminen ei näyttänyt sivusta seuraten sujuvan. Ankan kypsyessä uunissa kokonaista neljä tuntia porukka valmisti pilkkoen, maustaen ja höystäen muut tykötarpeet. Paistumisen aikana ankkaa käänneltiin ja kieputeltiin, nahkaa herkullistettiin ja lopuksi siveltiin pintaan hunajajainen soijahuntu. Keittiön testaajaporukka luonnehti ateriaa suomalaisista raaka-aineista kiinalaiseen tyyliin valmistetuksi.

Minä otin löysästi - tyydyin seuraamaan sivusta ja ikuistamaan kokkausta kameran muistikortille:

Keittiö osoittautui toimivaksi ja ruokapöytä riittävän isoksi!

Tässä annokseni! Tänään söimme kaksistaan ankan jämät huomattavasti yksikertasemmin höystein... 

Kiitos A, M, T ja J!

Kiitos keittiön ja ruokapöydän lainasta MK!

Sumuinen uni

  

Lauantaiaamuisin katselen usein makeimmat unet. Unet ovat joskus hyvin visuaalisia, joten todellakin katselen niitä. Viikko sitten katselin oman elämäni roadmuvie:n. Isä saatteli minua unessa junalle. Olin matkalla Porista kotiin Helsinkiin, mutta käännyinkin Tampereelta junaa vaihtessani hetken mielijohteesta Vaasaan. Juna muuttui hotelliksi, joka oli täynnä omituisia tyyppejä. Istuin pöydän ääressä ja joku täytti lasini. Katsoin kulunutta lakattua pöytää, pöydällä ollutta sinistä pientä pöytäliinaa ja mietin (siis unessa), että mistä nämä uneni oikein tulevat. Aivoissa sekoittuvista tapahtumista, vireillä olevista pohdinnoista ja aivojen tallennus- ym. eheyttämisprosesseista ne kait syntyvät.

Eilen illalla ennen nukahtamista katselin Google mapsin karttoja. Etsin tulevan matkan hotellin ja googletin hotellin ympäristöä ja paikkoja, joissa aion käydä. Tuntuu kuin olisin koko yön unen kautta leijaillut Euroopan yllä ja katsellut missä kohtaa meri ja manner kohtaavat toisensa. Aamulla juuri ennen heräämistä olin lentokentällä ja kotiin palaamassa. Unessani mietin, että miten lentokoneet oikein pystyvät lentämään tällaisessa hernerokkasumussa?

Tajuihin tullessani kuulin jatkumona laskevien lentokoneiden mottereiden äänen. Lentosuunta kulkee nyt ilmeisesti tästä kohtaa Vantaalle. Aivot kait rekisteröivät lentokoneet uneeni. Kun nousin ylös, maisema oli sumusta sakeana. En näe kunnolla edes vastapäistä taloa kadun toisella puolen. Tätä jäin nyt ihmeissäni miettimään? Mistä se sumu tiesi tulla uneeni?