Syöksähdys lomalle

Olen lukenut lehdestä, kuinka pitää valmistautua lomaan. Pitää hidastaa hyvissä ajoin työtahtia, pitää putsata työpöytä ja antaa tilaa uudelle, on hyväksi valmistella vähän ja positiivisella mielellä loman jälkeisiä työkuvioita. Lomaohjelma pitäisi suunnitella itselle ja perheelle armeliaasti, ettei tuli lomastressiä tai parisuhdekriisiä.

Minä tein viimeiset työpäivät töitä kellon ympäri lähes paniikkitunnelmissa ja tulin eilen kymmeneltä illalla kotiin. Vatsaa kurni nälästä, mutta onneksi kämppis MK kysyi, että saisiko olla jotain? Ja niinpä hetkessä eteeni ilmestyi kuppi teetä, voileivät ja rahkapulla! Aamuyöllä herätessäni ajatukset vielä pyörivät töissä ja aamulla soi sulkematta jäänyt työpuhelin. Aamupäivän ajan oli vielä vähän säädeltävä MK:n työkuvioiden kanssa enkä tiennyt millä kulkuneuvolla lähden siskon luo Poriin ja mihin aikaan. Puoleen päivään mennessä asiat kuitenkin ratkesivat ja nyt alkaa tuntua ihan pikkuisen siltä, että LOMA on nyt alkanut. Töistä lähtiessä pöytä ja kaikki apupöydät jäivät siivoamatta ja paperiläjien peittoon. Tekemättä jänneet työt pinosin kolmeen kasaan kiireellisyysjärjestyksen mukaan: kiireelliset, lähes yhtä kiireelliset ja vähemmän kiireelliset. Niihin palaan loman jälkeen.

Ei se elämä aina mene niin kuin parasta olisi eikä lomalle laskeuduta kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Mutta kuitenkin LOMA alkoi nyt ja lähden ehtoisan emännän eli Auli-siskon hoiviin Poriin muutamaksi päiväksi. Mitään muuta ei sitten ole vielä suunniteltukaan loman varalle, joten lomastressiä ei nyt ainakaan ole odotettavissa! Illalla nähdään Auli ja J!

On se ilmoja pidellyt

Kaupunkijuhannus on vietetty meren ja joen kohtaamispaikassa omassa kodissa. 

Melko visusti kuitenkin neljän seinän sisällä.

Ulos mennessä on pitänyt pukea ylle takin lisäksi sormikkaat ja kaulahuivi. 

Taivaalta on tullut kaikenlaista: tuulta, myrskyä, sadetta ja rakeita. 

Hellyyttävää oli katsella ikunasta, kuinka valkoposkihanhet
kuskasivat untuvikkojaan suojaan raekuurolta. 

Kaikilla linnuilla on poikasia. Vain haapanat lipuvat vedessä kaksin.
Lokit ovat potkaisseet jälkikasvun jo pärjäämään omillaan.

Välillä aurinko on pilkahdellut, mutta lämmöllä se ei meitä tänä vuonna hellinyt. 

Hyvin on aika kulunut näinkin. Ollessa vaan ja levätessä. 

Muutama kuva juhannuksesta muistiin:

Kaupunkijuhannusta odotellessa

Emme jaksa lähteä maaseudulle palelemaan ja sadetta pitelemään. Olemme molemmat aika työn uuvuttamia, joten jäämme suosiolla kaupunkiin hengähtämään ja keräämään voimia ensi viikon varalle. Sitten alkaakin loma iloisissa muuttotunnelmissa, koska MK:n uusi koti valmistuu runsaan viikon kuluttua. 

Meinaan sukeltaa villalankojen pariin ja seuloa lukemattomia lehtiläjiä. Tove Janssonin elämänkertakin on odottanut lukemista jo monta kuukautta. Haluan lukea sen ennen Ateneumin näyttelyyn tutustumista. 

Poika viettää mökkijuhannusta vävyn ja kaverin kanssa, arvatenkin hyvästä ruuasta nauttien. Tytär on Romaniassa kaivamassa fossiilien luita. Seuraan padistä, missä hän milloinkin liikkuu phone taskussaan ja se tuntuu ihan kummalliselta. Maailma on kutistunut ja pilvikartta on niin tarkka, että näen aika tarkkaan, millaista rakennuksia ja puutarhoja retkueen majapaikassa Strada 24 Lanuarie:llä lähellä Sebes:n kaupungissa on. Päivällä hän katoaa jonnekin mastojen ulkopuolelle, koska phonen signaalia ei löydy läheiseltä vuorelta mutkittelevan joen viereltä, missä luulen heidän kaivelevan.

Jos kaipaatte ohjetta raikkaasta kaalisalaatista grilliruuan ja makkaroiden särpimeksi, suosittelen kokeilemaan tätä (tyttären ja kumppaneiden blogi). Kaalisalaattiin ei tarvita tuhtia majoneesia tai edes kermaisia kastikkeita. Avokado nimittäin korvaa kerman, runsas lime etikan ja chili antaa sopivasti potkua. Ja on muuuten terveellsitäkin!

Rentoa meninkiä teille ja erityisterveiset Kettumäkeen!

Kävelyllä Kaivopuistossa

Kaivopuisto on Helsingin vanhimpia ja kaupunkikuvallisesti arvokkaimpia maisemapuistoja. Puisto on suosittu tapahtumapuisto ympäri vuoden. Talvella puistossa lasketaan liukumäkeä ja kesällä kallioilla ja nurmikoilla nautitaan piknikeistä ja puistokonserteista. Puisto on kaunis kaikkina vuodenaikoina. 

Kaivopuisto on perustettu 1830-luvulla kylpylän kylkiäiseksi siihen asti asumattomaan ja karuun niemenkärkeen. Kylpylästä tuli suosittu säätyläisten ja Pietarin seurapiirien kohtaamis- ja huvittelupaikka. Historian käänteet, epidemiat ja sota verottivat huvittelumahdollisuuksia ja kylpylän suosio hiipui.

1800-luvun lopulla puistoa kunnostettiin uuteen uskoon ja tavoitteena oli luoda Kaivopuistosta kansainvälisen tyylin mukainen kaupunkipuisto. Puistosuunnitelman runkona toimii Ison Puistotien lehmuskujanne sekä Kaivohuoneen ja kylpylän aukiot. Lehmuskujanne on uusittu 2000-luvulla.

Puiston näköalapaikalta on mahtavat näkymät merelliseen Helsinkiin. Puiston ympäristössä on arvorakennuksia kuten suurlähetystöjä. Kuvassa ovat rintarinnan jugend, funkkis ja kertaustyylit. 

* * *

Puistossa kuvatessani lähes tuskastuin siihen, kuinka vaikeaa on saada esimerkiksi puistokujanteen mahtavaa tilantuntua kuvattua niin, että sen tunnelma välittyisi kuvassa. Olen ottanut hyvästä kamerastani nyt kaikki irti ja haluaisin kunnollisen järjestelmäkameran. Kaksi vaihtoehtoa on mietittynä, toinen kohtuuhintainen ja toinen aika kallis. Millaisia kokemuskia teillä on ollut järkkäreistänne?

Tällaista tänään

Taas on meneillään jokakeväinen ilmiö. Olen töissä päivät, illat ja lauantait. Päivät meinaavat sotkeutua jo toisiinsa. Tänään aamulla luulin, että oli lauantai. Olikin vasta perjantai. Päivästä tuli sitten vissiin se toivomani toivontai - viikon lisäpäivä? Olen saanut parin viikon aikana noin 40 cm töitä valmiiksi. Vielä olisi toinen mokoma saatava pois pöydältäni ennen kesälomaa. 

Jaksan kyllä sinänsä tehdä töitä, mutta ikävimmät ja itsekeskeisimmät asiakkaat, ne kaikkijustminullejaheti-tyypit tuntuvat nyppivän minusta irti lähes pieniä ihmisen palasia. Eikä tästä postauksestakaan kovin hääppönen tullut, mutta tuli nyt kuitenkin tämä pahuksenmoinen potutuksen tunne tänne itselleni ikuistettua. 

Iltakävelyllä II

Lähirannalla on monimuotoista.

On viimeisteltyä puistoa, on vielä rakentamatonta joutomaata.

Mielenkiintoisia kontrasteja.

Kaunista sellaisenaan, mielenkiintoisempaa kun katsoo toisin.

Vedenpinnan kuvajaisesta, varjon viimeistelemänä.  

Lonnan linnut

Helsingin edustalla, Suomenlinnan kupeessa oleva pieni Lonnan saari on avattu yleisölle. Saarelle liikennöivä Suomenlinnan laiva tekee kieppauksen Lonnaan kerran tunnissa. Saarelle on vain muutama viikko sitten avattu ravintola ja kahvila ulkoilmaterasseineen. Ohjelmaa ja tapahtumia lupaillaan järjestää. Katso  täältä, jos saaren tarjonta kiinnostaa.

Pesiville lokeille ja valkoposkihanhille yleisö näyttää tulleen ihan puskista. Aika rauhallisesti nämä pesijät kuitenkin näyttivät ottavan töllistelijät ja kameroillaan zoomailevat. Aikaisempina keväinä linnut ovat saaneet pesiä saarella lähes omissa oloissaan.

Toivottavasti ei tule rankkasadetta vähään aikaan.

Osa valkoposkihanhista on jo kuoriutunut ja saarella taapertelee harmaata karvapalleroisia. Hanhet pesivät pareittain. Vartioiva hanhi puolustaa aika raivokkaasti pesuettaan. Hautova hanhi näytti minun mielestäni rauhalliselta ja tylsistyneeltä. Se järjesteli koko ajan munia ja peitteli niitä höyhenillä. Tämä kuva on otettu ihan venelaiturin vierestä laiturila käsin. 

Saarella on mielenkiintoinen historia. Lonnalla on mm. allekirjoitettu Suomen sodan jälkeen sopimus, jolla Suomi siirtyi osaksi Venäjän keisarikuntaa. Saarella on myös purettu sotien jälkeen laivojen magnetisointia, etteivät alukset laukaise miinoja. Laitteet on museoitu saarelle. 

Suosittelen tutustumaan saaareen ja sieltä käsin avutuvaan upeaan Helsinki-panoraamaan.

Iltakävelyllä I

 2 x leppäkerttua kesäillassa. 

Muisto kauniista puusta

Muutimme Yyteristä Porin esikaupunkiin ollessani 6-vuotias. Samana syksynä aloitin koulun. Omakotitalon piha oli pellon laidalla, autio ja vailla kasvillisuutta. Perheemme alkoi suunnitella pihaa ja ideoida puutarhan rakentamista heti muuton jälkeen. Istutettiin jokaiselle lapselle oma nimikko-omenapuu ja marjapensaat, tuotiin Yyteristä mänty, kataja, juhannusruusu, tuoksuva tearose ja syreenipensaita. Pihalle istutettiin nopeakasvuinen hopeapaju, muutama koivu ja paljon erilaisia ruusupensaita. Kurttulehtiruusuja, neilikkaruusuja ja mitä kaikkia lajikkeita niitä mahtoi ollakaan. Lammen muotoisen perennapenkin akileijat, unikot, kurjenpolvet ja tiikerililjat taisivat olla myös Yyterin peruja. Keskelle pihaa jätettiin nurmikkoalue ja siinä oli tilaa meidän lasten leikeille ja peleille. Sisäänkäynnin yhteyteen rakennettiin terassi Yyterin hiekan aaltokuvioin muotoilemista liuskekivistä.

Piti hankkia puutarhaan myös jotain erityistä. Äiti halusi pihalle hevoskastanjan. Isä taisi vähän empiä eksoottisen ja kalliin puuun hankintaa, mutta äiti piti pintansa. Lopulta istutettiin yksi hevoskastanja leikkimökin nurkalle. Mietin nyt, että mistähän äiti oli saanut ideansa tästä puulajikkeesta. Porissa en muista olleen erityisesti hevoskastanjoita. Lukeva äiti on voinut saada idean ihan hyvin vaikka jostain romaanista?

Hevoskastanja kitui vuodesta toiseen pihan muun kasvillisuuden rehottaessa ympärillä vehreänä ja hyvinvoipana. Äidin päähänpinttymästä tuli vähän kuin vitsi. Isä jaksoi kertoi nauravaiseen tyyliinsä, kuinka Hilkka halusi istuttaa hevoskastanjan ja tuossa se ”suuri puu” nyt sitten on. En tiedä, missä vaiheessa hevoskastanja sai yliotteen ja alkoi kasvaa hurjaa vauhtia. Olin jo aikuistunut ja asunut jonkin aikaa muualla, kun eräänä kesänä aloin ihmetellä hevoskastanjan venähtämistä. Siitä puu jatkoi kasvamistaan tehden tilaa ympärilleen aina siihen asti, kun seitsemän vuotta sitten myimme kotitalon äidin siirryttyä ylempiin puutarhoihin.

Kun viimeisiä kertoja kotipihalla ollessani katsoin komeaa puuta, mietin ihmisen elämänkaarta. Muistan edelleenkin kukkivan hevoskastanjan nähdessäni äidin ja isän, heidän yhteisen elämänsä. Ajattelen, kuinka he nuoruuden innossa istutttivat tyhjään pellonlaitaan puutarhan, hoitivat pihaa ja elivät ja puuhailivat molemmat koko loppuelämänsä siinä istuttamassaan pihapiirissä. Muistan, kuinka lapsena ja nuorena ruohoa leikatessa piti väistää varoen mitätöntä tainta ja sen merkkinä ollutta keppiä. Ihmettelen, kuinka hienoksi ja ylvääksi alun kituuttelun jälkeen hevoskastanja ehti kasvaa. 

Hevoskastanja on komea puu avoimella paikalla tasaisen leveäksi kasvaneena. Sen isot lehdet ovat kauniit erityisesti syksyisin. Kevään ylväs kukinta on myös näyttävä. Tyypillisesti hevoskastanjat ovat puistojen kookkaiksi kasvavia puita. Olen nähnyt hienoja hevoskastanjoita mm. Viipurissa, Tallinnassa ja Lontoon puistoissa. On niitä Helsingissäkin vanhoissa puistoissa. Kuvien hevoskastanjat kasvavat Hermannissa 1960-luvulla rakennettujen kerrostalojen lomassa. Uusissa puistoissa hevoskastanjoita ei näytä olevan. Miksiköhän. Pitääkö puistopuidenkin kasvaa nopeasti ja tehokkaasti näyttäviksi?