Kävelyllä Kaivopuistossa

Kaivopuisto on Helsingin vanhimpia ja kaupunkikuvallisesti arvokkaimpia maisemapuistoja. Puisto on suosittu tapahtumapuisto ympäri vuoden. Talvella puistossa lasketaan liukumäkeä ja kesällä kallioilla ja nurmikoilla nautitaan piknikeistä ja puistokonserteista. Puisto on kaunis kaikkina vuodenaikoina. 

Kaivopuisto on perustettu 1830-luvulla kylpylän kylkiäiseksi siihen asti asumattomaan ja karuun niemenkärkeen. Kylpylästä tuli suosittu säätyläisten ja Pietarin seurapiirien kohtaamis- ja huvittelupaikka. Historian käänteet, epidemiat ja sota verottivat huvittelumahdollisuuksia ja kylpylän suosio hiipui.

1800-luvun lopulla puistoa kunnostettiin uuteen uskoon ja tavoitteena oli luoda Kaivopuistosta kansainvälisen tyylin mukainen kaupunkipuisto. Puistosuunnitelman runkona toimii Ison Puistotien lehmuskujanne sekä Kaivohuoneen ja kylpylän aukiot. Lehmuskujanne on uusittu 2000-luvulla.

Puiston näköalapaikalta on mahtavat näkymät merelliseen Helsinkiin. Puiston ympäristössä on arvorakennuksia kuten suurlähetystöjä. Kuvassa ovat rintarinnan jugend, funkkis ja kertaustyylit. 

* * *

Puistossa kuvatessani lähes tuskastuin siihen, kuinka vaikeaa on saada esimerkiksi puistokujanteen mahtavaa tilantuntua kuvattua niin, että sen tunnelma välittyisi kuvassa. Olen ottanut hyvästä kamerastani nyt kaikki irti ja haluaisin kunnollisen järjestelmäkameran. Kaksi vaihtoehtoa on mietittynä, toinen kohtuuhintainen ja toinen aika kallis. Millaisia kokemuskia teillä on ollut järkkäreistänne?

Sateen jälkeen

Sain kuin sainkin raahauduttua lopulta ulos. 

Liemi Kilpikonna komensi ja MK houkutteli. 

Voi ihanaa, kuinka raikasta on sateen juuri tauottua kesäisenä päivänä.

Tai no, ilman kosteuspitoisuus on ainakin 100 %, mutta varsinaisesti ei sada.

Kävelimme Hämeentien yli Toukolaan.

On niin vihreää ja ryöpsähtelevän vehreää.

Leikattu nurmi ja kukintaansa aloittelevat syreenit.

Kesä tuoksu on siinä. 

Voih ja oih!

Voi tätä kevään hentoa kukoistusta. Kukkivia kirsikkapuita ja vaaleanvihreitä vaahterankukkia! Hullaantuu ja hurmaantuu vallan. Kylmä jaruttaa kevään liian nopeaa etenemistä, siksi sen sietää. Vapun tienoon ykköstavoite eli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha jäi vielä kokematta liian kolean ja vaihtelevan sään vuoksi. Lähipuistossakin riittää onneksi koettavaa ja kuvattavaa. Kokeilin tarkoituksella lievää ylivalotusta suurella aukolla kuvaamalla, jotta saisin kevään oikein hehkumaan. Huomiseksi työpäiväksi kaivan suosiolla ylleni toppatakin kaapin perukoilta. 

Annalan puutarha

Annalan päärakennus nyt

Ylittäessäni kotini tienoilla olevan Hämeentien saavun heti Annalan puutarhaan. Siellä on helppoa rentoutua ja rauhoittua, lepuuttaa sielua, ajatella ja kuunnella sisintään. Kävelen puutarhassa usein työpäivän jälkeen nyhtäen samalla reitin varrelta sapuskaa kilpikonnalleni. Kilpikonna Liemi on kesäisin elänyt pääosin Annalan tienvierusten ja nurmikon ravinnolla jo seitsemän vuotta. Vaikka alue on avoinna kaikkien kulkea, kävelen Annalassa usein yksikseni, kuin mikäkin puutarhan valtias. Nautin ympäristöstä ja hyvin hoidetusita istutuksista, vaikka itse en pane tikkua ristiin nautintojeni eteen.

Nyt seuraa varsinainen tykitys kuvia. Toivottavasti kuvat kertovat edes pienen osan tästä ihanuudesta. 

Annalan puutarha 1800-luvun piirroksessa. 

Meri siintää taustalla. Nyt tuolla alueella on rakennettu Arabianrannan kerrostalot.

Olen kuvannut piirroksen Hyötykasviyhdistyksen kerhorakennuksen seinältä. 

Annalan puutarhan keskellä sijaisee vanha huvila Villa Anneberg, jonka rakennutti kauppaneuvos

Gustav Otto Wasenius perheensä kesäpaikaksi 1820-luvulla. 

Huvila nimettiin tietenkin rouvan nimen mukaan.

Huvilaympäristöön kuuluu päärakennuksen lisäksi useita asuin- ja talousrakennuksia sekä

 luonnonkivestä rakennettu orangeria. Huvilan viereisellä korkealla kallioisella mäellä on 

Waseniuksen perustama tammivaltainen maisemapuisto, josta olen postannut aiemmin.

Kuva kauniin orangerian edustalta

Päärakennuksen edessä oli 1800-luvulle tyypillinen muotopuutarha, jossa viljeltiin hyötykasveja. 

Nyt muotopuutarha kukkii keväästä syksyyn vaihtelevine peranna- ym. lajikkeineen.  

Päärakennuksen terassilta avautui alun perin näkymä Vanhankaupunginlahdelle. 

Nykyään näkymän peittävät Arabian tehtaat ja uudet kerrostalot. 

Villa Annebergin pohjoispuolella oli aikoinaan viljelyksiä, kasvihuoneita ja iilimatolammikko.

 Onkohan täällä niitä iilimatoja?

Näiden paikalla on nykyään Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstoja ja näytepalstoja, 

joissa yleisölle esitellään perinteisiä koriste- ja hyötykasveja. 

Osana puutarhaa on alueen asukkaiden viljelypalstoja. Taloyhtiöllämme on oma palsta Annalassa.  

Loppukesällä palstat valtaa kukkien loisto. 

 Annalan  puutarhan omistaa nykyään Helsingin kaupunki.

Kaupunkilaisellekin on välttämätöntä päästä nauttimaan puutarhan lumosta. 

Kiitos kaikille teille Stara, Hyötykasviyhdistys ja palstaviljelijät, jotka hoidatte Annalaa! 

Saan ilolla nauttia työnne tuloksista keväästä syksyyn. 

Se on ihanaa ravintoa sielulle!

Aatelisneito Kitty Linderin jalanjäljillä

Historian tapahtumien kuvaaminen jonkin henkilön ja hänen historiansa kautta tekee historiasta käsin kosketeltavaa ja lisää mielenkiintoa historian käänteitä kohtaan. Tämän opetti minulle Porin tyttölyseossa 1970-luvulla mainio historian opettajani Irja Rintala. Hän piti meitä oppilaita usein hereillä värittämällä historian tapahtumia pienillä henkilöhistoriallisilla episodeilla. 

HS:n heinäkuun kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli rakastuneesta Mannerheimista ja rakkauden kohteesta aatelisneito Kitty Linderistä, joka asui lapsena ja nuorena Mustion linnassa. Linnan omisti Linderin suku. Historian havinoissa omaisuus sittemmin hupeni, mutta Mustion linna on viime vuosina palautunut samaisen Linderin suvun omistukseen. Nykyään Mustion linna vetää vierailijoita hotellina, koulutus- ja kokoustilana ja museona. Lehtiartikkelin luettuani halusin mennä uudestaan kävelylle hienoon puistoon ajatuksissani erityisesti Kitty-neito.

Artikkeli oli mielenkiintoinen kuvaus nuoreen neitoon rakastuneesta ja samaan aikaan Suomen itsenäisyyden ensi vuosia ohjaksissaan pitäneestä, tuolloin jo ikääntymässä olleesta Mannerheimista. Tarina perustuu Kansallisarkistosta yllättäin löytyneisiin Mannerheimin Kittylle kirjoittamiin kirjeisiin. Kittyn kirjoittamia kirjeitä ei sen sijaan ole löytynyt Mannerheimin jäämistöstä. En ole kuulunut jostain syystä Mannerheimin erityisiin fanittajiin, vaikka hänen roolinsa historian tärkeinä vuosina on ollut Suomen valtiolle ilmeisen merkityksellinen. Artikkeli ei muuttanut mielikuvaani. Kirjeistä välittyy kyllä aito keskinäinen ihastus, mutta samalla marsalkan halu säilyttää oma vapautensa Kittyn pitkästä odotuksesta piittaamatta.

Kuvat Kittystä ovat puhuttelevia. Hän vaikuttaa muutaman artikkeliin liitetyn kuvan perusteella rohkealta, iloiselta ja hieman poikamaiselta. Ehkä myös kunnianhimoiselta, koska oli valmis sinnikkäästi odottamaan Mannerheimin avioerojärjestelyjä, Suomen poliittisen tilanteen vakautumista jne. Mannerheim sen sijaan sepitti artikkelin mukaan ja historian kautta siivilöitynä Kittylle selityksiä selitysten perään. Hän perusteli suhteen vaikeuksia avioeroa vastustavalla entisellä vaimolla vielä silloinkin, kun avioero oli todellisuudessa jo tullut laillisesti voimaan. Kohtuullisen omahyväiseltä ja tunteissaan ailahtelevalta marsalkka vaikuttaa tässä valossa.

Aloin tietysti arvioda naisen asemaa sata vuotta sitten ja tänään, vaikka todellisen ja täydellisen tasa-arvon suhteen olisi vieläkin tehtävää. Osittain Kitty ehkä todellakin eli Mustiossa ja elämässään ”linnassa”, koska tuohon aikaan naimaton nainen oli taloudellisesti täysin riippuvainen miespuolisista sukulaisistaan ja heidän taloudellisesta avokätisyydestään. Vaikka Kitty oli kielitaitoinen ja erityisen hyvä ranskan kielen taitaja, ei hänellä juuri tainnut olla mahdollisuuksia hankkia koulutusta ja työtä, luoda omaa uraa tai elättää itseään. Ainoan työtehtävän monikielinen Kitty Linder suoritti Helsingin olympialaisissa tulkkina.

Mustion linnan ympärillä oleva puisto on aivan mahtava. Puisto on alkujaan ollut barokki-henkinen, mutta muutettu 1800-luvulla vapaamuotoisemmaksi englantilaistyyliseksi puistoksi. Lontoon vehreät puistot suurikokoisine vanhoine puineen, vesiaiheineen, patsaineen ja ruusuineen tulevatkin puistossa mieleen. Olen aina ollut viehättynyt iäkkäisiin jalopuihin ja vihreisiin nurmikenttiin ja siihen, miten valo ja varjot siivilöityvät puiden latvuksista. Kaunista!

Artikkelin mukaan Kitty Linder kuoli 88-vuotiaana vuonna 1969 elettyään viimeiset vuotensa yksinäisenä ja katkeran oloisena Pierinkadulla vanhainkodissa. Lehtiartikkelin lukemisen jälkeen hän jäi ehkä minun lisäkseni muidenkin artikkeilin lukeneiden mieliin. Muistan hänet vastakin, kun vierailen hänen kotipuutarhassaan.