Aamusta iltaan

Aamulla nukuimme pitkään. Aamupalaksi söimme kahvin kera leipää, suklaata ja pipareita. Kävelimme siltaa pitkin kalliolta kalliolle. Kävimme ostamassa kioskilta tulitikkuja ja Veikkauksen joulukalenterit. Iltapäivällä tapasimme vanhan tutun. Katsoimme ikkunasta joen uomaan. Taivaalla näin vaaleanpunaisia, auringonsäteiden kultaamia pilviraitoja. Söimme pikaruokana maa-artisokkakeittoa ja laskimme, että Jouluun on kolme viikkoa.

Kotiin tulin illan hämärtyessä. Ilma tuntui hieman viilenneen. Kotimatkalla meinasin käydä ruokakaupassa, mutta jonot olivat liian pitkät ja käännyinkin kotiin. Nyt on alkanut se aika vuodesta, jolloin ihmiset kuvittelevat ruuankin loppuvan kaupoista. Kotona säädin radion Juluradion aalloille, sytytin jouluvalot ja kynttilän. Kynttilöitä olen tosin poltellut jo lokakuusta lähtien ja jouluvalotkin sytytin viikko sitten.  Olohuoneen ikkunasta taivaalla näkyy maan kiertolainen, kuun puolikas.

Aloitin uusien raitapolvisukkien neulomisen. Silmukoita luodessani mietin, että selviydyn loppuvuoden töistä ehkä venyttämällä kahta työpäivää viikossa pidemmiksi. Päätin olla ensi viikolla tehokas, ettei töissä tulisi mitään viime hetken paniikkia.  Joulusta tai sen valmistelusta minulle ei paniikkia tule. Kaikki joululahjatkin on jo ostettu, joten voin kierrellä loppuvuoden ajan kaupat mahdollisimman kaukaa. Jotain olen elämässä sentään kait oppinut. 

Hento vaalea

Tänään olimme työkokouksessa Viikin tiedepuistossa vanhassa Viikin kartanon väentuvassa. Iltapäivällä lounaan ja kahvin välissä, kesken yhteisen pohdinnan joku hihkaisi, että ”LUNTA”. Kaikki me käänsimme salamannopeasti katseemme kohti väentuvan ikkunaa. Kyllä, hento lumisade oli alkanut.

Mukavaa, kun tulee talvi. Ensilumi tosin sulanee pian, koska pakkanen antaa vielä odottaa. Olenkin jo odotellut lunta, koska maailma muuttuu heti valoisammaksi. Joulua en ole vielä ajatellut, marraskuutahan kestää vielä viikon verran.

Tänään ajattelin, että onpa hyvä, ettei minun tarvitse vastalahjana lahjuksille tai rahasta mainostaa blogissa joulutorttuaineita, joulusomisteita, kynttilöitä ja mitä kaikkea sitä onkin tullut silmäiltyä jo marraskuun ajan blogeissa. Ei tarvitse, kun tili tulee ihan muualta ja rahat riittää torttuainesten yms. ostoon. Riittää, kun kirjoitan, että tänään satoi Helsingissä ensilumi!

Unetonna

Marraskuu on taitanut sekoittaa aivojen valveilla oloa ja nukkumista säätelevät mekanismit.  Iltaisin olen virkeä ja nukkumaan meno siirtyy ja siirtyy. Kun puolen yön jälkeen lopulta kömmin peiton alle, saan odotella unen tuloa tovin jos toisenkin. Huolihan siitä alkaa hiipiä mieleen, koska aamulla on kuitenkin herättävä töihin - virkeänä tai väsyneenä.

Aamuyöllä herään liian aikaisin. Kieriskelen vuoteessa toisen tovin ja ehdin miettiä pieniä ja vähän suurempia asioita. Lopulta saatan päätyä avaruudellisiin pohdintoihin. Avaruuden ja maailmankaikkeuden pohtiminen öisin satunnaisesti unta odotellessa on tuttua lapsuudesta asti. 

Tässä minä makaan vuoteellani ja maapallo pyörii oudosti vinossa olevan akselinsa ympäri omassa aurinkokunnassamme. Maailmankaikkeuden muissa aurinkokunnissa planeetat pyörivät ja hyörivät kuka minkäkin akselin ympäri valovuosien päässä tästä meidän pienestä Telluksestamme. Nekin auringot, jotka ovat valovuosien tuolla puolen todellisuudessa jo sammuneet sillä hetkellä, kun katson niitä tähtitaivaalla. Hohhoijaa sentään. 

Vähän ennen herätyskellon pirullista pirahdusta nukahdan hetkiseksi sikeään uneen. Aamulla pitää nousta, vaikka silmät ovat kuinka sikkurassa tahansa ja aivot sumeana aamuyön aatoksista. Tästä illasta alkaen olen nyt lopettanut ainakin teen kittaamiseen iltamyöhään asti. 

Kuvat ovat Helsingin Tähtitorninmäen Observatoriosta. Observatorion on suunnitellut C.L. Engel ja se on valmistunut vuonna 1834. Hiljattain peruskorjatussa Observatoriossa on näyttely tähtitieteen tutkimuksesta ja sen historiasta. Kannattaa käydä - ainakin saa ajateltavaa aamuyön tunneille.

Ja muistiin itselleni, että tänään 16.11. on sellainen tärkeä ja erityinen päivä, jonka painan mieleeni. 

Viikko tuli ja meni

Viime viikolla vettä tihuutti melkein päivittäin. Keskiviikkona satoi aamupäivällä räntää, mutta se suli saman tien. Tein taas työtä perinteiseen tyyliin ja tulin melkein joka päivä kotiin vasta seitsemän pintaan. Työtehoni ei ole milloinkaan ollut marraskuussa parhaimmillaan. Tultuani iltaisin kotiin lipitin kannullisen teetä pitkin iltaa leipää mutustellen (paitsi viikon kevytpaastopäivänä), luin hesaria ja tuijotin televisiota. Olen kutonut televisiota katsellessa myös yhdet lähes polvipituiset sukat tyttärelle ja kaivanut työn alle keväällä keskenjääneet vävyn kirjoneuletumput.

Olen tuijottanut ikkunasta aamuisin rannan harmautta. Viimeiset valkoposkihanhet ovat viime viikolla liidelleet kohti etelää. Maisemasta korostuu selkeimmin rannan kevyen liikenteen valaisinten nauha. Kosteana päivänä nauhasta erottuu kauniita alaspäin suuntautuvia valokiiloja.

Eilen minua yskitti ja ääni oli painunut matalaksi. Kävin kaupassa ja ostin pojan listaamat ruoka-aineet. Hän tuli iltapäivällä ja valmisti papu- juurespataa ”omasta päästä”. Mausteena oli lasten kasvattamaa chiliä savustamalla kuivatettuna. Siitä tuli melkoinen potku pataan. Pakko on taas kehaista pojan ruoanlaittotaitoja sekä luovuutta ja ennakkoluulottomuutta tällä saralla. Ehdimme jutella mm. Venäjän historiasta ja Euroopan muutoksista. Poikakin muistaa varhaislapsuudestaan Berliinin muurin sortumisen ja tytär on juuri palaamassa sieltä työmatkalta ennen muurinmurtumisjuhlallisuuksia. Mobiililaitteidemme etäisyys on ollut viikon ajan mystiset 1111 km. Sain pojan myötävaikutuksella kerittyä muutaman lankavyyhdin. Illalla katselin televisiosta Komisario Lewisin, mutta nukahdin sohvalle noin 15 minuttia ennen loppuratkaisua. Nyt mietityttää, kuka oli se konna? Tässä sarjassahan loppuratkaisu ei ole aina ennakoitavissa ja paljastuu usein aivan jakson lopussa.

Tänään olen käynyt metrolla Herttoniemessä ja hengittänyt kosteanharmaata ilmaa. Kotona olen viritellyt valot tuomaan vähän piristystä harmauteen. Kertasin vanhasta vuoden 2011 kuukausipostausten sarjasta, mitä mieltä silloin olin marraskuusta. Pätee edelleen (klik). Sen verran marraskuu verottaa voimia, että toista kuukautta avaamattomana säilynyt suklaarasia oli lopulta avattava. Se säilyikin suorastaan ennätysmäinen pitkän ajan avaamattomana!  

Viisi väriä: musta

Musta on kaikkien värien sulatusuuni, vähän kuin musta olisi sammuttanut muut värit. Tässä suvereniteetissaan se on kuitenkin minun mielestäni vastustamaton, kunhan ei saa yliotetta. Minusta sisustuksesssa mustalla on tärkeä sijansa kontrastien luojana, terävöittäjänä ja tilan jäsentäjänä. Omassa kodissani mustaa on usein valkoisen rinnalla.

Talvisemmat värit ovat asettumassa pian kotiin. Seuraavaksi asunnon väripilkuiksi voivat muuttua sinivioletti tai fuksian punainen? 

Viiden peräkkäisen päivän postaustahtia tuli nyt kokeiltua ja vähän alkoi jo mustan kohdalla into hiipua. Ei taitaisi onnistua minulta tämä tahti pitkän päälle työn ja muun elämän ohella. Seuraavaksi sittten taas ehkä jotain päiväkirjamaisempaa tekstiä ja kuvitusta?

Kuvat kuvasin kesällä hankkimallani mustalla kameralla.

Viisi väriä: veden sinivihreä

Veden värit aina Jäämeren sinisestä Välimeren vihreään ja tropiikin turkoosiin ovat lempivärejäni, joihin en ole milloinkaan kyllästynyt. Veden värit ja lasi on pettämätön yhdistelmä. Vaatteisiin ja asusteisiinkin olen kelpuuttanut sinivihreät. Huomasin nyt, että jopa kylppärin putelit ja tuoksupullot edustavat juuri tätä värimaailmaa. Asuintaloni ulkoseinän korostekeraamiikan sävyt sävähdyttävät myös tuttuuttaan. 

Maalatessa kuvat kääntyvät helposti ja kuin itsestään tähän värimaailmaan, kuten vanhassa ”valkoisessa asetelmassa”, johon on kirjattu vuosiluku -96.

Minulle veden värit edustavat hengittämisen helppoutta, elämän vivahteikkuutta ja äärettömyyttä. Ei siis ole ihme, että kotiini on kertynyt monenmoista veden väristä!

Viisi väriä: lämmin oranssi

Oranssia luonnehditaan iloiseksi, optimistiseksi, avomieliseksi ja juhlalliseksi väriksi. Sillä on elintoimintoja ja aineenvaihduntaa aktivoivia fysiologisia vaikutuksia. Väri voi enteillä myös muutoksenhalusta ja kertoa pinnallisuudesta. Niin tai näin, minä pidän oranssista. Jos mieli on synkkä, alan neuloa oranssin värisestä langasta ja siinä synkkyys haihtuu kyllä aika nopsaan. Erityisesti tykkään tehdä juuri käsitöitä oranssia ja sen vastavärejä sinisen sävyjä yhdistellen. Pidän myös kehäkukista sekä oranssin värisistä tulppaaneista ja ruusuista maljakossa.

Oranssi sopii kotiini ja vaatetukseenkin pieninä ripauksina. Isona pintana se sen sijaan viestittää vaarasta tai uhasta.