Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympäristö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kööpenhaminassa, III


Astuessani parikymppisenä interrailaajana kauan sitten ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan asemalta liikenteen sekaan mieleeni muistui kuva ensimmäisestä koulun maantiedon kirjasta. Kuva oli Kööpenhaminan keskustasta ja siinä kadut olivat sakeanaan polkupyöristä. Kuvatekstissä mainittiin, että tansakalaiset ovat maailman innokkaimpia polkupyöräilijöitä.

Kööpenhaminan liikennepolitiikan tavoitteena on tehdä kaupungista maailman paras pyöräilykaupunki ja hiilidioksidineutraali kaupunki kymmenessä vuodessa. Parhaillaan on rakenteilla useita erityisesti pyöräilyä sujuvoittavia siltoja ym. liikennejärjestelyjä.


Jalankulkijan silmin pyörät kulkevat sujuvasti ajoväylistä erotetuilla ja hieman korotetuilla kaistoillaan. Kevyttä liikennettä ei siis sekoiteta, mikä takaa pyöräliikenten sujuvuuden, nopeuden ja turvallisuuden. Hieno homma, kun tuntuu että kaikki ovat juonessa mukana. Salkkuherrat ja tyylikkäät daamit siinä kuin muutkin polkijat kiitävät työmatkat sutjakkaasti polkien.


Kaupunkipyörät vaikuttavat tavallisilta peruspolkupyöriltä, jopoja tai cruisailupyöriä ei näkynyt ollenkaan. Yleisin pyörän väri on musta ja usein pyörässä on etu- tai takakori tavaroiden kuljetuksen helpottamiseksi. Monivaihteisia maantiepyöriä ei juuri näkynyt ja peruspyörät sopivatkin kaupunkiajoon tasaisessa kaupungissa varmaan parhaiten. Näin siellä täällä Tuntureita, yleisin pyörämerkki on havaintojeni mukaan englantilainen Raleigh.


Tanskan design ansaitsisi vielä hyvin oman osionsa matkapostausten sarjaan, mutta Köpis taitaa olla nyt osaltani käsitelty. Ovathan nämä tanskalaiset Hayt, Muutot, Menut, NormanCopenhagenit ym. tuttuja täällä blogistaniassa ilman minunkin mainostamistani. Niitä tarrautui kyllä matkaani muutamia parin huivituliaisen lisäksi. Hinnat olivat hieman edullisemmat kuin Suomessa.

lauantai 16. elokuuta 2014

Kaalimaan kasvatit


Asuntomessuilla oli ymmärtääkseni alkuvuosina asuntosuunnittelun kehittämiseen ja laadun parantamiseen liittyviä tavoitteita. 40 vuoden kuluessa messut ovat kuitenkin muuttuneet lähinnä kaupalliseksi sisustustavaraa, sisustussuunnittelupalvelua ja talotehtaiden tuotantoa esittäväksi tapahtumaksi. No ei siinä mitään, kun osaa varautua keskittymään tähän puoleen. En silti ymmärrä, miksi tasavallan presidentti suojelee messuja, joilla on lähes pelkästään kaupallinen tavoite?

Jyväskylän asuntomessuilla esiteltiin tasan yksi uusi asia, 13. kerroksinen asuinkerrostalo, joka saa vierelleen myöhemmin (suhdanteiden niin salliessa?) pari muuta vastaavaa tornitaloa. Kerrostalo olikin mielestäni oikein hyvä esimerkki pilviä kohti tähyävästä rakentamisesta ja on arkkitehtitoimisto JKMM Oy:n suunnittelema. 


Esittelyhuoneistojen teatraalinen  sisustus yliampuvuudessaan alkoi lähinnä hymyilyttää, kuten tämä Drama Queen:n makuukammari. 


Kerroatalon lisäksi esiteltiin muutama hyvä esimerkki yksilöllisestä, ympärsitöönsä suunnitellusta omakotitalosta ja paljon talotehtaiden tyyppitaloja, joista jotkut on jo aiemminkin esitelty asuntomessuilla. Kerrosatalon ympärillä oli kylvetty hieno niittykukkaketo!


Ympäristön suunnittelussa oli hulevesiin kiinnitetty aika hyvin huomioita, mutta lähes samat ratkaisut olivat esillä jo toissa kesänä Tampereella. 

Koska olimme työporukan kanssa matkassa piti kuunnella Jyväskylän kaupungin virallinen esittely. Kuuntelin esitelmää ”resurssiviiisasta, kyperturvallisesta, liikunnallisesta tapahtumakaupungista” noin tunnin ajan ruksaten samalla esitteestä kymmenisen taloa, joihin haluaisin ja ehkä ehtisin tutustua. Sitten söimme noin puolitoistatuntia kestävän lounaan. Tarjoilu oli niin käsittämättömän hidasta, että varmaan odotettiin juomatilauksia joka väliin. Talojen tutustumiseen jäi kovin vähän aikaa, mutta ehdin kuitenkin suurin piirtein kääntyä taloissa, jotka kiinnostivat. Kuvaaminen varsinkin ulkoa päin jäi vähiin.


Tontit Äijälänniemessä ovat kooltaan yli 1000 m2 tai noin 500 m2. Ranta on yleiseen käyttöön tarkoitettua virkistysaluetta, jolla on ympäristöarvoja. Siksi se on luonnontilassa ja näyttää paikoin aikamoiselta ryteiköltä. Alue on entistä viljelyaluetta, kaalipeltoa kuulemma. Kaalinpäät ja muu viljelymenneisyys näkyivät hauskasti alueen ympäristörakenteiden koristeaiheissa - sähköjakokaapeissa, istuinpenkeissä ja muuntamon seinässä.


Katujen varsille oli istutettu puurivit, mitkä myöhemmin kasvaessaan pituutta varmaankin jäsentävät ympäristöä ja parantavat kaupunkuvallista sekasotkua, mikä on tyypillistä asuntomessualueilla. Aidat on rakennettu yhtenäisen aitatyypin mukaisesti. Täälläkin asemakaava on kuulemma tarkoituksella väljä, ainoa yhtenäinen sitova määräys on tummanharmaa katto. 

Tässä joitakin poimintoja vaikutuksen tehneistä taloista, joissa piipahdin:

TALO LUCK


Pidin kovasti talo Luckista. Pohjaratkaisu on atrium-tyyppinen rakennuksen kääntyessä pihan ympärille niin, että rantapuistoon avautuva piha jää täysin suojaiseksi. Pohjaratkaisu on eri elämäntilanteissa toimiva, oleskelutilat, makuuhuoneet ja saunaosasto ”anopinsäilytyshuoneineen” muodostavat omat tilakokoanisuudet. Ulkoseinän leveät, koko seinän korkuiset siirtoikkunat avaavat olohuoneen suoraan pihalle. Yhtenäinen valkosiuus sisäpihalla ja sisällä on jotenkin eteerisen ilmavaa ja sen vaikutus korostuu, kun sisustus on viitteellistä, jopa huumorilla höystettyä eikä liian pitkälle pureskeltua. Kadulle päin julkisivut on taasen rapattu tumman harmaaksi. Tämä talo teki minuun ehkä suurimman - jopa hätkähdyttävän vaikutuksen, vaikka en tätä omaksi kodikseni kokisikaan.

HEIKKISTEN TALO


Hiihtäjä Heikkisen talo on myös pohjaratkaisultaan toimiva ja harkittu. Tässä talossa pinnat olivat erityisen kauniita. Julkisivun rappaus, puusäleseinämät, sisällä hiihtäjäaiheinen graafinen betoni, puukatto 70-luvun tyyliin ja ihan pisteenä ii:n päälle hienot puupuitteiset ikkunat ja tarkkaan hiottu ikkunoiden puitejako. Tykkäsin kovasti.

SKAMMIN TALO


Skammin leikkisään taloon olisin voinut muuttaa vaikka heti. Kompakti, mutta asumistarpeiden mukaan muuntuva ”avoin” pohjaratkaisu ja talousrakennuksessa sijaisteva kätevä erillinen työhuone ovat mainiot lähtökohdat kodille. Julkisivumateriaalina on käytetty keraamista laattaa ja puuta. Sisätiloissa lautaverhous ja kulmaikkuna on toteutettu kauniisti ykistyiskohtia myöten. Ruokailutilan lähes saumaton jatkuminen sisältä ulos on kiva ratkaisu. Vähäoksaisella huolellisella paneeloinnilla vältetään onnistuneella tavalla kesämökkimäinen tunnelma. Pihalaatatkin voi valaa itse, niin niistä tulee eloisammat ja kauniimmat. 

TALO LEIJA


Talo Leija oli hillityn hallitun kaunis, mutta kooltaan useimmille täysin tavoittamaton ja tarpeettoman suuri (230 m2). Tässä talossa silmä lepäsi aikaa kestävissä yksityiskohdissa. Puuverhoilut oli myös täällä tehty hyvin kauniisti ja laadukkaasti. Sama materiaali jatkuu yhtenäisenä ruokailutilasta ulos. Talon ulkoarkkitehtuuri on varmaotteista ja konstailematonta.

TALO ELISSA


Villa Elissa ratsasteli Aallon jalanjäljillä eikä ollenkaan huonosti ratsastanutkaan. Sisustusmateriaalit olivat Aallon käyttämiä klassikoita: poltettua tiililaattaa lattiassa, märkätiloissa koboltin sinisiä kaakelilaattoja, seinissä taivutetua koivuvaneria. Sisustus oli koottu myös suomalaisen design:n klassikoista, joihin minä ainakaan en kyllästy. Tosin aika tummaksi on kuvani  sisätilasta valottunut.

TALO LATO


Kannustalon Lato on esitelty Habitare-messuilla jo vuosia sitten ja mielestäni silloin paljon parempana ratkaisuna. Tämä talo on valinnut täysin väärän tontin. Tasamaatalo on väkipakolla ympätty poikittain rinteeseen. Yksi kerros pitää kavuta joka kerta julkisivun vierustaa ylös ja ulkoportaita pitkin kotiin tullesssa. Peruslähtökohta on siis täysin mettässä, ihmetten miten tällainen kömmähdys on päässyt ylipäätään tapahtumaan. Rinteeseen sovitus on tehty vielä kaiken kukkaraksi rumasti ja raskaasti. Mutta Karihtalan sisustus saa helposti unohtamaan nämä realiteetit. Hän osaa kyllä sisustaa mukavan myyvällä otteella nämä messutalot vuodesta toiseen. Taiteen monipuolisesta käytöstä sisustuksessa ja pienistä katseen vangitsevista detaljeista vielä lisäpisteet.  

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Vähän uutta, enemmän vanhaa


Aamulla ajattelin, että hyvä kun talvikausi 2012 - 2013 on nyt takana ja eletty. Aika hyvin talvi sujui, koska pyrin tietoisesti pitämään vireyttä yllä. Mielestäni onnistuin.

Työpaikalla aloitti tänään uransa uusi pomo. Olemme olleet osa-aikapomon alaisuudessa kesästä lähtien. Tänä aikana kävi ilmi, että asiantuntijaorganisaatiokin tarvitsee esimiehen. Hiiret alkoivat hyppiä pöydällä. Vähän olen siksi nolo organisaatiomme vuoksi. Uusi pomo on melkoisesti kaikkia meitä pomotettavia nuorempi. Toinen työkaveri palasi tänään vuorotteluvapaalta. Hän oli silminnähden levännyt, virkistynyt ja iloinen. Kiva.

Olen heittänyt työhuoneesta vanhoja papereita kierrätykseen oikein olan kanssa. Luin jostain, että yksi A-nelonen vaatii 9 litraa vettä paperin valmistamisprosessissa. Heitin siis aivan järisyttävän litramäärän vettä roskiin. Päätin aloittaa tietoisen harkinnan paperien tulostuksessa, jotta vettä ja metsää säästyisi.

Työpäivän jälkeen huomasin ruokakaupassa (K), että pankkikorttini oli vanhentunut nyt kuun vaihtuessa. Pankki on kyllä postittanut korvaavan kortin ajat sitten, mutta enhän minä tietenkään sellaista muistanut. Vähän nolona ja taskut tyhjinä siirryin toiseen kauppaan (S), jossa voin maksaa kaupan S-tilikortin bonuskertymillä. En siis suinkaan jäänyt ilman ruokaa.

Ostin kaupasta ruisleipää, salaattiruukun, kurkun, appelsiineja, maitopurkin, kahvinkeittimen suodattimia, pölypusseja ja kimpun vaaleanpunaisia neilikoita. En ole aiemmin niitä ostanut, mutta neilikat näyttivät jotenkin suloisen virkeiltä.

Kotimatkalla katselin raitiovaunusta taivasta. Tummia pilviä kiisi vaaleampien pikkupilvien seassa. Pilvien reunat kultautuivat alhaalle vaipuneen auringon säteistä. En jaksanut kaivaa matkakirjaa ruokaostosten seasta vaan tyydyin pilvien tuijotteluun. 

perjantai 28. syyskuuta 2012

Vakavaa asiaa


Kuuntelin tänään kolmatta kertaa tiedekirjailija-toimittaja-arkkitehti Pasi Toiviaisen näkemyksiä maapallomme tilasta. Toiviainen on tutkinut ilmastomuutosta 20 vuotta ja työskentelee YLE:n tiedetoimituksessa. Hänen teoksensa ”Ilmastomuutos. Nyt.” ilmestyi vuonna 2007.

Kerta kerralta pessimismi on lisääntynyt Toiviaisen puheenvuoroissa. Nyt hänellä ei ole enää ”toiviaistakaan” jäljellä maapallon ilmakehän lämpenemisen pysäyttämiseksi. Aika pysäyttämiseen meni jo eikä ihmiskunta päässyt sopimuksissa tai toimenpiteissä alkua pitemmälle. Yhdysvallat tuottaa karkeasti noin kolmanneksen ilmakehän päästöistä, mutta ei ole milloinkaan ratifioinut Kioton sopimusta. Se on anoa yhteinen aikaansaannos, jossa on pyritty maapallon laajuisiin tavoitteisiin ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Suomi on Kioton päätöksiin sitoutunut, mutta sopimus umpeutuu tänä vuonna. Uutta ei ole, koska Kööpenhaminan meeting meni myttyyn. Ei siis ole!

Mitä teemme? Odotamme, mitä seuraa napajäätiköiden täysin ennustamattomasta sulamisesta. Ennen pitkää meri työntyy mantereille, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät lisääntymistään, puhdas vesi ja ruoka loppuvat. Ehkä voimme tehdä vielä jotain äärimmäisten katastrofien hillitsemiseksi? Vaikealta se kuitenkin tuntuu, koska markkinataloudessa kaikki perustuu jatkuvaan bruttokansantuotteen kasvattamiseen. Hieman yksinkertaistettuna ainakain näin on.


Mitä minä teen? Olen 15 vuoden aikana pienentänyt omaa hiilijalanjälkeäni omilla valinnoilla ja toimenpiteillä. Kuten muuttanut puolta pienempään asuntoon ja luopunut autosta. En läheskään tarpeeksi kuitenkaan. Jokainen voi kuitenkin joka päivä tehdä omia tärkeitä ranneliikkeitään, valintoja suuuntaan tai toiseen.

Kävelin luennon jälkeen Töölönlahden viereiseen kaupunginpuutarhaan. Vedin keuhkot täyteen sateen raikastamaa ilmaa. Puutarhassa kukkii vielä monia ruususja: aniliineja, persikan värisiä, valkoisia, oransseja. Pienet vaaleanpunaiset ruusut (Rosa sommar wind) eivät taida ehtiä avata nuppujaan enää tänä kesänä.  --- Täytyy siis vaan elää tässä ja nyt!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Viikon saldo

Aamulla ilahduin kotiini tulvivasta auringonvalosta. Aloin miettiä, että mihinkä tämäkin viikko oikein hupsahti? Aivan kuin en olisi sitä kunnolla elänyt vaan edennyt ohjelmoitujen juttujen mukana paikasta ja tilanteesta toiseen. Näin ikävä kyllä taitavat päivät ja kokonainen viikkokin silloin tällöin rullata ohi.

Minä ja alter egokseni ryhtynyt kilpikonna Liemi K päätimme tilastoida kuluneen viikon ja sen jälkeen alkaa tehdä parvekkeelle kesää:


MA
Loman jälkeinen päivä tuotti jo sunnuntaina illalla etukäteispähkäilyä ja halua jatkaa lomaa. Sähköposti oli aamulla luonnollisesti aivan täynnä. Saan isoja suunnitelmatiedostoja ja postiloora oli tietenkin niin täynnä, että ensin piti järjestellä/siirrellä/tuhota postit, jotta pystyin vastaamaan lukuisiin asiakastiedusteluihin. Tiimikokous oli peruttu ja ehdin valmistella muutaman tiistain päätöksen. Toinen niistä oli pitkään jatkunut ja työläs, vaikka asiana aivan vähäpätöinen. Aina ei voi suitsia kaikkia asioita, asiakas voi joskus saada hankkeestaan aikaan lähes ”maailmaa suuremman”. Palkitsin tässä tapauksessa asiakkaan asiaan kuuluvalla laskulla kohtuuttoman työmäärän vuoksi.  Illalla puoli seitsemäksi kotiin juuri ennen naapureitten kanssa pidettävää kokousta, jossa minulla oli tällä kertaa pj-vuoro. Kokouksesta tuli yhdeksän kieppeillä kotiin. Olin tyytyväinen hyvin ja kinasteluitta sujuneeseen kokoukseen. Illalla katsoin kotikatsomon, mutta en muista enää, mikä se oli?

TI
Tein kokonaistilannearvion keskeneräisistä töistä ja aikataulutin niitä. Ryhdyin hommiin. Olin ahkera ja palkitsin itseni hyvällä lounaalla Silvopleessä. Iltapäivällä suunnittelimme porukalla elokuun opintomatkaa ja valmistelimme alustavasti tulospalkkiotehtäväämme työkaverin kanssa. Lähdin töistä kotiin myöhään enkä vieläkään jaksanut käydä kaupassa. Kotona oli vain tilkkanen maitoa ja näkkileipää. Päätin syödä lautasellisen kaurapuuroa. Yläkerrasta kuului poikkeuksellista puheensorinaa ja huonekalujen siirtelyä pitkälle iltaan, melkein yöhön. Se ei minua kuitenkaan häirinnyt, mutta pisti korvaan kun yleensä mistään talossamme ei kuulu juuri mitään.  

KE
Olin koko päivän Pasilassa koulutuksessa. Provosoivat puheenvuorot tekivät tehtävänsä, aloin miettiä toimenkuvaani ja toimialaani, työni merkityksellisyyttä tai ylipäätään minkään työn merkityksellisyyttä. Päätin lähteä Pasilasta suoraan kotiin enkä poikennut enää työpaikalle. Se oli hyvä päätös, ehdin nyt käymään kaupassakin. Illalla oli kirjoittajapiirin kokous. Tällä kertaa meillä oli teoriaa ja kevään viimeinen kokoontuminen. Aiheena oli dialogi ja sain hyviä ja innostavia ajatuksia kirjoitusprojektini jatkamiseen ja näkökulmien monipuolistamiseen. Innostava ryhmä ja loistava ohjaaja ilahduttavat. Illalla kotiin, katselin vähän aikaa televisiota ja sitten väsymys voitti. Nukuin katkonaisesti, kesken oleva kirjoitushomma alkoi illan innostamana muhia päässä. 

TO
Aamupäivällä taas seuloin sähköpostitulvaa ja otin vastaan asiakkaita. Kävin sushi-ravintolassa lounaalla lasteni kanssa. A:lta sain I<3NY-paidan tuliaisiksi. Hyvää oli vege-sushit, raaka kala ja äyriäiset eivät sen sijaan minua houkuttele. Iltapäivän saimme infoa uusista rakentamisen energiamääräyksistä. Pöyristyin ja tulin melkein vihaiseksi havaitessani, kuinka sumeilematta ja kierosti edellinen hallitus ja lähinnä keskustapuolue teki ympäristöasioista perhe- ja maatalouspolitiikkaa!! Työpäivän päätteeksi juttelin pitkästä aikaa kivan työkaverin kanssa kaikenlaista, ihan vähän ehkä juoruilimmekin. Töistä tullessa kävin ostamassa kassillisen pelargonioita, jotka aion istuttaa viikonloppuna parvekkeelle. Säätiedotusten mukaan ilman pitäisi lämmetä. Koko viikon on ollut niin kylmää ja tuulista, että jo alkuviikosta etsin käsiini talvitumput ja kaulaani villahuivin. Illalla virkkasin torkkupeittooni uusia iloisia lappuja. Se on niin piristävä hommaa, että meni viivana ohi sekaisin olevan kotini järjestelystä… Katselin  tv-pläjäyksen: T.I.L.A:n, puutarahaohjelman ja ykkösen ajankohtaiset. 

PE
Hoitelin työhommia, mutta perjantaina paukut alkoivat olla jo vähissä. Lähettelin asiakkaille pitkiä asiakirjojen täydennyspyyntöjä sähköpostitse. Saimme työkaverin kanssa yhden uuden asian yhteistyössä yllättävän sujuvasti eteenpäin ja pomo kiitti oma-aloitteisuudesta. Söin viideltä kotiin tullessani superhyvän, naapureiden valmistaman päivällisen yhdessä muiden naapureiden kanssa: uunilohta, maukkaita kuoriperunoita (Mallorcalta!), herkullista vihersalaattia, juustokakkua ja kahvia jälkiruuaksi. Illalla olin varannut pesulan ja pesin kaksi tuntia pyykkiä. Olin iloinen hienoista ja tehokkaista pesukoneistamme ja kuivaushuoneen tyhjistä pyykkinaruista. Illalla katsoin televisiosta neloselta perjantaihin sopivan hömppäleffan.

LA
Ensin aamiainen ja siten parvekkeelle. Liemi K kuikuilee jo lasioven edessä...