Stoppi

Käsi pysäytti. En suosittele käsien liikeratojen äärimmäistä kokeilua kylmiltään ainakaan meille ikääntyville. Ensin pitää nimittäin LÄMMITELLÄ joutilaat lihakset vetreiksi ja siten vasta riuhtoa. Muuten voi käydä niin, että lihas revähtää ja kipu iskee kuin salama. Olkaniveleen asettuu kuin puukon terä, joka viiltää pienestäkin käden liikkeestä, jalkojen jokaisesta askeleesta, kehon vähästäkin taivutuksesta. Nyt pystyn jo kävelemään ja jonkin verran liikutamaan kättä, mutta useita päiviä jouduin ottamaan "kokonaisvaltaisen rennosti".

Olen mielikuvissa zoomaillut nivelen sisään Housen alkukuvien tapaan. On tuo olkanivel aika monimutkainen pallovivel loppujen lopuksi. Olkanivel pyörii joka suuntaan ja yhtaikaa tehdään monella lihaksella töitä. Kättä kurotetaan, käännetään ja tartutaan samalla. Olemmehan me homo sapiensit nimenomaan kädellisiä.

Olen lukenut pari kirjaa, HS:n päivittäin tavallista perusteellisemmin, selannut läjän naistenlehtiä, tehnyt manikyyrin ja pedikyyrin, laittanut naamaan syväkosteuttavaa ja hiuksiin öljyä. Kengät ja pari nahkalaukkua rasvasin hunajajojoballa. Aika monta virikettä voi hoitaa yhdelläkin kädellä ja pienin liikkein, mutta kehotuntemus muuttuu yksikätisenä nopeasti yleistönköksi.

Käsityöihmisille tiedoksi, että keittiön matto rasvaamieni ja seitsemän vuotta käyttämieni elnaturalistostojen alla on ensimmäinen pari vuotta sitten kutomani matto. Äidin kangaspuut ovat Auli-siskolla, jolta sain pikaopetuksen matonkudontaan. Matonkuteet ovat edesmenneen äidin leikkaamat. Pidän tästä helein sävyin väritetystä kesämatosta itse, mutta tällä hetkellä maton kutominen ei taitaisi olla kovin hyvä idea J

Liemi K marmattaa

Liemi K:
"Kyllä kilpikonnakin kesäherkun tunnistaa, kun se eteen vierähtää. MAISKIS!"

"Muuten tässä ei mene oikein häävisti. Kämppis on naama koko lailla nyreänä eikä paljon ole kuulunut lepertelyjä tähän suuntaan moneen päivään. Alkuviikon se lähti aamulla töihin ja palasi myöhään illalla kotiin. Torstaina se sitten jäi kokonaan kotiin ja on siitä asti maannut joko makkarissa tai sohvalla. Enimmäkseen sen nokka näyttää osoittavan kirjan suuntaan. Välillä se näyttää vaihtelun vuoksi kanavasurffailevan sohvalta käsin. Puhelimessa olen kuullut sen puhuvan monelle kipeästä kädestä, lääkäristä ja jostain kortisonipiikistä. Katsoin vähän tarkemmin ja totta: toinen käsi ei liiku paljonkaan. Sais nyt pian käpälänsä kuntoon, et pääsis tässä taas normaaliin ruokavalioon. Kämppis kun väittää, ettei se voi juuri nyt kurkotella maasta kilpikonnan oikeaa ruokaa. Taas sitä joudutaan siis tyytymään noihin mauttomiin Järvikylän purkkilehtiin. PAH, sanon vaan - keskellä parahinta kesää! 

Ei nää blogin päivityksetkään nyt ihan kilpparin heiniä ole, mut ei tota yhden sormen teknikkaa kukaan sivusta kestä katsella..."

.

Siitäs sain

Vasen olkapääni oli kipeä neljä vuotta sitten. Olkanivelen vaivat ovat kivuliaita, hitaasti paranevia ja aika yleisiä varsinkin meillä ikääntyvillä olkalaukku- ja käsityöihmisillä. Olkanivel on terveenä hyvin liikkuva nivel - käsihän pyörii normaalisti joka suuntaan ja ympäriinsä. Jos nivel on kipeä, koko käsi on pois pelistä. 

Olkapäätäni tutkittiin aikoinaan ja sain jumppaohjeita lihasten vahvitamiseksi. Ei kipu minnekään hävinnyt ja odottelin jatkotutkimuksia. Kun menin neljä vuotta sitten kesällä Oriveden opistolle kirjoittamiskurssille, olin kauhuissani nähdessäni asuntolan vuoteet. Vuode oli kapea ja vaneeripohjainen, patja 6 cm:n paksuinen superlon-patja. Ajattelin, että minusta tulee lopullisesti invalidi nukkuessani seitsemän yötä tuossa sängyssä kipeän olkapääni kanssa!

Mutta kuinkas kävikään. Kurssi ja sen anti ylitti kaikki ennakko-odotukset.  Olin seitsemän vuorokautta ja  ympäri vuorokauden flow-tilassa. Palatessani kurssilta kotiin ja lilluessani vielä jonkin aikaa inspiraation jälkimainingeissa huomasin yks kaks, että olkapääni olikin ihan kokonaan parantunut. Tämä oli siis jonkinlainen ihmeparantuminen.

Nyt vuorostaan MK on potenut samankaltaista olkapään kipua ja alkanut hiljattain parantua vaivoistaan saatuaan diagnoosin ja hoidon. Juhannuksena aloimme vertaille käsiemme liikeratoja käsiämme pyöritellen, käännellen ja väännellen. Taisin mennä liiallisuuksiin terveestä kädestä intoiluni kanssa sillä seuraksella, että olkapää kipeytyi uudestaan. 

Viime viikon ajan se vaivasi jatkuvasti. Lääkitsin olkapäätä ja käsivartta kylmägeelillä. Perjantaina kipu muuttui viiltäväksi - kuin puukko olisi ollut olkanivelessä. Käsi on nyt siis oikeesti ja kunnolla kipeä. Hammasta purren onnistuin lauantaina käymään suihkussa, pukemaan vaatteet päälleni ja menemään apteekkiin ostamaan jättipulkilon kaikkein vahvinta kipugeeliä.

Onneksi MK palasi lauantaina työmatkalta valtameren takaa ja tuli ystävällisesti auttamaan minua arkiaskareissa. Miettikään, miten esim. pyykit ripustetaan kuivumaan pyykkinarulle yhdellä kädellä tai miten vahdetaan vuoteeseen lakanat? Minä olen nyt kaksi päivää käyttänyt kipugeeliä ja toivon voivani mennä huomenna töihin. Tällä hetkellä jokainen vasemman käden liike vaatii harkintaa ja tietokoneen näppäilykin onnistuu vain terveellä kädellä.

Aika on kulunut lehtiä ja kirjoja lukien, tv:tä katsellen, kynsiä lakkaillen ja työmatkajuttuja kuunnellen. Otin talomme kimppakirjahylystä luettavaksi Riitta Lindegrenin muistelmat ”minä, toimittaja”. Sopivaa ja vaivatonta potemislukemista, lyhyitä ja nopealukuisia muistoja pitkältä lehtinaisen uralta. RL:n uralle on ajoittunut kulttuurielämän politisoituminen, median kaupallistuminen ja julkkiskulttuurin synty. Kirjan perusteella syntyy mielikuva sosiaalisesti lahjakkaasta ja kunnianhimoisesta toimittajasta, jolla avautuu ihmeen sujuvasti ovia vallan kammareihin ja julkisuuden kulissien taakse. Olen tainnut lukea tämän toimittajan artikkeleita nuoruudesta asti, koska meille kotiin tuli Anna-lehti jo 60-luvulla. Minullekin on tullut lehti aika ajoin. Satunnaisesti olen joskus tilannut pätkän Gloriaakin, sehän on RL:n uran kirkkain luomus.

Nyt pitäisi kipeästi kehitellä jostain 24/7-flow. Vai nukkuisinko seuraavat yöt lattialla retkipatjalla?

Yrjönkadulla

Yrjönkadun uimahalli on Suomen ensimmäinen ja vanhin julkinen uimahalli. Halli otettiin käyttöön vuonna 1928. Uimahallirakennuksen on suunnitellut arkkitehti  Väinö Vähäkallio. Rakennus edustaa tyyliltään 1920-luvun klassismia. Uimahalli on suojeltu ja sisätiloiltaan kaunis ja kylpylärakennuksen kaltainen. Hallissa on säilynyt menneen ajan erikoisuuksia kuten helmiäspintaiset juoma-altaat, vanhat uimakopit ja vaatekaapit sekä kauniit veden väreihin sävytetyt kaakelit. 

Pidin aika pitkän uimatauon kaaduttuani toissa talevena. Kun kaatuessa revennyt polvikierukka leikattiin, kuntoutusohjeita antanut fysioterapeutti varoitteli uimisesta. Uiminen alkoi pelottaa minua. Kun lopulta uskaltauduin kokeilemaan, polvi ei reagoinut mitenkään uimiseen.  

Etenen aina saman kaavan mukaan. Ensin vesijuoksen 45 minuuttia. Vaihtelen rytmiä, pikajuoksen ja loikin aina välillä kuten vesijuoksukurssilla opetettiin. Yritän pitää selkäni oikeassa asennossa, etten vesijuoksisi perä pitkällään kuten aika monet tekevät. Vesijuoksun jälkeen uin yhtä pötköä 20 minuuttia pysähtymättä välillä. Uin altaan matkan rintaa ja paluusuuntaan selkäuintia. Tämä uintijakso kohottaa kuntoa nopeasti. Uituani menen juomaan ja pesulle. Pesun jälkeen menen saunaan. Yrjönkadulla on "nuorten sauna" (haaleampi) ja "mummujen sauna" (kuuma). Valitsen kuitenkin useimmiten nuoriso-osaston, koska en ole mikään supersaunoja. Urakka palkitaan ihanalla raukeudella ja yleensä paremmilla yöunilla. 

Ihan hävettää tunnustaa, mutta en enää jaksa enkä kestä kiljuvia ja roiskivia lapsia uimahallissa. Koska Yrjönkadulla ei ole lasten allasta aikä mitään muutakaan nykyuimaloiden aktiviteetteja, siellä voi uida rauhassa. Olen likinäköinen. Olen laseitta uidessa kuin pumpulissa, koska näen epätarkasti. 

Vesijuoksun aikana ehtii ajatella vaikka mitä. Toisinaan yritän olla ajattelematta mitään. Pois lähtiessäni tarkastan, mitä lukemaa järeääkin järeämpi vanha vaaka näyttää. Korkein lukema on 200 kg ja sinne on vielä matkaa. 

Tammikuu

Onko tammikuu vanhan loppu ja uuden alku? Gregoriaanisen kalenterin mukaan vuosi toki loppuu ja uusi alkaa. Iän myötä sitä kummastelee vuoden taas vaihtuessa, että kuinka aika kulkeekaan kuin koko ajan vauhtiaan kiihdyttäen.  

Todellisuudessa vuodenvaihde ja tammikuu ovat vain joulun tauottamaa talven jatkumista. Kevättä kohti ollaan vuoden alkaessa onneksi jo reilusti menossa. Päivän pitenemisenkin huomaa jo muutaman viikon kuluttua viimeistään. Valoisan ja pimeän kaksinkamppailu lähenee joka päivä sitä vaihetta, jolloin valo lopulta päihittää pimeän.

Olen vaalinut huonohkosti uudenvuodentraditioita. Raketteja on hienoa katsella niiden esteettisyyden ja yllätyksellisyyden vuoksi, vaikka itse en niitä ole oikeastaan milloinkaan ammuskellut. Olen vähän jopa pelännyt paukuttelua. Paukutteluikäisenä poikani tosin onnistui pelkoani hieman lievittämään. Eilen katselin ilotulitusta siskon perheen luona Porissa. Naapurit siis ammuskelivat ja me katselimme. Vasta tänään huomasin, että kamerassa olisi ollut valmiit ilotulituksen kuvaamiseen tarkoitetetut asetukset. Ensi vuonna ehkä otan uusiks?

Vuodenvaihteessa on tapana katsella eteen ja taakse. Parasta minulle on viime vuonna ollut se, että heti tammikuun alussa liukkaalla loukkaamani ja kesäkuussa lopulta leikattu polvi on syksyn kuluessa toipunut ennalleen. Porissa käydessä tuli yllättäen liukasta ja menin heti tuttuun kelpo kenkäkauppaan alennusmyyntiin. Talvikenkien pitävät pohjat olivat valintakriteereistä ykkösenä. En todellakaan toivo viime tammikuun toisintoa.

Uudenvuodenlupausten sijaan yritän elää päivän kerrallaan. Se ei suinkaan ole helppoa. Paljon helpompaa ja turvallisuuden tunnetta lisäävää on tehdä tulevaisuuteen liittyviä suunnitelmia. Tyydyn muutamaan toivomukseen ja tavoitteeseen. Pyrin vuoden mittaan tekemään niiden toteutumiseksi tarvittavia valintoja. Talveakin alan oikeastaan jo vähän toivoa tulevaksi. Eiköhän vähintään pikapyrähdystalvi tänäkin vuonna vielä ennen kevättä  koeta. 

Parasta tammikuussa ehkä on sittenkin uusi käsilaukkuun mitoitettu vuosikalenteri. Ennen kaikkea kalenterin merkintöjä odottavat ja vielä tyhjät sivut. Kalenteri on tosin kutistunut aiempaa pienemmäksi, koska työasiat hoidan sähköisessä phone- ja pc-kalenterissa. Perinteisestä en kuitenkaan ole vielä luopunut - ainakaan tänä vuonna 2012.

Toteutukoon vuoden 2012 toiveenne!

Kotoilua kesäkurpitsoin

Kotoilu on niitä uussanoja, jotka ensin tuntuvat keinotekoisilta, mutta alkavat vähitellen tuntua kuvaavilta. Kuin tuollainen sana olisikin ennen puuttunut sanastosta ja olkoon se siksi tervetullut? Viikonloppu on sujunut kotoillen.

Kotoilu on vastapainoa työn panikoitumiselle: sairausloma, kesäloma ja opintoloma pitäisi kaikki kuroa umpeen. Meillä ei ole töissä varsinaista sijaisjärjestelmää. Taakseen jätettämänsä työt löytää aina edestään.  Yksi asiakkaistani tokaisikin heti ensimmäisenä loman jälkeisenä päivänä, että millainen virkamies se oikein on sellainen, jota ei ole saanut kuuteen viikkoon kiinni…  Sairausloma 2,5 viikkoa, 1 tehoviikko töissä, vuosiloma 4 viikkoa – minua ei ole saanut kiinni.

Kiva siis kotoilla ja "paeta" työtä viikonlopun ajaksi. Kotoilu tarkoittaa minulle ihan tavallista kotona oleilua. Ruuan valmistamista, kotitöitä, käsitöitä, MK:n läsnäoloa, jutustelua, television katselua, kävelylenkkejä. Ei mennä minnekään, ei tehdä mitään ihmeellistä, ei nähdä muita ihmisiä. Ollaan vaan kotona. 

Olen tehnyt molempina päivinä ruokaa kesäkurpitsasta. Kesäkurpitsa on helposti kasvatettava ja satoisa loppukesän ja alkusyksyn anti. Pakkanen lätistää kesäkurpitsan kasvimaalle kertalaakista. Aiemmin kasvatin kurpitsoja kasvimaallani ja niitä riitti muillekin jaettavaksi.  Kurpitsahan on melkein mauton ja vaatii ryyditystä mausteista tai juustosta.

Kokeilin lauantaina tyttäreni A:n antamaa ohjetta. Paistos maistui kaikessa yksinkertaisuudessaan maukkaalta, joten tässä ohje kokeiltavaksi:

yksi iso / kaksi pientä kesäkurpitsaa

iso sipuli

400 g paistijauhelihaa

mausteeksi vähän suolaa, muskottipähkinää, mustapippuria

100 g torvisieniä (kanttarelleja, suppilovahveroita)

2 dl kermaa

100 g parmesania, goudaa tai mozzarellaa raasteena

Jauheliha ja sipuli ruskistetaan. Lisätään sienet, kerma ja mausteet. Haudutetaan seosta.  

Ladotaan uunivuokaan sosetta, ohuita kesäkurpitsan siivuja, juustoa, sosetta jne. kerroksittain. Päällimmäiseksi lisätään juustoraastetta. Paistetaan noin 50 min 175 asteisessa uunissa.

Kokeilin myös Katriinan blogissaan esittelemää omenapiirakkaa Mummo Ankan tapaan. Olipa herkullista. Käytin jauhoina spelttiä ja kannen kanssa oli vähän taiteilemista. Mutta maku ennen kaikkea. Kiitos ohjeesta!

Tänään sunnuntaina jatkoin helpolla kesäkurpitsalinjalla. Leikkasin kesäkurpitsan halki, poistin pehmeää sisältöä ja ladoin päälle halloumijuuston siivuja. Kurpitsojen pehmetessä ja juuston ruskistuessa uunissa tein mustista torvisienistä kastiketta: puolikas jättispulia silputtuna, 1 litra sieniä pilkottuna, 2 dl kermaa, vähän suolaa. Sienikastikkeeseen ei juuri muuta tarvita. 

Molemmat pääruuat olivat vailla hiilareita ja sopisivat karppaajallekin. Omenapiirakka oli harkittu harharetki.

Lopuksi: vaikka työt rasittavat tällä hetkellä minua aika lailla, olen todella iloinen jalastani. Se alkaa toimia aika normaalisti ja jumppaliikkeiden tekemisen ansiosta jalan luontainen yliojentuvuus alkaa pian vastata terveen jalan ojentuvuutta. Ja mikä TÄRKEINTÄ, pystyn jo kyykistymään kuusen juurelle pissalle pitkällä kävelylenkillä tarvittaessa. Välillä ehdin jo nähdä painajaisia, että kupsahdan kuusen juurelle housut puolikintussa ja joku adonis tulee kysymään, että mikä mummulla on hätänä... Aika kauhee uhkakuva, vai mitä?

Sitä sun tätä

Olen selvinnyt ensimmäisestä loman jälkeisestä työviikosta. En voi hehkutella loistavilla työsuorituksilla. Jotain sain ehkä kuitenkin aikaan. Aamulla ja iltapäivisin olen ollut aika väsynyt, koska en malta mennä illalla nukkumaan vaan koluan pimeillä rannoilla.

Siellä on niin kaunista. Iltarusko on sävykäs ja pilvet ihania. Kuu lähestyy täydellistä pyöreää muotoaan. Hämärän laskeutuessa valkoposkihanhet vaakuttavat keskenään, kokoontuvat yhteen ja levittäytyvät lahden selälle ”matoiksi” nukkumaan (kuten edellisen postauksen kuvassa). Pimeässä jänikset käyvät rouskuttamassa pihojen kukkia ja nurmikkoa. Ovat säikkyjä toisin kuin valkoposkihanhet. Ne ovat ihan urbaaneja, lähestyvä ihminen ei niitä hetkauta mitenkään. Odotan törmääväni pian kettuun, joita liikuskelee paljonkin Helsingin yössä. Katsotaan sitten, kumpi perääntyy. Muuten ulkona liikkuu lähinnä koirien ulkoiluttajia ja naapuritalon öisin juoksevia kauppakorkeakoululaisia. Naapuri ihmetteli, että miten uskallan liikuskella yksin pimeässä. Totesin, että "parasta ennen"- päivämäärä meni jo. 

Tänään kävin toisen kerran fysioterapeutilla saamassa jatko-ohjeita jalan kuntouttamiseen. Hyvin on kuntoutus edennyt, joten suoritteita tehostetaan niin, että alan tehdä osan jalkojen jumppaliikkeistä 2 kilon painot nilkkaan kiinnitettynä. Kuukauden päästä painot tuplataan. Kun kannoin punnukset kotiin, koin konkreettisen järkytyksen! Kuinkahan kevyt olo sitä oikein olisikaan, jos saisin osan ylipainosta pysyvästi pois? Vaikka nyt 10 kiloa ensin alkuunsa.

Toivottavasti tänäänkään perjantai-iltana eivät ohi kiitävät, ihmeellisen alhaalla liitävät kuumailmapallot tipahda meidän katolle!

Tervetuloa  Markku, Pirjo, Lila ja Teuvo lukijoikseni!

Actionia

Hieman hupaisaa minustakin tämä iloitseminen melko mitättömistä askelista. Edellisen kerran kävelin saman määrän askelia yhdellä reissulla äitienpäivänä. Seuraavana päivänä koipeni tuli niin kipeäksi, että palasin uudestaan ortobedin vastaanotolle. Jatkotutkimuksissa lopulta selvisikin, että tarvitaan leikkaus kaatumisen seuraamusten korjaamiseen. Tilanne on nyt leikkauksen ja toipumisen jälkeen paljon valoisampi, vaikka jalka ei täysin entisellään vielä olekaan.

9000 askelta asfaltilla

Tänään kävelin kävelytreeniaskeleeni asfaltilla, Helsingin kantakaupungissa. Aloitin kiertämällä Hietalahden torin kirppispöydät, vanhan hallin antiikkitarjonnan ja seudun putiikkeja.  Kiertelin Punavuorta ja Kaartinkaupunkia ilman varsinaista määränpäätä, kaupungin kesää fiilistellen.

On hauskaa, että ns. kivijalkaliikkeissä on edelleen elämää näissä vanhoissa kaupunginosissa: putiikkeja, kahviloita ja erilaisia baareja, divareita, työhuoneita... Kuvassa yksi sisäänkäynti johtaa kadulta vanhaan tyyliin kahteen vierekkäiseen myymälähuoneistoon. Ns. maitokaupan lattialaatoitus on säilynyt tuulikaapissa ja porraskivet ovat vanhaa graniittia.

Kantakaupungissa on paljon vanhoja puistikoita, jotka kaupunkilaiset ovat ottaneet haltuunsa. Puistoissa on kesäisin mukavan eloisa meininki. Yksi suosikkipuistoistani on muutama vuosi sitten kunnostettu Kolmikulma, missä metsästyksen jumalatarta Dianaa kuvaava patsas on lennättämässä keihäänsä. Puiston suihkulähteen solina vaimentaa raitiovaunujen kirskunnan ja muun liikenteen hälyn.

Aivan puiston vieressä on Design Forum, klassikkokalusteita myyvä Aero, Kartell (jonka kalusteista en itse pidä). Artek ja Espan lippulaiva-myymälät ovat vain muutaman korttelin päässä. Helsingin Designmuseokin on ihan nurkan takana. Alueella on gallerioita poikineen, erityisesti Uudenmaankadulla. Oiva mahdollisuus siis kerätä design-vaikutteita ja taidekokemuksia suhteellisen pienellä alueella. Tulikohan tästä nyt ihan joku matkailu- tai shoppailumainosyritelmä?

Kohtuullisen helposti tikitti askelmittari tänäänkin. Saas nähdä, miten huominen tasaluku onnistuu vai joudunko lepuuttamaan välipäivän ajan jalkaa?

Kamerakaveri

En malta olla mainostamatta keväällä hankkimaani Olympus XZ-1-kameraa. Kamera täyttää valintakriteerini kokonsa, käytettävyytensä ja laatunsa puolesta. Kamera on sen verran näppärän kokoinen ja kevyt, että en tarvitse kameralaukkua. Kamera mahtuu hyvin käsilaukkuun, jopa taskuun. Objektiivi on mielestäni pikkupokkareiden objektiiveja laadukkaampi, vaikka ei ominaisuuksiensa puolesta ihan kaikkeen taivukaan. Itselleni on tärkeää, että voin ottaa kuvia yllättäen eteen tulevissa tilanteissa ja paikoissa varautumatta varsinaisesti kuvausreissulle lähtemiseen.  Tykkään tästä kamerasta! Myös sen ergonomisesta muotoilemattomuudesta, suoraviivaisesta tyylistä ja valkoisesta väristä. Pitkään aikaan ei mulla ole ollut minkään ns. tavaran hankinnasta näin paljon iloa!

Koipijuttua taas itselleni muistiin: Eilen olin pitkällä kävelylenkillä (2 h) ja se tuntui paluumatkalla. Jalka oli illan mittaan kankea, mutta aamulla taas ihan jees. Toissa päivänä olin keskustassa ja kävelin aika paljon katuja ees ja taas.  En melkein muistanut koko jalkaa. 

Joutilaana

Länsi-Suomen reissun jälkeen olen vetänyt muutaman päivän henkeä kotona. Joutilaana olo on ihanaa, mielestäni ainakin itselleni välttämätön osa lomaa! Olen toki pessyt pyykkiä, tavannut lapsiani (onnistuneiden kaalikääryleiden äärellä) ja hoitanut muutamia välttämättömiä asioita. Mutta enimmäkseen olen vain OLLUT – nukkunut, lukenut, tehnyt käsitöitä, kuunnellut radiota, katsellut televisioita - itsekseni. Sota ja rauha-sarja päättyi ja otin taas kerran hyllystä IV-osaisen Tolstoin teoksen. Se on ollut minulle joka kerta lukemisen aloittaessani liian suuri pala. Taas siirsin lukemista eteenpäin… Joskus vielä.

Naapurini ovat kasaamassa alakerran yhteisissä tiloissa porukalla jo toista 3000-palan palapeliä. Tilassa on viileämpää kuin asunnoissamme, lähes vilpoisaa. Oma asuntoni on aurinkoinen ja lämmin aamusta iltaan.  Koneellinen ilmanvaihto tuo sisään +22-asteista ilmaa, joten asunto pysyy hieman ”viileämpänä” kun pitää ikkunat kiinni. Itse en kärsi lämmöstä, joten annan lämpimän ilman virrata parvekkeelta sisään.

Itselleni lähinnä muistiin koipirintamalla etenemisestä: Pystyn nyt kuukausi sitten leikatulla koivellani kävelemään melko hyvin, myös portaita ylös ja alas (lähes) normaalisti. Pidempään kävellessä alan kävellä puolen vuoden aikana kipua välttääkseni omaksumallani tavalla virheellisesti. Vakuutusyhtiö antoi maksusitoumuksen anomaani leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen. Eilen kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutilla.  Kyllä se vaan on niin, että ammattilaisen ohjeet ovat tärkeitä kuntoutuksessa. Sain jumappaohjeet polville ja jalkojen muille lihaksille sekä ohjeet kävelemisen tarkkailuun ja kropan oikaisuun (olen alkanut painottaa kävelyä toispuoleisesti terveelle puolelle). Nyt sitten jumpataan hyvällä motivaatiolla ensimmäiset kolme viikkoa, minkä jälkeen harjoitteita rasitetaan kuntoutumisen mukaan. Elokuun lopulla on tiedossa opintomatka, joilla on perinteisesti  tehty päivittäin 20 000 – 30 000 askeleen kävelyjä. Vielä en tuohon kykenisi. Sain myös ohjeet malttiin, koska himoitsen jo pitkiä polkupyöräilyjä ja uimista. Toistaiseksi sain neuvot keskittyä kävelyyn, jumppaan ja vesijuoksuun. Edetään siis edelleen h i l j a a.

Lounasmansikat

Kuulostelen koipeani. Siihen ei enää satu joka askeleella niin kuin tammikuisesta kaatumisesta alkaen. Tähystysleikkauksen ja puolen vuoden klinkkaamisen jälkeen koipi on kuitenkin vielä huteran hontelo ja se tuntuu epäluotettavalta. Kävelen ärsyttävän hitaasti, koska joudun keskittymään luonnolliseen askeltamiseen. Joten kaikki rynnivät ohitseni. Lounastauolla siis hiiviskelen Hakaniemen torille ja ostan litran mansikoita. Kyllä kelpaa lounastaa tähän aikaan vuodesta!

Tässä muistutukseksi pettämätön vinkki mansikoiden kyytipojaksi:

2 dl kermaa vaahdoksi vatkattuna

purkki mascarpone-juustoa

3 tl vaniljasokeria 

(sokeria, jos pitää makeasta)

Hiljaa mennään

Ei kiirettä vaan aikaa kuunnella ajatuksia, lukea lehtiä, kuunnella radiota, tehdä käsitöitä. Jalka on paketissa varpaista eteenpäin. Se saa nyt ihan rauhassa toipua. Teen kaiken hoito-ohjeiden mukaisessa järjestyksessä, en ota yhtään riskiä komplikaatioiden syntymiseksi. Koipi saa jääpussit kolme kertaa päivässä, sitä pidetään ylhäällä ja vältetään jokaista askellusta. Niitä en kyllä juuri nyt himoitsekaan… Toivonpa, että voin vielä joskus hyppiä, pomppia ja juosta. Edes kävellä paremmin kuin mitä kävely on ollut sitten tammikuun, jolloin kupsahdin lumen alla olleeseen jäähän liukastettuani.   

 Kerrankin on aikaa lukea vaikka aamusta iltaan.

Näppäimet viihteen, ajankulun ääreen ja maailmaan ovat käden ulottuvilla. 

Lohtupullo

Moni voi ihan aiheesta ajatella, että lohtunsa kullakin. Näin on. Sain tänään töissä ollessani tekstiviestin, että aika ”koipireiden” tähystysleikkaukseen on jo ensi viikon keskiviikkona. Alkoi sutina töiden järjestelyssä. Alkujaanhan minun piti jäädä lomalle juhannuksesta alkaen, mutta nyt loma alkaakin ”koipireiden” lepuuttelulla ja ikään kuin hieman etuajassa ja potemislomalla pidennettynä.

En selviä tästä muuten kuin menemällä tulevana viikonloppuna töihin. Säätiedotusten mukaan lämmin ja aurinkoinen viikonloppu on tulossa, mutta mutta…  Lomailen ja poden kuitenkin paremmalla mielellä, kun tiedän, ettei muiden tarvitse selvitellä työpöytääni ja hoidella keskeneräisiä hommia omiensa lisäksi!

Ostin kuitenkin lohtupullon. Olen nuuhkinut tuoksun pirskahduksia kosmetiikkaosastoilla pitkin kevättä. Eihän tällaisesta mielikuvien luomisesta voi kieltäytyä... :

"Kupliva, kukkaishedelmäinen tuoksu. Tuoksu hurmaa aurinkoisuudellaan ja energisyydellään. Tuoksu täynnä leikkimieltä ja hurmaavaa iloisuutta. Tuoksu, joka vie mukanaan pitämään hauskaa, olemaan onnellinen ja nauttimaan auringon lämmöstä."

Talvi Helsingissä

Muutin hämäläisestä pikkukaupungista Helsinkiin keväällä 2006. Kahtena ensimmäisenä talvena täällä ei ollut samanlaista, ts. oikeaa talvea kuten Salpausselän kainalossa. Selvisin nuo talvet kevyesti kävelykengin ja ehdin heittää parit talvisemmat kengät jo roskiinkin. Pari talvea sitten merikään ei Helsingin edustalla jäätynyt. Viime talvena piti sitten mennä kenkäkauppaan ja hommata varrelliset, vuorilliset ja pitäväpohjaiset talvikengät. Kuluneen talven pakkasjaksojen aikana on tullut vanhoja, muuton yhteydessä hävitettyjä huopikkaitakin ikävä. Kyllä niillä olisi kelvannut talsia Helsingin katuja tänä talvena!

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on urakoinut lumien kanssa operaatio *lumisodan* hengessä. Käyn töissä Hakaniemessä ja joulu-tammikuun ajan alue oli ajoittain aivan uskomaton: kapeat tallatut polut halkoivat katujen varsia ja kaikkialla oli röykkiöittäin liikenneväyliltä ja torilta syrjään työnnettyjä lumivuoria.

En ole taatusti ainoa helsinkiläinen, joka on tämän talven aikana pyllähtänyt tai polvistellut kaduilla. Tammikuussa venähdytin toisen polven ristisiteet liukastuessani lumen alla olevaan jäähän. Nyt olen henkilökohtaisen kokemuksen myötä perehtynyt polven anatomiaan. Kyllä on muuten hienoksi hioutunut ja tarkoituksenmukainen nivelrakenne tuo polvi. Jos joku osio rakenteesta ja vakioaskelluksesta mättää, siitä kärsii koko keho!

Nyt on jo odotettua kevättä ilmassa ts. aurinkoa, tuula ja muutenkin vaihtelevaa säätä.