Sinertävä ilta

Illan hämärtyessä meri tyyntyy.

Kuu on täyttymässä, elokuu päättymässä.

Istun rantapenkillä.

Naapuritalon nuoret miehet juoksevat aurinkolasit päässä,

lenkkarit hiekassa narskuen.

Kaukaa Kulosaaren sillalta kantautuu metron ulina.

Monesta suunnasta kuuluu valkoposkien vaimea kaakatus.
Sorsa pulahtaa rannalta veteen.

Pääni sisällä on sininen hiljaisuus.

Puuhailua

Hitaasti syttynyt kesä on jatkunut elokuun lopulle asti. Ihanaa! Käytin viikonlopun kotipuuhailuun ja ulkoiluun.

Launtaina lähdin katsomaan, missä vaiheessa Vanhankirkonpuiston puihin kesän aikana tehdyt neulegraffitit ovat. Joistakin tykkään kovasti. Mm. kuvan puunhalaaja on aivan ihana. Se saa ohikulkijan taatusti hyvälle mielelle. Kaikki puut somistuksineen eivät tee minuun samanlaista vaikutusta. Osa puugraffiteista nayttää ihan sattumanvaraisesti ja ilman suunnitelmaa tai ideaa synnytetyiltä. Käsityöharrastajien kannattaisi mielestäni nyt nostaa vähän rimaa, kun puiden neulesomisteet eivät ole enää mikään uusi juttu. Tsemppiä teille!

Ruokaostoksille menin maakuntien ruokatempaukseen Rautatientorille. Ohi matkustaessani ehdin jo aiemmin viime viikolla ihmetellä Syystober-kyltin hämäämänä, että tarvitaanko todellakin koko torillinen kaljatelttoja? Kaljateltat muodostivatkin vain pienen osan maakuntatapahtumasta. Suuntasin Satakunnan osastolle. Toivon löytäväni satakuntalaista kakkoa, kutunjuustoa, veripalttua tai edes tyrnihilloa. Ei ollut. Ei myöskään iki-ihanaa ohrakryynivelliä. Hoi satakuntalaiset tuottajat! Kannattaako tulla myymään sellaista, mitä voi ostaa kaupasta missä tahansa? Lappilaiset esimerkiksi osaavaat tuoda maakuntansa herkut hyvin tykö. 

Tyydyin varsinaissuomalaisiin ohrahiutaleisiin ja jalopenoihin, hämäläiseen ruislimppuun (ja suklaaseen) sekä Keski-Suomesta kuskattuihin marjoihin. Marjansyöntikauteni siis jatkuu. Kuvan satsissa on vadelmien lisäksi hieman halvaa. Se sopii hyvin happaman jugurtin ja marjojen kanssa. 

Eilisen illan tuhersin taloyhtiön pesutuvassa lakanapyykkivuoren kanssa. Pyykkiä tursuikin jo kylpyhuoneessa yli äyräiden. Pidän talomme hienosta pesutuvasta, isoista koneista ja kuumasta mankelista. Sillä saa lakanat ihanan sileiksi. Lapsuuden ajan nukuin manklatuissa lakanoissa ja sen jäkeen omassa kodissa kolmekymmentä vuotta mankeloimattomissa ja hieman ryppyisissä liinavaatteissa. Nyt nautin taas liukkaaksi silinneistä lakanoista. Tyynyliinojen sävyistä huomaa, että on ollut kesä. Kohta siirryn todennäköisesti taas mustavalkoiselle linjalle.  

Pyykinkoneiden pyöriessä ikuistin pihaltamme kesän kukkaloistoa.

Tänä kesänä kaikki kasvit ovat aivan erityisen runsaita niin kukinnassa kuin vehreydessäkin.

Tänään kävin kävelyllä rannalla, josta on muodostunut minulle lähes elinehto. Jaksan aina vaan katsella veden liikkettä ja korkeaa taivasta. En kyllästy.

Hieman syksyn esimakua tuovat isoiksi laumoiksi kaakattamaan kokoontuneet valkoposkihanhet. Ovat jo kääntämässä nokkansa kohti etelää. Tarkistin viime vuoden blogistani, milloin hanhet silloin häippäsivät näiltä rannoilta.  Jonkun viikon kuluttua parvet jättänevät nämä ruohosta kaluamansa pesimärannat. Ehkä odottavat sopivia ilmavirtauksia?

Vieläköhän ehtisin pestä olohuoneen ikkunan? Viime viikolla höylättiin ja pintakäsiteltiin viimeinkin aikaisemman takuukorjauksen yhteydessä helmikuussa vahingoitetut puiset ikkunapuitteet.  Lopputulos on kohtuullinen. Listat vielä jäivät uupumaan. En ole vielä ehtinyt palauttaa mööpeleitä paikoilleen, joten ikkunanpesulle olisi nyt otollinen tilaisuus. 

Jäi soimaan

Helsingin juhlaviikkojen konsertteihin ei taida enää olla lippuja ostettavissa? Edellisten juhlaviikkojen kuluessa olen jäänyt nuolemaan näppejäni. Varasimme siksi heti keväällä ohjelman ilmestyttä liput kahteen tilaisuuteen. Perjantaina illalla olimme kuuntelemassa MK:n valitsemaan makupalaa, meksikolaisia kitaristivirtuooseja Rodrigoa Y Gabrielaa. Minun valitsemaani makupalaa maistellaan viikon kuluttua. Kiitos tällaisesta löydöstä, MK. Itse en olisi ikinä keksinyt kiinnostua tästä konsertista. Silmä ei ehtinyt nähdä, mitä korva kuuli - kyllä jäi soimaan!

Kuuntele vaikka itse YouTubesta:

Vaeltelulla

Aloitin Taiteiden illan kävelyllä Musiikkitalolle Töölönlahden kautta. Musiikkitalossa kävin kuuntelemassa ja kokemassa Päivi Takalan Helsingin kaunein ääni-insatallaatiota. Katselin ja kuuntelin esityksen kahteen kertaan. Ensimmäisen totisena ja toisen hiljaa hykerrellen. Pienesti, ihan äänetikin voi onnistua persoonien erilaisuuden kuvaaminen.

Etukäteen kovasti mainostetut dominot eivät kiinnostaneet minua. Jäin kuitenkin joukon jatkoksi seisomaan pystyssä seisovien dominoiden reitille. Tämä olikin se varsinainen juttu. Ihmiset seisomassa halki kaupungin luikertelevan dominojonon varrella. Yhteisen odotuksen kanssa. Keskusteluahan siitä syntyi. Lopulta kalikoiden kaatumisnäytös meni yhdessä hujahduksessa ohi. Mitä näille kalikoille nyt tapahtuu, mietittiin porukalla.

Parin gallerian kautta siirryin Lasipalatsin edustalle, jossa kävelin muovikasseista kokoon kasatun kuumailmapallon sisään. Tämäkin oli kollektiivinen kokemus. Jonotettiin, mentiin muovipussien sisään, koettiin tila, kuvattiin kassit talteen ja seurattiin pallon aaltoilua ilmanpaineen mukana. Lopuksi käveltiin jonossa pois yhtä muovikassimuistoa rikkaampana. 

Sitten kirjakauppoihin. Ostin läjän hyviä kirjoja 2,95 euron kappalehintaan poistokorista. Kirjaesittelyihin en jaksanut tällä kertaa jäädä syventymään. Piti kiiirehtiä viimeiseen artistin illan kolmesta esiintymisestä. Koruliike oli tupaten täynnä ja ilma sakeana. Artisti oli Olavi Uusivirta, jota ihailen nuorena monilahjakkuutena. Hänen musiikkiinsa en ole aiemmin erityisemmin tutustunut. Ilahduin silti. Yleisö koostui lähes kokonaan noin 15-vuotiaista tytöistä. Antaumuksellinen esitys, Olavi pisti kyllä kaiken peliin hyvin fyysisellä esiintymisellään. Katselin lämpimin tuntein suloisia ja innokkaita fanittajia. En yhtään ihmetellyt heidän ihailevia katseitaan, kun he lauloivat idolinsa mukana. Meinasi meikätätiltäkin mennä jalat veteläksi moisen karisman edessä. Varsinkin ikivanhassa ”Metsän poika tahdon olla” rokkivedossa oli totisesti menoa ja meininkiä. Paras anti tälle illalle mulle(kin)! Jäädytetty jugurtti kookoskastikkeen kera vaeltelun varrella maistui kyllä myös oikein hyvältä J

Huipulle

Kipusin viime lauantaina Huipulle. Maanataina sain yllättävän puhelinsoiton. Sitä olen nyt muhitellut pari päivää. Joudun lähiaikoina tekemään ison päätöksen. Jos valinnoista jompikumpi olisi selvästi parempi, valinta ei olisi vaikeaa. Nyt molemmat valinnat ovat vähän niin kuin jompsinkumpsin. Kumpikaan valinnoista ei suoranaisesti siis johda "huipulle".

En tiedä vielä, mitä teen? Tyydynkö nykyiseen vai uuteen?  Ikä näyttää nyt painavan ensimmäistä kertaa  valintatilanteessa. Jaksanko, viitsinkö, otanko liian suuren riskin?

Kuvan huippu löytyy Itä-Helsingistä. Vuosaaren Huipun tarkoituksena on säilyttää mahdollisimman suuri yhtenäinen alue avoinna luonnon tarkkailuun. Alue on rakennettu osittain vanhan kaatopaikan päälle ja rakentamisen alta siirretyistä maamassoista, kivistä ja kasvillisuudesta. 

Huipulla on havaittu yli 390 putkilokasvilajia sekä 9 uhanalaista, 16 silmälläpidettävää ja 38 muuten huomionarvoista hyönteislajia. En ole tänä kesänä kuullut kertaakaan heinasirkan siritystä. Nyt kuulin, mikä tuntui lohdulliselta. Uskoin jo kuulon huononneen, mutta en vaan ilmeisesti ole osunut sirkkojen kanssa samaan paikkaan. Alueella on paljon lintuja ja varmasti myös kettuja. Vuosaaressahan niitä tulee jopa kadulla vastaan, jos on liikkeellä aamuvarhaisella.

Huippu kohoaa merenpinnasta 69 metrin korkeuteen ja sieltä näkee kauas Itä-Helsingin saaristoon ja Vuosaaren satama-alueelle. Horisontin näkeminen on tärkeää myös kaikissa inhimillisissä valinnoissa. Kuten nytkin pohdinnan alla olevassa. 

Kukkien lumoa

Lumouduin eilen Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä oli suorastaan taianomaista. Sammettisen elokuun illan hyväilyssä. Otin nämä kuvat kuvaamalla kaksi ruutua päällekkäin. Lopputulosta ei oikein voi ennustaa. On yllätyksellistä, miten pikselit lomittuvat toisiinsa. Siksi tykkäänkin tällaisesta leikittelystä. Yritin saada kuviin talteen jotain kokemastani taiasta. Onnistuinkohan?

  

Tuonne!

Olen ottanut tällä viikolla kaiken ilon ja energian  irti lämpimistä päivistä. Olen joka päivä töiden jälkeen mennyt jonnekin puistoon. Helsingissä on hienoja puistoja, kuten esimerkiksi Luonnontieteellisen keskusmuseon Kaisaniemen puutarha. Se on kasvihuoneineen hieno paikka kaikkina vuodenaikoina tutustuttavaksi. Nyt minulle riitti pelkkä puutarha, jonne voi kävellä sisään noin vain ja päästää aistit valloilleen. Aloitetaan tuoksuista:

Perusta kotoisin oleva tuoksuheliotrooppi tuoksuu kauas. Tuoksu on hieman makea

Tämä on uusi tuttavuus minulle, vaikka kasvin runollinen nimi  on entuudestaan tuttu.

Laventeli on ollut lempituoksujani kautta aikojen.

Hajuherneen kukat ovat kauniin värisiä, muodoltaan kepeitä ja tuoksuvia. 

Harmi, että ne eivät kestä leikkokukkina kauaakaan.

Viimeiset ruusutkin vielä tuoksuvat.

Tässä kuvassa tuoksuu ainoastaan historia. 

Kuvan linna rakennettiin Suomen kuninkaaksi aiotulle Hessenin prinssille, muistaakseni Väinö I:lle. 

Vai muistanko oikein? Nyt tilat ovat Helsingin yliopiston käytössä. 

Elokuu lämmittää

Kyllä me kaikki nyt tahoillamme nautimme tästä ihanasta loppukesästä. Lämmöstä, pimenevistä illoista, pilvettömästä taivaasta. Onneksi tuli tällaista, muuten kesän tuntu olisi ehkä tältä kesältä kokonaan jäänyt kokematta. 

Nautin kotomaan marjoista aamulla ja illalla. Niin kauan kun niitä piisaa. Aloitin mansikoista. Mustikoista siirryn vadelmiin. Syksyn mittaan vadelmat vaihtuvat puolukoihin ja omenoihin.  

Viime talvena vähensin hiilareita niin paljon, että en käyttänyt ollenkaan hunajaa. Kevättalven olin flunssassa moneen otteeseen. Olen palannut nyt ruotuun. Siis hunajaan. Saas nähdä, tepsivätkö vanhat lääkkeet?

Elokuinen viikonloppu

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa kotoisia hommia. Talveen varautuminen on ainakin minulla verissä. Metsät ovat mustikoita pullollaan. Leikattu polven kierukka on kesän aikana oikutellut. Säästelen sitä enkä tohdi mennä metsään mustikoiden perään riehumaan. Siispä torille. Katselen Hakaniemen torin laidoilta suoramyyjien pöytiä ja nytkin löysin sieltä aarteita. Vihtiläisen rouvan pakasterasioihin käsin pomimia kuivia ja kauniita mustikoita. Ostin pöydältä kaikki jäljellä olevat yhdeksän litraa. Pistin rasioista seitsemän sellaisenaan pakastimeen, loput menevät suoraan suuhun. Helppoa minulle ja rahat menevät kokonaisuudessaan työn tehneelle poimijalle.

Torin antimet ovat tähän aikaan niin mehukkaita, että tekeekin mieli syödä lähinnä marjoja ja vihanneksia. Launtainakin torilta lähti mukaan kukkakaalia, kahta lajia tomaatteja, kesäkurpitsa, kurkku, paprikaa, salaattia, tilli- ja persiljapuntit.  

Torikauppiaan sekakukkakimppua piti vähän modifioida. Marjakiiseliin yhdistelin pakastimen viimeisiä edellisen satokauden marjajämiä ja tuoreita mustikoita.

Pakastan puntilliset tilliä ja persiljaa pieniin minigrip-annospusseihin, mahdollisimman ilmatiiviisti. Koodaan pussien kulmiin T:n ja P:n, koska muuten vihreää silppua on vaikea tunnistaa. Pussit uppoavat pakastimeen pieneen tilaan rasioiden välikoloihin.

Lauantaina sain MK:n houkuteltua Ikeaan. Asuntomessuilla virisi pieni kipinä kohentaa kotini ontuvia säilytyssysteemejä. Juuri näihin ongelmiin ruotsalaisten jätti tarjoaa toimivia ja edullisia ratkaisuja. Ikeassa huomasimme, että 70-luku on täällä. Apua! Se oli ensimmäinen äkkireaktio.

Pitkästä aikaa leivoin illalla jotain makeaa. Mamman marjapiirakka vadelmin upposi meihin salamannopeasti.

Sunnuntaina panostettiin kulttuuriin Espoon WeeGeen kaikkiin näyttelyihin ja museoihin tutustuen, osaan pintapuolisemmin. Hieno paikka, mutta silti lopuksi väsytti.

Messuilta mieleen painunutta

Olin muutaman vuoden tauon jälkeen asuntomessuilla. Muutamassa blogissa on ollut seikkaperäisiä ja hyvin kuvin varustettuja talo-ja sisustusesittelyjä, esimerkiksi Pieniä timantteja-blogissa. 

Koska muisti on lyhyt, kirjaan tiistain jälkeen jo hieman himmenneitä ja hajanaisia mieleenpainumia muistiin. 

Messualue oli "keskellä ei mitää", Alue on osa ympärille rakenteilla olevaa ja rakennettavaa Tampereen Vuoreksen kaupunginosaa. Yleisilme oli aika sekava. Pääkadun varrella talon sijaintia oli säännöstelty asemakaavamääräyksin, mutta olisiko alueella voinut olla jotain yhteistä tekijää? Messufilosofiaan ehkä on vähän vaikea sovittaa yhtenäisyyttä, koska esittelijät haluavat nimenomaan poiketa? Näillä messuilla jäi silti uupumaan ihan omaperäinen ja uusi. Löysin messuilta kuitenkin monenmoista:

Tummia pintoja,

vähän väriäkin,

sympaaattisen vuokrataloyhtiön pihapiirin,

uusia jäte"posteja",

muutaman onnistuneen ja sympaattisen sisääntulopihan ja lukuisia tylyjä betonikivettyjä 

"tervetuloa autotalliin" sisäänkäyntejä,

tarkkaan viilattuja yksityiskohtia,

lisää detaljeja,

kivoja kesähuoneita, isoja terasseja ja yksi purjekatos

skandinaavista vaaleaa ja hallittua,

iloisia lastenhuoneita,

väljyyttä ja avaruutta,

muistutuksen siitä, että yksinkertainen ja tarkoituksenmukainen on usein kaunista.

Hyötyviljely pihalla ja pihasuunnittelu ylipäätään oli yksi messujen teemoista,

hulevesien hallinta oli myös messujen teema

energiatehokkuutta, paksuja seiniä, aurinkopaneeleita ja maalämpöä unohtamatta.

Havaitsin, että onnistunut ikkuna-aukotus ei itsekseen onnistu, tässä onnistunut esimerkki

markkinoilla on hienoja mattoja,

säilytysideoita voisi soveltaa omaan kotiin, 

voi kun olis edes iso vaatehuone

(mikä ei ehkä pysyisi järjestyksessä)

Tässä vaiheessa jalkoja jo väsytti.

Jaksoin kuitenkin ylellisiin sisustuksiin,

(kuka on siirtänyt yhtä lautasta?)

tunnelmallisiin tummiin saunoihin,

ja valkosiinkin.

Betonipinnat lattiassa ja seinissä miellyttivät

ja pesuhuoneiden kaakeloinnissakin vaihtoehtoja piisaa

Kaikissa kulisseissa en kuitenkaan viihtyisi.