Arkipyhä ?

Arkipyhä kuvastaa hyvin tätä päivää. Olen aamulla katsonut ikkunasta harmaata merta ja kömpinyt takaisin vuoteeseen. Olen juonut keittämäni aamukahvin ja syönyt sämpylän vällyjen välissä. Olen lukenut hesaria pitkään ja hartaasti, selaillut sisustus- ja naistenlehtiä sekä hoitanut netissä pilvifarmiani – edelleen yöpaidassa viihtyen. Olen kommentoinut lehdistä löytämiäni juttuja MK:lle, joka on täyttänyt ristikoita, kääntänyt osoitteitaan ym. ruokapöydän äärellä. Välillä puolestaan MK on huhuillut minulle omia huomioitaan. Olen selannut blogeja ym netissä kunnes iPadin virta loppui. 

Siispä jouduin nousemaan vuoteesta ja katsoin uudestaan ikkunasta ulos. Maisema on edelleen harmaa.

Pistäessäni viimein noin klo 13 silmälasit silmilleni huomaan rannalta erottuvan useampiakin harmaan sävyjä. Kotikin näyttäytyy tarkemmin katsoen hieman uudessa valossa. Tiskipöytää pitäisi vähän raivata ja ehkä tehdä kotona vähän muutakin kohennustyötä. Kaikenlaista laitettavaa riittää, joten ei ole erityinen hinku lähteä juuri nyt ja tänään minnekään, vaikka stadi on pullollaan kaikenlaista nähtävää ja koettavaa.

Taidan pyhittää tämän päivän arjelle ja levolle. Viime sunnuntaina sen sijaan urakoin pesutuvassa (arkea kyllä sekin) ja kuvat ovat satoa siltä päivältä. Pesin kolme lakanasettiä, kesä- ja talvitäkit, kylppärin ja eteisen puuvillamatot, kasan pyyhkeitä ja läjän vaatteita. Kerrostalojen uudet pesutuvat ovat tehokkaita ja lähes yletöntä arjen ylellisyyttä.

Mutta kilpikonnalle pitää käydä noukkimassa ulkoa muonaa. Katsotaan, minne jalat johtaa, jos onnistun ylipäätään astumaan tänään kotiovelta ulos? Ensinnä pitää kuitenkin ruokkia itsemme. Meinaan kokeilla tätä.

”Mitä ihhhmettä?!”

Kämppikseni Liemi Kilpikonna näki viisaaksi mennä muuttohässäkässä talvilevolle. Levolle Liemi K. meni jo entisessä asunnossa ja marraskuun puolivälistä alkaen se on ollut lähes liikkumatta ja horroksessa. Kannoin sen uuteen kotiin styrox-laatikossa, siirsin styroxista kylpypyyhkeeseen vuorattuun pahvilaatikkoon kaapin alle suojaan. Sieltä se siirtyi jossain vaiheessa sängyn alle ja jatkoi horrostelua.

Tänään Liemi K. päätti, että nyt päivä alkaa varmaan pidetä ja aurinkokin alkaa kohta paistaa ja lämmittää. Aika unisena ja hitaasti se kömpi sängyn alta. Sitten alkoi ihmettely?! Uusi paikka sai kilpikonnan oikeesti hämillisen näköiseksi. Onhan sillä tosi pieni päänuppi, mutta ympäristön kilpikonna aistii siitä huolimatta luontaisesti erittäin hyvin. Jos joku uusi juttu ilmestyy lattialla, sen ympärillä pitää luonnollisesti heti suorittaa asiaankuuluva tarkastus. Onko SE UUSI ruokaa, uhka, suoja vai mikä?

Liemi K. pyöritteli tänään sanamukaisesti aivan äimän näköisenä päätään ja katseli ympärilleen ihmeissään. Voi sitä pientä ihmettelijää, kun heräsi yllättäen uudessa ympäristössä. 

Vuosi vaihtuu pian. Tulkoon vuodesta 2014 meille kaikille hyvä, onnellinen ja mielenkiintoinen. 

Sinulle, minulle, meille!
Ja perheen perinteitä kunnioittaen:
Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi!

Perjantaipöhinää

Viime päivinä aurinkoinen ja lämmin kesä on sen kuin jatkunut ja jatkunut. Syyskuussa ihmiset pukeutuvat kesätoppeihin ja kulkevat sandaaleissa aivan sujuvasti. Varhain illalla varjot kuitenkin pidentyvät jo jyrkästi ja yhdeksältä laskeutuu pimeä. 

Yöt ovat olleet viileitä ja kilpikonnani onkin köpötellyt parvekkeelta sisään nukkumaan. Toissa viikon sateet saivat muuten aikaan uuden mehukaslehtisen voikukkien sadon, mistä kilpikonna on tietysti iloissaan.

Olen aloittanut syksyiset hämäräkävelyt. On ihanaa kävellä hämärtyvällä rannalla ja nähdä valojen syttyvän koteihin ikkuna ikkunalta.

Hiljattain leikatulla nurmikolla on ehkä yhden untuvatäkin tarpeiksi valkoisia valkoposkihanhien untuvia, mutta hanhet nukkuvat jossain muualla. Ehkä Kulosaaren hautausmaasaarella city-ketuilta turvassa?

Pimeässä korostuvat ympäristön äänet. Sorsat pupeltavat keskenään rantavedessä. Kulosaaren sillalta kantautuu metrovaunujen kirskuva ääni. Penkillä istuva nainen puhuu puhelimeen. Jossain kaukana itkee pieni vauva. Askelteni jäljessä narskuu sora. Aalto hipaisee juuri ja juuri kuuluvasti rantaviivaa.

Viime päivinä olen tuskaillut hitaasti etenevien töitteni kanssa. Parin viikon aikana olen joutunut myös pohtimaan tuttavuuden ja rahan suhdetta. Riittääkö ihmisen tunteminen, kun puhutaan suurista rahasummista. Ei se riitä. Tuttavuus on tuttavuutta, mutta raha-asioiden pitää tukeutua tuttavuuttakin tukevammalle pohjalle. Syntyy ristiriitoja ja tulkintaeroja, kun toisille raha on näennäisesti kevyttä. Pidän tietysti kiinni omista periaatteistani, kun kyse on omista rahoistakin. Näin se vaan on eikä pohtimalla muuksi muutu.

Liemi K marmattaa

Liemi K:
"Kyllä kilpikonnakin kesäherkun tunnistaa, kun se eteen vierähtää. MAISKIS!"

"Muuten tässä ei mene oikein häävisti. Kämppis on naama koko lailla nyreänä eikä paljon ole kuulunut lepertelyjä tähän suuntaan moneen päivään. Alkuviikon se lähti aamulla töihin ja palasi myöhään illalla kotiin. Torstaina se sitten jäi kokonaan kotiin ja on siitä asti maannut joko makkarissa tai sohvalla. Enimmäkseen sen nokka näyttää osoittavan kirjan suuntaan. Välillä se näyttää vaihtelun vuoksi kanavasurffailevan sohvalta käsin. Puhelimessa olen kuullut sen puhuvan monelle kipeästä kädestä, lääkäristä ja jostain kortisonipiikistä. Katsoin vähän tarkemmin ja totta: toinen käsi ei liiku paljonkaan. Sais nyt pian käpälänsä kuntoon, et pääsis tässä taas normaaliin ruokavalioon. Kämppis kun väittää, ettei se voi juuri nyt kurkotella maasta kilpikonnan oikeaa ruokaa. Taas sitä joudutaan siis tyytymään noihin mauttomiin Järvikylän purkkilehtiin. PAH, sanon vaan - keskellä parahinta kesää! 

Ei nää blogin päivityksetkään nyt ihan kilpparin heiniä ole, mut ei tota yhden sormen teknikkaa kukaan sivusta kestä katsella..."

.

Pikkujuttuja

Arki muodostuu ohi kiitävistä hetkistä, kohtaamisista, ajatusten virrasta, tunteiden tunnistamisesta, ihmisenä olemisesta. Niin tämäkin maanantai.

AAMULLA ääni oli flunssan vuoksi maassa. Kesällä on sairaanakin helpompaa herätä kuin pimeään aikaan vuodesta. Aamupalaksi syön jugurttia ja pakastepuolukoita. Tykkään aloittaa päivän happamissa tunnelmissa. Ratikalle lähden myöhässä, kuten joka aamu. Pistän juoksuksi ja ehdin juuri ja juuri kyytiin. Hermannista ratikkaan nousevat työmatkallaan olevat Romanian kerjäläiset. Heillä on Lidl:n muovikassissa työvälineet. Tyyny, jonka päälle he polvistuvat ja kuppi, johon alistuneen laupein ilmein kerätään rahaa hyvinvoivilta. Työmatkallaan nämä kolme naista ovat iloisia ja juttelevat vilkkaasti keskenään. Siitä tulee hyvä mieli. Yksi mies on vaitonaisena taustalla. Siitä ei tule hyvä mieli.

AAMUPÄIVÄLLÄ maanantain tiimikokous sujuu nopsaan. Sen jälkeen minulle tulee asiakas, joka näyttää tangolaulajalta. Hän tulee neuvottelemaan kesken olevasta visaisesta hankkeesta, josta on aiempia ja muiden hoitamia asioita kesken. Ärsyynnyn, kun luvatut jutut eivät ole hoituneet ja alan ”sättiä” varmaankin vähän liian tiukkaan sävyyn hämilliseltä näyttävää tangolaulajaa. Osoittautuu, että hän on kokonaan tietämätön hankkeen aiemmistä vaiheista. Pehmennän otetta ja saamme asiaa eteenpäin. Myöhemmin vasta katson sähköisestä kalenterista tangolaulajan nimen ja huomaan hänen olleen nimeltä hyvin tuntemani professorin. UPS, ajattelen.

LOUNAALLA käymme työkaverien kanssa syömässä perussafkaa. Usein puhumme lounaistauon ajan työjuttuja, joskus nauraa hohotamme ja vielä harvemmin puhumme vakavia. Tänään lounaspiirakka parsasta ja vuohenjuustosta maistuu normiruokaa huomattavasti maukkaammalta. Salaisuus piilee vuohenjuustossa, sen avulla sahajauhotkin kai saisi maukkaaksi? Hyvän ruuan vuoksi on helppo korvata jälkiruokaherkku hedelmällä. Ainoa nahistumaton hedelmä löytyy banaanivadista.

ILTAPÄIVÄLLÄ pomo tulee neuvottelemaan yhteisestä ikuisuusprojektista, joka taas toivottavasti liikahtaa. Saan noin 5 cm töitä pois pöydältä ja mietin, mitä vielä on välttämätöntä tehdä ennen lomaa. Uutta tosin tulee toisesta tuutista sisään, mutta niiden etenemisen suhteen olen jo luovuttanut. Huomenna tiistaina minun pitää saada isohko 10 cm:n homma eteenpäin iltapäivän aikana. Tiukkaa taitaa tehdä.  

KOTIIN lähtiessäni ulkona on ihanan lämmintä. Tuntuu kuin olisi lämmön syleilyssä. Kesä tulla hupsahti aivan yks kaks ja melkein yllätti ensin luonnon yltäkylläisyydellä ja sitten lämmöllään. Raitikassa on kylmä, koska ilmanvaihto jauhaa täysillä. Kotona sen sijaan on kuuma. Olen unohtanut aamukiireessä parvekkeen oven kiinni ja LiemiK on joutunut kärvistelemään sisällä koko pitkän päivän ja nukkuu nyt kaapin alla. Tervetuliaisiksi LiemiK on pökälöinyt kakkakikkareet heti ovan eteen, että muistaisin hänen olemassaolonsa kotiin saapuessani. Siitäs sait, emäntä! Anteeksi, kilpikonnaseni.

ILTA kuluu tänään taloyhtiön kokouksessa. Faktisesti hieman liian kaunis ilta moiseen, mutta sovittu mikä sovittu. Kerron kuuden vuoden projektista, joka pitkän maratonin jälkeen on viimeinkin saamassa tärkeän etapin ja päätös tälle projektille häämöttää. Olen äärimmäisen helpottunut, kun voin viimeinkin koskettaa löyhästä hirrestä jaloillani maan pintaa ja osuuteni alkaa olla päätöksessään. Olen vähintäänkin tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka valtaosa on antanut minulle tukea, pitää mitätöidä myös sanat ”minä kun kuule en sinuun luota”. Ja vielä sen henkilön suusta, joka vastapuolen kohdatessaan alkoi naisellisin elkein vääntää itkua. Häneenkö siis olisi pitänyt luottaa, kun vastassa ovat asiansa osaavat ammattimiehet. Jos naisena miesten maailmassa olen jotain oppinut, niin sen, että vetistelemällä peli on menetetty lopullisesti.

ILTAUUTISET ovat jo alkamaisillaan, kun avaan uudestaan asunnon oven. Teen smoothien luonaan jälkkäribanaanista, pakastevadelmista, maidosta ja soijalesitiinistä. Pehmeämpi lopetus tälle päivälle kuin mitä hapokas päivän aloitus oli. Otan aamulehden postilaatikosta ja selaan tv-ohjelmaa kaukosäätimellä. Saan välillä kamalia yskäkohtauksia.  Toivottavasti saan tämän taudin pian häädettyä. Pari vuotta sitten sain sellaisen kesäflunssan, josta äänihuulet olivat arvilla monta kuukautta. Tänäänkin olen joutunut puhumaan pitkin päivää, vaikka ääni on ihan maassa ja äänihuulet vaikertavat. Mutta nyt on tältä päivältä puheet puhuttu. Vaihdan sanomalehden kanavasurffailuun. Päädyn Houseen.

JAKSAISINKO mennä vielä kuuntelemaan satakielten laulua lähimetsään. Jaksaisin!

Kadun yli metsän siimekseen

Töissä on vuoden kiireisin aika. Perjantaisin olen jokseenkin nääntynyt kotiin palatessani. Selaan tv-ohjelmaa ja tekisi mieli lysähtää sohvan nurkkaan. Riuhtaisen itseni kuitenkin mukavuuden- haluisesta olotilasta ja lähden kävelylle kauniiseen iltaan.

Kun ylitän Hämeentie, olen heti Annalan metsikössa. Metsikössa on kaunis ja vaihteleva kävelyreitti. Ensin sukellan metsäpolulle, joka kiertää Annalan kalliota. Kävelyreissu on usein yllätyksellinen. Kun oksa jalkani alla rasahtaaa polulla kulkiessa, lehahtaa kaksi sepelkyyhkyä puun takaa ihan vierestä lentoon. Usein huomaan edessäni jotain erityisen kaunista. Puiden oksien muodostaman kultaisen leikauksen tai polulle laskeutuvan kauniin varjon ja valon kontrastin.

Kavelyreitin voi aistia kaikin aistein. Satakielet konsertoivat metsässä vielä jonkin aikaa kunnes laulu juhannuksen alla vaikenee kuin seinään. Metsikössä kukkivat parhaillaan kielot levittäen huumaavaa tuoksuaan. Kävellessä kerään ruokaa Liemi K:lle: voikukkia, metsämansikoiden nuoria lehtiä ja kukintoja, poimulehtiä. En poimi ruokaa ihan polun varrelta, johon koirat jättävät merkkejään. Ihmiset vilkaisevat ja ajattelevat kenties, että ei mene hyvin tuollakaan tätillä…

Kun kävelin metsässä ensimmäistä kertaa keväällä seitsemän vuotta sitten, puhuin samalla puhelimessa äidin kanssa. Kerroin kävellessä hänelle, mitä kaikkia ihanuuksia tielleni tuli. Lopulta törmäsiin silloinkin hevoasitaukseen, mikä tuntui ihan yllättävältä. Keskustelumme muistuu mieleen metsikössä yksin kulkiessa ja ajatusten kulkiessa vapaana omia väljiä teitään. Äiti ei ehtinyt milloinkaan käydä täällä katsomassa asuinympäristöäni.  Nyt hevosaitauksessa on hevosten sijasta valkoinen poni.

Kun Kustaa Vasan tien liikennemelu alkaa käydä korville, käännnyn kohti Annalan palstoja. 

Ammattilaisten penkit ja taimivarastot ovat hyvässä järjestyksessä. Mutta ei kalpene yhtään meidän talomme omakaan palsta. Siellä hääri nytkin naapurini M pinkki hattu päässään ja reippana kuin mikä. En lähtenyt tyhjin taskuin. Sain M:lta mukaan raparperinvarsia, fenkolia, ruohipulia ja suklaaminttua. Virkistyin kävelyreissulla varmasti enemmän kuin töllöttimen tuijotuksesta. Ja sainpa kerättyä Liemelle pussillisen ihan oikeaa kilpikonnan ruokaa. 

Suklaaminttu maistuu – yllätys yllätys – minttusuklaalta.

Annalan saunan takana käytin oman käden oikeutta, ts. muotoilin vain hyvin maltillisesti syreenipensaita tasapainosiksi. 

Liemi K: :-((((

Liemi Kilpikonna: ” Yritän siepata auringon lämmön parvekeoven lasin läpi kilpeeni. Emäntä se ei suostu avaamaan ovea, vaikka kuinka kopistelen sitä ja kurkottelen valoa kohti. Sisäinen kello kyllä kertoo, että kevät on jo pitkällä – ainakin kotona Turkmenistanissa. Alkaa jo kyllästyttää tuo Järvikylän rehukin. Tekis mieli oikeaa vihreää. Just sitä, mikä keväisin herkullisen mehukkaana puskee mustan maan uumenista. Voikukista sitten puhumattakaan. Niistähän meikäläinen on uneksinut koko pitkän pimeän. Taidanpa lähteä kotiin Turkmenistaniin. Vai löytyiskö jostain lähempää parempi ja kilpikonnaystävällinen täysihoitola?”

Emäntä: Harmaata, sateista, tuulista, kylmää, pimeää. Ei sitten muuta uutta tällä kertaa.

Vitamiiinia ja muuta sälää

  

Hörpin pakastimen loppuja marjavarastoja ahkerasti smoothien muodossa. Kai pakastemarjoissa on vielä jonkin verran vitamiineja jäljellä? Tarvitsen niitä, koska olen poikki töistä. Aina se veisaa sitä samaa, mutta kun ja kun… Eilen olin töissä myöhään, tänään en ihan yhtä myöhään, huomenna aion vaihteeksi olla niin pitkään, kun jaksan.  Elämässä ei siis tällä haavaa kovin paljon muuta tapahdu kuin perin arkista aherrusta.

Sen verran ajattelen tulevaa lomaa, että kaivoin jo esiin syksyllä kirpparipöydältä viidellä eurolla ostamani 16 nidettä Komisario Maigret:n tutkimuksia. Sopivaa lomalukemista mielestäni, vaikka ei varsinaisesti kovin korkealle arjesta kohottaisikaan.

Tänään oli vaihteeksi niin hyytävän kylmää, että kilpikonna on viipynyt koko päivän parvekkeen maton alla. Sisällekään en voi sitä päästää, koska kalusteet ovat liian tiiviisti ja sikin sokin remonttimiehen tieltä siirrettyinä.  Liiaksi loukkuunjäämispaikkoja konna-paralle.

Remonttimies ei loppujen lopuksi sitten tullutkaan, vaikka siirtelinkin puolet olohuoneen mööpeleistä töiden jouduttamiseksi pois tieltä tiiviseen pakettiin sunnuntai-iltana. Nyt pitäisi siirrellä takaisin paikoilleen sohva, lasipöytä, nojatuoli, pätkä kirjahyllyä + kirjat, artekin tasot, kukat, valokuvat kehyksineen, taulut, verhot, lankakorit ja kaikki muu tilpehööri. Elokuussa palataan kuulemma asiaan. Jos hyvin käy, mietin vaan.

Tänään olen bongannut sattumalta kolme julkkista. Yhden älykön, yhden trendikkään tyypin ja yhden hauskan miehen. Älykkö erottuu ihmismassasta jotenkin suloisen nukkavierusti pukeutuneena, trendikäs tyyppi on luonnossa nähtynä paljon pienempi kuin mitä iso ego viestittää. Hauska mies on asiakkaani ja hän on todellisuudessa itsekäs ja töykeä, ei vähääkään se julkisuudessa tunnettu hauska ja leppoisa tyyppi. Julkiset kuvat ihmisistä voivat oikeasti näköjään olla aika vääristyneitä, jopa kärjistyneesti.

Oliko tässä päivässä yhtään kohokohtaa? No, ainakin yksi. Päätin mennä ostamaan toiset jokin aika sitten ostamani ja istuviksi osoittautuneet rintaliivit. Ääliömäistä, ensi viikollahan alkaa ale! Mutta kyseiset rintaliivit olikin jo valmiiksi alennettu ja oikea kokokin oli jäljellä. Ai niin..., mansikkaraparperikiisseli kermavaahdon kera lounaalla oli tosi hyvää  J

Kevätseurantaa 4

Kun kotoa lähtiessä ylitän Hämeentien, olen heti kohta Annalan puutarha-paratiisissa.  Annalassa yhdistyvät hyötykasviyhdistyksen puutarha, vanha kartanomiljöö, viljelypalstat, Toukolan kalliot, vanhat isot tammet, syreenit, kukkapenkit, vesiaiheet ja kaikki muu, mitä puutarhaan vain ikinä osaa kuvitella. Nyt kukkivat kirsikat, kohta omenapuut, tuomet ja kielot, sitten syreenit. Jne. Lämmin päivä, aurinkoa, iloisen näköisiä ihmisia. 

Lopetan nyt kevätseurantasarjani suoranaisen kukkatykityksen kera. 

Koska KESÄ on jo täällä. 

Tuliaisia kotiin: raparperivarsia ja taskut täynnä voikukkia Liemi Kilpikonnalle.

Kevätseurantaa 3

On aina tosi mukavaa saada lapset luokseen. Tänään toistimme viimevuotisen äiteinpäivän luontoretken Vanhankaupunginlahdelle ja Viikkiin. Lapset bongasivat ja kuuntelivat lintuja, minä katselin ympärilleni ja taltion kameralla enemmän luonnon näkymiä ja kevään etenemiseen liittyviä havaintoja.

Ihan ensiksi piti kuitenkin nauttia pojan, tyttären ja hänen poikaystävänsä kokkaama myöhäinen aamiainen. Pancakea, mustikoita pakkasesta, mansikoita etelästä, hedelmäistä avokado-pähkinäsalaattia. Nam.

Valkovuokkomatot ovat juuri nyt parhaimmillaan. Kun lapset olivat ihan pieniä, kukki silloisen Hämeen kotimme piha keväisin valkeanaan vuokoista.

Pitkospuiden vierustat viheriöivät jo. Huhtikuun lopun kevätseurannassa maisema täsmälleen samassa paikassa näytti tältä. 

Linnuistakin opin jotain. Kanadanhanhen tumma osa ulottuu pidemmälle kaulassa kuin valkoposken ja sävy on ruskeampi. Peipon ja pajulinnun laulun erottaa vasta liverryksen loppuvaiheesta toisistaan. Hernekerttusen laulu kuulostaa siltä, kun herneet valuisivat kattilan pohjalle.

Ihan uusi lintuhavainto oli Suomessa harvinainen sitruunavästäräkki. Nimensä mukaisesti lintu muistuttaa västäräkkiä, mutta on kauniin sitruunankeltainen.  Lintukirjani mukaan sitruunavästäräkki ei kuulu Suomen linnustoon. Lintupari pesii kuitenkin Vanhankaupunginlahden ruovikossa. Tytär osasi etsiä sitä kiikarillaan. Minulta moinen harvinaisuus olisi mennyt ihan sivu suun.

Koivujen oksistot, nuoret lehdet ja urpujen koko poikkeavat paljon toisistaan.

Kukkivista vaahteroista muistan aiemman Hämeen kotimme. Keittiön ikkunan vieressä kasvoi kaksi vanhaa vaahteraa, joiden kukintojen välistä siivilöityi alkukesällä ihanaa vihreänkellertävää valoa keittiön pöydälle.

Piisamit eivät nytkään näyttäytyneet. 

Viikin arboretumissa riittää ihmeteltävää…

 … uusi tutavuus on tämä punavaahterakin…

… vanhoja tuttujakin löytyy, kuten ketunleipiä…

… ja ikiihana japaninmagnolia!

Yliopiston Viikin koetilalla tuoksuu aito lehmän lanta. Kaupunki ja maaseutu kättelevät täällä toisiaan. Aurinko paistoi koko päivän. Lunnon voimaannuttava vaikutus on käsittämättömän suuri. Tänään tunsin muuttuvani taas omaksi itsekseni. Sukelsin pois sieltä sumusta. 

Retkeltä palattuamme poikani teki vielä siskonmakkarakeiton. Kuten aina, tälläkin kertaa se oli herkullisempaa kuin kenenkään muun tekemä soppa!

Liemi K. sai tuliaisia ja meinasi mennä ihan sekaisin kevään ensimmäisestä kukkakarkkikeosta. 

Kevätpäiväntasauspäivä

Otsakkeen nimihirviö hivelee mieltä. Kalenterin mukaan kevät jo häilyy täällä. Aurinko näyttäytyikin tänään, mutta pohjoisesta tuulee edelleen hyytävästi.

Pakastimessani on vielä paljon hyytäviä marjoja: mustikoita, vadelmia, mustaherukoita ja mansikoita. Olen alkanut tehostetusti käyttää varastoja, koska tunnen tarvitsevani vitamiineja ja kesää. Marjoista, maustamattomasta jogurtista ja maidosta saa herkkukimaran. Lisään joukkoon manteleita, granaattiomenan siemeniä, lesettä. Mitä milloinkin. Sirottelen joukkoon myös soijalesitiinijauhetta. Se tekee smoothiesta pehmeää ja on aivojen herkkua.

Kilpikonnani Liemi K on herännyt jo jokin aika sitten talvihorroksesta. Nälkä näyttää olevan melkoinen ja ravinto olosuhteiden vuoksi köyhän yksipuolista. Järvikylän salaattiruukku menee kahdessa päivässä Liemi K:n kitaan. Pitäydyn suosiolla kotimaisissa vihreissä, koska toissa keväänä sairastutin konnaparan kalliilla italialaisella Stockan Herkusta osatamallani salaatilla loistautiin. Nyt odotellaan Liemi K:n kanssa kevään ensimmäisiä vihreitä ruohontupsuja. Luulen Liemi K:n kaipaavan myös parveke-elämää. Minä kaipaan iltakävelyjä valossa. 

Ei meidän tarvitse enää kauaa odottaa.  

Taas luonto jyllää

Aamulla kello kahdeksan soi ovikello ja parveketta korjaamaan tulleet remonttimiehet palauttivat lomalaisen arkeen. Ranta-alueelle rakentaminen on vaativaa eikä meidänkään taloa rakennettaessa ole kaikki mennyt ihan putkeen. Kun niputetaan yhteen arkkitehdin optimistiset suunnitelmaratkaisut, olosuhteisiin nähden niukat rakennesuunnitelmat ja urakoitsijan hieman huolimaton toteutus siitä seuraa vähintäänkin  rakennusfysikaalisia  ongelmia. Näitä ongelmia korjaillaan nyt takuukorjaustöinä omalla parvekkeella. 

Kilpikonna Liemi K. on uskomattoman utelias ja kiinnostunut kaikista muutoksista pienessä maailmassaan. Nyt Liemi K. on asettunut tarkkailuasemiin parvekelasituksen toiselle puolelle ja seuraa kaula pitkänä katsellen ja kuunnellen korjausmiesten puuhia parvekkeella. Minulla puolestani on aikaa seurata suunnatonta maailmaa sen näkökulmasta ja varjella sitä joutumasta edestakaisin kulkevien miesten jalkoihin. 

Tämän vuoden joulu jäänee mieleen luonnonolosuhteiltaan poikkeuksellisena. On ollut lämmintä, vihreää, kosteaa ja  t u u l i s t a ! Onneksi myrskystä huolimatta ovat parvekkeen lasit vielä ehjät ja peltikattokin tallella. Kaikki ei rakentamisessa siis suinkaan ole mennyt pieleen. Sähköä ja vettäkin on tullut yhtäjaksoisesti eikä edes internet ole oikutellut. Tiedän olevani hyväosainen. En muuten kyllä muista, että kesäpelargoniat olisivat aiempina talvina kukkineet parvekkeella vielä joulukuussa? 

Vanhankaupunginkoskella Vantaanjoki tulvi eilen vuolaana. Kuin keväällä lumien sulaessa ikään. Rohkeat huimapäät tarttuivat tilaisuuteen ja laskivat kosken kajakilla. En osaisi enkä uskaltaisi. Joen vesi on levittäytynyt rantaniitylle ja rantaviiva on huomattavasti noussut. Onneksi rantarakentamisessa on tämä asia huomioitu hyvin. Merivesi voi nousta useita metrejä ennen kuin siitä on uhkaa rannalle rakennetuille kerrostaloille.  

Liemi Kilpikonna on tympeänä:

”Harmittaa ja kyllästyttää niin että! Ton emännänkin naama on enimmäkseen aika nyrpeänä. Se lähtee aamulla hämärässä ja palaa pimeässä. Se ei juttele mulle eikä anna ruokaa, vaikka ei mulle toisaalta ruoka kamalasti enää maistukaan.  Eniten harmittaa, ettei emäntä saa järjestettyä mulle tonne sängyn alle sellaista mukavaa pehmeän viileää kaivautumiskoloa. Menisin sinne talviunille niin mielelläni. Ei tästä lampunvalosta kumminkaan saa tarpeeksi D:tä ja luxeja.”

Liemi Kilpikonna on äimän käkenä:

"Miks ihmeessä tuo mun kuva keikkuu aina vaan suosittujen postausten listassa? Oon varmaan tavattoman söpä, lutunen, suloinen... Vai olenko vaan säälittävän näköinen? Puhutteleva sympatiankerääjä?"

Liemi Kilpikonna iloitsee:

"Ai, löysit vielä kukkakarkkeja! "

Liemi Kilpikonna haukottelee:

"Eikö nää helteet jo ala hellittää? Haluun mennä talviunille, kun niitä 

voikukkakarkkejakaan ei enää tässä huushollissa tarjoilla!"

Liemi Kilpikonna taivastelee:

"Taivas varjele, mikä voikukapelto. Vielä kerran - katsokaa ja ihmetelkää tätä kukkakarkkien määrää! On se vaan semmoinen karkkipelto, että huh huh!"

Liemi Kilpikonna sanoo:

"Nytkö se KESÄ viimeikin alkoi? Kyllä tätä on odotettu koko pitkä kevät ja talvi! Kyl nää keltaiset voikukkakarkit maistuu sitten I H A N I L T A. Kyllä sittenkin vaan kannatti odottaa kesää!"

Liemi Kilpikonna kysyy:

"Eikö se kesä jo pian tule? Miksi täällä parvekkeella on aina vaan näin kylmä? Pitääkö tämän konnan mennä talviunille vai mitä tässä oikein odotellaan? KESÄÄ vai talveako!"