Hieno portaikko

Yöllä heräilin useita kertoja sateen ropinaan. Nytkin on harmaan utuista eivätkä säätiedotukset taida juuri parempaa lupailla. Mutta sateen ansiosta rantapuiston nurmi alkaa vihertää. Nyt olisi hyvä tilaisuus tutustua sisätiloihin ja esimerkiksi Arppeanumiin. Arppeanum sijatsee Senaatintorin laidalla, vaaleanpunaisessa venetsialistyylistä palatsia muistuttavassa rakennuksessa.

Arppeanum-rakennus valmistui vuonna 1869 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kemian laboratoriota ja museokokoelmia varten. Se rakennettiin ratkaisemaan yliopiston päärakennuksen tilanpuute. Rakennushankkeen tarmokas puuhamies oli kemian professori ja yliopiston rehtori Arppe, jonka mukaan talo sai nimensä. Arkkitehtina toimi Carl Albert Edelfelt (taidemaalarin isä), joka kävi hakemassa suunnitteluun vaikutteita Euroopasta. Rakennuksesta tuli silloisen pääkaupungin kaupunkikuvassa suuri ja mahtipontinen – ja rakentamiskustannuksiltaan suorastaan sensaatiomaisen kallis.

Kahteen alimpaan kerrokseen sijoitettiin kemian laboratorio, jolle porattiin talon alle oma kaivo. Kolmannessa kerroksessa oli mineraalikabinetti sekä kemian professorin hulppea virka-asunto, neljännessä historiallis-etnografinen museo ja veistoskokoelma sekä musiikki- ja piirustussalit. 

Rakennuksen arkkitehtonisesti huomattavin tila on kuitenkin neljän kerroksen korkuinen koristeellinen pääportaikko, jonka portaat ja porrastasanteet kaiteineen on tehty valuraudasta ja teräksestä. Portaikon rakenteet on tuotu Englannista ja muistan nähneeni vähän vastaavan teräksisen portaikon Skotlannissa Edinbourgh:ssa ja Oxfordin yliopistorakenuksissa.

Taidokkaita teräsrakenteita näkyy myös sisätiloissa ja pistimäisessä pääulko-ovessa. Portaikon kivilajeja jäljittelevät ootraukset ovat vertaansa vailla ja sisääntuloaulan mosaiikkibetoni koristeellista käsityötä. 

Rakennus on avoinna yleisölle enää muutaman viikon. Yliopistomuseossa (linkki) voi tutusta historian havinaan ja Mineraalikapinetissa (linkki) ihmeellisiin mineraaleihin ja kiviin. Nämäkin ovat jo sinällään tutustumisen arvoisia loisteliaasta portaikosta puhumattakaan. Museo siirtynee myöhemmin yliopiston tiloihin ja mineraalit ja osa muista kokoelmista Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jonka kokelmiin mineraalit kuuluvat.

 Rakennus kuitenkin sulkeutuu yleisöltä uuden käyttötarkoituksen myötä 
 muutaman viikon kuluttua. Mutta vielä ehdit!

Porvoon kujat ja takapihat

Neljän päivän vapaaputken suunnitelmat muuttuivat ulkoilusta sisäpainotteiseksi. Taivaalta on tullut vappupäivästä alkaen kaikkea mahdollista: vettä, lunta ja rakeita. Välillä aurinko on paistanyt terävästi siniseltä taivaalta ja hetkessä taas harmaat paksut pilvet ovat peittäneet taivaan. Ulos mennessä tekisi mieli kaivaa esiin talvisäilöön laitetettu toppatakki. 

Perjantaina hoidetltiin juoksevia rästihommia käyden puutrahamyymälässä, IKEA:ssa, puutavarakaupassa ja rautakaupassa. Hyvä, kun asioita saatiin hoidettua. Netti on ollut toimimaton muutaman päivä ja se harmittaa, kun kerrankin olisi ollut aikaa tehdä postauksia. Minulle on muuutamat rästipostaus tulossa, kun Saunalahti sai taloyhtiön valokuitukaapelit taas toimimaan.

Eilen lauantaina alkoi hieman tympäistä sisätiloissa lojuminen ja teimme reissun Porvooseen. Aikaisemmin olemme käyneet Porvoossa turistien sesonkiaikaan. Nyt kaduilla oli väljempää ja kahviloissa tilaa. Löydettiin vahnat tutut paikat ja uusi lankakauppa. Kotiin tuotiin Brunbergin tuliaisten lisäksi Kuismi:n teetä, saaristolaisleipä ja lankaa.

Ilma oli jäätävän hyytävä. MK kulki kylmissään edellä ja minä jarruttelin kuvatessani Porvoon takapihoja, mutkittelevia kujia ja puita. Keskityin tällä kertaa erityisesti rajaamiseen enkä kuvannut tavanomaisia turistijuttuja. Niistähän olen tehnyt ainakin yhden postauksen, mikä löytyy täältä Rajaaminen onkin Porvoossa haasteellista, koska talot on rakennettu lähes vinksinvonksin ja maasto polveilee. Tässä joitakin rajauksia:

Tyhjät huoneet

Kävin tänään tekemässä uudessa asunnossa ns. osakkaan muuttotarkastuksen. Lomakkeessa oli 20 riviä puutehuomautuksia varten. Eihän siihen alkuunkaan mahdu kaikki huomautettava. Tämä ilta kuluu siis siihen, että listaan puutteet ottamieni kuvien perusteella ja liittämällä osan kuvista mukaan puutelistaan.

Rakentamisen laatu on mitä on. Eikä se uskoakseni muutu miksikään ennen kuin ympäristöministeriö uskaltaa sanktioida vakavat rakennusvirheet. Mutta ministeriössä tehdään juuri se, mihin poliitikkojen rohkeus riittää. Ei tule sanktioita siis näillä näkymin. Niin kauan, kun yhteiskunnalla ei ole välineitä puuttua ala-arvoiseen työhön, virheitä tehdään edelleen - tietoisestikin. 

Nyt en tarkoita kuitenkaan sellaita, mitä minä tyhjissä huoneissa havainnoin: laitteet ovat kenollaan, kalusteet säätämättä, maalauksessa korjailtavaa, pistorasioita väärissä paikoissa ja vierekkäiset keskenään eri linjassa, naarmuja siellä ja täällä, hieman piittaamatonta työn jälkeä jne. Tarkoitan vakavampia virheitä, jotka ovat piilossa tai tulevat ilmi vasta vuosien kuluttua. Asunnossani oli tarkastusluukku auki ja mm. palokatkot hormikuiluun olivat iloisesti tekemättä. Pesuhuoneen hanasta tuli kuumaa vettä kylmästä suunnasta ja päinvastoin. Toivottavasti mitään tämän vakavampaa ei tarvitse ryhtyä tulevaisuudessa korjailemaan.  

Mutta sitten katsoin ikkunasta ja näin työmaaparakkien takana meren ja paljon taivasta. Ajattelin, että tänne teen kodin ja asetun aloilleni. Katson olohuoneesta suoraan Kuusiluodon kärkeen ja näen joka aamu auringonnousun. Kyllä tästä vielä koti syntyy.

Kävellessäni rantaa pitkin kotiin, huomasin vieläkin yhden valkoposkiparven ja niiden joukkoon lyöttäytyneen kanadanhanhen ja sepelhanhen. Hanhet tankkaasivat ruohoa hyvin määrätätietoisen näköisenä. Luulisi niiden jo pian häippäävän vihreämmän ruohon äärelle.