Loviisan vanhoja taloja ja pihoja

Kävin ensimmäistä kertaa Loviisassa Wanhat Talot-tapahtumassa. Viikonlopun kestävä avoimet ovet-tilaisuus on varmaankin pienelle kaupungille melkoinen ponnistus. Useat yksityiskodit avaavat pihansa ja kodin vieraiden tutustuttavaksi. Sen lisäksi kaupungissa on jos jonkinlaista markkinatapahtumaa ja rakennuperinteen vaalimiseen liittyviä tilaisuuksia. Kirpputoreja ja kahvikojujakin oli vanhassa kaupungissa lähes yli äyräiden.

Asuin itse 20 vuotta 1950-luvulla rakennetussa, mutta melko hyvässä kunnossa olleessa talossa. Tiedän, miten kodikkailta tutut lattioiden narinat, saranoiden kitinät ja jotkut epäkäytännöllisyydet tuntuvat ja miten vanhaan taloon kiintyy. Vanhojen talojen korjaaminen vaatii paljon tietoa ja osaamista. Arvostan niitä, jotka jaksavat kunnostaa oikeasti vanhoja, asemakaavallakin suojeltuja rakennuksiaan ja siten vaalia rakennus- ja kulttuurihistorian perinteitä. Palasin kuitenkin ihan tyytyväisenä takaisin uuden uutukaiseen kotiini. Minusta koti on seinien ja fyysisen ympäristön sijasta tavaroissa ja esineissä ja niiden liittymisessä omaan ja perheen elämään ja historiaan. Koti on täällä, vaikka seinät ovat vaihtuneet 10 vuoden kuluessa jo kahdesti.

Useat talot oli kunnostettu taitavasti ja tyyliä kunnioittaen ja niistä oli luotu ihastuttuvan luovia ja persoonallisia koteja. Silmiini osui kuitenkin myös ärsyttäviä rakennusvirheitä, jotka kostaustuvat ennemmin tai myöhemmin tulevaisuudessa. Huomasin myös, että vanha rakennus voidaan pilata esimerkiksi täysin tyyliin sopimattomilla tapeteilla vailla mitään kosketusta menneeseen. Jossain haiskahti nenääni home, mutta yritin heti rajoittaa aistien virkeyttä.

Ylivoimaisesti enemmän löysin tietenkin kaunista katseltavaa ja rakkaudella vaalittua ympäristöä. Ilahduin myös erityisesti rehevistä ja kekseliäistä puutarhoista monenlaisine piharakennuksineen. Pihat ovatkin Loviisassa selvästi tilavampia kuin Porvoossa ja Vanhassa Raumassa.

Tässä kuvallista tykitystä - koteja kunnioittaen lähinnä vain puutarhojen vehreydestä ja katunäkymistä:

Niin se on

Niin se vaan on, että syyskuun kieppeillä viimeistään tulee syksy. Kauniin kesän vuoksi se tuntuu tänä vuonna luonnolliselta vuodenkierrolta. Ainakaan vielä syksyn tulo ei ahdista. Parvekekukkien kastelu on hidastunut ja lannoituksen puutteessa kukinta alkaa vähitellen hiipua. Toisen parveekkeni tomaattisato on melkoinen. Poimin sieltä joka päivä kourallisen tai pari pieniä punaisia ja oranssin värisiä herkkuja.

Tällä viikolla on ollut töissä taas aikamoista menoa ja meininkiä, paljon muuhun ei aikaa ole riittänytkään. Kahtena päivänä olen joutunut astumaan parrasvaloihin ja alkuviikon aikana muun työn lomassa valmistella, mitä siellä parrasvaloissa puhun. Nykyisessä työssäni esiintymiset tai powerpointtien valmistelu ei ole ihan jokapäiväistä. Tänään tuntuikin, että takki on nyt aika tyhjä ja tulin kotiin jo viideltä. Olenkin ehtinyt tehdä kaikenlaista, kuten ottaa pienet nokoset sohvalla ja virkata reunusta parahultaan syksyksi valmistuvaan torkkupeittoon, jonka Auli-sisko kannusti virkkaamaan.

Helsingissä on satanut viime päivinä ihan mennen ja tullen. Joka päivä olen kastunut ainakin kertaalleen. Sade on ollut välillä tihuutavaa ja välillä on satanut raskaita, suuria ja märkiä pisaroita. Hetkittäin on tuntunut siltä, että taivashanat olisi aukaistu ja vettä on tullut kuin saavista kaatamalla. Tällä viikolla olen totuttautunut viileneviin ja kovaa vauhtia pimeneviin iltoihin. Olen vetäissyt jalkaan villasukat ja sytyttänyt kynttilän. 

Aamulla varhain

Olen pyrkinyt muuttamaan vuorokausirytmiä niin, että menisin nukkumaan ajoissa (=ennen puoltayötä). Alan vähitellen päästä normirytmiin. Mentyäni ajoissa nukkumaan olen alkanut herätä luonnollisella tavalla eli ennen herätyskellon pirinää. Tänään heräsin kuudelta, kun auringon ensisäteet tunkeutuivat olohuoneesta avoimen oven kautta makuukammariin. Näytti niin huikealta, että oli pakko kaivaa kamera esiin. 

Aloin lukea vuoteessa ja etenin vähitellen sujuvasti aamupäivänokosiin. Kyllä teki hyvää. Olo tuntuu nyt virkeältä. Aion viettää kulttuuripainotteisen viikonlopun ja käydä muutamassa kesän listalla olevassa näyttelyssä. Taiteiden yönä torstaina kävin parissa hienossa näyttelyssä myöhään avoinna olleissa gallerioissa. Mielenkiintoista viikonloppua sinulle ja minulle taiteen tai muun mielenkiintoisen asian parissa!

Kuuntelen ja katselen

Tällä viikolla syksy suhisee korvissa. Tuuli kuulostaa erilaiselta. Lehdet lepatellen puut alkavat imeä kasvuvoimaansa runkojen kätköihin. Loppukesän keltavoittoiset kukkijat loistavat vielä pieninä aurinkoisina. Maahanmuuttajanaapurini valkoposkihanhet ovat kasvattaneet poikasensa itsensä kokoisiksi. Kevään untuvikot ojentavat nyt uljaat siipensä laajalle, liitävät ja kaartavat, leijailevat ja ryhmittyvät auran muotoon. Treenaavat kuntoa, lentokestävyyttä. Iltaisin niitä liitää yhtäkkiä kaikkialta suurina auramuodostelmina siivet suhisten, käskykaakatusten saattelemana. Sitten ne katoavat jonnekin. Mikä on niiden liidellessä purppuraista iltataivasta vasten. 

Kaalimaan kasvatit

Asuntomessuilla oli ymmärtääkseni alkuvuosina asuntosuunnittelun kehittämiseen ja laadun parantamiseen liittyviä tavoitteita. 40 vuoden kuluessa messut ovat kuitenkin muuttuneet lähinnä kaupalliseksi sisustustavaraa, sisustussuunnittelupalvelua ja talotehtaiden tuotantoa esittäväksi tapahtumaksi. No ei siinä mitään, kun osaa varautua keskittymään tähän puoleen. En silti ymmärrä, miksi tasavallan presidentti suojelee messuja, joilla on lähes pelkästään kaupallinen tavoite?

Jyväskylän asuntomessuilla esiteltiin tasan yksi uusi asia, 13. kerroksinen asuinkerrostalo, joka saa vierelleen myöhemmin (suhdanteiden niin salliessa?) pari muuta vastaavaa tornitaloa. Kerrostalo olikin mielestäni oikein hyvä esimerkki pilviä kohti tähyävästä rakentamisesta ja on arkkitehtitoimisto JKMM Oy:n suunnittelema. 

Esittelyhuoneistojen teatraalinen  sisustus yliampuvuudessaan alkoi lähinnä hymyilyttää, kuten tämä Drama Queen:n makuukammari. 

Kerroatalon lisäksi esiteltiin muutama hyvä esimerkki yksilöllisestä, ympärsitöönsä suunnitellusta omakotitalosta ja paljon talotehtaiden tyyppitaloja, joista jotkut on jo aiemminkin esitelty asuntomessuilla. Kerrosatalon ympärillä oli kylvetty hieno niittykukkaketo!

Ympäristön suunnittelussa oli hulevesiin kiinnitetty aika hyvin huomioita, mutta lähes samat ratkaisut olivat esillä jo toissa kesänä Tampereella. 

Koska olimme työporukan kanssa matkassa piti kuunnella Jyväskylän kaupungin virallinen esittely. Kuuntelin esitelmää ”resurssiviiisasta, kyperturvallisesta, liikunnallisesta tapahtumakaupungista” noin tunnin ajan ruksaten samalla esitteestä kymmenisen taloa, joihin haluaisin ja ehkä ehtisin tutustua. Sitten söimme noin puolitoistatuntia kestävän lounaan. Tarjoilu oli niin käsittämättömän hidasta, että varmaan odotettiin juomatilauksia joka väliin. Talojen tutustumiseen jäi kovin vähän aikaa, mutta ehdin kuitenkin suurin piirtein kääntyä taloissa, jotka kiinnostivat. Kuvaaminen varsinkin ulkoa päin jäi vähiin.

Tontit Äijälänniemessä ovat kooltaan yli 1000 m2 tai noin 500 m2. Ranta on yleiseen käyttöön tarkoitettua virkistysaluetta, jolla on ympäristöarvoja. Siksi se on luonnontilassa ja näyttää paikoin aikamoiselta ryteiköltä. Alue on entistä viljelyaluetta, kaalipeltoa kuulemma. Kaalinpäät ja muu viljelymenneisyys näkyivät hauskasti alueen ympäristörakenteiden koristeaiheissa - sähköjakokaapeissa, istuinpenkeissä ja muuntamon seinässä.

Katujen varsille oli istutettu puurivit, mitkä myöhemmin kasvaessaan pituutta varmaankin jäsentävät ympäristöä ja parantavat kaupunkuvallista sekasotkua, mikä on tyypillistä asuntomessualueilla. Aidat on rakennettu yhtenäisen aitatyypin mukaisesti. Täälläkin asemakaava on kuulemma tarkoituksella väljä, ainoa yhtenäinen sitova määräys on tummanharmaa katto. 

Tässä joitakin poimintoja vaikutuksen tehneistä taloista, joissa piipahdin:

TALO LUCK

Pidin kovasti talo Luckista. Pohjaratkaisu on atrium-tyyppinen rakennuksen kääntyessä pihan ympärille niin, että rantapuistoon avautuva piha jää täysin suojaiseksi. Pohjaratkaisu on eri elämäntilanteissa toimiva, oleskelutilat, makuuhuoneet ja saunaosasto ”anopinsäilytyshuoneineen” muodostavat omat tilakokoanisuudet. Ulkoseinän leveät, koko seinän korkuiset siirtoikkunat avaavat olohuoneen suoraan pihalle. Yhtenäinen valkosiuus sisäpihalla ja sisällä on jotenkin eteerisen ilmavaa ja sen vaikutus korostuu, kun sisustus on viitteellistä, jopa huumorilla höystettyä eikä liian pitkälle pureskeltua. Kadulle päin julkisivut on taasen rapattu tumman harmaaksi. Tämä talo teki minuun ehkä suurimman - jopa hätkähdyttävän vaikutuksen, vaikka en tätä omaksi kodikseni kokisikaan.

HEIKKISTEN TALO

Hiihtäjä Heikkisen talo on myös pohjaratkaisultaan toimiva ja harkittu. Tässä talossa pinnat olivat erityisen kauniita. Julkisivun rappaus, puusäleseinämät, sisällä hiihtäjäaiheinen graafinen betoni, puukatto 70-luvun tyyliin ja ihan pisteenä ii:n päälle hienot puupuitteiset ikkunat ja tarkkaan hiottu ikkunoiden puitejako. Tykkäsin kovasti.

SKAMMIN TALO

Skammin leikkisään taloon olisin voinut muuttaa vaikka heti. Kompakti, mutta asumistarpeiden mukaan muuntuva ”avoin” pohjaratkaisu ja talousrakennuksessa sijaisteva kätevä erillinen työhuone ovat mainiot lähtökohdat kodille. Julkisivumateriaalina on käytetty keraamista laattaa ja puuta. Sisätiloissa lautaverhous ja kulmaikkuna on toteutettu kauniisti ykistyiskohtia myöten. Ruokailutilan lähes saumaton jatkuminen sisältä ulos on kiva ratkaisu. Vähäoksaisella huolellisella paneeloinnilla vältetään onnistuneella tavalla kesämökkimäinen tunnelma. Pihalaatatkin voi valaa itse, niin niistä tulee eloisammat ja kauniimmat. 

TALO LEIJA

Talo Leija oli hillityn hallitun kaunis, mutta kooltaan useimmille täysin tavoittamaton ja tarpeettoman suuri (230 m2). Tässä talossa silmä lepäsi aikaa kestävissä yksityiskohdissa. Puuverhoilut oli myös täällä tehty hyvin kauniisti ja laadukkaasti. Sama materiaali jatkuu yhtenäisenä ruokailutilasta ulos. Talon ulkoarkkitehtuuri on varmaotteista ja konstailematonta.

TALO ELISSA

Villa Elissa ratsasteli Aallon jalanjäljillä eikä ollenkaan huonosti ratsastanutkaan. Sisustusmateriaalit olivat Aallon käyttämiä klassikoita: poltettua tiililaattaa lattiassa, märkätiloissa koboltin sinisiä kaakelilaattoja, seinissä taivutetua koivuvaneria. Sisustus oli koottu myös suomalaisen design:n klassikoista, joihin minä ainakaan en kyllästy. Tosin aika tummaksi on kuvani  sisätilasta valottunut.

TALO LATO

Kannustalon Lato on esitelty Habitare-messuilla jo vuosia sitten ja mielestäni silloin paljon parempana ratkaisuna. Tämä talo on valinnut täysin väärän tontin. Tasamaatalo on väkipakolla ympätty poikittain rinteeseen. Yksi kerros pitää kavuta joka kerta julkisivun vierustaa ylös ja ulkoportaita pitkin kotiin tullesssa. Peruslähtökohta on siis täysin mettässä, ihmetten miten tällainen kömmähdys on päässyt ylipäätään tapahtumaan. Rinteeseen sovitus on tehty vielä kaiken kukkaraksi rumasti ja raskaasti. Mutta Karihtalan sisustus saa helposti unohtamaan nämä realiteetit. Hän osaa kyllä sisustaa mukavan myyvällä otteella nämä messutalot vuodesta toiseen. Taiteen monipuolisesta käytöstä sisustuksessa ja pienistä katseen vangitsevista detaljeista vielä lisäpisteet.