"Veskan murusia"

Pikkutimanteista blogissaan kirjoittava Virpi haastoi minut jo jokin aika sitten paljastamaan ”millaisia murusia veskastani löytyy”. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta.

Laukuista puheen ollen tiedän tasan tarkkaan, millaisista laukuista pidän ja myös, mistä en pidä. Tykkään malliltaan kompakteista ja melko pelkistetyistä olkalaukuista, joissa hihnan pituutta voi säätää ja joissa on joku kiva yksityiskohta: kaunis nahka, persoonalinen solki, viimeistelty ulkomuoto tai joku muu yksityiskohta kuten vetoketju ja suomukuvioinen vuori kuvan laukussa. Ehdottomasti ei kuitenkaan liikaa niitä yksityiskohtia. Minulla on käytössä useampi satulalaukku, vanhimmat ovat nuoruusvuosilta yli 30 vuoden takaa. Kuvassa oleva olkalaukkukin on vähän sinne päin ja sekin on jo yli 10 v vanha ja täysin ehjä. Nahka ja kangas käyvät laukkujeni materiaaliksi, keinonahasta en pidä. En ole erityisen kiinnostunut merkkilaukuista, esim. louisvuittonit eivät puhuttele minua. Liian koristeelliset laukut eivät myöskään ole makuuni. Eivät myöskään pullean pyöreät naiselliset mallit. Kuulostan nirsolta?

Laukun taskut ovat myös tärkeät. Pitää olla helppo ja nopea paikka matkakortille, vähintään yksi vetoketjullinen tasku ja paikka kynille ja muille pötkylöille. Tykkäisin tällaisesta laukusta klik, mutta pitäisi mennä Tukhomassa käydessä ensin tsekkaamaan sisällyksen tarkoituksenmukaisuus. Toisaalta en kyllä tarvitse yhtään laukkua lisää. 

Lueskelin aiheeseen liittyviä postauksia ja tunnustan heti, että minun laukustani ja lompakostani löytyy ylimääräisiä kuitteja, lehtileikeitä, papareita yms. tarpeetonta roinaa. Lompakon kuitit alkavat häiritä vasta silloin - tai oikeastaan vasta jonkin ajan kuluttua siitä, kun en enää saa lompsan vetoketjua kiinni…. Vaihdan laukkua tämän tästä ja tyhjennän ylimääräiset roinat laukusta kamojen siirron yhteydessä. Monilla oli postausten perusteella laukussaan lääkkeitä, meikkejä ja nenäliinapaketti. Nuo puuttuvat laukustani.

Tämä laukku vetää juuri ja juuri normaalina työpäivänä tarvitsemani kamppeet. Sateenvarjo ei tähän olkalaukkuun mahdu eikä myöskään aurinkolaisit koteloineen. Kun aurinkoiset päivät tulevat, siirrän kamat yhtä astetta isompaan olkalaukkuun, johon mahtuu myös aurinkolasit.

Laukustani löytyy:

lompakko ja kolikkokukkaro

matkakortti

kodin avaimet ja työpaikan avaimet

passi pussissaan (ei hammasharjaa)

kaksi puhelinta + nappikuulokkeet pussukassa

iPad

kalenteri

kyniä

kulmakynä ja huulipuna

huulirasvat

kangaskassi ruokaostoksille

xylitol-purkkaa ja hammastikkuja
usein pokkari

kamera (jolla otin nämä kuvat)

Tarvitsen aika usein töissä kokouksiin mennessä papereita ja kansioita. 

Niinä päivinä mennään pienemmällä olkalaukulla ja isommalla kassilla.

”Suurella kirkolla”

Helsingin tuomiokirkko on aikoinaan rakennettu ihan paraatipaikalle. Se näkyy melkein ensimmäisenä lähestyttäessä Helsinkiä mereltä käsin. Kaupungissakin se on monesta suunnasta katsottuna maisemallinen dominantti. Joskus sen valkoisuus ja suuruus melkein hätkähdyttää pientä kulkijaa. Kun istun kokouksessa Senaatintorin laidalla ja kirkko näkyy ikkunasta, mykistyn joskus sen vaikuttavuudesta niin, että osa asioista hujahtaa ohi korvien. Voin hyvin kuvitella, kuinka pieneksi 1800-luvun ihminen tunsi itsensä tuon suuruuden äärellä rakennusten ollessa vielä matalia ja kaupungin pienikokoinen.

Tänään lähdin liikkeelle (jo) kymmeneltä ja menin Kiseleffin taloon sisustusbloggaajien kirppikselle. Kävellessäni kohti Senaatintoria hätkähdin taas kirkon putkahtaessa ykskaks silmiini - vitivalkoisena sinistä taivasta vasten.

Kirppis oli vetänyt paikalle joukoittain ihmisiä. Ostin yhden höyhenkorun (20 e), 250 g Wetterhofin ohuenohutta harmahtavan sinivihreää villalankaa (3 e, mitähän siitä tekisin?) ja yhden John Irving:in kirjan (8 e). Hieman oli sellainen tiskistelijäolo. Joidenkin bloggaajien habituksesta tulee mielikuva pelkästään tekstien aihepiirien perusteella. Eräs hyvin eteeriseksi mieltämäni bloggaaja näyttikin maijameikäläiseltä. Hmm, olihan tuossa pikkuisen siis tirkistelyn makua?

Kävin Kiseleffin talossa myös LUMI-käsilaukkuja ihailemassa. Yksi LUMI-laukku minulla jo on. Tykkään laukusta, mutta syvän mallin vuoksi saan päivittäin monta kerta hepulin kaivellessani kassin pohjalta milloin mitäkin. Ipad mahtuu vetokeljusta sisään juuri ja juuri niin, että metallin narske kuuluu korvissa. Ei saisi tällaisia oleellisuuksia kyllä jättää huomioimatta laukkujen muotoilussa. Käsilaukkukatselmuksen jälkeen kävelin Aleksin ja Espan päästä päähän katsellen samalla näyteikkunat. Minna Parikan kengät ovat aina kauniisti esillä tarkkaan somistetuissa näyteikkunoissa. Nyt oli tullut sydänrusettikengistä hieman matalampi lesti. Siitä huolimatta en vieläkään uskaltautunut sisään, koska jo kenkiä katsellessa alkaa toisessa jalassa olevaa vaivaisenluuta kivistää. Näyteikkunoissa oli ihania heleän värisiä huiveja. Niillä saisi keväisen fiiliksen helposti aikaiseksi. Keltaista, erityisesti viileää sävyä, näyttää olevan paljon vaatteissa ja asusteissa. Jatkoin kuitenkin matkaa tummissa ja talvisissa tamineissani.

Vaatefiilistelyn jälkeen söin salaatin ja lastasin syödessäni laivan Hay Day-pelissä. Joo-o, pitäähän se laiva tietenkin lastata… Kävin myös kirjakaupassa, taidetarvikemyymälässä, apteekissa, pikakierroksella Stockan sisustuskerroksessa ja takkiosastolla sekä lopuksi ruokakaupassa.  

Edellisen kerran kuvasin suurkirkon vain muutama päivä sitten, kun palasin myöhään illalla Suomenlinnasta. Tämä kuva on otettu käsivaraisesti ja automaattivaloituksella liikkuvasta Suomenlinnan lautasta käsin. Uskomaton on kerrassaan kamerani linssi valovoimaltaan - jaksan sitä vaan ihmetellä uudestaan ja uudestaan.

Pyörälapaset

Hidastelevien postausten perusteella voi jo aiheesta tulkita, että yksi postaaja on vissiin hyytynyt... Mut ei ole, täällä sitä vielä pihistään ja pinnistellään. Mielessä on monta aihetta, mutta työt haittaavat vieläkin harmillisesti muuta elämääni. Pientä valoa pilkottaa kuitenkin jo tunnelin päässä, luulisin ainakin.

Ajattelin matkia tänä vuonna Auli-siskoa, joka pitää blogissaan kirjaa lankojen kulutuksesta (lisäsin seurannan oikealla alimmaiseksi). Aulihan kuluttaa lankoja ihan ammattilaisen ottein, joten en suinkaan ryhdy kilpasille. Muuttaessani vuoden vaihteessa yksi kokonainen komerollinen täyttyi langoista, joten olisi vähän haastetta silläkin rintamalla. Tänä vuonna en ole ostanut vielä kerän kerää enkä vyyhdin vyyhtiä. Vaarana tosin on, että saatan lipsua ostamaan lisää lankoja, koska huomasin Vihreän Vyyhdin tekevän muuttoa työmatkan varrelle.

Kun näin pyöräaiheisten lapasten ohjeen, tiesin välittömästi kenelle voisin ne kutoa. Jouluksi jo aioin, mutta vasta hiljattain sain nämä valmiiksi.

Olen monessa asiassa aika suurpiirteinen, mutta kirjoneule on pakko tehdä TÄYSIN ja joka silmukan osalta ohjeen mukaan. Siinä ei sitten lipsuta silmukkaakaan. Lisäsin miehen kokoon viisi silmukkaa ohjeeseen verrattuna ja jouduin vähän ynnäilemään, joten matematiikan ikivanhat opinnot eivät ole ihan hukkaan menneet. Toisen käden lapasen neuloin ohjeen peilikuvana ja siinäkin riitti vähän pähkäilemistä. Telkkaria katsellessa olen alkuvunna kutonut saapassukat parille työkaverille, mutta niiden kutominen sujuukin sitten melkein silmät kiinni ja rutiinilla.

 Vanha valomainos on kuvattu

Sörnäisten MokoMarketista.

Lankalauantaita!

Koska olen äitini tytär, en heitä langanpätkiäkään hukkaan. Nämä sormikkaat innostuin neulomaan ohuiden sukkalankojen jämistä ohuilla sukkapuikoilla (2,5). Langoista osa oli raitalankoja. Jotkun langanpätkät ovat alle metrin pituisia, mutta tällaiseen sötkömalliin ne uppoavat mainiosti. Neuloin samanaikaisesti molemmat sormikkaat, joten ne ovat suurin piirtein toistensa kaltaiset. Voisvat olla myös aivan erillaiset. Toiseen sormikkaaseen voisi neuloa esimerkiksi punasävyiset langanjämät ja toiseen siniset. 

Tässä lähikuva sattumanvaraisesti neulotusta kirjoneuleesta. 

Tästä jämälantakasasta inspiroituneena aloitin neulomisen.

Sormikkaat syntyivät kuin tyhjästä, kasa ei  juuri yhtään pienentynyt. 

Hyvää Lankalauantaita ja Pääsiäistä!

Seinätapettiin hukkuva nainen?

Totta maar minäkin olin tänään Erottajalla, ruotsalainen Tätin värikkään kaupan avajaisissa. Täti oli myös paikalla. Ja paljon ihmisiä. Usealla oli yltympäriinsä vihreät vaatteet. Siis asiakkaina oli Täti Vihreitä ja meitä muita Tätejä. Yksi orpo mies seisoi myymälässä ja näytti surullisen hukassa olevalta. 

Jos piti kysyä jotain, piti osata talata svenskaa. Jos halusi ostaa jotain, piti jonottaa kassalle melkein tunti. Olin rohkea ja kysyin ruotsiksi ja sitkeä jaksaessani odottaa kassajonossa. 

Lopulta poistuin kaupasta kahden värikkään kassin kanssa. Ihan täyteen kassit eivät sentään tulleet ostoksista ja sain niihin sullottua myös viikonlopun ruokaostokset. Kivat ja värikkään iloiset apukassit, eikö vaan?

Ostokseni ovat tässä! Olin tenhyt valinnan kataloogista jo etukäteen. Ekotrikoisia paitoja olen ostanut aiemmin postimyynnistä: mustavalkoraitaisia, harmaamustapilkullisia jne. Nyt täydensin paitakokoelmaa meleeratunharmaalla mustaraitaisella paidalla. Harmaan perusneuletakin ostin aiemman kulahtaneen tilalle. Olen katsellut esitteistä silkkitrikoisia paitoja, mutta en ole niiden korkean hinnan vuoksi aiemmin rohjennut tilata niitä postimyynnistä. Nyt hypistelyn jälkeen rohkenin ostaa, koska paita näytti ja tuntui monikäyttöiseltä. Ylellisen ihanalta suorastaan. Ja kyyhkynharmaa väri on niin kaunis, että ostin herätteenä sen pariksi saman sävyisen harmaan kaulaankiepautushuivin. 

En olisi ikinä uskonut, että postaan jostain vaatteista, mutta menköön nyt tämän kerran. Kiva minustakin, että ruotsalainen Täti Gudrun Sjöden toi myymälänsä Helsinkiin. 

Näen oranssia

Kehäkukka, syyskesän takuuvarma kukkija,  on yksi lemipukistani. 

Oranssi eri vivahteissaan näyttää olevan juuri nyt muodikas väri vaatteissa ja asusteissa, koruissa ja sisustuksessa. Ikivanhan Värioppi-kirjani (Seppo Rihlama) mukaan oranssin tunneperäinen kokemus on hehku, verenkuohu. 

Minussa lienee hitusen oranssia - mitä tulee persoonaani. Kuohahdan todellakin joissain tilanteissa helposti, saatan tuolloin kuulla kuohun korvissa asti. Iän myötä kuohukynnys on kylläkin suunnattomasti madaltunut nuoruusvuosiin verrattuna. Olen oppinut useimmiten pitämään kohinan omien nahkojeni sisällä.

Pidän oranssista pieninä piristeinä vaatteissa, kodin sisutuksessa ja ympäristössä. Poltetusta oranssista pidän erityisen paljon. Mutta näin voimakasta väriä ei saa olla liikaa, silloin väri tunkee liian silmiinpistävänä esiin. Oranssi sopii hyvin mustan, harmaan ja valkoisen kanssa. Oranssi ja neutraalit sävyt ovat yhdessä takuuvarmasti raikas yhdistelmä. Muuten oranssi on monen värin suhteen väriparina melkoisen nirso.

Ikivanha oranssi takkini oli kadoksissa toistakymmentä vuotta. Luulin jo heittäneeni sen epähuomiossa menemään, kunnes löysin sen tänä kesänä. Viileänä kesänä takki on todellakin ollut tarpeen ja kulkenut matkassani ihan koko kesän ja syksyn. Takki oli ensin joskus yli 15 v sitten Auli-siskon, joka antoi sen minulle laihdutettuaan ja takin jäätyä hänelle liian suureksi. Malli on vähäeleinen perusmalli, puolipitkä A-malli. Kangas on hyvälaatuista, hihansuutkin ovat edelleen ehjät. Takin selkäpuolella olevassa nahkasomisteessa lukee Company J.A.P. ja napeissa osuva teksti  "less is more". 

Kun puin takin vuosien tauon jälkeen päälleni, löysin taskusta kourallisen Suomen markan kolikoita. En siis todistettavasti ole pitänyt takkia sitten vuoden 2001. Tauon jälkeen takki tuntuikin ihan uudelta.

Kehäkukista pidän myös. Erityisesti pidän kukkien ja lehtien piirtämisestä tai maalaamisesta. 

Sisustuksessa käytetään sisustuslehdistä päätellen oranssia juuri tänä syksynä. Tämä seinä on kuvattu työpaikallani kesällä remontoidusta tilasta. Aika hehkuva mielestäni tilassa, mutta onneksi kukaan ei tee töitä tässä tilassa jatkuvasti. Silloin oranssi voisi liiallisella hekullaan alkaa hyppiä silmille. Tänne voi mennä hetkeksi vaikka väriterapiasessiolle, jos olo tuntuu nuutuneelta. Eiköhän veri taas ala kiertää?

Huomenna menen katsomaan, kuinka paljon löydän oranssia Habitare-messuilta. Sade ropistaa ikkunaan, mutta hyvää viikonloppua Sinulle siitä huolimatta!

Uusi lempilaukku

Joskus sorrun ostamaan "lohtuasioita" tai muistoja jostain elämänvaiheesta tai -tilanteesta. Uusi olkalaukku on minulle eräänlainen muisto viime aikojen ankarista pohdinnoista ja isosta päätöksestä. Hassua?

Ostin siis "lohtulaukun", mutta tiedän siitä tulevan myös uudeen lempilaukun.  Laukku on Marimekon syksyn nahkaisia uutuuslaukuja. Minun laukussani lukee ”voisilmä”.  Se on pienehkö keskikokoinen olkalaukku. Sisällä on hyvät lokerot ja erityisen kaunis vuori.  Nahka on paksua, mutta pehmeää. Siltä tuntuvaa, että pinta patinoituu ajan saatossa kauniiksi. Laukkujahan minulla on jo viideltä vuosikymmeneltä. Pidän vanhojakin edelleen vaihdellen mielialojen mukaan. Kaikista säästämistäni laukuista tulee jokin asia mieleen. Teini-ikä, opiskeluvuodet, ensimmäinen tilipussi valmistumisen jälkeen, synnytyssairaala, hullaantuminen... 

Tykkään juuri tällaisista ajattomista, tyyliltään reiluista ja hyvälaatuisista laukuista. Vuittonit, guessit etc. saavat minun puolestani jäädä kauppoihin. 

Nappikauppoja

Kuva on otettu Tallinnan jättimäisestä lankakaupasta.

Tykkään napeista. Ne viimeistelevät tyylillisesti asusteet ja ovat toiminnallisestikin usein välttämättömiä asusteen yksityiskohtia. Irti repeytyvä nappi harmittaa. Niiden pitävä kiinnitys tuntuu olevan vaateteollisuudelle kompastuskivi. Parempi on joskus ottaa neula ja lanka omiin käsiin. 

Olen leikkinyt lapsuudessa äidin tarkkaan talteen keräämillä napeilla. Tunnen vieläkin niiden pienet kukkakohoumat, ankkurit ja materiaalin tunnun sormenpäissä. Muistan nappilooran hieman muovisen tuoksun. Äiti antoi minulle kaksi laatikollista nappejaan kauan sitten, jolloin tarvitsin niitä milloin mihinkin lasten vaatteita kursiessani. Nappilaatikot katosivat Helsinkiin muutaessani mystisesti. Aarteet lienevät kuitenkin tallessa jossain ahtaan irtaimistokopin perukoilla?

Nappeihin, nauhoihin yms. tarjontaan keskittyvät kaupat taitavat pian olla katoavaa perinnettä? Entisessä kotikaupungissani Etelä-Hämeessä ei enää ollut nappi- yms. tarjontaa sieltä pois muuttaessani, vaikka 1980-luvun alussa sinne asettuessani kauppoja oli vielä kaksin kappalein pääkadun molemmin puolin. Synnyinkaupungissa Porissa on vielä ainakin yksi kunnon perinteinen nappikauppa nimeltään "Nauha ja Nappi" - kuinkas muuten.

Takistani oli irronnut useita nappeja. Aioin Porissa käydessäni mennä nappikauppaan. Siskon kanssa päädyimme kirpputorille, missä taisi olla myynnissä jonkun edesmenneen nappikaupan koko varasto. Olipa yllättävä ja ilahduttava löytö! Paljon hieman vanhanaikaisia, eri värisiä ja eri kokoisia perusnappeja. Löysin pilkkahinnalla ruskeat napit takkiini ja harmaat tyttärelle neulomiini sukkiin. Vielä oli pakko ostaa laatallinen varanappeja, jotka olivat väriltään melkein mihin tahansa neuleeseen soveltuvia tummankirjavia. Pienistäkin pienemmistä detaljeista voi onnea elämäänsä nyhtää. Kuten nyt vaikka napeista. 

KLOP, KLOP

En todellakaan ole jäänyt torkuttelemaan koko viikon ajaksi. Päinvastoin. Olen singahdellut ja säntäillyt vähän enemmän, kuin mitä oikeastaan olisin jaksanut.

Mukavaa ylikiireisessä viikossa oli tavata nuorin sisko ja hänen nuoremmat kaksi poikaansa heidän viettäessään kesälomaviikkoa Helsingissä. Nuorin, M. 10 v, oli kanssani kahden isoveljen ja siskoni ollessa Kalasatamassa Metallican konsertissa. Kävelimme yöllä kahden pitkin autiota merenrantaa kohti Sörnäistenrantaa ja kuulimme musiikin hyvin. Sanatkin kuuluivat hyvin selvinä: ”Do you want heavy???” JEEEE!!! Veljessarjasta nuorin on jäänyt minulle vähän muita poikia vieraammaksi, mutta nyt ehdimme tutustua. Muistan niin hyvin oman poikani juuri saman ikäisenä – vielä ihan vähän aikaa lapsena.

Oma poika puolestaan aiheutti jänntiystä ja äidin huolta ilmoittaessaan viime viikolla eräänä aamuna lähtevänsä sairaalaan, koska on kuumeinen ja vatsa oikealta alhaalta kipeä. Olin heti hermona, koska meillä on kolmessa sukupolvessa kokemuksia siitä, että umppari on syytä leikata pois mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Poika pääsikin umpparistaan lopulta eroon 13 tunnin odottelun ja kolmen eri sairaalan käytävillä istuskelun jälkeen. Ehkä tuolla kaikella on joku hyvä selitys, mietin? Viimeiseen sairaalaan jo nestetiputuksessa oleva poika kuskattiin sentään ambulanssilla. Ei tarvinnut siirtyä omin voimin ja joukkoliikenteellä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika toipuu hyvää vauhtia. Se on tärkeintä!

Viime viikolla ehdin tehdä töitä todella vähän, siis varsinaisia konkreettisia töitä. Oli kolutuspäivä, excursiopäivä ja erityisen paljon neuvotteluja. Paperit eivät työpöydän ääressä istumatta liiku eteenpäin. Siksi piti päiviä venyttää molemmista päistä. Töiden ja muiden viikon tapahtumien vuoksi yöunet ovat jääneet liian vähiksi. Aivot alkavat mennä hitaalla. 

Tänään on ollut pilvistä ja pitkin päivää on pirskotellut vettäkin taivaalta. Juuri sopiva päivä hoidella kaikenlaisia rästihommia. Niistä ehdottomasti tärkein oli mennä ostamaan varta vasten Punavuoresta kuvassa olevat ruotsalaiset puuklopot, joista löytyy lisätietoa täältä. Hakaniemen torilta hain vihanneksia ja täydennystä parvekeviljelmälle. Kävin myös toivottamassa hyvää matkaa tyttärelle, joka suuntaa huomenna kolmeksi viikoksi kauas maailman ääriin. Onnellista ja mielenkiintoista matkaa teille A., T. ja J.!

Nyt aloitan televisioillan jalkojen totutellessa uusiin ihaniin klopoihin. Pidän Komisario Lewis:sta, sarjan tyypeistä ja erityisesti miljööstä. Aina kun se vain on mahdollista, on tietenkin katsottava ”Neljät häät ja yhdet hautajaiset” - jälleen kerran. Aivot levätköön!

Lammas lämmittää sormia

Eilen illalla vasta päättelin joulukuussa neulomieni sormikkaiden ja kynsikkäiden langanpäät. Sormikkaat ja kynsikkäät on neulottu kotimaisesta lampaanvillasta kehrätystä ja käsin värjätystä langasta. Olen iloinen, että jaksan taas tehdä jotain muutakin, kun raahautua töihin, töistä kotiin ja iltaisin kutoa iänikuisia villasukkia. Olen siirtynyt nyt kevätaikaan ja aloittanut villasukkien kutomislakon! Nyt onnistui siis jopa vanhojen neuletöiden viimeistely eli lankojen päättely.

Iltapäivälehden lööpistä huomasin tänään, että ”Kevät alkaa nyt”. Tänään olikin hieman lämpimämpää kuin aiempina jäisenkylminä päivinä. Huomenna laitan nuo kirjavammat sormikkaat kätösiini ja paksut villatumput talvijemmaan. Jos oikein hyvin käy, saatan siirtyä sormikkaista suoraan sormikkaattomaan aikaan? Saattaa myös käydä niin, että etenen sormikkaista vasta kynsikkäiden kautta avoimiin käsiin?

Hyvää käsille

Käsityöt ovat minusta mainiota ajankulua ja tehokkaasti ajatuksia virittävää hommaa. Aivot stimuloituvat käsien motorisessa liikkeessä ja silmien tehdessä yhteistyötä käsien kanssa. Aivokemialliset virtaukset pääsevät ilmeisesti tositoimiin jotenkin tehostetusti?

Äitini oli kova tekemään käsitöitä ja myös taitava tekemisessään. Vaikka hän ehti potea nivelrikkoa vuosikymmenet, käsissä ei ollut särkyä tai erityistä jäykkyyttä. Kiitos tästä kuului hänen mukaansa käsien lukuisten pienten lihasten hyvälle kunnolle. Omat käsivoimani ovat kehnot, mutta kädet toimivat muuten moitteettomasti.  

Syksyisin haluaisin käpertyä hissuttelemaan omaan kotikoloseeni. Halusin vaan levätä, lukea ja tehdä käsitöitä. Samalla tuumaisin kaikki mielessä pyörivät asiat. Ilman, että kukaan odottaa minulta yhtään mitään - ei työantaja, en minä itse eivätkä liioin muut ihmiset.

Viikko sitten tein turkoosin väriset villasukat ja nyt viikonloppuna innostuin neulomaan jämälankatumput. Pohjana on samainen turkoosi raidallinen sukkalanka ja pussinpohja sekalaisia kesän aikana neulottujen villasukkien langanrippeitä. Vähän heleät ja kesän väriset tumpuista taisi tullakin. Kahdella langalla neuloen tumpuista tulee lämpimämmät. Testasin näitä jo tänään ja hyvältä tuntuivat. 100 grammaa ohutta lankaa riitti juuri ja juuri varrellisiin sukkiin ja tumppujen pohjalangaksi. 

Malli on yksinkertasin mahdollinen: 2 + 2 silmukkaa väriä vaihtaen. Pohjana yksi sävy ja toisen sävyn vaihto kuuden kerroksen välein. Itse kudoin 2,5-puikoilla ohuesta langasta ja loin 4 x 17 silmukkaa. Peukalo vain lovettiin neulokseen ilman silmukoiden lisäämistä ja kaventelua. Peukalovara on näissä 12 silmukkaa, yhteensä 28 silmukkaa. Helppoa ja kivaa, kun voi neuloessa samalla väritellä!

Kiitos Auli-sisko hyvästä jämälankojen käyttöideasta!

Syyskuu

Syyskuussa hypätään kumisaappaisiin. Ihmetellään, kun maahan putoilevat syksyn keltaiset lehdet liimautuvat niihin. Ihastellaan taivaalla kiitävien pilvien purppuraisia reunustoja. Iltakävelylle otetaan mukaan LED-lamppu. Katsellaan valoja ihmisten ikkunoissa. Kuunnellaan tummaksi muuttuneen meren huminaa. Aletaan iltaisin haukotella, illat lyhenevät ja unen tarve kasvaa. Aletaan torkahdella kesken televisioviihteen. Puetaan jalkaan villasukat. Sytytellään kotiin kynttilät. Vaihdetaan peitoksi talvitäkki. Aletaan himoita lohturuokaa (=makeaa) - juuri kun on opittu nauttimaan vähähiilihydraattisesta vihannespainotteista ruokavaliosta. Siirrytään sisälle. Kotoillaan ja nautitaan siitä!

Hyvää ja lämmintä syksyä kaikille! 

Iloinen tapaaminen

Viikolla kävelin eräänä päivänä sattumoisin Marimekon ohi. Myymälän ikkunoita tulee aina ohi kulkiessa  vilkaistua. Pysähdyin havaittuani näyteikkunalla vanhan tutun. Koin nostalgisen ja iloisen tuulahduksen. Tuulahdus siirsi minut ensin 60-luvun loppuun ja siltä seisomalta sisälle myymälään.

Piirtelin nuorena teini-ikäisenä oheisen kuvan kaltaisia muotipiirustuksia. En muista koskaan haaveilleeni vaatteiden suunnittelusta uravalintana enkä sille uralle hakeutunutkaan. Teinivuosiin liittyi varmaankin tuo vaate- ja ulkonäkökiinnostus ja projisoin piirtämisharrastuksen silloin minua kiinnostavaan aiheeseen. Myöhemmin minusta on tullut aika huoleton ja mukavuushakuinen pukeutuja.

Katselen noita vanhoja kliseisiä muotipiirustuksia täynnä olevaa lehtiötä hieman haikeana. Lehtiön kanteen on liimattu keep smiling-tarra. Ajankohta on 60-/70-lukujen vaihdetta. Lehtiötä selatessani yritän kohdata teini-Päivin. Aika hyvin hänetkin vielä tunnistan itsessäni – teini-ikäisen elämäntuskineen päivineen. Kiva käydä tervehtimässä itseään vuosikymmenten takaa.

Ompelin silloin teininä kuvassa oikealla olevan tunikan tapaisen mekon itselleni. Kangas oli Marimekon muija-kuosia, väriltään sinistä vaaleine pilkkuaiheineen. Pidin tuosta mekosta kamalasti.  Ja olin suunnitellut ja ommellut sen itse! Kangasrahatkin taisin tienata kesällä kaalipeltoja kitkemällä. Käytin mekkoa sinisten vakosamettifarkkujen kanssa. Farkkujen takataskussa luki "James". Minulla oli myös oranssiin värinen muija-marikukkaro. Se saattaa vieläkin löytyä jostain aarrekätköistä kellarin varastosta.

Nyt Marimekko on tuonut kuosin uudelleen esiin. Noora Niinikoski on suunnitellut kankaasta uusia mekkoja. Täältä löytyy sovinnainen ja täältä vähän nuorekkaampi versio tunikoista. Muija-kuosi on Maija Isolan suunnittelema ja Isolan kokoelmakirjan mukaan peräisin vuodelta 1968. Kiitos Maija muijasta ja Marimekolle muistojen kautta nuoruuteen palaamisesta!

Niinhän siinä kävi, että poistuin myymälästä ihan muijana musta-valkean muija-mekon kanssa. Kaula-aukon edessä ja takana on kauniit pliseeraukset ja pussihihat ovat vähän retrot. Oli vaikeaa tehdä valinta, mutta päädyin sovinnaiseen malliin ja turvalliseen musta-valkoiseen väriyhdistelmään. Nuo muutkin versiot jäivät kyllä vähän kutkuttamaan mieltä. 

Violetin villitys

Joskus silmä alkaa takertua johonkin tiettyyn väriin. Värisävy alkaa vaania kaikkialla. Silmä takertuu siihen uudestaan ja uudestaan, alkaa etsiä väriin pieniä nyansseja, erotella tummuusasteita ja päävärien keskinäistä kilvoittelua, pienen pieniäkin tietyn värisiä detaljeja... Jokin aika sitten olin limenvihreän hullaannuttama. Nyt silmiini iskeytyy violetti.

Kaikki alkoi syreeneistä, ihanasta ja valitettavan lyhytaikaisesta alkukesän viettelyksestä ja tuoksuhurmiosta. Sitten muistin Tallinnasta monta kesää sitten ostamani laventelin sävyisen pellavaisen paitajakun. Huonosti päälläni istuvan ja pellavan tapaan aina ryppyisen, mutta jotenkin kesään kuuluvan ja ryppyineenkin minua miellyttävän.  

Suoraan paidasta hairahdin laventelin huumaan. Violettia, siniseen tai punaiseen kallellaan olevia sävyjä on nyt kaikkialla. Ihan kaikkialla.

  

Kaivoin esiin opiskeluaikojen kattavan, mutta ulkoasultaan aivan antiikkisen oloisen teoksen ”Arkkitehtuuri, väri, ihminen”. Kirjassa on mahdottomasti väritietoutta, mutta vain muutamia värisivuja. 70-luvulla väripainatus on taitanut olla kallista. Juuri tällaiseenhan teokseen olisi värikuvia tarvittu? Kattavan väritietouden vuoksi olen kuitenkin pitänyt mustavalkoisesta väriteoriateoksesta kiinni. Etsin kirjasta ”psykologisen väriavaimen”, jossa kuvataan eri sävyjen vaikutus ajatteluun, tuntemiseen ja tahtomiseen. Mitä tärkeää violetin kiiluminen kaikkialla viestittää minulle itsestäni ja henkisestä tilastani? 

Tummanvioletti: mystillinen, rauhaton, raskauttava, surua, erikoisuutta, syvyyttä etc. 

Vaaleanvioletti: lumoava, tenhoava, eripurainen, kivulloinen, taikuutta, noituutta, tuoksua, huumaa etc…

Selvä juttu, se onkin enemmän tuo vaaleanvioletti, joka pistää silmään.  Kyllä täsmää. Koipi on kipeä ja tunnen itseni hetkittäin klonkkaavaksi ja kivulloiseksi. Asuinympäristössäni kylvetään taas keväiseen tapaan pahansuopaisuutta ja haluaisin olla niin lumoavan tenhoavan viisas, että kykenisin asettumaan ympäristön eripuraisuuden ulkopuolelle. Ohittaa sen ilman ajatuksen häivääkään. Kevään tuoksut ovat todellakin huumanneet viime aikoina. Mutta entäs tuo noituus ja taikuus? Hmm, hmm? 

No, henkisen vastapainoksi pitää kehitellä terveellistä reipasta ulkoilua ja hiukan materiaa.... Sunnuntaikierroksella rantapuistossa ja naapuruston  outlet-myymälöissä  violetin voittokulku sen kuin jatkuu, jatkuu ja jatkuu….

Jalat kiittää

Tänään siirryin vanhoihin lempparikenkiin eli kesäaikaan. Kyllä jalkani kiittelivät kevyttä kyytiä. En voi kylliksi mainostaa näitä tossuja ja vakuuttaa, kuinka hyvin jalat voivat näissä campereissa! Niin pehmeät, niin mukavat, niin kiristämättömät ja juuri niin sopivasti jalkoihin istuvat - kuin niitä ei olisikaan!

Kamerakokeilua

Olen parina iltana yrittänyt perehtyä hiljattain hankkimaani uuteen kameraan (valkoinen Olympus  XZ-1). Ja nimenomaan valkoinen siksi, että se oli yksi tärkeistä valintakriteereistä… Olen kärsimätön opettelija. Kokeilen ensin kuten tekisin nykyisellä kamerallani (Panasonic LUMIX) tai työkamerallani (Canon IXUS). En löydä samaa logiikkaa, raavin päätä, yritän ja kokeilen toisin. Viimeksi vasta avaan käyttöohjeen ja alan nöyrin mielin selata sisällysluetteloa. Koska uudella kameralla voi säädellä vapaasti aukkoa ja suljinaikaa, kuvaaminen on haasteellisempaa. Mahdollisuuksiakin on tietysti luovempaan kuvaamiseen, kunhan ensin pääsee sinuiksi sen kameran logiikan kanssa. Oheisessa kuvakollaasissa olen kokeillut makrotoimintoa ja varjoilla leikittelyä  samalla kun katselin (siis kuuntelin) televisiosta pääministeritenttiä.

Juoksua...

Joskus asioita kasaantuu aivan liiaksi ja koko viikko voi tuntua pikajuoksusuoritukselta. Tämä viikko on ollut juuri vähän tällainen. Töitä on liikaa ja työpäivät ovat jatkuneet joka päivä niin pitkään, kun on ihan pakko lähteä kohti seuraavaa etappia. Sitten juoksen viime hetkellä kokoukseen tai harrastuksen pariin. Jatkoa seuraa vielä lauantainakin, jolloin minulla on työvelvollisuuksia. Sunnuntaina meinaan ottaa iisimmin.

Tänään kävin ruokatunnilla syömässä tyttäreni A:n kanssa. Tapaan hänet seuraavaksi toukokuussa. Tällä välillä meinaamme skypettää mantereiden ja aikavyöhykkeiden välillä. Onnea matkaan A-pikkuiseni!

Kuvassa kutomani sormettomat sormikkaat, kämmekkäät, kynsikkäät, rannekkeet vai mitä nämä tällaiset hanskojen puolikkaat lienevät? Nämä tilaustyönä tehdyt 'sormettomat' matkaavat tulevana sunnuntaina A:n käsissä NY:iin. 

Trendipelleilyä

Minulla on jemmassa joitakin vanhoja silmälasien sankoja 70-luvulta alkaen. Muovisangat ovat usein hapertuneet ja niitä ei säilössä ole. Vanhat silmälasit näyttävät vuosin jälkeen kummallisilta. Olen käyttänyt vanhoja sankoja hupailumielessä, naamiaisissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Kyllä ne herättävät aina hilpeyttä itsessä ja muissa.

Oheisessa kuvassa on kaksi metallisankojeni ääripäätä. Nuo isot retrot ovat 70-luvun lopulta ja muistan sankojen maksaneen paljon. Ne ovat vieläkin hyvässä käyttökunnossa.  Tosi muodikkaatkin muuten juuri nyt.  Pienemmät sangat ovat 2000-luvun alkupuolelta eivätkä ole ainoastaan lukulasit, vaikka pieninä siltä näyttävätkin.

Trendit muuttavat tiedostamatta käsitystämme tyylikkyydestä, seuraamme niitä tai sitten ei. Ja jo huomenna juuri tänään hienot näyttävät ihan kaameilta.