Talven taitekohta

Joulukuu on tuntunut marraskuuta valoisammalta. Tänään päivän pituus täällä etelärannikolla on runsaat viisi tuntia, mutta pienikin hetki auringon paistetta saa ihmeitä aikaan. Säätiedotukset lupaavat vielä tänään talvipäivänseisauksena lumisadetta, vaikka juuri nyt lunta tuovista pilvistä ei ole tietoakaan.

Edellisen postauksen kuvasta näkyy, miten alhaalta aurinko paistaa Hakaniemessä joulunalusviikolla puolilta päivin. Tämän postauksen kuvassa on Paarnoorontietä edeltävä tienvierustan suora Porissa. Sisko on joutunut joskus aiemminkin pysäyttämään auton kuvausstoppiin samaiseen paikkaan, jossa on jostain syystä usein aika dramaattisen näköinen taivas.

Olin pikavisiitilla Porissa ja näin uskomattoman ihanan, täydellisen pienen ihmisen, suloisen poikavauvan. Olen toissapäiväisen kohtaamisen jälkeen vähän väliä ajatellut tuota pientä poikasta. Muistellut, kuinka hän lämpöä huokuvana ja vauvantuoksuisena nukahti isotätinsä syliin autuaalliseen uneen niin, että saatoin ihan tarkkaan tehdä havaintoja hänen kasvojensa piirteistä ja uni-ilmeistä. Ihanaa, että sylkystäni löytyi niin pehmeän turvallinen kolonen vauvalle – kolo, johon voi ihan reporankaisen rentona vaipua unelmiinsa. Kun vauva alkoi heräillä, hän suoritti kokovartalon nautinnolliselta näyttäneen venyttelyn. Kyllä vastasyntyneet vauvat tietävät, mikä on keholle hyväksi.

Kaksi sukua saa nyt iloa tästä täydellisestä pikkuisesta pojasta ja hänestä tasapainoisen rennosti huolehtivista vanhemmistaan. Meidän suvussamme vauva on ensimmäinen seuraavan sukupolven lapsukainen ja siksikin hyvin erityiseltä tuntuva. 

Mutta nyt saavat toistaiseksi vauvahaaveilut riittää. Pitäisi nimittäin saada jonkinlainen joulusiivous aikaiseksi tämän päivän aikana. Huomenna vietän ensimmäiset kotijoulujuhlat lasten kanssa. Kauppalistan olen jo tehnyt ja taatelikakku muhii uunissa. Jouluinen tuoksu valtaa vähitellen kodin. 

Hetken tyhjyys kotiin palatessa

Matkustimme halki eteläistä Suomea, lounaasta Satakuntaan ja Hämeen sydämeen. Kahden kameran muistikorteilla olevat sadat kuvat aiheuttavat lievää epätoivoa. Suomi ja kesä ovat olleet kauniit. Liikumme mielellämme pienemmillä teillä - silloin näkee enemmän ja etenee hitaammin.

Löysimme matkaltamme niin ”Toscanan” kuin ”Provencenkin”, rosoisen romanttisia sisäpihoja, vanhan tehtaan, kukkivan paratiisin, lämmintä yötä valaisevat lyhdyt, korjausta odottavan kartanon, hienoja peltonäkymiä, maaseudun hiljaisia kyliä, pelloilla laiduntavia lehmiä, paljon kotomaata. Kuuntelimme jazzia kahdesti. Lyttylän kartanon takapihalla soitettu musiikki peittosi mielestämme vaikuttavuudellaan kaikilla osa-alueilla mitattuna maailmantähden ja elävän legendan (Bob Dylan) konsertin. Söimme kaikkien kolmen siskon ruokapöydissä ja sehän on ihan parasta juhlaa!

Koti näytti erilaiselta palatessani. Nyt syön marjoja, luen ja ajattelen asioita. Kuuntelen radiosta maailman uutisia ja ihmettelen. Ostin Siikaisten Leväsjoelta 2,5 kg erivärisiä puuvillalankoja ja aloitin sellaisen projektin, mikä ei ihan äkkiä tule valmiiksi. Nyt en menaa saada pidettyä näppejä irti virkkuukoukusta. Tänään virkkasin sisällä ihan hyvällä omallatunnolla, koska ulkona tuntui liian kuumalta, suorastaan läkähdyttävän kuumalta.  

Nokka länteen

Auton nokka käännetään kohta länteen. Menen toistamiseen sukuloimaan ja kuuntelemaan jazzahtavaa musiikkia, ehkä Areena-puheitakin? Syntymäkaupungissa Porissa on nyt kesän huippuviikko, mikäli kaipaa kansainvälisiä tuulahduksia. Tervetuloa tai siis -menoa!

Jos olet matkalla kakkostiellä, niin jatkamalla sitä aina viimeiselle luodolle asti löydät ainutlaatuisen voimapaikan! Käännä katse ulapalla ja vedä kehkot täyteen happea. Koe elämä ja maailmankaikkeus yhdessä silmänkäpäyksessä. 

Olen postannut aiemmin Kallon luodosta, joten en toista itseäni. Aiempi postaus löytyy täältä. Kesäisiä päiviä!

Paksua yläpilveä

Automatkoilla on mielenkiintoista katsella taivasta ja maisemia, jos ei satu olemaan ajovuorossa. Porin reissulle lähtiessämme oli synkkää ja pilvistä. Taivaalla liiteli pilviä, välillä hillitympiä ja välillä tummanpuhuvia. Vettä satoi vähemmän ja sitten taas enemmän. 

Torstai-iltaa ja länttä kohti ajaessamme kirkastui. Perjantai ja lauantai olivatkin yllättävän kesäiset päivät ainakin Länsi-Suomessa tämän pimeän ja kylmän rintaman keskellä. Ehdimme nauttia sukulaisten seuran ja vieraanvaraisuuden lisäksi kotiseuturetkestä ja jokakesäisestä käynnistä voimapaikalla.

Kuvia tuli otettua kuvauksellisista paikoista siihen malliin, että kotiin päästyäni kävin eilen lopulta ostamassa pitkään pähkäilemäni hyvän kameran. Kamera on musta, painaa 800 grammaa objektiivin kanssa ja siinä lukee ”made in Japan”.  Pari objektiivi-haavetta on jo kytemässä, toistaiseksi vielä hamassa tulevaisuudessa.

Eilen kesäkuun viimeisenä päivänä oli pimeää kuin syksyllä. Aurinkokennosta energiansa keräävä parvekkeen lintuvalosaraja ei syttynyt eilen ollenkaan ja tänäänkin energiaa riitti vain hetkeksi. Tuleekohan sitä kesää tänä vuonna ollenkaan?

Tällä hetkellä säällä ei ole paljonkaan merkitystä, koska puramme MK:n tavaroita muuttolaatikoista hänen saatuaan maanantaina avaimen uuteen kotiinsa. Nyt on jo selvä, että entistä ehomman kodin hän saa, vaikka ei ollut entisessäkään sinänsä valittamista. Viihdyimme kuusi viikkoa saman katon alla niin sujuvasti, että saas nähdä, kummassa huushollissa tulevaisuudessa vietämme enemmän aikaa?

Tasaista

Olen reissanut Poriin kait satoja kertoja Helsingistä ja Etelä-Hämeestä. Omalla autolla, junalla, bussilla ja kaksi kertaa lentokoneellakin. Maisemat ovat tulleet tutuksi. Jossain Humppilan ja Huittisen välillä näen tasaiseksi käyvästä maastosta ja pitkistä peltojen yli jatkuvista näkymistä, että kotiin päin ollaan menossa. 

Tosiasiassa olen elänyt kaksi kolmasosaa elämästä muualla, mutta silti länsirannikon tasaisuus tuntuu kodilta. Tasainen maisema ja näkymä kaukaisuuteen ovat syöpyneet syvimmälle sielun maisemaan.

Leikittelin taas kameralla iltapäivän paluumatkan aikana, kuulaaan kauniina syyspäivänä. Kuvissa on otettu kaksi otosta päällekkäin. Lopputulos on lähes täyttä sattumaa. Katsokaa vaikka:

Liikahti

Meinaa syntysi porilaise syrämes.

(HS:n toukokuun kuukausiliite)