Sumussa

Ranta-asujana teen havaintoja sumusta useina aamuina erityisesti keväisin ja syksyisin. Tänään aamulla oli hyvin sumuista ja sumuisuus jatkui tavanomaista pidempään, aina puolille päivin asti. Tunnelma keskustassa oli outo. Kuin äänetkin olisvat vaienneet. Ihmiset ja autot haihtuivat sumuhuuruun. Espalle käveltyäni sumu alkoi hälvetä. Taika haihtui hetkessä taivaan tuuliin.

Näitä kuvia en muokkaillut kuvankäsittelyssä mitenkään pieniä rajauksen tarkistuksia lukuun ottamatta. 

Metsä

Minussa on vähän metsäntyttöä.
 

Metsässäni kasvaa känkkäräisiä havupuita.
Maassa varpuja, heinää ja jäkälää.

Kengän alla tuntuu käpyjä ja juurakoita.

Tuoksu on raikas. Raikkain lähellä merta.

Metsä vie muistojen myötä lapsuuteen.

Kaipaan lapsuuden metsään erityisesti syksyisin.

Metsän vihreä hoivaa syksyistä sieluani. 

Nokka länteen

Auton nokka käännetään kohta länteen. Menen toistamiseen sukuloimaan ja kuuntelemaan jazzahtavaa musiikkia, ehkä Areena-puheitakin? Syntymäkaupungissa Porissa on nyt kesän huippuviikko, mikäli kaipaa kansainvälisiä tuulahduksia. Tervetuloa tai siis -menoa!

Jos olet matkalla kakkostiellä, niin jatkamalla sitä aina viimeiselle luodolle asti löydät ainutlaatuisen voimapaikan! Käännä katse ulapalla ja vedä kehkot täyteen happea. Koe elämä ja maailmankaikkeus yhdessä silmänkäpäyksessä. 

Olen postannut aiemmin Kallon luodosta, joten en toista itseäni. Aiempi postaus löytyy täältä. Kesäisiä päiviä!

Iltakävelyllä II

Lähirannalla on monimuotoista.

On viimeisteltyä puistoa, on vielä rakentamatonta joutomaata.

Mielenkiintoisia kontrasteja.

Kaunista sellaisenaan, mielenkiintoisempaa kun katsoo toisin.

Vedenpinnan kuvajaisesta, varjon viimeistelemänä.  

Iltakävelyllä I

 2 x leppäkerttua kesäillassa. 

”Mitä ihhhmettä?!”

Kämppikseni Liemi Kilpikonna näki viisaaksi mennä muuttohässäkässä talvilevolle. Levolle Liemi K. meni jo entisessä asunnossa ja marraskuun puolivälistä alkaen se on ollut lähes liikkumatta ja horroksessa. Kannoin sen uuteen kotiin styrox-laatikossa, siirsin styroxista kylpypyyhkeeseen vuorattuun pahvilaatikkoon kaapin alle suojaan. Sieltä se siirtyi jossain vaiheessa sängyn alle ja jatkoi horrostelua.

Tänään Liemi K. päätti, että nyt päivä alkaa varmaan pidetä ja aurinkokin alkaa kohta paistaa ja lämmittää. Aika unisena ja hitaasti se kömpi sängyn alta. Sitten alkoi ihmettely?! Uusi paikka sai kilpikonnan oikeesti hämillisen näköiseksi. Onhan sillä tosi pieni päänuppi, mutta ympäristön kilpikonna aistii siitä huolimatta luontaisesti erittäin hyvin. Jos joku uusi juttu ilmestyy lattialla, sen ympärillä pitää luonnollisesti heti suorittaa asiaankuuluva tarkastus. Onko SE UUSI ruokaa, uhka, suoja vai mikä?

Liemi K. pyöritteli tänään sanamukaisesti aivan äimän näköisenä päätään ja katseli ympärilleen ihmeissään. Voi sitä pientä ihmettelijää, kun heräsi yllättäen uudessa ympäristössä. 

Vuosi vaihtuu pian. Tulkoon vuodesta 2014 meille kaikille hyvä, onnellinen ja mielenkiintoinen. 

Sinulle, minulle, meille!
Ja perheen perinteitä kunnioittaen:
Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi!

Vieraita sumuiselta taivaalta

Poikkeuksellisesti en ottanut tänään kävelyreissulle mukaan kameraa vaan päätin tehosauvoa. Kumpulassa alkoi harmittaa, koska vanhojen talojen mehukkaat väriyhdistelmät korostuivan kauniina harmaassa valossa. Kotiin palatessa näimme rannalla lintuharrastajia pitkät objektiivit viritettyinä.

Valkoposkihanhet ovat minulle jo niin tuttuja, että yksin kulkiessa saatan jopa sanailla niille. Nyt hanhien joukkoon oli eksynyt vieras yksilö ja muutamia kanadanhanhia. Lintuharrastajat kertoivat tumman ja muita matalajalkaisemman hanhen olevan harvinaisempi sepelhanhi. En ole tuollaista hanhea aiemmin nähnytkään. 

Kanadanhanhiakin näkyy kotirannalla harvemmin, lähinnä yksittäisinä muuttolentojen yhteydessä.

Toivottavasti tämä lajikumppaneistaan eksynyt sepelhanhi pääsee valkoposkien matkassa etelään.

Kamera piti siis lopulta kuitenkin hakea kotoa ja tulla rannalle kuvaamaan 

sumun peittämää vastarantaa ja muuttolaisia.

Tyttöjen ilta

Hyvään iltaan tarvitaan muutama ihminen, syötävää, juotavaa ja kaunis ilta. Se on siinä. Hulppean kaunis maisema on sitten jo spesiaalia bonusta. Istuimme eilisen kuuman, suorastaan hikisen päivän töissä ja lähdimme kimpassa saunalaiturille, kallion kielekkeelle, meren äärelle, venereitin varrelle. Yksi tiesi paikan ja hankki avaimen.

Yksi oli valmistanut salaatin. 

Yksi leipoi leivän. 

Me muut tyydyimme käymään kaupassa. Juuri, kun lihat otettiin grillistä lautasille, taivas meni äkisti pilveen ja kylmä tuulenpuuska sivalsi meitä. Pöytäliinan kulmat vaan kerran hulmahtivat ja kesäsade alkoi. Kaikki tavarat siirrettiin salamaakin nopeammin saunan pukuhuoneeseen ja jatkettin ruokailua.

Saunomisen aikana taivas seestyi yhtä nopeasti kuin oli peittynytkin pilviin. Jälkkäripiirakat syötiinkin jälleen auringonpaisteessa, helteestä raikastuneessa lämpimässä. Kiva ilta ja kivat työkaverit!

Tänään on odotettu jyrinää ja ennen kokematonta taivaan räiskettä. Vaan ei ne salamat ja sadepilvet ole tänne stadiin tänään ehtineet. Ainakaan vielä...

Oi kuuuu

Menin eilen illalla katsomaan kuuta, 

koska kotirannalla on ihan paraatipaikka kuun nousun seuraamiseen.

Odottaessa ensin nousuaikaa (22.30) ja sitten pilven väistymistä tuijottelin horisonttiin. 

Oli lämmin, kaunis ja utuinen ilta. 

Hellepäivä tiivistyi meriveden kohdatessaan höyryksi.

Maisema muuttui illan pimetessä akvarelliksi. 

Lopulta vastaranta peittyi kokonaan sumuun.

Ihailin taivaan värejä.

Maisema oli kuin Turnerin maalaus.

Lintujakin ehdin tarkkailla. 

Lokkien sulavaa lentoa ja nopeita kaarroksia. 

Sorsaparin keskustelua. 

Ja valkoposkia, jotka suojasivat rannalla poikaset siiven alle.

Kuuntelin meren liplatusta ja aaltojen loisketta.
Katselin taivaan kuvajaista vedessä.

Pilvi väistyi lopulta ja kuu tuli esiin.
Superkuu.

Kadun yli metsän siimekseen

Töissä on vuoden kiireisin aika. Perjantaisin olen jokseenkin nääntynyt kotiin palatessani. Selaan tv-ohjelmaa ja tekisi mieli lysähtää sohvan nurkkaan. Riuhtaisen itseni kuitenkin mukavuuden- haluisesta olotilasta ja lähden kävelylle kauniiseen iltaan.

Kun ylitän Hämeentie, olen heti Annalan metsikössa. Metsikössa on kaunis ja vaihteleva kävelyreitti. Ensin sukellan metsäpolulle, joka kiertää Annalan kalliota. Kävelyreissu on usein yllätyksellinen. Kun oksa jalkani alla rasahtaaa polulla kulkiessa, lehahtaa kaksi sepelkyyhkyä puun takaa ihan vierestä lentoon. Usein huomaan edessäni jotain erityisen kaunista. Puiden oksien muodostaman kultaisen leikauksen tai polulle laskeutuvan kauniin varjon ja valon kontrastin.

Kavelyreitin voi aistia kaikin aistein. Satakielet konsertoivat metsässä vielä jonkin aikaa kunnes laulu juhannuksen alla vaikenee kuin seinään. Metsikössä kukkivat parhaillaan kielot levittäen huumaavaa tuoksuaan. Kävellessä kerään ruokaa Liemi K:lle: voikukkia, metsämansikoiden nuoria lehtiä ja kukintoja, poimulehtiä. En poimi ruokaa ihan polun varrelta, johon koirat jättävät merkkejään. Ihmiset vilkaisevat ja ajattelevat kenties, että ei mene hyvin tuollakaan tätillä…

Kun kävelin metsässä ensimmäistä kertaa keväällä seitsemän vuotta sitten, puhuin samalla puhelimessa äidin kanssa. Kerroin kävellessä hänelle, mitä kaikkia ihanuuksia tielleni tuli. Lopulta törmäsiin silloinkin hevoasitaukseen, mikä tuntui ihan yllättävältä. Keskustelumme muistuu mieleen metsikössä yksin kulkiessa ja ajatusten kulkiessa vapaana omia väljiä teitään. Äiti ei ehtinyt milloinkaan käydä täällä katsomassa asuinympäristöäni.  Nyt hevosaitauksessa on hevosten sijasta valkoinen poni.

Kun Kustaa Vasan tien liikennemelu alkaa käydä korville, käännnyn kohti Annalan palstoja. 

Ammattilaisten penkit ja taimivarastot ovat hyvässä järjestyksessä. Mutta ei kalpene yhtään meidän talomme omakaan palsta. Siellä hääri nytkin naapurini M pinkki hattu päässään ja reippana kuin mikä. En lähtenyt tyhjin taskuin. Sain M:lta mukaan raparperinvarsia, fenkolia, ruohipulia ja suklaaminttua. Virkistyin kävelyreissulla varmasti enemmän kuin töllöttimen tuijotuksesta. Ja sainpa kerättyä Liemelle pussillisen ihan oikeaa kilpikonnan ruokaa. 

Suklaaminttu maistuu – yllätys yllätys – minttusuklaalta.

Annalan saunan takana käytin oman käden oikeutta, ts. muotoilin vain hyvin maltillisesti syreenipensaita tasapainosiksi. 

Punaposket

Työhöni kuuluu yhtenä osana maastoutuminen. Eilisestä maastokatselmuksesta sovittiin kuuden henkilön kesken noin kaksi kuukautta sitten. Katselmus sattui kun sattuikin talven alkamispäiväksi. Koska porukan kalentereihin on vaikeaa sovittaa lyhyellä tähtäimellä yhteistä aikaa, talven tulo ei meitä heilauttanut. Olin varustautunut: hupullinen toppatakki, pitkät housut, kahdet hanskat, pipo, kaulahuivi, villasukat, afterskiit.

Lähdimme kallioiselle avoimelle mäelle puolen päivän aikaan. Juuri silloin tuuli ja lumi tuiversi ankarammillaan. ”Antti” tuiskusi, pyrytti, vihmoi, viuhui, tuiversi, mölysi, myrskysi…  Köykäisen ihmisen tuollainen viuhuna voisi nostaa ilmaan. Minä pysyin tukevasti kalliolla massani ansiosta. Huomasin heti, että villapaita, välihousut ja kolmannet hanskat puuttuivat. Puolitoista tuntia tuiskussa meinasi hyydyttää. Koko loppupäivän poskeni punoittivat verenkierron yrittäessä pitää minut lämpimänä.

Taas kerran siirryttiin kerta heitolla talveen. Talven tuloa ei vaan muistanut konkreettisella tasolla.

 

Tänä vuonna pyöräilykelit jatkuivat aivan talven kalkkiviivoille, 

aina marraskuun viimeiseen päivään asti. 

Niin harmaata

Viikonloppuna on ainakin Helsingissä ollut harmaatakin harmaampaa. Aivan umpiharmaata. Nyt juuri tuntuu väsymys oikein jysähtävän aivojen sopukoihin. Viime yönä nukuin yhdestätoista yhdeksään. Tekee silti mieli ottaa iltapäivänokoset.

Pimeällä minuun iskee hirmuinen makean nälkä. Nytkin taistelen kahden vaiheilla - lähtisinkö siwalle makean ostoon vai hillitsenkö itseni? Sammuttaisiko graanntiomenasta ja appelsiinista tehty smoothie makeanhimoni? Tai jugurtti ja hunaja?

Tosi vähissä olivat tänään luonnon väripilkahdukset. Muuten täällä Vanhankaupunginlahdella rakennettu ympäristö on tarkemmin katsoen hyvinkin värikästä. Tiilen, vaalean rappauksen ja lasin lisäksi löytyy julkisivuista ja pihojen taideteoksista monia sävyjä.  Harmaalla säällä värit korostuvat. Tekevät tehtävänsä ja yllättävät.