Kadonneet sanat?

Jouduin lopettamaan runsas vuosi sitten kirjoittamisharrastuksen tietyistä syistä. Pari vuotta olen viritellyt vanhoja kuvallisia harrastuksiani ja totutellut vesiliukosten öljyvärien käyttöön. Niillä sutiminen on aivan ihanaa!

Kirjoittamisharjoitukset tein aikoinaan yksin kotona. Kirjoitin useimmiten yön hiljaisina hetkinä. Maalaaminen taas tapahtuu extempore ryhmän kokoontuessa galleriassa. Se on sellaista tuskan sekaista ja nopeaa inspiraation purkamista, usein todella innostavaa ja rentouttavaa. Aika hujahtaa lennokkaasti, ei tule edes nälkä eikä jano... Kuvallisessa ilmaisussa välineinä ovat värit, muodot, sommitelma ja taustalla on usein idea tai tavoite. Kirjoittamisen taustalla on tarina - se mitä haluaa sanoa. Välineinä ovat sanat, lauserakenteet ja tekstin rytmitys. Myös se, mitä ei kirjoiteta, mutta minkä lukija oivaltaa. Loppujen lopuksi kyse on lähes samasta asiasta - luovuudesta. Välineet vain vaihtelevat. Pidän kummastakin tavasta ilmaista itseä ja harjoitella luovuutta.

En olisi ikinä uskonut, että sanojen toistensa perään laittaminen voisi muodostua minulle ikinä miksikään ongelmaksi. Kevään mittaan kirjoittamisen on kuitenkin muuttunut kovin vaikeaksi, lähes ylivoimaiseksi. Bloginihan on ollut lähinnä päiväkirjamainen. Olen joihinkin vanhoihin postauksiin jopa kirjallisina pieninä tuotoksina tyytyväinen. Mutta nyt ei ole oikein irronnut. Ei sitten melkein millään.

Onhan minulla taas ollut joka keväältä tutut työkiireet ja muut harrastukset. Silti kirjoittamisen taantuminen on alkanut vaivata mieltäni. Jatkuva asiatekstin kirjoittaminen töissä ei nimittäin taida riittää edes mielenkiintoisten postausten kirjoittamiseen. Ainakaan teksteihin ei saa omakohtaisuutta. Sellaista sisältöä, että joku jaksaisi pysähtyä lukemaan koko jutun. Vai voisiko tämä johtua siitä, että monet blogeista ovat muuttumassa ylipäätään entistä lyhytsanaisemmiksi ja kuvapainotteisiksi? Nopeasti läpi silmäiltäviksi. Instagramsita olenkin löytänyt muutaman entisen bloggaajan. 

Olen kuumeisesti nyt miettimässä tätä asiaa. Haluaisin löytää jostain uuden kirjoittajaryhmän, jossa voisin luottaa kaikkiin muihin kirjoittajiin. Aieman ryhmän ohjaaja oli aivan erinomainen. Taidanpa heti ryhtyä hommiin asia tilan parantamiseksi. Ja yrittää vaikka väkisin vääntää näitä postauksia vähän tiheämpään tahtiin, ettei sanojen käyttö pääse ruostumaan tämän enempää. Pidänhän kirjoittamisesta!

Kuvat ovat eiliseltä aurinkoiselta päivältä Helsingistä, Fredrikinkadulta Punavuoresta. Kadun varrella on monta kivaa myymälää, suosittelen kävelemään kadun päästä päähän ja pistäytymään myymälöissä. 

Muutama merkintä sääpäiväkirjaan: On ollut kylmä kevät ja viime viikkoina niin hirveä tuuli, että hiukset ovat melkein irronneet päästä ja meikä liidellyt lähes lentoon taivaan tuulien vietäväsi. Valkoposkihanhet palasivat toissa viikolla, joten kai se kevätkin tulee niiden perässä. Tänään on ollut taas sateista ja harmaan sumuista aamusta iltaan. 

Valo, varjo

Onpa ollut jo toista viikkoa ihanat ilmat. Pitkäpiimäisen talven jälkeen valo tuntuu niin ihanalta. Se tuntuu kevään lupaukselta. Ei meinaa oikein uskoa, että aamu aamun perään taivas on ollut auringonnousun värittämä ja illalla auringonlaskun vaaleanpunaiseksi rusottama. Mutta kyllä niitä harmaita aamuja ja pimeitä iltoja ehtikin jo olla riittämiin. 

Itselleni on tapahtunut outoja yhteensattumia. Eräänä aamuna menin jopa vahingossa tunnin etuajassa töihin. Työt sujuvat muutenkin taas paremmin, vaikka en siellä ole sentään vielä tanssahdellut. Ja vaaleanpunaisten sävyjen sokaisemana ostin poskipunan - tietenkin vaaleanpunaisen, jollaista minulla ei ole ollut sittten nuoruusvuosien. 

Sattuipa sellaistakin, että innostuin siivoamanaan kotona. Se oli virhe. Tein äkisti nopean suunnavaihdoksen ja polvessa rusahti. Oireet ja kivun luonne viittaavat vahvasti joitakin vuosia sitten potemaani toisen polven kierukkavammaan. Vakuutusyhtiö ei antanut maksusitoumusta magneettikuvaukseen, joten joudun sen ilmeisesti itse kustantamaan. Tähystysleikkaus omalla budjetilla taitaa olla liian tyyris. Huolestuttaa, kuinka kauan tässä joudun taas klinkkaamalla odottelemaan ja vaihtelemaan papereita vakuutusyhtiön kanssa. Tiedänhän kyllä entuudestaan, että if…:n mainoskampanaja on mielikuvamarkkinointia jos jokin.

Kuukausia jatkuneessa harmaudessa ehti jo melkein unohtaa, miten kaunista on valon ja varjon leikki!

Kuin elokuvassa

Päivittäin kävelen Unioninkadun ja Siltasaarenkadun muodostamalla akselilla. Eilen lähdin töistä kotiin tasan klo 16.00. Varmaan useamman kuukauden tauon jälkeen oli vielä valoisaa ja näin auringon! Sen viime säteet värittivät Ympyrätalon patinoitunutta kuparista kylkeä. Kävelin kohti Hakaniementorin ratikkapysäkkiä. Vilkaisin baarissa istuvia ihmisiä. Poikkesin Kanniston lempeään leipomoon ostamaan viiikonlopun leivän (ja perjantaipullan). Kahvi tuoksui hyvältä. Hakaniemen torin laidalla katusoittaja puhalteli saksofoniin. Soitto voimistui tavoittaessaan kivitalojen seinät. Valoa tuli kauniin viistosti torin laidalle. Ihmiset olivat mustia jähmeästi eteneviä hahmoja.

Kuin olisin ollut elokuvassa. Tunnistatteko tällaiset ohikiitävät, elokuvan kohtauksilta tuntuvat pysähtyneet hetket?

Posti on POSTI

Jokin aika sitten huomasin, että Posti on taas POSTI ja Itella on siirtynyt historiaan. Sinne se joutaakin, mokomakin keinotekoinen ja ärsyttävä nimihirvitys. Peukutan ehdottomasti postille, jonka nimestä ymmärtää heti mistä palvelusta on kyse. Uusi logo muodostuu selkeistä oranssin värististä kirjaimista ja pisteenä iin päällä on soma rusetti.

Lähetin muutama päivä sitten postitse kutsuja ja selvisi, että ensi viikon maanantaina postimerkkien hinnat korottuvat. Käykääpä siis ostamassa ykkösluokan ikimerkkejä varastoon, jos olette minun kaltaisiani vanhoja jääriä ja lähetätte vielä silloin tällöin perinteisesti postitse kortteja tai jopa kirjeitä. 

Viisi väriä: musta

Musta on kaikkien värien sulatusuuni, vähän kuin musta olisi sammuttanut muut värit. Tässä suvereniteetissaan se on kuitenkin minun mielestäni vastustamaton, kunhan ei saa yliotetta. Minusta sisustuksesssa mustalla on tärkeä sijansa kontrastien luojana, terävöittäjänä ja tilan jäsentäjänä. Omassa kodissani mustaa on usein valkoisen rinnalla.

Talvisemmat värit ovat asettumassa pian kotiin. Seuraavaksi asunnon väripilkuiksi voivat muuttua sinivioletti tai fuksian punainen? 

Viiden peräkkäisen päivän postaustahtia tuli nyt kokeiltua ja vähän alkoi jo mustan kohdalla into hiipua. Ei taitaisi onnistua minulta tämä tahti pitkän päälle työn ja muun elämän ohella. Seuraavaksi sittten taas ehkä jotain päiväkirjamaisempaa tekstiä ja kuvitusta?

Kuvat kuvasin kesällä hankkimallani mustalla kameralla.

Viisi väriä: neutraali harmaa

 "Etsi kodistasi viisi väriä ja tee viikon ajan jokaisena arkipäivänä postaus yhdestä väristä. Haasta jokaisella värillä joku mukaan." Sain blogeissa kiertäneen värihaasteen Ex-minimalistin tunnustuksia-blogin  Riikalta. Haaste on alkujaan lähtöisin Syhinä-blogista. 

Minusta on ollut mielenkiintoista lukea (ja katsella) haaste-postauksia. Aloin jo ennen haastetta katsella vähän tarkemmin, mitä värejä täällä kotona on. Tiesinhän minä sen, harmaata täällä ainakin on! Neutraali harmaa on kotini perusväri taitetun valkoisen ja vaalea puun rinnalla. Entisessä 1950-luvun omakotitalossa käytin enemmän värejä, mutta asunnon koon pienentyessä ja muuttuessa arkkitehtuuriltaan modernimmaksi olen muuttanut kodin värejä neutraalimpaan suuntaan. 

Muuttaessani Hämeestä omakotitalosta Helsinkiin ostin vain yhden uuden huonekalun, kuvassa näkyvän sohvan. Mietin verhoilua pitkään ja hain monta kertaa Hämeenlinnasta hyvästä sisustuliikkeestä kangasnäytteitä ja mallailin niitä eri valoissa kotiin. Lopulta päädyin neutraaliin vaaleahkoon harmaaseen. Olen olllut tähän valintaan ja muutenkin kotimaisen Interface-sohvan laatuun erittäin tyytyväinen. Haaveilen tummemman harmaasta ja rouheammasta talviverhoilusta tälle samaiselle sohvalle. Toistaiseksi olen vain haaveillut - verhoilun hinta kun olisi pari tonnia. 

Taiteilua harrastavana pidän harmaata ehkä mielenkiintosimpana värinä - harmaahan koostuu kaikista pääväreistä. Väriä sekoittaessa voi hyvin havaita, kuinka pienestä lopputulos on kiinni. Haluttua sävyä on joskus vaikeaa loihtia. Hyllyllä olevat työt ovat viime keväänä maalausryhmässä tehtyjä harmaaharjoitelmia. Oikeanpuoleisessa työssä on noin kymmenen ohutta kerrosta, jotka kuultavat vähän toistensa läpi niin, että lopputuloksesta tulee utuisen harmaa. 

Harmaa on lämmin väri. Villa on luonnostaan harmaata ja lämmittää. Kuvassa on pari 100 %:n lämmikettä. 

Isän vuonna 1965 saama 40-vuotispäivien lahjamaljakko on päätynyt kotiini. Se on aika kätevän kokoinen ja vesi kuultaa paksun lasin läpi kauniisti. Tämä on niitä harvoja esineitä, jotka tiskaan käsin. Tantsu-kangas on yksi lukuisista ja enimmäkseen Marimekko-kuosisista ruokapöydän pöytäliinoista. Kangas lienee peräisin myös noin 1960-luvulta, tämä kangas on tosin uutta tuotantoa. 

Artekin Aitasta olen haalinut joitakin sisustusta täydentäviä poistotuotteita, mm. muutaman harmaapäällisen jakkaran, jotka toimivat kulloisenkin tarpeen mukaan apupöytinä tai varatuoleina. 

Vanhan senkin päällä nojailee lisää taiteiluitani. Minulla on koivuisia ja hopeanharmaita vaihtokehyksiä ja kuvat vaihtuvat värillisistä harmaisiin - tilanteen mukaan. Nämä harmaat tussityöt ovat olleet näytillä jo jonkin aikaa ja pitäisi varmaan kaivella akvarellikassista tai värinapeista jotain uutta tilalle.

Hankin tämän valaisimen muutama vuosi sitten käsityönurkkaukseen kohdevaloksi. Itsestään selvää oli, että haluan valaisimen juuri harmaanmetallinsävyisenä. 

Isokokoisista ikkunoista avautuu näkymä rantapuistoon ja kauempana siintävälle merelle. Maisema valoineen ja sävyineen lähes vyöryy ikkunan kautta sisälle asuntoon. Viime aikoina on näkymä ollut harmaa. Niin pimeää on ollut, että asensimme viime viikonloppuna asistentin avustuksella kameran kaukoputken jalustaan. En ole kovin paljon kotia kuvannut saatikka siitä postaillut, joten on mielenkiintosita kokeilla, mitä kamerasta saa hämärissä olosuhteissa ja pitkällä valotusajalla irti. 

Suoranaisesti en haasta ketään, mutta nappaa mieluusti tästä halutessasi haaste vastaan. Mitenkäs olisi esimekiksi siskot, innostutteko? Huomenna lisää värejä...

PS Tällä kertaa kirjoitin tekstit suoraan bloggeriin ja kuvien väliin. Jotain kummallista tapahtui, fontit vaihtuu ja koko muuntuu ihan sattumanvaraisesti. Mutta en jaksa alkaa muokata, siirryn takaisin word:iin tekstiä kirjoittaessani. 

Aurinko yllätti

Olin koko viikon ilmanalan matalapaineiden kyykyttämä ja aivot olivat ihan TÖÖT. Olen ripotellut kalenteriin loppuvuodeksi viikottaisen saldovapaan, koska kesällä tuli tehtyä aivan liikaa töitä. Tänään olin arkivapaalla ja ajattelin lojua koko päivän sohvalla lueskellen. Aloitin lojumisen herättyäni. Kuuntelin radioita ja luin hesaria aamupalan nauttimisen lomassa. Käperryin kesällä virkkaamani torkupeiton sisään, mutta sitten ikkunasta tulviva aurinko alkoi vaivata.

No mikäs siinä, minäpä lähdin ulos kävelemään. Siellä olikin pirtsakin vilpoinen sää. Aurinko on paistanut tänään koko päivän. Myöhemmin kävin kaupassa kävellen ja vielä nyt illansuussa ennen auringonlaskua kävin kolmannen kerran kävelemässä ulkona. Aivot toimivat taas! Jälleen kerran tuli todistettua, kuinka matalapaineiden ja korkeapaineiden vaihtelu vaikuttaa ihmiseen kehollisesti.

Torkkupeitto on virkattu aaltomaisena pylväsvirkkuuna, lanka on norjalaista 100 % Drops-villalankaa ja hankittu Liljan Lankakaupasta. Raidoituksen olen virkannut kahdeksasta eri sävystä lomittaen. Peiton koko on reilunpuoleinen 1,3 m x 1,7 m, joten mahdun hyvin käpertymään sen sisään. Lankaa peittoon kului 1,6 kg. Virkkasin peittoa kesällä hellejakson aikana, kun teki mieli virkata. Mietin silloin, että onko tässä mitään järkee? Mutta onpahan ainakin peitto nyt syksyllä käyttövalmis.

Menin kuitenkin

Tein Habitare-messuilla eilen perjantaina läpikulkukeikan. En kyllä kulkenut kaikkia halleja edes läpi vaan keskityin halliin 7, jossa oli mielenkiintoisimmat jutut esillä. Ei tehnyt hitustakaan mieli katsella ylisuuria soffia, blingblingiä eikä maalaisromantiikkaa. Tilpehööriosastolla tein pikapyrähdyksen ja muutamia lahjahankintoja. Kuvatarjonta on täysin sattumanvaraista eli fiilispohjalta räpsittyä. 

Tiedätte tunteen, että on jossain tilanteessa ylitarjonnan keskellä, mutta ajatukset ovat keskittyneet paljon oleellisempaan ja tärkeämpään. Eilen oli sellainen päivä. Olin onnellinen ja odotuksen pauloissa äärettömän suuresta asiasta. Sillä tunteella ei ollut niin mitään kosketuspintaa messumööpeleihin. Silti olin ajatusteni vallassa aistillisesti hyvin vastaanottavaisella mielellä. Ristiriitainen tunne.

Näin messuilla paljon kauniita vihreän sävyjä, joissa sieluni lepää. Veden vihreää, oliivin sävyjä, sammeleen ja metsän vihreää.  Toisaalta messuilla näkyi myös voimakaita tehostevärejä ja paljon vaaleaa. Ehkä hieman vähemmän mustaa? Olisiko sen tilalle hiipimässä tumma sininen?

Silmäni tarrautuivat erityisesti käsityönä valmistettuihin tuotteisiin. Sain Annansilmä-osastolta ohjeet, miten voin korjata vanhaa rottinkista palliani. Teak-puiset tanskalaiset muotiapinat hymyilivät yllättäen juuri minulle. Luulin niiden kärsineen mm. blogien ansiosta jo täydellisen inflaation? 

Messuilla oli mielestäni harvinaisen hiljaista perjantai-iltana. Siis lähes autiota? Aiempien messukäyntien  muitijälkien mukaan messuilla liikkuminen on ollut ihmispaljouden vuoksi usein lähes tukalaa. Olisiko viime vuosien sisustusbuumi hieman hiipumassa? Tai ihmisten kuluttamiseen tulossa joku järki. Vai taloudelliset realiteetit tulleet eteen?

Huomasin messuilla selailemassani lehdessä (ARK 4/2014) esiteltävän nykyisen kotitaloni. No, ostin tietenkin sen lehden ja työnsin kotona kirjahyllyyn. 

Kesäinen ilma tuntuu vain jatkuvan, mutta tänään täytyy kääntää katseita tänne kotiin ja neljän seinän sisälle. On kertynyt monlaista kasaa, läjää, pyykkivuorta, lyhjiä pulloja… 

Hyvää viikonloppua sinullekin!

Astukaa puutarhaan

Vaikka ei omista omaa puutarhaa, voi Helsingissä nauttia puutarhan ja puistojen lumosta monessa paikassa ja ympäristössä. Annalan puutarhasta olen postannut useasti aiempina kesinä. Talvipuutarha Töölönlahden rannalla on aina ihastuttava ja siitäkin olen kirjoitellut. Lähimpänä kotiani on Kumpulan kasvitieteellinen puutarha eikä Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarhakaan kovin kaukana ole. Olen ostanut kausilipun (40 e) ja voin vuoden aikana visiteerata rajattomasti kaikissa luonnontieteellisen keskusmuseon puutarhoissa ja museoissa ( www.luomus.fi ). Vuosi sitten postasin Kumpulan kasviteiteellisestä puutarhasta, klik.

Tänään menin uuden kameran kanssa Kumpulan puutarhaan tavoitteena kokeilla kameran tarkennusasetuksia. Aika tarkaan pitää tarkentaa, mikä vaatii minulta malttamattomalta innostujalta vähän asennemuutosta. Kamerassa on kätevä tarkennusnäppäin, jolla voi tarkastaa zoomaamalla halutun tarkennusalueen hyvin tarkkaan ennen laukaisua, mutta tämä unohtui tyystin tämänpäiväisessä innostuksessa ja vihreyden häikäistyksessä.

Tällä hetkellä puistossa oli hyvin vihreää ja kasvillisuus on paikoin runsasta. Puiden uudet kasvustot, lehtien erilaiset muodot ja vihreän monet sävyt ovat mielenkiintoisia. Katselin sopivaa lukupenkkejä ja suunnittelen meneväni Japanilaiseen puutarhaan kirjan ja termospullon kanssa, jos hyvät ilmat edelleen jatkuvat. Kuvat ovat muutamaa lukuunottamatta juuri Japanilaisesta puutarhasta.