Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kööpenhaminassa, III


Astuessani parikymppisenä interrailaajana kauan sitten ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan asemalta liikenteen sekaan mieleeni muistui kuva ensimmäisestä koulun maantiedon kirjasta. Kuva oli Kööpenhaminan keskustasta ja siinä kadut olivat sakeanaan polkupyöristä. Kuvatekstissä mainittiin, että tansakalaiset ovat maailman innokkaimpia polkupyöräilijöitä.

Kööpenhaminan liikennepolitiikan tavoitteena on tehdä kaupungista maailman paras pyöräilykaupunki ja hiilidioksidineutraali kaupunki kymmenessä vuodessa. Parhaillaan on rakenteilla useita erityisesti pyöräilyä sujuvoittavia siltoja ym. liikennejärjestelyjä.


Jalankulkijan silmin pyörät kulkevat sujuvasti ajoväylistä erotetuilla ja hieman korotetuilla kaistoillaan. Kevyttä liikennettä ei siis sekoiteta, mikä takaa pyöräliikenten sujuvuuden, nopeuden ja turvallisuuden. Hieno homma, kun tuntuu että kaikki ovat juonessa mukana. Salkkuherrat ja tyylikkäät daamit siinä kuin muutkin polkijat kiitävät työmatkat sutjakkaasti polkien.


Kaupunkipyörät vaikuttavat tavallisilta peruspolkupyöriltä, jopoja tai cruisailupyöriä ei näkynyt ollenkaan. Yleisin pyörän väri on musta ja usein pyörässä on etu- tai takakori tavaroiden kuljetuksen helpottamiseksi. Monivaihteisia maantiepyöriä ei juuri näkynyt ja peruspyörät sopivatkin kaupunkiajoon tasaisessa kaupungissa varmaan parhaiten. Näin siellä täällä Tuntureita, yleisin pyörämerkki on havaintojeni mukaan englantilainen Raleigh.


Tanskan design ansaitsisi vielä hyvin oman osionsa matkapostausten sarjaan, mutta Köpis taitaa olla nyt osaltani käsitelty. Ovathan nämä tanskalaiset Hayt, Muutot, Menut, NormanCopenhagenit ym. tuttuja täällä blogistaniassa ilman minunkin mainostamistani. Niitä tarrautui kyllä matkaani muutamia parin huivituliaisen lisäksi. Hinnat olivat hieman edullisemmat kuin Suomessa.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Levon jälkeen mennään taas


Puolitoista vuorokautta keräsin voimia tekemättä mitään. Sitten mentiin taas vähäsen. Mustikkamaalle, metsään, kotirannalle. Kuunneltiin mustarastaan iltakonserttia, nähtiin sini- ja valkovuokot. Kuulosteltiin, kuinka kevät kohisee ja mahla virkaa puiden oksistoissa. Käytiin siskon luona kylässä ja syömässä. Katsastettiin kissat Ruska ja Rauha. Ruskan silmät ovat oliivin vihreät ja Rauhan kuin meripihkaa. Juotiin pääsiäiskakkukahvit englantilaisesta porsliinista. Muisteltiin lapsuuden pääsiäisiä äidin tekemine lusikkaleipineen. Minulle tuli kesken vegaanin ruokavaliokokeilun elimistöön sekä lihapiikki että sokeripiikki. Piti mennä ruuan jälkeen maate sohvalle, onneksi niin voi tutussa porukassa tehdä. Muistelimme Kaanaan Aunea, jonka luona kävi aina niin, että syöminkien jälkeen kaikki vieraat oikaisivat pitkäkseen Aunen häärätessä keitiössä. Tänään maanantaina avattiin Helsingin rantareittipyöräilykausi. Reisilihakset tuntuivat ylämäessä hyytelöltä ja persuksissa tuntuu taatusti huomanna. Merellinen Helsinki on yksinkertaisesti ylivertaisen kaunis. Puistoissa kukkivat skillat kuin pakahtuakseen, lokit kirkuvat ja valkoposkihanhia on kaikialla käsittämättömän paljon. Bonuksena satuimme Katajanokalle oikeaan aikaan ja pääsimme kuuntelemaan Uspenskin katedraalin kirkonkellojen komean kutsun.

Tarvitsin kertakaikkiaan juuri tällaisen pitkän viikonlopun ja neljän päivän työstä vieroituksen. 

maanantai 24. helmikuuta 2014

Pyörälapaset


Hidastelevien postausten perusteella voi jo aiheesta tulkita, että yksi postaaja on vissiin hyytynyt... Mut ei ole, täällä sitä vielä pihistään ja pinnistellään. Mielessä on monta aihetta, mutta työt haittaavat vieläkin harmillisesti muuta elämääni. Pientä valoa pilkottaa kuitenkin jo tunnelin päässä, luulisin ainakin.

Ajattelin matkia tänä vuonna Auli-siskoa, joka pitää blogissaan kirjaa lankojen kulutuksesta (lisäsin seurannan oikealla alimmaiseksi). Aulihan kuluttaa lankoja ihan ammattilaisen ottein, joten en suinkaan ryhdy kilpasille. Muuttaessani vuoden vaihteessa yksi kokonainen komerollinen täyttyi langoista, joten olisi vähän haastetta silläkin rintamalla. Tänä vuonna en ole ostanut vielä kerän kerää enkä vyyhdin vyyhtiä. Vaarana tosin on, että saatan lipsua ostamaan lisää lankoja, koska huomasin Vihreän Vyyhdin tekevän muuttoa työmatkan varrelle.

Kun näin pyöräaiheisten lapasten ohjeen, tiesin välittömästi kenelle voisin ne kutoa. Jouluksi jo aioin, mutta vasta hiljattain sain nämä valmiiksi.

Olen monessa asiassa aika suurpiirteinen, mutta kirjoneule on pakko tehdä TÄYSIN ja joka silmukan osalta ohjeen mukaan. Siinä ei sitten lipsuta silmukkaakaan. Lisäsin miehen kokoon viisi silmukkaa ohjeeseen verrattuna ja jouduin vähän ynnäilemään, joten matematiikan ikivanhat opinnot eivät ole ihan hukkaan menneet. Toisen käden lapasen neuloin ohjeen peilikuvana ja siinäkin riitti vähän pähkäilemistä. Telkkaria katsellessa olen alkuvunna kutonut saapassukat parille työkaverille, mutta niiden kutominen sujuukin sitten melkein silmät kiinni ja rutiinilla.


 Vanha valomainos on kuvattu
Sörnäisten MokoMarketista.

torstai 9. toukokuuta 2013

Perinteiseen tyyliin


Piti tehdä myönnytys. Ikääntyvän daamin piti hankkia käyttäjäystävällisempi polkupyörä. Toissatalvisen polven kierukkavamman vuoksi kaksi kesää on vierähtänyt lähes pyöräilemättä. Vanhalla sporttisella maantiekiitäjällä pyöräily alkoi pelottaa, koska pyörän vaakatanko on korkealla. Jos tapahtuisi jotain äkillistä, hallitsisinko jalkani? Tarvitsin pehmeän laskun virvoittaakseni vanhan harrastuksen ja saadakseni varmuuden siitä, että hallitsen sekä kehoni että pyörän tiukissakin kurveissa ja äkillisissä tilanteissa. 

Helkama kuvailee Aino-pyörän mainoksessa, että pyöräilyasento on ylväs. Uudessa pyörässäni on varmaan myös ylväs ajoasento, mutta minusta asento on enemmän perinteinen (asenteellisesti ajatellen jopa mummumainen). Asento ei tunnuu ylväältä vaan enemmänkin myönnytykseltä. Olen noin 30 vuotta ajanut etukenoisessa ajoasennossa, joten oudokseltaan "nojatuoliasennossa" pyöräily tuntuu ihan hassulta, kummalliselta ja oudolta. Muutakin uutta opeteltavaa on kuten kappavaihteet ja jalkajarru. Mutta uuden opetteluhan on hyväksi - erityisesti ikääntyvälle.

Ihania keväisiä pyöräilykelejä!

Satulassa on ikääntyvän daamin takamukselle riittävästi joustoa ja vaimennusta. 

  Valaisin soveltuu tarvittaessa myös peilaamiseen. 

 Tavarat kulkevat mukana korissa selkärepun sijasta.

Hieman ylellisyyttä ja mukavuutta

ja ennen kaikkea turvallisuutta!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Perstuntuma kevääseen

Tie vapauteen, tie taivaaseen

Tänään aloitin pyöräilykauden. Viime vuoden pyöräilyt jäivätkin väliin jalan loukkaantumisen ja leikkauksesta toipumisen vuoksi. Voi mikä vapauden tunne! Reisissä ja takamuksessa pyöräily tuntui ensimmäisellä kerralla, mutta nyt ei luovuteta. Tervetuloa vaan takaisin te vanhat kunnon reisilihakset! Olin varmuuden vuoksi pyöräilemessä vanhimman ja mutkattomimman pyörän kanssa. Pyörä on 25 vuotta vanha ja se on nimeltään Pinkki Pantteri (kaikilla kolmella pyörilläni on nimi).

Viime kesän terveiset tälle kesälle

Pyöräilin Viikin arboretumissa ja koe-eläintilan tiluksilla. Molemmat ovat ihania keitaita melkein kantakaupungissa. Urbaani ympäristö ja maaseutu todella kohtaavat täällä. Luonto on juuri nyt niin heräämäisllään, että mahla ihan kimmaltelee lehtipuiden oksistoissa.

Täältä me noustaan

Yleisin hakusana, jolla blogiini eksytään, on japaninmagnolia. Postasin siitä viime keväänä. Puu on ennen kukintaansa niin huomaamaton, että taaskaan en löytänyt sitä. Joka kevät käy samalla tavalla. Mutta annas olla kun kukinta alkaa - silloin ei voi todellakaan ohittaa puuta huomaamattaan.

Moi taas! Tultiin takas näitä tuttuja rantoja nokkimaan.

Metsä oli ihan pullollaan laulavia peippoja, musta- ja punakylkirastaita. Muiden lintujen liverryksen tunnistamisessa olisin tarvinnut lasteni asiantuntemusta.

Pihan ensimmäiset skillat

Tällainen aurinkoinen ja vähän lämpimämpi päivä antaa uskoa kevään etenemiseen, vaikka se tänä keväänä on ollut hidasta ja tosi kylmää. Vähän pohjoisempana jopa lumista.