”Mitä ihhhmettä?!”

Kämppikseni Liemi Kilpikonna näki viisaaksi mennä muuttohässäkässä talvilevolle. Levolle Liemi K. meni jo entisessä asunnossa ja marraskuun puolivälistä alkaen se on ollut lähes liikkumatta ja horroksessa. Kannoin sen uuteen kotiin styrox-laatikossa, siirsin styroxista kylpypyyhkeeseen vuorattuun pahvilaatikkoon kaapin alle suojaan. Sieltä se siirtyi jossain vaiheessa sängyn alle ja jatkoi horrostelua.

Tänään Liemi K. päätti, että nyt päivä alkaa varmaan pidetä ja aurinkokin alkaa kohta paistaa ja lämmittää. Aika unisena ja hitaasti se kömpi sängyn alta. Sitten alkoi ihmettely?! Uusi paikka sai kilpikonnan oikeesti hämillisen näköiseksi. Onhan sillä tosi pieni päänuppi, mutta ympäristön kilpikonna aistii siitä huolimatta luontaisesti erittäin hyvin. Jos joku uusi juttu ilmestyy lattialla, sen ympärillä pitää luonnollisesti heti suorittaa asiaankuuluva tarkastus. Onko SE UUSI ruokaa, uhka, suoja vai mikä?

Liemi K. pyöritteli tänään sanamukaisesti aivan äimän näköisenä päätään ja katseli ympärilleen ihmeissään. Voi sitä pientä ihmettelijää, kun heräsi yllättäen uudessa ympäristössä. 

Vuosi vaihtuu pian. Tulkoon vuodesta 2014 meille kaikille hyvä, onnellinen ja mielenkiintoinen. 

Sinulle, minulle, meille!
Ja perheen perinteitä kunnioittaen:
Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi!

Joulumuistoja 2013

Joulua on vietetty mm. olohuoneen ikkkunasta avautuvaa harmaata maisemaa tuijotellen. Aamuisin taivaanrannan maalari maalaa maisemaa oranssiksi, mutta värit ovat joka aamu kaikonneet heti auringon noustua. Luulenpa, että tästä maisemaikkunasta on blogissani vastaisuudessakin kuvia. Nyt aurinko nousee Kulosaaren takaa, myöhemmin Herttoniemestä ja kesällä varmaankin Viikin suunnasta. Ikkuna on kooltaan lähes kaksi metriä kanttiinsa ja siksi se hallitsee aika tehokkaasti sisätilaa.

Rantapuistoa rakennettiin vielä joulukuun alussa, kun tein muuttoa. Rantaan on istutettu hopeapajuja ja terveleppiä. Hopepajut muodostavat kujanteen ja voin hyvin kuvitella jo, miltä myöhemmin tuntuu kävellä humisevien, toisiaan koskettavien oksistojen läpi.

Lämpötila on koko joulun tienoon ollut plussan puolella, meri on jäätön ja merivesi melko korkealla. Rannalla on ollut näihin päiviin asti sorsia ja kaksi valkoposkihanhea, joista toinen on siipirikko. Tänään sorsat ja enää toinen hanhista olivat meressä. 

Vähän saatiin jouluista tunnelmaa luotua sisälle. Tässä muutama kuva muistoksi ensimmäisestä joulusta tässä kodissa. Laatikoiden purku on edennyt hitaanlaisesti, koska on ollut muuta tekemistä kuten erilaisia viihdykkeitä, syömistä ja nukkumista. Laikotellakin on pitänyt. 

Hyvä siis, kun tuli jo sovittua siskojen kanssa tupareista. Ehkä saan vähän potkittua itseäni muuton viimeistelyihin...? Tytär on palannut tänään Suomeen ja huomenna vietämme viisistään jälkijoulua, esiuuttavuotta tai muuten vaan kallisarvoista yhteistä aikaa. 

Joulumuisto

Lapsemme olivat pieninä kovia leikkimaan ja touhuamaan. Ekaluokkalaisena tytär vietti iltapäivät yksin kotona, koska muutama vuosikymmen sitten ei ollut vielä tarjolla ohjattua iltapäivätoimintaa. Iltapäivät kävivät joskus pienelle lapselle pitkäveteisiksi eikä työpäiväni silloinkaan päättynyt aina tasan klo 16. Työpäivän jälkeen piti usein vielä käydä kaupassa, hakea poika päivähoidosta tai hoitaa jotain muita asioita työmatkan varrella.

Jopulunalusviikolla tytär alkoi soitella minulle töihin vähän väliä pitkin iltapäivää.
-     Äiti, voinko ottaa massapalloja?
-    Joo, ota vaan, vastasin. Uusia puheluita ja uusia kysymyksiä seurasi.
-    Voinko ottaa hilettä kans?
-    Saanko ottaa muffinssivuokiakin – ja hopeista paperia?
-    Saako valkoisesta langasta leikata lyhkäsiä pätkiä?
-    Voinko käyttää kaikki massapallot… jne…

Toistelin joota kysymyksiin ja jossain välissä mielessä kävi, että mitähän mahtaa olla tekeillä. Pääasia tietenkin oli, että lapsi viihtyi puuhaillessaan. Kun tulin kauppareissun jälkeen kotiin, keittiön pöydällä oli askarreltuna rivi toinen toistaan hellyyttävämpiä enkeleitä. Tytär oli kaivellut kaappeja ja suunnitellut enkelit löytämistään tarveaineista ja askarrellut enkeleitä koko pitkän iltapäivän ajan. Sukulaiset saivat sinä jouluna enkelit joulutervehdysten mukana. Olen säästänyt yhden enkeleistä yli kaksikymmentä vuotta. Enkeli ilmestyi tavaroiden seasta tyhjentäessäni muuton yhteydessä kaappien perukoita. 

Enkeli tuntui erityisen merkitykselliseltä ja palautti muistoja mieleen juuri nyt joulun alla.

Hyvää Joulua A. pieni sinne valtameren taakse!

Hyvää Joulua kaikille blogiani seuraaville!

Pelkkiä perusasioita

Useat blogit ovat pullollaan kaikenlaista jouluun liittyvää: kattauksia, ruokia, askarteluja, koristeltuja kuusia, kukkia etc. Niitä on kiva katsella, vaikka mulla on ainoastaan olohuoneen ikkunan pielessä ripustettuna yksi tähtivalosarja ja pöydällä siskon tuoma komia 8-kukkainen joulunpunainen amaryllis. Olen ostanut jokaiseen aikuisiän kotiin jouluisen pöytäliinan. Eilen ostin tähän kotiin Sanna Annukan kuvittaman ja iloisen joululiinan Sokoksesta. Levitän se pöydälle aattona.

Jouluisen tohinan keskellä olen juuri nyt vähän uuden kodin pumpuleissa. Perusasiat miellyttävät ja vähä riittää. Purkamatomia laatikoita on vieläkin seinien vierustat täynnä, mikä lienee suhteellistanut käsitystäni tavaran tapeesta. En kaipaa tohinaa, lisää tavaroita enkä juuri nyt liikaa ihmisiäkään ympärille.

Huomenna menen poikani kanssa Hakaniemen halliin ruokaostoksille. Välillä ajattelen NY:ssa joulun yli työskentelevää tytärtä. Tänään söimme entisen naapurin Marian maasta kaivamista maa-asrtisokista tekemääni sosekeittoa. Se on niin yksinkertaista valmistaa, mutta takuuvarmasti aina maukasta. Sunnuntain kunniaksi lorautin hieman kermaa sekaan.

Torikortteleista Senaatintorin laidalta löytyy mielenkiintoisia elämänmakuisia ja rosoisia sisäpihoja, joissa ei näy ristin sielua, vaikka viereiset talot ovat tupaten täynnä turisteja. Kuvissa näkyvään punaiseen pihaan puikahdin Helenankadulta. Suosittelen puikahtamista.

Väsy meinas tulla

Taisi tulla meitsille pieni uuvahdus kesken muuton. Viikko sitten saimme kaikki tavarat siirrettyä tänne uuteen paikkaan. Komerot ovat vielä lähes tyhjät ja lattiat sen sijaan täynnä laatikoita, säkkejä ja lähes korvaamattomiksi osoittautuneita IKEA:n sinisiä jättikasseja. Onko joku saanut sinisen kassin joskus rikki? Minulla ne vaan nimittäin käytössä pitää ja paranee.

Tällä viikolla olin töissä ja siellä oli taas melkoista menoa. Iltaisin oli vielä glögitalaisuuksia, kokous yms. Ei siinä paljon komeroita täytetty eikä lattioita tyhjennetty. Eikä postailtu. Muutenkin olen ollut aivan kumulatiivisen väsynyt. Aamulla ei meinaa millään saada itseä sängystä ylös kiskottua. Kaivoin jo purkamattomista laatikoista D-vitamiinit, kun huomasin unohtaneeni niiden popsimisen kolmen viikon ajaksi.

Yhtenä iltana kävin etsimässä joulumieltä Senaatintorin laidalta. Torikortteleissa on tunnelmallisia valoja ja pikkuputiikkeja. Mutta ei sitä joulumieltä sieltä valoista, putiikeista ja joulumarkkinoista huolimatta löytynyt. Kuvattavia tunnelmia sen sijaan löytyi.

Kaselen ympärilleni ja alan vähän haaveilla pienestä joulukuusesta. Sellainen taitaisi nyt mahtua kotiin. Ensi vuonna ehkä? Vanhat lasipallot ja muut joulukuusenkoristeet ovatkin olleet viimeiset seitsemän joulua säilössä varastokopissa. Jaksaisinko käydä kaivelemassa - saapas nähdä?

Osoitemuistio on edelleen kadoksissa, joten joulukortteja ei meiltä ikävä kyllä tänä vuonna postiteta. Olenpa muuten ollut ajattelematon. Miksi ihmeessä ei ole milloinkaan tullut mieleen kirjoittaa osoitteita tietokoneen tiedostoihin? Aivan käsittämätöntä. Jouluisia odotuksen tunnelmia Sinulle!

Kotia kohti

Operaatio kodin siirtämiseksi uusien seinien sisälle alkaa olla viimeistelyvaiheessa. Kiirettä on pitänyt. Muuttoa on tehty MK:n autolla, muuttofirman autolla, polkupyörällä sekä ratikalla ja koko perheen voimin. Tämän viikon olen kuskannut nyssyköitä kahden ratikkapysäkin väliä, kun tyhjentelen vanhan kämpän hyllyjen perukoita kaikenlaisesta epämääräisestä, mutta tarpeellisesta pikkusälästä.

Koti alkaa näyttää kodilta, vanhat mööpelit sopivat uusiin paikkoihinsa ja tavaratkin löytävät vähitellen luontevan paikkansa. Tosin puhelimen laturi yms. on kadonnut ja muutamat erääntyvät laskut laitoin tietoisesti jonnekin tärkeään paikkaan – kunhan vaan muistaisin minne? Pieni kaaos taitaa olla eittämätön osa muuttohommissa? Siltä ei meilläkään täysin vältytty. Puuhaa on tiedossa vielä toviksi ja toiseksi, koska purkamattomia muuttolaatikoita riittää joulun ylikin.

Hetkittäin olen ehtinyt pysähtyä nauttimaan uuden kodin tarpeellisista lisäneliöistä, sinisistä hetkistä aamun sarastaessa, isoista ikkunoista ja näkymistä rakentuvaan rantapuistoon.

Kuudentena joulukuuta

Parvekkeeni nurkalla on uuden kotitalon liputanko. Ensiajatus oli, että onpa vähän harmillista. Mutta tänään aamulla lipun lepatus tuntuikin pelkästään hyvältä. Sen verran puhaltaa mereltä ja on harmaata, että tämän tarkempaan otokseen en kyennyt. Kuva on siis napsastu parvekkeen kulmalta.

Muistan jo yli viidenkymmenen vuoden takaa, kuinka joulukuun kuudentena lapsuudenkodissa vierailevat kummini ja vanhemmat päivittelivät yhdessä tuumin säätä. Usein juuri tänään onkin oikullinen sää loppusyksyn ja talven kohdatessa. Usein sataa myös räntää tai lunta, jompaa kumpaa taitaa tänäänkin vielä tulla taivaalta.

Koti alkaa olla suhteellisen siirreetty uuteen paikkaan. Enää rippeitä on jäljellä vahassa huushollissa. Täytyy sanoa, että kaiken siirtelyn, kantamisen, kykiskelyn ja kurotelun jälkeen keho kaipaa lepoa.  Lapset tulivat hetki sitten ja valmistavat parhaillaan ruokaa. Alamme juhlia itsenäisyyttä ja ennen kaikkea jotain henkilökohtaisempaa. 

Välitilassa

Ihailen tyhjenevässä kodissa vielä valon kiertoa seinillä. Naapurien antamat ruusut kuihtuvat kauniisti maljakossa.

Kolme päivää on nyt roudattu tavaroita kahden kodin väliä. Lasti kerrallaan tavarat siirtyvät vajaan kilometrin päässä sijaitsevaan uuteen kotiin. Uusi muuntuu lasti lastilta kodiksi ja vanha palautuu tyhjiksi seiniksi. Niiden sisään seuraava asukas rakentaa vielä ennen joulua oman pesänsä. Eilen MK ja vävy raahasivat patjat lattialle ja viime yön nukuimme jo täällä.  Poika on ollut ahkerana kantoapuna ja tytär auttanut siivoamisessa.

Kun runsas vuosi sitten kerroin ostaneeni uuden asunnon, tytär neuvoi laittamaan kaksi kolmasosaa kirjoista kierrätykseen. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta hävikki on ollut vaatimaton (noin 2 hyllymetriä). Minulla on totta totisesti liikaa lankoja, astioita sekä niitä kirjoja. Viimeistään muutossa tämä käy selväksi kuin pläkki. Aloitan vuoden alusta pitää lankahävikkilaskuria ja luovun aina yhdestä kirjasta, kun ostan uuden. Näin olen päättänyt!

PS. Blogini on saanut piiiitkästä aikaa uusia kirjautuneita lukijoita. Tervetuloa, ilahdun!

Kerronpa vaan, että....

Työt ovat haitanneet muuttolaatikkorumbaa. Siis ne työt, joista maksetaan palkkaa.

Paniikkipakkausta on siis tiedossa hallitun ja hillityn pakkausoperaation sijasta.

Osa tavaroista hukkuu mitä todennäköisemmin joksikin aikaa. Mahd. pitemmäksikin?

Muuton yhteydessä saattaa löytyä osa edellisen muuton yhteydessä hukkuneista tavaroista?

Meillä on sekaista. Todella sekaista.

Tein muuttoilmoituksen ja sähkösopimuksen netissä tänään yhdeltätoista illalla.

Virallisesti muutan 1.12.
Muuttofirma tuo kalusteet muuttoautolla 4.12.

Saan huomenna avaimen ja menen siivoamaan kaapit.

Sähkösopimuksen tekeminen ei enää onnistunut huomiseksi. Kynttilät siis mukaan.
Täytyy muistaa soittaa vakuutusyhtiöön huomenna. Varmuuden vuoksi.

Fazerin päärynäpirskahdukset+mantelimuruset+tumma suklaa on hyvää.

Todella onnistunut makujen yhdistelmä ja suutuntuma myös.

Tunteikas viikko

Viikko on ollut täynnä lämpimiä tunteita, lempeitä ajatuksia ja arvokasta läsnäoloa.

Maanantaina kotitalon taloyhtiö ja naapurit järjestivät minulle läksiäiset. Puhetta, pianonsoittoa, laulua, kuohuvaa, suolaista ja makeaa. Minulle jäi lämmin muisto illasta. Toivottavasti muillekin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kirjoitin tarinan salaperäisestä äidinäidistä. Koska hänen menneisyydessään on salaisuuksia ja aukkoja, täytin ne mielikuvituksen voimalla. Olen jo pitemmän aikaa miettinyt erilaisia todennäköisiä ja kohtalokkaita elämänkäänteitä. Kun lopulta syvennyin kirjoitamiseen viime hetkellä, koin ikäänkuin uivani äidinäidin nahkoihin niin, että kirjoituksen tyylikin poikkesi tavanomaisesta kirjoitustyylistäni. 

Tämä on aika outo prosessi enkä ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea siinä toisen nahkoihin menemisessä tapahtuu. Prosessin jälkeen aika vieras äidinäiti astui monta askelta lähemmäksi minua. Mieli ihan herkistyi, kun eläydyin hänen vaikeisiinkin elämänkohtaloihinsa.

Keskiviikkona kävin ostamassa talon väen lahjarahoilla mustan nahkaverhoillun Domus-tuolin Artekin Aitasta työtuoliksi uuteen kotiin. Kävin myös uuden asunnon puutteiden korjausten jälkitarkastuksessa. Vahvistui taas tunne siitä, että kyllä tästä minulle hyvä koti tulee.

Torstaina tein niin pitkän työpäivän, että melkein tuli tunteet pintaan jo pelkästä väsymyksestä. Olen lähes koko joulukuun lomalla, mikä teettää töitä etuperoisesti.

Tänään perjantaina olin koulutuksessa kaupunginpuutarhan tiloissa. Menomatkalla ihailin sinistä Töölönlahtea ja lyhtynä toistavaa talvipuutarhaa. Lounastauolla kävin talvipuutarhassa kameran kera. Kuvasin kaikkea pientä ja herkkää, kuten yllä olevista pikkukukkakuvista näkyy.

Kotiin tullessani poikani M. tuli käymään ruokakassi mukanaan. M. valmisti minulle pinaattikeittoa vähän eri tavalla kuin miten minä yleensä keiton teen. Makasin olohuoneen sohvalla unen ja valveilla olon rajatilassa ja kuuntelin astioiden kilinää pojan tehdessä ruokaa. Tuollainen kilinä on muuten äärettömän kodikasta läsnäoloa. En ole pitkään aikaan kuunnellut tuolaista kodikkuutta työpäivän jälkeen. Hempeälle mielellehän siitä tulee.

Huomenna ryhdyn tyhjentämään ja purkamaan kirjahyllyjä. Viikon päästä minulla jo on avain parin ratikkapysäkin päässä olevaan uuteen kotiin. 

Toivontai

Viime viikolla huhkin melkein joka ilta töissä kahdeksaan, yhtenä iltana olin Kaupunginteatterissa. Muuton valmisteluhommat etenivät vain teoreettisella tasolla. Keskeneräinen kirja (Westö), mielessä pyörivä kutkuttava kirjoitustehtävä ja muuton organisointi polttelevat mielessä pitkin yötä. Osan yöstä nukun mielessäni jo uudessa kodissa ja heräilen outoihin ääniin. Olo oli aamulla aivan venähtänyt.  

Päätin lähteä aamiaisen jälkeen kävelemään, kun ulkona näytti olevan mukava ilma. Teinkin vähän pitemmän kävelyreissun aina Vallilaan asti. Hyvä päätös, virkistyin.

Aurinko paistaa iltapäivällä kauniisti asuntooni. Ruusut nuokkuvat maljakossa. Aurinko paljastaa huoneilmassa leijuvan pölyn, koska olen raivannut vanhoja lehtiläjiä roskiin. En kuitenkaan aio tehdä täällä enää muuta kuin loppusiivouksen.

Nyt juuri minulla on liian vähän aikaa melkein kaikkeen. Tarvittaisiin kahdeksas päivä viikkoon. Harmi kun viikkokalenterista puuttuu yksi päivä - lauantain ja sunnuntain välistä toivontai.

Vastauksia ja piirroksia lähiluonnosta

Rouva Pioni Kaikenkirjavasta puutarhastaan haastoi minut vastaamaan laatimiinsa kysymyksiin. 

Kiitos haasteesta! Tässä ovat vastaukset mielenkiintoisiin kysymyksiin. 

Kuvat ovat omasta pensselistä,  lähistön luonnon innoittamana musteella vetäistyt.

Mitä sinulle merkitsee pyhä/mikä sinulle on pyhää?

Pyhä on jotain tavanomaista suurempaa ja ylevöittävää. 

Minulle pyhää ovat luontokokemukset: luonnon monimuotoisuus,
maailmankaikeuden äärettömyys,

auringon nousu ja lasku jokaisena päivänä, värit, valo, maa, ilma ja vesi. 

Luonnon tuhoutuminen ja saastuminen surettaa.

Pyhyyttä voi kokea myös jossain hyvin vaikuttavssa tilassa, esim Canterburyn katedraalissa, 

Kölnin tuomiokirkossa tai josssain huimassa modernissa konserttisalissa. 

Siksi, että tila on juhlava ja suuri ja akustiikaltaan erityinen.

Tietenkin pyhää ovat myös perhe, lapset ja muut läheiset. Rakkaat ja tärkeät ihmiset.

Mistä asioista nautit eniten vapaa-aikanasi?

Nautin luonnon tarkkailusta, lintujen muutoista ja taivaanrantaan tuijottelusta. 

Harrastukseni liittyvät kuvalliseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Niissä riittää harjoittelemista. 

Aina tulee uusia oivalluksia ja koko ajan oppii. 

Käsitöiden tekemisestä ja lukemisesta innostun myös.
Lukukokemukset on mielenkiintoista jakaa jonkun toisen kanssa.

Kävelystäkin pidän – yksin tai kaksin, mutta en isommassa joukossa. 

Uimassa käyn aina yksin. Likinäköisenä koen todellakin olevani siellä yksin, 

muut ihmiset ovat jotain kasvotonta taustamassaa. 

Kerran istuin uimahallin saunassa, kun vieressä istuva nainen tiedusteli, että oletko Päivi? 

Äänestä minäkin tunnistin hänet.

Mikä tällä hetkellä on itsellesi elvyttävintä arjen keskellä?

Juuri nyt minua ”elvyttää” eniten tavaroiden sullominen pahvilaatikoihin. 

Jokainen täysi laatikko vie kohti uutta, vaikka ei vahassakaan mitään valittamista ole.

Mainitse jokin sinulle merkittävä musiikkikappale.

Minulla ei ole yhtä erityisen merkittäviä musiikkimieltymystä.

Pidän musiikista aina Bachista Beatleseihin - mielentilan mukaan.

Mainitse jokin sinulle merkittävä kuvataiteellinen taideteos.

Ei ole mitään yhtä merkittävää teosta, mutta impressionistit ovat heikkouteni. 

Suuria kokemuksia ovat olleet mm. Pariisin Orangerien museo ja siellä Monet'n 

kaarevien seinien pituiset lummetyöt, Turnerin lukuisat loistokkaat akvarellit Tate Gallery:ssa

tai Picasson voimallinen taide Pariisin Picasso-museossa.

Onko sinulla turvavaate/turvavaatteita? MIllainen se/ne ovat?

Äidin itselleen tekemä flanelliyöpaita on turvavaatteeni.

Se on tehty taiten kolmesta erilaisesta vaaleansinisestä kukikkaasta flanellista ja 

siinä on pyöreät kaksinkertaiset kaulukset ja napein varustettu miehusta sekä hihansuut.

Vähän säästelen yöpaitaa, koska se on aivan korvaamaton.

Lapsuusmuisto, joka tulee mieleesi ensimmäisenä.

Varhaislapsuuden muistot liittyvät Yyterin Kaanaan kylään, perheeseen, siskoihin ja 

kylän lapsikatraaseen. Muistelen, että leikin lapsena ihan kamalasti. 

Osittain leikin leikkejä yksinkin, mielikuvituslasten kanssa. 

Luulen, että todellakin leikin paljon, koska omat lapseni olivat myös innokkaita 

ja mielikuvitusta omaavia leikkijöitä.

Unelmasi tai haaveesi tällä hetkellä.

Konreettinen haave tai toive on, että selviän kunnialla edessä olevasta muutosta.

Tietysti unelmoin, että lapseni olisivat aina ja ikuisesti onnellisia
ja että itse eläisin vanhaksi mahdollisimman terveenä.

Pystytkö näkemään itsesi vanhana? Millainen olet?

Minulla on vanhuus jo niin lähellä, että pystyn hyvinkin näkemään itseni vanhana. 

Tuskinpa tästä kovasti enää vanhana muuksi muutun. 

Olen asunut seniorien joukossa nykyisessä kodissa ja huomannut, että ikävuodet ovat vain numeroita. Henkinen ikä on se, minkä ihmisessä todellisuudessa kokee ja vain se merkitsee.
Eivät eletyt vuodet, rypyt tai harmaat hapset.

Minä ainakin olen iän myötä vain viisastunut ja kypsynyt paremmaksi ihmiseksi.

Jokainen varmasti toivoo, että järki pysyisi päässä ja kehokin säilyisi

kohtuullisessa kuosissa ikävuosien kertymisestä huolimatta.

Kun ajattelen seuraavaa syntymäpäivää, hämmästyttää kieltämättä hieman ikävuosien karttuminen.

Sen jälkeen kun täytin 40 v, vuodenkiertoon on tullut huimasti lisää vauhtia.

Mikä sinusta on parasta lähestyvässä vuodenajassa?

Tämä marraskuu joutaisi minusta hyvin pois kalenterista.

Voisin siirtää sen alkukesään ihan mainiosti. 

Seuraavaksi odotan talvipäivän seisausta, että loppuisi taas tältä talvelta

tämä jatkuva päivästä toiseen pimeneminen.

Miten suhtaudut joulunodotukseen?

Joulu on latautumisen, rauhoittumisen ja ihmissuhteiden aikaa. 

Suhtaudun nykyisin joulunodotukseen vailla minkäänlaista hössötyksen häivääkään. 

Annoin anteeksi

Marimekko-lakkoni on kestänyt yli 6 kk. Harvoin kuluu näin pitkä aika ilman mari-myymälöissä poikkeamista tai ostoksia. Syynä lakkoon ovat olleet nämä plagiointi-kuviot. Teresa Moorhousen suunnittelemia kankaita taidan boikotoida edelleen. Hänellä kun ei taida olla kanttia myöntää toisen taiteilijan vaikutusta oman kuosin innoittajana.

Ensimmäisen mari-ostokseni tein 60-luvun lopulla ostaessani punavalkoisen raitapaidan säästämilläni viikkorahoilla. Omaan huoneeseen ostin verhokankaaksi sini-vihreän ”lokki”-kankaan. Kun lapsuuden kotitaloa tyhjennettiin, verho roikkui edelleen yläkerran portaan ikkunassa ja oli vuosikymmenten kuluessa hiipunut auringossa aivan ohueksi. Sittemmin on tullut osteskeltua mareja itselle, lapsille, exälle, koteihin ja lahjoiksi. Entisestä Tunturikadun tehtaanmyymälästä ostin 1970-luvun alussa palakankaita, kun kävin Helsingissä opiskelevan isosiskon luona. Näitä kankaita minulla on edelleen käytössä ruokapöydän pöytäliinoina. Jotkut pöytäliinojen kuoseista ovat tällä välin tulleet uudestaan tuotantoon, kuten esim. ”pippuri”-kuosi ja ”muija”. Pitkiä raitayöpaitoja olen käyttänyt muutaman aivan hieneiksi ja raitapaitoja - niitä on kulunut käytössä kirjaimellisestikin puhki eräitäkin väriyhdistelmiä.   

Anteeksiannon jälkeen menin tänään kanta-asiakkaiden ostoiltaan ja Aleksin kulmamyymälän 1-vuotissynttäreille. Ostin itselleni yhden tuotteen ja eräille pari joululahjaa. Uskollisuuteni palautumisesta Marimekko palkitsi minut lasilla kuohuvaa, - 20 %:lla ja ”muija”-kuosiselle pikkukukkarolla. Se sopiikin meikäläiselle melko pitkävihaiselle muijalle tosi hyvin.

Huumorisävytteistä tekstiä on muuten tavattomaan vaikeaa kirjoittaa. Mutta yritin kuitenkin vähäsen sinne päin... 

Lauhaa, tuulista, sateista, hämärää

Marraskuu on täällä ja tekisi melkein mieli sanoa, että ”sen kyllä huomaa”. Ei ole lähtenyt meikäläisestä tänään paljon tehoja irti. Ei todellakaan.

Edessä oleva pyhäinpäivä ei ole minulle mikään halloween-juhla. Ei ole reikäsiä kurpitsoja eikä haamumunkkeja tiedossa meillä. Kynttilän kyllä sytytän. Meinaan myös täyttää kopiopaperilaatikoita pikkutavaroilla ja pyöritellä mielessä mielenkiintoista kirjoitusharjoitusta, jonka viimeksi saimme ryhmän ohjaajalta.

En tuntenut juurikaan äidinäitiä saatikka hänen vanhempiaan. Mutta aion harjoituskirjoitelman myötä kuvitella heidän elämänsä. Samalla tulee muisteltua edesmenneitä vanhempiani. Siispä vietän muuttolaatikkolandiassani hivenen myös pyhäinpäivää.

Hyvää pyhäinpäivää Sinullekin!

Tyhjät huoneet

Kävin tänään tekemässä uudessa asunnossa ns. osakkaan muuttotarkastuksen. Lomakkeessa oli 20 riviä puutehuomautuksia varten. Eihän siihen alkuunkaan mahdu kaikki huomautettava. Tämä ilta kuluu siis siihen, että listaan puutteet ottamieni kuvien perusteella ja liittämällä osan kuvista mukaan puutelistaan.

Rakentamisen laatu on mitä on. Eikä se uskoakseni muutu miksikään ennen kuin ympäristöministeriö uskaltaa sanktioida vakavat rakennusvirheet. Mutta ministeriössä tehdään juuri se, mihin poliitikkojen rohkeus riittää. Ei tule sanktioita siis näillä näkymin. Niin kauan, kun yhteiskunnalla ei ole välineitä puuttua ala-arvoiseen työhön, virheitä tehdään edelleen - tietoisestikin. 

Nyt en tarkoita kuitenkaan sellaita, mitä minä tyhjissä huoneissa havainnoin: laitteet ovat kenollaan, kalusteet säätämättä, maalauksessa korjailtavaa, pistorasioita väärissä paikoissa ja vierekkäiset keskenään eri linjassa, naarmuja siellä ja täällä, hieman piittaamatonta työn jälkeä jne. Tarkoitan vakavampia virheitä, jotka ovat piilossa tai tulevat ilmi vasta vuosien kuluttua. Asunnossani oli tarkastusluukku auki ja mm. palokatkot hormikuiluun olivat iloisesti tekemättä. Pesuhuoneen hanasta tuli kuumaa vettä kylmästä suunnasta ja päinvastoin. Toivottavasti mitään tämän vakavampaa ei tarvitse ryhtyä tulevaisuudessa korjailemaan.  

Mutta sitten katsoin ikkunasta ja näin työmaaparakkien takana meren ja paljon taivasta. Ajattelin, että tänne teen kodin ja asetun aloilleni. Katson olohuoneesta suoraan Kuusiluodon kärkeen ja näen joka aamu auringonnousun. Kyllä tästä vielä koti syntyy.

Kävellessäni rantaa pitkin kotiin, huomasin vieläkin yhden valkoposkiparven ja niiden joukkoon lyöttäytyneen kanadanhanhen ja sepelhanhen. Hanhet tankkaasivat ruohoa hyvin määrätätietoisen näköisenä. Luulisi niiden jo pian häippäävän vihreämmän ruohon äärelle. 

Vieraita sumuiselta taivaalta

Poikkeuksellisesti en ottanut tänään kävelyreissulle mukaan kameraa vaan päätin tehosauvoa. Kumpulassa alkoi harmittaa, koska vanhojen talojen mehukkaat väriyhdistelmät korostuivan kauniina harmaassa valossa. Kotiin palatessa näimme rannalla lintuharrastajia pitkät objektiivit viritettyinä.

Valkoposkihanhet ovat minulle jo niin tuttuja, että yksin kulkiessa saatan jopa sanailla niille. Nyt hanhien joukkoon oli eksynyt vieras yksilö ja muutamia kanadanhanhia. Lintuharrastajat kertoivat tumman ja muita matalajalkaisemman hanhen olevan harvinaisempi sepelhanhi. En ole tuollaista hanhea aiemmin nähnytkään. 

Kanadanhanhiakin näkyy kotirannalla harvemmin, lähinnä yksittäisinä muuttolentojen yhteydessä.

Toivottavasti tämä lajikumppaneistaan eksynyt sepelhanhi pääsee valkoposkien matkassa etelään.

Kamera piti siis lopulta kuitenkin hakea kotoa ja tulla rannalle kuvaamaan 

sumun peittämää vastarantaa ja muuttolaisia.