Sumussa

Ranta-asujana teen havaintoja sumusta useina aamuina erityisesti keväisin ja syksyisin. Tänään aamulla oli hyvin sumuista ja sumuisuus jatkui tavanomaista pidempään, aina puolille päivin asti. Tunnelma keskustassa oli outo. Kuin äänetkin olisvat vaienneet. Ihmiset ja autot haihtuivat sumuhuuruun. Espalle käveltyäni sumu alkoi hälvetä. Taika haihtui hetkessä taivaan tuuliin.

Näitä kuvia en muokkaillut kuvankäsittelyssä mitenkään pieniä rajauksen tarkistuksia lukuun ottamatta. 

Hyytävä viikko

Viime viikonloppuna tuuli kääntyi puhaltamaan pohjoisesta. Etelä-Suomen kevät hyytyi paikoilleen. Tämän viikon ajan on Helsingissä ollut aivan hytisyttävän hyytävän kylmä ilma. Minun lisäkseni muutkin kulkevat kadulla toppatakin kaulukset ylhäällä. Tuuli puhaltaa nytkin mereltä niin, että suurimman ikkunan lasit helisevät ja parvekkeen lasitukset paukkuvat. 

Kaupungissa on kuitenkin ollut monenmoisia keväisiä tapahtumia. Suosiolla olen jättänyt niitä väliin. Kulinaristinen tai mikään muukaan syy ei ole riittävä mennäkseni esimerkiksi väentungokseen jonottamaan katuruokaa näin kylmällä säällä. Mikään ei myöskään houkuttele keskustelemaan kaikkialla juuri nyt parveilevien ja itseään tyrkyttävien kansanedustajakandidaattien kanssa. 

Helsingissä on viikon aikana vilahdellut taas monenvärisiä muovikasseja, viikonloppuna pinkkejä ja nyt keltaisia. Yhden pinkin ja pari keltaista minäkin olen kantanut kotiin. Yritän siis pyöritellä yhteiskunnan rattaita ainakin oman osuuteni verran.

Uintireissut ovat toistaiseksi tauonneet venehtäneen koiven vuoksi. Viikon kohokohtia ovat nyt olleet maanatain maalausillat. Kuvassa harmaalla ja sinisellä sutimisen seurausta. 

Jouluvaloja

Helsingin jouluvalaistus on minusta hieno. Pahoittelen valokuvien kehnoa laatua. Ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa kuskailla mukana jalustaa eikä panostaa käsivaraisia pikaotoksia enempää jouluisen Helsingin taltiointiin. 

Aleksanterinkadun kulttuurihistoriallisesti arvokkaat joulukadun valot ovat peräisin peräti vuodelta 1949. Muutama vuosi sitten polttimot vaihdettiin energiataloudellisimmiksi LEDeiksi ilman, että valon sävy olisi oleellisesti muuttunut.

Torikortteleissa on uudempia valoja, jouluista juhlatunnelmaa luovia nekin. Leijona-, Elefantti- ja Sarvikuono-kortteleiden lomassa kulkevilla pikkukaduilla ja sisäpihoilla havisee historia.

Espalta Senaatintorille muutama vuosi sitten siirretyn Tuomaanmarkkinat-tapahtuman puitteet ovat kohentuneet. Myyntikojut ovat uusiutuneet tyyliltään ja väritykseltään ympäristöön entistä sopivammiksi. Valaistus on järjestetty hienosti aluetta kokoavaksi. Vaijerivalaisimet muodostavat kuin tähtitaivaan kojujen ja ihmisvilinän ylle. Tunnelmaa luo myös musiikin tahdittama koristeellinen karuselli, jonka kyytiin pääsee ilmaiseksi. Minusta puitteet on luotu juuri tähän ympäristöön hengittäviksi ja sopiviksi. Tyyliä ei ole onneksi lähdetty liiaksi kopioimaan Euroopan perinteisiltä joulumarkkinoilta. Hyvä!

Ympäristön arvorakenukset on juhlavalaistu. Minun mielestäni jouluinen valaistu Helsinki on suorastaan sydäntä pakahduttava elämys! Pieni kerros valkeaa lunta kruunaisi tunnelman täydellisyyttä hipovaksi. 

Pilkahduksia

Helsingissä uutisoitiin auringon kurkistelleen marraskuussa taivaalla 13 tunnin ajan. Laskin, että keskimäärin aurinko möllötti taivaalla päivittäin 26 minuuttia. Eipä todellakaan ole ihme, että on tuntunut pimeältä ja synkältä.

Mutta onneksi alkoi viimeinkin tämä joulukuu ja toi heti pelastuksen pahimpaan hätään, valottomuuteen. Eilen aurinko paistoi vähän aikaa iltapäivällä ja tänään jo pidempään. Kokoonnuimme työpaikalla päätyhuoneeseen ja katselimme, kuinka upeasti aurinko laski Töölönlahteen. Taustalla näkyi Helsingin silhuetti kirkontorneineen ja monine tunnistettavine rakennushahmoineen. Pala kansallismaisemaa kylpi purppurassa ja näkymä peilautui peilityyneen veteen.  Joku meistä puki kokemuksen sanoiksi ”tämä on ihan parasta työhyvinvointia!” Pahus, kamera oli kotona.

Olen saanut valon voimalla tällä viikolla tosi hyvin raivattua työpöytää. Iltaisin olen kutonut raitasukkia ja koti alkaa olla räjähdyksen partaalla. Lauantaina lapset tulevat kylään, joten yritän perjantaina töiden jälkeen tehdä jonkinlaisen pikaraivauksen.  On se vaan onni ja autuus, että juuri keskellä pimeintä vuodenaikaa on tämä Joulu, valon juhla. 

Pikkujuttuja

Eilen iski orastava loman puoliväliahdistus. Olotilaa myötäili kylmä tuuli, joka tuiversi ulkona hiukset takkuun ja nostatti ihokarvat pystyyn. Tänään aamulla lakkasin varpaankynnet värisävyllä ”sunday” ja tsemppasin itseäni sillä, että kesä ja loma jatkuvat. Tästä tuli paljon parempi päivä ja sääkin on ollut enempi kesäinen, vaikkei  mikään helle meitä täällä stadissa ole hellinytkään.

Kurvista ratikkaan nousi Stockan pysäkillä useasti rahaa kerjäävä nainen. En tiedä hänen taustojaan, mutta ulkoisesti hän näyttää olevan hiukan huonossa hapessa. Istuin ratikan etummaisella penkillä ja hän pysähtyi eteeni. Käytiin dialogia:

-Päästä minut siihen istumaan, totesi nainen.

-En päästä, vastasin.

-Mikset päästä?

-Siksi, että istun tässä ja täällä on muita vapaita paikkoja.

-Anna vähän rahaa, sanoi nainen ja työnsi kouransa melkein kasvoilleni.

-En anna, vastasin.

-Miksi et anna?

-En halua antaa.

Nainen luovutti ja siirtyi istumaan taakseni neljän matkustajan ryhmään. Kuulin keskustelua:

-Anna vähän rahaa, aneli nainen takanani istuvalta mieheltä.

-Miksi vähän? Mitenkä olisi paljon? Kuinka paljon tarvitset?

-Anna vähän rahaa, toisti nainen hetken mietittyään.

-Mihin sitä rahaa tarvitset, perustele.

-Anna vähän rahaa.

-Jos pyytäisit paljon ja perustelisit hyvin, voin antaa, jatkoi mies.

Ilmeisen hämillään nainen kääntyi seuraavan uhrin puoleen:

-Anna kaksi euroa.

-En anna, vastasi nuorelta kuulostava nainen.

-Mikset anna?

-Miksi sitä rahaa täällä jatkuvasti olet kerjäämässä, meillä on tässä yhteiskunnassa toistaiseksi vielä sosiaalihuolto.

-Minua ei saa sinutella!, vastasi nainen.

-Anna kaksi euroa, jatkoi anelu seuraavalta uhrilta.

Hyppäsimme pois samalla pysäkillä, mutta kulkemaan lähdimme eri suuntiin.

Meillä oli MK:n kanssa keskutassa treffit. Hoitelimme muutamia asioita ja aikomuksemme oli mennä syömään mutkattomaan rauhalliseen jutusteluruokapaikkaan, jossa olimme lähes 16 vuotta sitten ensimmäisillä treffeillämme. Viimeksi Piccolo Mondo:ssa käydessämme totesimme, että tämä paikka on ollut muuttumattomana jo miltei 20 vuotta ja tarvitsisi kieltämättä hieman puitteiden kohennusta. Syön lähes joka kerta herkullisen hedelmillä ja paahdetulla vuohenjuustolla ryyditetyn salaatin ja MK useimmiten äyriäispastan.

Mutta mikä järkytys! Paikka oli vaihtanut nimeä ja omistajaa. Ruokalista ja systeemi oli myös muutettu. Tänään oli tarjolla lounasaikaan ainoastaan feta-salaattia. Käännyimme tyrmistyneinä pois ja etsimme toisen paikan. Sieltäkään en tosin saanut vuohenjuustosalaattia, mutta nälän saimme sammutettua. Hei vaan ja hyvästit kaupungin ehkä parhaimmalle vuohenjuustoiselle salaatille ja hedelmille.

Helsingissä on meneillään useita mielenkiintoisia näyttelyitä. Olen käynyt tällä viikolla jo Chaplin-näyttelyssä Tennispalatsissa. Tänään suuntasin Kiasmaan. Kiasmassa saa kuvata, mutta kuvia taideteoksista ei saa laittaa tekijänoikeusuhkien vuoksi sosiaaliseen mediaan. Kiasma on julkinen rakennus, joten rakennuksen kuvaaminen ja kuvien julkaiseminen on sallittua. Kuvasin arkkitehtuuria litteällä pancake-objektiivillä, jossa on ihmissilmän laajuutta vastaava kuvakulma. Ostin sen nimenomaan arkkitehtuurin ja tilojen kuvaamiseen. Tällä objektiivillä kamera keventyy lähes 300 g ja käyttö sujuvoituu huomattavasti kaupunkikuvaamisessa. 

Pidän Kiasman arkkitehtuurista, vaikka kaikki ratkaisut ja detaljit eivät olekaan kestäneet sääolosuhteitamme. Minusta on hieno kokemus nousta näyttelykerroksesta toiseen loivasti nousevaa luiskaa pitkin. Näkymät kookkaista ikkunoista ovat niin Helsinkiä - eivätkä ole sitä suinkaan sattumalta.  

Kiasman näyttelyt muodostavat hyvän kokonaisuuden. Kiasma HITS oli mielenkiintoinen kooste ajankohtaista nykytaidetta. Kaikki nykytaide ei tavoita minua, mutta osa hyvinkin. Erityisen puhutteleva on chileläisen Alfredo Jaarin näyttely. Alfredo Jaarin edustama kriittinen ja humanistinen näkemys on tämän päivän maailmassakin ajankohtainen puheenvuoro. Vaikutti voimakkaasti ja puhutteli minua! Mieleen tuli myös aamuinen episodi ratikassa.

Marimekon KIMPASSA-näyttely oli puolestaan kevyt ja kepeä tuulahdus. Tästä tekisi mieli ihan kurillaan julkaista muutama kuva, mutta en kuuna päivänäkään haluaisi alkaa keskustella Teresa ”isoisän puutarha” Moorhousen kanssa tekijänoikeuksista! Aika hieno on valtavan kookas punainen ruusu, joka on tehty irtokarkeista, tässä ylhäällä pieni detalji karkkisävytyksestä.

Kylläpä tätä tekstiä nyt suolsi. Loma alkaa näköjään tehdä tehtävänsä! Kirjoittaminen ei onnistu pakolla, sen olen havainnut luovassa kirjoittajaryhmässä, jonka lopetin tänä keväänä osittain juuri ajanpuutteen vuoksi.

Kiasmassa törmäsin Jorma Uotiseen, joka otti pienistä peilinpalasista koostuvan teoksen edessä itsestää kännykkäkuvia koreografi-tanssijan elkein. Jostain syytä näen häntä tämän tästä, mutta en ole vielä rohjennut kysäistä, että ”mitä toine porilaine”.

Ja tässä on päätön Päivi Kiasman wc:n peilissä.

Kävelyllä Kaivopuistossa

Kaivopuisto on Helsingin vanhimpia ja kaupunkikuvallisesti arvokkaimpia maisemapuistoja. Puisto on suosittu tapahtumapuisto ympäri vuoden. Talvella puistossa lasketaan liukumäkeä ja kesällä kallioilla ja nurmikoilla nautitaan piknikeistä ja puistokonserteista. Puisto on kaunis kaikkina vuodenaikoina. 

Kaivopuisto on perustettu 1830-luvulla kylpylän kylkiäiseksi siihen asti asumattomaan ja karuun niemenkärkeen. Kylpylästä tuli suosittu säätyläisten ja Pietarin seurapiirien kohtaamis- ja huvittelupaikka. Historian käänteet, epidemiat ja sota verottivat huvittelumahdollisuuksia ja kylpylän suosio hiipui.

1800-luvun lopulla puistoa kunnostettiin uuteen uskoon ja tavoitteena oli luoda Kaivopuistosta kansainvälisen tyylin mukainen kaupunkipuisto. Puistosuunnitelman runkona toimii Ison Puistotien lehmuskujanne sekä Kaivohuoneen ja kylpylän aukiot. Lehmuskujanne on uusittu 2000-luvulla.

Puiston näköalapaikalta on mahtavat näkymät merelliseen Helsinkiin. Puiston ympäristössä on arvorakennuksia kuten suurlähetystöjä. Kuvassa ovat rintarinnan jugend, funkkis ja kertaustyylit. 

* * *

Puistossa kuvatessani lähes tuskastuin siihen, kuinka vaikeaa on saada esimerkiksi puistokujanteen mahtavaa tilantuntua kuvattua niin, että sen tunnelma välittyisi kuvassa. Olen ottanut hyvästä kamerastani nyt kaikki irti ja haluaisin kunnollisen järjestelmäkameran. Kaksi vaihtoehtoa on mietittynä, toinen kohtuuhintainen ja toinen aika kallis. Millaisia kokemuskia teillä on ollut järkkäreistänne?

Koristeomanapuun roosa puna

Helsingissä tuokuvat tuomen kukat.

Pihalla kukkii roosa omenapuu.

On ollut lempeää, lämmintä, suloista.

Illalla pohdin Eurooppaa.

Huomenna taas jotain pienempää. 

Levon jälkeen mennään taas

Puolitoista vuorokautta keräsin voimia tekemättä mitään. Sitten mentiin taas vähäsen. Mustikkamaalle, metsään, kotirannalle. Kuunneltiin mustarastaan iltakonserttia, nähtiin sini- ja valkovuokot. Kuulosteltiin, kuinka kevät kohisee ja mahla virkaa puiden oksistoissa. Käytiin siskon luona kylässä ja syömässä. Katsastettiin kissat Ruska ja Rauha. Ruskan silmät ovat oliivin vihreät ja Rauhan kuin meripihkaa. Juotiin pääsiäiskakkukahvit englantilaisesta porsliinista. Muisteltiin lapsuuden pääsiäisiä äidin tekemine lusikkaleipineen. Minulle tuli kesken vegaanin ruokavaliokokeilun elimistöön sekä lihapiikki että sokeripiikki. Piti mennä ruuan jälkeen maate sohvalle, onneksi niin voi tutussa porukassa tehdä. Muistelimme Kaanaan Aunea, jonka luona kävi aina niin, että syöminkien jälkeen kaikki vieraat oikaisivat pitkäkseen Aunen häärätessä keitiössä. Tänään maanantaina avattiin Helsingin rantareittipyöräilykausi. Reisilihakset tuntuivat ylämäessä hyytelöltä ja persuksissa tuntuu taatusti huomanna. Merellinen Helsinki on yksinkertaisesti ylivertaisen kaunis. Puistoissa kukkivat skillat kuin pakahtuakseen, lokit kirkuvat ja valkoposkihanhia on kaikialla käsittämättömän paljon. Bonuksena satuimme Katajanokalle oikeaan aikaan ja pääsimme kuuntelemaan Uspenskin katedraalin kirkonkellojen komean kutsun.

Tarvitsin kertakaikkiaan juuri tällaisen pitkän viikonlopun ja neljän päivän työstä vieroituksen. 

”Suurella kirkolla”

Helsingin tuomiokirkko on aikoinaan rakennettu ihan paraatipaikalle. Se näkyy melkein ensimmäisenä lähestyttäessä Helsinkiä mereltä käsin. Kaupungissakin se on monesta suunnasta katsottuna maisemallinen dominantti. Joskus sen valkoisuus ja suuruus melkein hätkähdyttää pientä kulkijaa. Kun istun kokouksessa Senaatintorin laidalla ja kirkko näkyy ikkunasta, mykistyn joskus sen vaikuttavuudesta niin, että osa asioista hujahtaa ohi korvien. Voin hyvin kuvitella, kuinka pieneksi 1800-luvun ihminen tunsi itsensä tuon suuruuden äärellä rakennusten ollessa vielä matalia ja kaupungin pienikokoinen.

Tänään lähdin liikkeelle (jo) kymmeneltä ja menin Kiseleffin taloon sisustusbloggaajien kirppikselle. Kävellessäni kohti Senaatintoria hätkähdin taas kirkon putkahtaessa ykskaks silmiini - vitivalkoisena sinistä taivasta vasten.

Kirppis oli vetänyt paikalle joukoittain ihmisiä. Ostin yhden höyhenkorun (20 e), 250 g Wetterhofin ohuenohutta harmahtavan sinivihreää villalankaa (3 e, mitähän siitä tekisin?) ja yhden John Irving:in kirjan (8 e). Hieman oli sellainen tiskistelijäolo. Joidenkin bloggaajien habituksesta tulee mielikuva pelkästään tekstien aihepiirien perusteella. Eräs hyvin eteeriseksi mieltämäni bloggaaja näyttikin maijameikäläiseltä. Hmm, olihan tuossa pikkuisen siis tirkistelyn makua?

Kävin Kiseleffin talossa myös LUMI-käsilaukkuja ihailemassa. Yksi LUMI-laukku minulla jo on. Tykkään laukusta, mutta syvän mallin vuoksi saan päivittäin monta kerta hepulin kaivellessani kassin pohjalta milloin mitäkin. Ipad mahtuu vetokeljusta sisään juuri ja juuri niin, että metallin narske kuuluu korvissa. Ei saisi tällaisia oleellisuuksia kyllä jättää huomioimatta laukkujen muotoilussa. Käsilaukkukatselmuksen jälkeen kävelin Aleksin ja Espan päästä päähän katsellen samalla näyteikkunat. Minna Parikan kengät ovat aina kauniisti esillä tarkkaan somistetuissa näyteikkunoissa. Nyt oli tullut sydänrusettikengistä hieman matalampi lesti. Siitä huolimatta en vieläkään uskaltautunut sisään, koska jo kenkiä katsellessa alkaa toisessa jalassa olevaa vaivaisenluuta kivistää. Näyteikkunoissa oli ihania heleän värisiä huiveja. Niillä saisi keväisen fiiliksen helposti aikaiseksi. Keltaista, erityisesti viileää sävyä, näyttää olevan paljon vaatteissa ja asusteissa. Jatkoin kuitenkin matkaa tummissa ja talvisissa tamineissani.

Vaatefiilistelyn jälkeen söin salaatin ja lastasin syödessäni laivan Hay Day-pelissä. Joo-o, pitäähän se laiva tietenkin lastata… Kävin myös kirjakaupassa, taidetarvikemyymälässä, apteekissa, pikakierroksella Stockan sisustuskerroksessa ja takkiosastolla sekä lopuksi ruokakaupassa.  

Edellisen kerran kuvasin suurkirkon vain muutama päivä sitten, kun palasin myöhään illalla Suomenlinnasta. Tämä kuva on otettu käsivaraisesti ja automaattivaloituksella liikkuvasta Suomenlinnan lautasta käsin. Uskomaton on kerrassaan kamerani linssi valovoimaltaan - jaksan sitä vaan ihmetellä uudestaan ja uudestaan.

Päivästä päivään ( I )

Joka työpäivä menen töihin Kallion kaupunginosaan seitsenkerroksisen toimistorakennuksen viidenteen kerrokseen. Päivittäin kävelen shakkiruudutetuilla käytävillä. Sivuutan TILA-nimisen valokuvateoksen työhuoneeseen kävellessäni. Kertaakaan en ole ollut niin ajatuksisssani, että olisin kävellyt sisälle teokseen. Saas nähdä, löydänkö itseni vielä jonain päivänä kuvan tilasta?

Ulkoa kantautuu sisälle työhuoneeseen läheisen päiväkodin lasten ulkoillessa mölyä. Kadulta kuuluu raitiovaunun kirskunta ja Kallion pelastuslaitokselta pelastamaan ampaisevien paloautojen ujellus. 

Kesällä ikkunan ollessa avoimena katupöly laskeutuu pöydällä oleville papereille ohueksi verhoksi. 

Läheltä ja kaukaa

Ukrainan ja Venäjän tilannetta seuratessa on historia pakosti hiipinyt ajatuksiin. Suomen asema suurvallan kainalossa ei ole kovin yksinkertainen eikä ongelmaton. Joku pieni pelko tuohon itäiseen naapuriin kuitenkin liittyy. Varsinkin kun Putin kieriskelee vallassa ja pihisee sokeaa vallanhimoa. (Jos muuten nyt tulee venäläisten lukijoiden piikki, uskon Googlen vakoiluohjelmiin.)

Suomen autonominen asema lienee ollut suurruhtinaiden Aleksanteri I ja II strateginen ja tarkkaan harkitsema poliittinen ratkaisu. Eräänlainen mielikuva Euroopan suuntaan ja maailmalle? Helsingin sydän, Senaatintori ympäristöineen on Aleksanterien luomus ja siksi historia ihan havisee tuossa suurruhtinaallisessa ympäristössä. Tänään käydessäni kokouksessa Senaatintorin laidassa mieleen pelmahti yhtäkkiä Suomen ja Venäjän rinnakkaiselon ja historian vaihtelevat vaiheet.

Senaatintori ympäröivine rakennuksineen on vaikuttava. Kokouksen päättyessä neljän kieppeillä aurinko kuulsi kirkon seinät ja portaat. Valo ja näkymä oli niin uljas, että pysähdyin valokuvaavien turistien keskelle ja kaivoin oman kameran kassista. Keskityin Aleksanteri II:n patsaaseen ja mittakaavan kuvaamiseen.

Ennen kokousta tapasin pitkästä aikaa opiskelijavuosilta tutun ystävän E.n, joka oli käymässä Helsingissä. Istuimme pidennetyn lounaan ja kahvilakäynnin ajan ja kelasimme keskenämme viimeiset kymmenen vuotta. Elämämme ja työurat ovat haarautuneet kauaksi toisistaan, vaikka lähtökohdat ovat ollet yhtäläiset. Kahden pikkukaupungin neitoset opiskelivat samaan ammatin, mutta noukkivat elämän palapelin palasia kumpikin omalla tavallaan. Oli todella virkistävää tavata pitkästä aikaa.

Ystävyyshän on sitä, että voi vaikka 10 vuoden välein jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.