"Veskan murusia"

Pikkutimanteista blogissaan kirjoittava Virpi haastoi minut jo jokin aika sitten paljastamaan ”millaisia murusia veskastani löytyy”. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta ja pahoittelut hitaasta vastaamisesta.

Laukuista puheen ollen tiedän tasan tarkkaan, millaisista laukuista pidän ja myös, mistä en pidä. Tykkään malliltaan kompakteista ja melko pelkistetyistä olkalaukuista, joissa hihnan pituutta voi säätää ja joissa on joku kiva yksityiskohta: kaunis nahka, persoonalinen solki, viimeistelty ulkomuoto tai joku muu yksityiskohta kuten vetoketju ja suomukuvioinen vuori kuvan laukussa. Ehdottomasti ei kuitenkaan liikaa niitä yksityiskohtia. Minulla on käytössä useampi satulalaukku, vanhimmat ovat nuoruusvuosilta yli 30 vuoden takaa. Kuvassa oleva olkalaukkukin on vähän sinne päin ja sekin on jo yli 10 v vanha ja täysin ehjä. Nahka ja kangas käyvät laukkujeni materiaaliksi, keinonahasta en pidä. En ole erityisen kiinnostunut merkkilaukuista, esim. louisvuittonit eivät puhuttele minua. Liian koristeelliset laukut eivät myöskään ole makuuni. Eivät myöskään pullean pyöreät naiselliset mallit. Kuulostan nirsolta?

Laukun taskut ovat myös tärkeät. Pitää olla helppo ja nopea paikka matkakortille, vähintään yksi vetoketjullinen tasku ja paikka kynille ja muille pötkylöille. Tykkäisin tällaisesta laukusta klik, mutta pitäisi mennä Tukhomassa käydessä ensin tsekkaamaan sisällyksen tarkoituksenmukaisuus. Toisaalta en kyllä tarvitse yhtään laukkua lisää. 

Lueskelin aiheeseen liittyviä postauksia ja tunnustan heti, että minun laukustani ja lompakostani löytyy ylimääräisiä kuitteja, lehtileikeitä, papareita yms. tarpeetonta roinaa. Lompakon kuitit alkavat häiritä vasta silloin - tai oikeastaan vasta jonkin ajan kuluttua siitä, kun en enää saa lompsan vetoketjua kiinni…. Vaihdan laukkua tämän tästä ja tyhjennän ylimääräiset roinat laukusta kamojen siirron yhteydessä. Monilla oli postausten perusteella laukussaan lääkkeitä, meikkejä ja nenäliinapaketti. Nuo puuttuvat laukustani.

Tämä laukku vetää juuri ja juuri normaalina työpäivänä tarvitsemani kamppeet. Sateenvarjo ei tähän olkalaukkuun mahdu eikä myöskään aurinkolaisit koteloineen. Kun aurinkoiset päivät tulevat, siirrän kamat yhtä astetta isompaan olkalaukkuun, johon mahtuu myös aurinkolasit.

Laukustani löytyy:

lompakko ja kolikkokukkaro

matkakortti

kodin avaimet ja työpaikan avaimet

passi pussissaan (ei hammasharjaa)

kaksi puhelinta + nappikuulokkeet pussukassa

iPad

kalenteri

kyniä

kulmakynä ja huulipuna

huulirasvat

kangaskassi ruokaostoksille

xylitol-purkkaa ja hammastikkuja
usein pokkari

kamera (jolla otin nämä kuvat)

Tarvitsen aika usein töissä kokouksiin mennessä papereita ja kansioita. 

Niinä päivinä mennään pienemmällä olkalaukulla ja isommalla kassilla.

Hyytävä viikko

Viime viikonloppuna tuuli kääntyi puhaltamaan pohjoisesta. Etelä-Suomen kevät hyytyi paikoilleen. Tämän viikon ajan on Helsingissä ollut aivan hytisyttävän hyytävän kylmä ilma. Minun lisäkseni muutkin kulkevat kadulla toppatakin kaulukset ylhäällä. Tuuli puhaltaa nytkin mereltä niin, että suurimman ikkunan lasit helisevät ja parvekkeen lasitukset paukkuvat. 

Kaupungissa on kuitenkin ollut monenmoisia keväisiä tapahtumia. Suosiolla olen jättänyt niitä väliin. Kulinaristinen tai mikään muukaan syy ei ole riittävä mennäkseni esimerkiksi väentungokseen jonottamaan katuruokaa näin kylmällä säällä. Mikään ei myöskään houkuttele keskustelemaan kaikkialla juuri nyt parveilevien ja itseään tyrkyttävien kansanedustajakandidaattien kanssa. 

Helsingissä on viikon aikana vilahdellut taas monenvärisiä muovikasseja, viikonloppuna pinkkejä ja nyt keltaisia. Yhden pinkin ja pari keltaista minäkin olen kantanut kotiin. Yritän siis pyöritellä yhteiskunnan rattaita ainakin oman osuuteni verran.

Uintireissut ovat toistaiseksi tauonneet venehtäneen koiven vuoksi. Viikon kohokohtia ovat nyt olleet maanatain maalausillat. Kuvassa harmaalla ja sinisellä sutimisen seurausta. 

Valo, varjo

Onpa ollut jo toista viikkoa ihanat ilmat. Pitkäpiimäisen talven jälkeen valo tuntuu niin ihanalta. Se tuntuu kevään lupaukselta. Ei meinaa oikein uskoa, että aamu aamun perään taivas on ollut auringonnousun värittämä ja illalla auringonlaskun vaaleanpunaiseksi rusottama. Mutta kyllä niitä harmaita aamuja ja pimeitä iltoja ehtikin jo olla riittämiin. 

Itselleni on tapahtunut outoja yhteensattumia. Eräänä aamuna menin jopa vahingossa tunnin etuajassa töihin. Työt sujuvat muutenkin taas paremmin, vaikka en siellä ole sentään vielä tanssahdellut. Ja vaaleanpunaisten sävyjen sokaisemana ostin poskipunan - tietenkin vaaleanpunaisen, jollaista minulla ei ole ollut sittten nuoruusvuosien. 

Sattuipa sellaistakin, että innostuin siivoamanaan kotona. Se oli virhe. Tein äkisti nopean suunnavaihdoksen ja polvessa rusahti. Oireet ja kivun luonne viittaavat vahvasti joitakin vuosia sitten potemaani toisen polven kierukkavammaan. Vakuutusyhtiö ei antanut maksusitoumusta magneettikuvaukseen, joten joudun sen ilmeisesti itse kustantamaan. Tähystysleikkaus omalla budjetilla taitaa olla liian tyyris. Huolestuttaa, kuinka kauan tässä joudun taas klinkkaamalla odottelemaan ja vaihtelemaan papereita vakuutusyhtiön kanssa. Tiedänhän kyllä entuudestaan, että if…:n mainoskampanaja on mielikuvamarkkinointia jos jokin.

Kuukausia jatkuneessa harmaudessa ehti jo melkein unohtaa, miten kaunista on valon ja varjon leikki!

Hyvää naistenpäivän iltaa

Tästä naistenpäivästä muistui mieleen, että taisin kirjoittaa ensimäisen ujohkon postauksen juuri naistenpäivänä. Oikein muistin. Tuosta on kulunut jo neljä vuotta - hyvänen aika sentään. Blogi on osoittatunut pisimpään jatkuneeksi päiväkirjakseni.  Joskus tarkistelen vanhoista teksteistä tai niiden rivien väleistä joitakin menneitä asioita ja tapahtumia näiden neljän vuoden ajalta. Myös kevään etenemistä tai talven ja syksyn sääpäiväkirjaa on tullut selailtua jälkikäteen.

Minulle tässä harrastuksessa on parasta valokuvaamisen, visuaalisuuden ja kirjoittamisen yhdistäminen.  Kaikki nuo kun ovat erikseenkin mieleisiä harrastuksia. Blogissani on muutama postaus, joissa olen omasta mielestäni onnistunut aika hyvin sanojen asettelussa. Postausten joukossa on myös paljon diipadaapaa. Muutama kriisinpoikanen tai uuvahdus on matkalla ollut, mutta toistaiseksi mennään näillä eväin. Pianhan minulla on uusia elämänvaiheita edessä: ensin isovanhemmuus eikä eläkeikäänkään enää kovin monia vuosia ole.

Blogini on pysynyt alusta asti matalan profiilin blogina. En ole mainostanut sitä missään. Blogiin ei löydä edes hakusanoilla. Olen kertonut blogikirjoittamisesta vain perhepiirille. Tutuille tai työkavereille en ole blogia mainostanut. Tähän menneessä ainoastaan yksi tutuistani on eksynyt blogiin ja tunnistanut minut sen kirjoittajaksi. Te lukijat lienette löytäneet lukijoiksi kommentoituani blogejanne tai jonkun toisen bloggaajan lukulistan kautta?

Työpaikallani annettiin some:n suosion kasvun alkuvuosina ohjeet sosialliseen mediaan osallistumisen varalle ns. julkisen vallan käyttäjille. Sieltä löytyvät syyt, miksi kirjoitan anonyymisti ja kirjoitan töistä viitteellisesti.

Kaikesta tästä selittelystä huolimatta iloitsen aina ja joka kerta, kun joku kirjautuu lukijaksi tai tekee kommentoiden tästä harrastuksesta yhteisen. Kiitos teille!

Mieleen luikerteleva väri

Värituubieni joukossa on yksi pinkkiä väriä sisältävä tuubi. Olen saanut sen ylimääräisenä ostaessani tietyn määrän uusia tuubeja. Tuubi on säilynyt jo jonkun tovin korkkaamattomana. Eilen maalausillan päätteeksi päätin vähän rentoutua ja roiskia ennen kotiin lähtöä. Vetelin pinkkiä leveällä pensselillä ja jäin kuin jäinkin täysin yllättäin värin lumoihin.

 

Siirryin sivuun mukavuusalueeltani mitä tulee värien valinnan suhteen. Mukavuusalueelta murtautuminenhan tekee meille itse kullekin hyvää – erityisesti ikääntyvälle. Inspiraation puraisemana en saanut illalla kunnolla unta ja heräilin vähän väliä alitajunnan miettiessä, miten jatkan roiskintatyötä.

Tänään oli töissä rankka päivä. Iltapäivällä oli Senaatintorin laidalla kolme erillistä kokousta putkeen ja oli vähän vaikea keskittyä huonosti nukutun yön jälkeen. Taidanpa siirtyä kohti makuuhuonetta ja pujahtaa vällyjen alle katselemaan pinkkejä tai jonkin muun värisiä unia. Hyvää yötä sinullekin!

Se on maaliskuu

Maaliskuu on lupaus keväästä. Tulppaaneita ja muita kevään ennustekukkia olen minäkin pitkin alkuvuotta hankkinut maljakoihin. Tänä keväänä tietut vaaleat tuppaanit ovat avautuneet jouluruusun kukkien kaltaisiksi ja jotkut taas ovat kuivuneet rusinan lailla kunnolla avautumatta. Hassua, mielenkiintoista.

Todellisuus on juuri nyt melko hiekkaista, kuten kotitaloni portaat yllä olevassa kuvassa. Koko talvi on ollut pääkaupungissa liukkaan jäinen ja nyt jäiden sulamisen jälkeen hiekotushiekkaa ja pölyä on kaikkialla. Kenkien pohjassa vaan ropisee ja kivenmurusia kulkeutuu kodin parketille kengänpohjissa. Mutta ei harmitella sitä. Talvi onneksi meni, vaikka ei täällä meillä oikeastaan koskaan kunnolla alkanutkaan. Joulun tienoilla täällä oli noin viikon pituinen minitalvi. Onneksi lähdin silloin kuvaamaan  (klik), että jäi edes muutama hyvä muisto tallelle sääpäiväkirjaan.

Minun merinäkymästäni vähätkin lumet sulivat jo helmikuun puolessa välissä. Merikin on jo vapautunut jäästä. Tämä talvi on tuntunut harvinaisen pitkältä ja pimeän harmaalta (sorry vaan jo krooniseksi käynyt voivotteluni samasta aiheesta). Onneksi siis viimeinkin on maaliskuu eikä olemattoman talven perään tarvitse enää haikalla. Keskitytään nyt tulevaan ja nautitaan kevään odotuksesta! Huomautan vielä, että kaksi viimeistä kuvaa eivät ole mustavalkoisia otoksia...