Hyvää Joulua!

Hyvää ja lämpöistä Joulua teille lukijoilleni!

Hetkien välissä

Eilen oli tohinapäivä. Laitoin poikkeuksellisesti vapaapäivän aamuna herätyskellon soimaan ja tein perjantai-illaksi kaavailemani sukkelan pikaraivauksen kotona. Sitten keitin aamukahvia ja istuin hetkeksi aloilleni. Kamera oli sopivasti käsillä ja otin kuvan rauhallisesta omasta hetkestä. Eilen oli itsenäisyyspäivän lisäksi se henkilökohtainen päivä, jolloin ihmettelen vuosien nopeaa vierimistä. Ajattelen aina lippujen liehuessa, että kieltämättä aika hyvän syntymäpäivän olen aikoinaan valinnut. 

Pian ovikello soi. Ensin saapui MK, kohta sen jälkeen tytär ja vävy ja viimeisenä poika. Tyttärellä oli mukana jälkiruuat, konjakilla kostutettu hedelmäkakku ja kaardemummasuklaalla maustettuja marenkeja. Poika toi sekoittamansa maustepussin. Alkoi hetkeksi oikein kunnon tohina.

Vävy ryhtyi tietotekniseksi tukihenkilöksi, MK valaisinasentajaksi,  poika kokiksi, minä juuresten kuorijaksi, tytär yleistouhuajaksi. Saatiin tekniikkaa kuntoon ja lisää valoa harmauteen. Juhla-ateriaksi valmistui vivahteikkaasti maustettua peurapaistia, uunijuureksia ja puikulaperunamuusia. Jälkiruokakahvit kruunasi mehukas kakku ja täydelliset marengit. Kaiken muun lomassa muistelimme niitä aikoja, kun elimme vielä lasten kanssa kolmistaan. Minä muistelin vielä vähän kaukaisempaakin aikaa.

Kukaan muu ei ole kiinnostunut presidentinlinnan juhlista, joten avattuani television muut alkoivat hiippailla omiin koteihinsa. Kävimme työreissulla linnassa ennen nyt valmistumassa olevan remontin alkamista. Hyvältä näytti lopputulos ainakin televisiosta katsoen. 

Elämä on toisiinsa nivoutuvia muistoja ja niiden välissä olevia hetkiä. Uskokaa tai älkää, tässä eilisessä kuvassa ovat kaikki kolme jälkeläistäni. 

Kaupunkijuhannusta odotellessa

Emme jaksa lähteä maaseudulle palelemaan ja sadetta pitelemään. Olemme molemmat aika työn uuvuttamia, joten jäämme suosiolla kaupunkiin hengähtämään ja keräämään voimia ensi viikon varalle. Sitten alkaakin loma iloisissa muuttotunnelmissa, koska MK:n uusi koti valmistuu runsaan viikon kuluttua. 

Meinaan sukeltaa villalankojen pariin ja seuloa lukemattomia lehtiläjiä. Tove Janssonin elämänkertakin on odottanut lukemista jo monta kuukautta. Haluan lukea sen ennen Ateneumin näyttelyyn tutustumista. 

Poika viettää mökkijuhannusta vävyn ja kaverin kanssa, arvatenkin hyvästä ruuasta nauttien. Tytär on Romaniassa kaivamassa fossiilien luita. Seuraan padistä, missä hän milloinkin liikkuu phone taskussaan ja se tuntuu ihan kummalliselta. Maailma on kutistunut ja pilvikartta on niin tarkka, että näen aika tarkkaan, millaista rakennuksia ja puutarhoja retkueen majapaikassa Strada 24 Lanuarie:llä lähellä Sebes:n kaupungissa on. Päivällä hän katoaa jonnekin mastojen ulkopuolelle, koska phonen signaalia ei löydy läheiseltä vuorelta mutkittelevan joen viereltä, missä luulen heidän kaivelevan.

Jos kaipaatte ohjetta raikkaasta kaalisalaatista grilliruuan ja makkaroiden särpimeksi, suosittelen kokeilemaan tätä (tyttären ja kumppaneiden blogi). Kaalisalaattiin ei tarvita tuhtia majoneesia tai edes kermaisia kastikkeita. Avokado nimittäin korvaa kerman, runsas lime etikan ja chili antaa sopivasti potkua. Ja on muuuten terveellsitäkin!

Rentoa meninkiä teille ja erityisterveiset Kettumäkeen!

Rajatilassa

Minulla kuluu näköjään yksi päivä haahuiluun työn ja vapaa-ajan väillä. Onkohan tämä niin sanottua ikääntymisilmiötä? Olin suunnitellut jo ajat sitten meneväni Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan heti kesäkauden avajaispäivänä eli vappuna. Ulkona on kuitenkin kylmää, harmaata ja vettä vihmoo ikkunaan. Pysyn siis suosiolla kotipesässäni.

Aamulla kuuntelin radiosta perinteisiä työväenlauluja. Tykkään niistä historiallisena havinana. Melkein liikutuin. Muutenkin vappu on minulle enemmän työväen ja kevään juhla kuin ylioppilaiden ja opiskelijoiden kevätkarkelo. Valkolakkinikin on aivan käyttämätön ja liian valkea edes päähän pistettäväksi. Edellisessä muutossa mietin hetken, tarvitsenko sitä enää. Mutta toki se symboloi tiettyä nuoruuden etappia, joten en raaskinut heittää menemään.

Työväenlauluja kuunnellessa muistin Eila M:n, jonka kanssa 1970-luvun lopulla pesin Porissa kirjaston rakennustyömaalla ikkunoita yhden kesän. Eila oli hyvä laulaja ja lauloi porilaisessa Agit Prop:n tyylisessä kuorossa. Muistaako Auli-sisko kuoron nimen? Pestessämme ikkunoita hän lauleli Nataliaa ja muita iki-ihania laulelmia. Parin yhteisen raksakesän jälkeen tiemme erosivat. Eräänä päivänä joitakin vuosia sitten katseeni osui Helsingin rautatieasemalla tupaten täynnä olevalla paikallisjunien laiturilla tutun näköisiin ruskeisiin silmiin. Hetken löi tyhjää ja sitten muistin, että ohittamani henkilö oli juuri tuo laulava Eila. Ihmisiä tungeksi molempiin suuntiin, mutta vaistomaisesti pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. Juuri samalla hetkellä Eila kääntyi ja katsoi minua. Hetken tuijotimme keskellä ruuhkaa etäältä toisiamme ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme.

Nyt parhaillaan kuuntelen radiosta J. Karjalaisen konserttitaltiointia. Siinä on sitten tyylillä muuntautunut ja vuosien karttumisesta huolimatta poikamaisen pilkkeen säilyttänyt monipuolinen taiteilija. Hänen laulunsa ”Ankkurinnappi” liittyy tiettyyn elämäni hetkeen. Voi voi, tässä alkaa meikä jo toistamiseen herkistellä. Ikääntymisilmiö nro kaksi?

Hyvää vappua!

Levon jälkeen mennään taas

Puolitoista vuorokautta keräsin voimia tekemättä mitään. Sitten mentiin taas vähäsen. Mustikkamaalle, metsään, kotirannalle. Kuunneltiin mustarastaan iltakonserttia, nähtiin sini- ja valkovuokot. Kuulosteltiin, kuinka kevät kohisee ja mahla virkaa puiden oksistoissa. Käytiin siskon luona kylässä ja syömässä. Katsastettiin kissat Ruska ja Rauha. Ruskan silmät ovat oliivin vihreät ja Rauhan kuin meripihkaa. Juotiin pääsiäiskakkukahvit englantilaisesta porsliinista. Muisteltiin lapsuuden pääsiäisiä äidin tekemine lusikkaleipineen. Minulle tuli kesken vegaanin ruokavaliokokeilun elimistöön sekä lihapiikki että sokeripiikki. Piti mennä ruuan jälkeen maate sohvalle, onneksi niin voi tutussa porukassa tehdä. Muistelimme Kaanaan Aunea, jonka luona kävi aina niin, että syöminkien jälkeen kaikki vieraat oikaisivat pitkäkseen Aunen häärätessä keitiössä. Tänään maanantaina avattiin Helsingin rantareittipyöräilykausi. Reisilihakset tuntuivat ylämäessä hyytelöltä ja persuksissa tuntuu taatusti huomanna. Merellinen Helsinki on yksinkertaisesti ylivertaisen kaunis. Puistoissa kukkivat skillat kuin pakahtuakseen, lokit kirkuvat ja valkoposkihanhia on kaikialla käsittämättömän paljon. Bonuksena satuimme Katajanokalle oikeaan aikaan ja pääsimme kuuntelemaan Uspenskin katedraalin kirkonkellojen komean kutsun.

Tarvitsin kertakaikkiaan juuri tällaisen pitkän viikonlopun ja neljän päivän työstä vieroituksen. 

Juhlien jälkeen

Viiden viikon aikana uudessa kodissani on vietetty synttärit ja jälkisynttärit, joulu ja jälkijoulu, tuparit ja arkisissa merkeissä myös uudenvuoden vastaanotto ja loppiainen. Keittiön toimivuus on nyt käytännössä testattu jo moneen kertaan. Kokkeina ovat minun lisäkseni häärineet molemmat lapset ja vävy. Isompi ruuanvalmistustila oli yksi painava syy asunnon vaihtoon ja olenkin erityisen tyytyväinen juuri lisäneliöihin keittiö-ruokailu-olohuoneessa verrattuna aiemmin tiiviimmin toisiinsa lomittuviin keittiöön ja ruokapöytään. Silti kaikki tilat muodostavat tässäkin asunnossa yhden tilan. 

Eilen siskot Paula, Auli ja Anna & co:t olivat kylässä ja tytär ja vävy kantoivat päävastuun ruuan valmistuksesta. Itse valmistin vain alkuruuan ja saatoin siksi nauttia täysipainoisesti siskojen seurasta. Kiitos A. ja T. kokkausavusta!

Tilasin pöydälle kukkakimpun läheisestä kukkakaupasta kummitätini joulukuussa syntymäpäiväkseni lähettämällä kukkalahjakortilla. Valitsin kukkien värit aniliinin värisen lempipöytäliinan tai vaihtoehtoisesti vanhan roosan sävyisen pellavaliinan mukaan. Kuinkas ollakaan, molemmat näistä liinoista ovat tosi hyvässä kätkössä vielä purkamattomissa muuttolaatikoissa. En löytänyt kumpaakaan, vaikka kuinka kaivelin ja lopulta piti vähän säädellä varaliinalla. Kimppu on todella mieleinen, erityisesti pidän sinisistä anemoneista ja vaaleanpunaisen sävyistä. Kiitos teille M. ja M. sinne Poriin!

Tänään olo on ollut hieman haikea ja sisäänpäin kääntynyt mutta onnellinen, siis juhlien jälkeinen olotila. Olen nauttinut saamistani kukista, kiitos kaikki te siskoni! 

Olen myös pyörittänyt monta tiskikoneellista astioita puhtaaksi. Jaksan vieläkin ihmetellä, kuinka 60 cm leveään astianpesukoneeseen mahtuu ainakin kaksikertainen määrä tiskiä verrattuna aiempaan 45 cm:n levyiseen apk:een. Matematiikka jotenkin horjuu tässä yhtälössä?

Kuvasin ihmisiäkin ja kaikki liikkuvat kaikissa kuvissa, pää oli heilahtanut tai kädet liikkuivat. (Tykkään kuvata ilman salamavaloa luonnollisten sävyjen vuoksi.) Ei tässä kuvassa etualalla oleva emäntäkään ole pysähtynyt poseeraamaan. Takana oleva isosiskokin on menossa.

Viime yönä on sitten viimeinkin saatu tänne eteläiselle rannikolle jonkinlainen ohut lumiharso eli ensilumi. Lämpötila on kääntynyt pakkasen puolelle. Asetun arkeen ensi viikosta alkaen. 

Väsy meinas tulla

Taisi tulla meitsille pieni uuvahdus kesken muuton. Viikko sitten saimme kaikki tavarat siirrettyä tänne uuteen paikkaan. Komerot ovat vielä lähes tyhjät ja lattiat sen sijaan täynnä laatikoita, säkkejä ja lähes korvaamattomiksi osoittautuneita IKEA:n sinisiä jättikasseja. Onko joku saanut sinisen kassin joskus rikki? Minulla ne vaan nimittäin käytössä pitää ja paranee.

Tällä viikolla olin töissä ja siellä oli taas melkoista menoa. Iltaisin oli vielä glögitalaisuuksia, kokous yms. Ei siinä paljon komeroita täytetty eikä lattioita tyhjennetty. Eikä postailtu. Muutenkin olen ollut aivan kumulatiivisen väsynyt. Aamulla ei meinaa millään saada itseä sängystä ylös kiskottua. Kaivoin jo purkamattomista laatikoista D-vitamiinit, kun huomasin unohtaneeni niiden popsimisen kolmen viikon ajaksi.

Yhtenä iltana kävin etsimässä joulumieltä Senaatintorin laidalta. Torikortteleissa on tunnelmallisia valoja ja pikkuputiikkeja. Mutta ei sitä joulumieltä sieltä valoista, putiikeista ja joulumarkkinoista huolimatta löytynyt. Kuvattavia tunnelmia sen sijaan löytyi.

Kaselen ympärilleni ja alan vähän haaveilla pienestä joulukuusesta. Sellainen taitaisi nyt mahtua kotiin. Ensi vuonna ehkä? Vanhat lasipallot ja muut joulukuusenkoristeet ovatkin olleet viimeiset seitsemän joulua säilössä varastokopissa. Jaksaisinko käydä kaivelemassa - saapas nähdä?

Osoitemuistio on edelleen kadoksissa, joten joulukortteja ei meiltä ikävä kyllä tänä vuonna postiteta. Olenpa muuten ollut ajattelematon. Miksi ihmeessä ei ole milloinkaan tullut mieleen kirjoittaa osoitteita tietokoneen tiedostoihin? Aivan käsittämätöntä. Jouluisia odotuksen tunnelmia Sinulle!

Lauhaa, tuulista, sateista, hämärää

Marraskuu on täällä ja tekisi melkein mieli sanoa, että ”sen kyllä huomaa”. Ei ole lähtenyt meikäläisestä tänään paljon tehoja irti. Ei todellakaan.

Edessä oleva pyhäinpäivä ei ole minulle mikään halloween-juhla. Ei ole reikäsiä kurpitsoja eikä haamumunkkeja tiedossa meillä. Kynttilän kyllä sytytän. Meinaan myös täyttää kopiopaperilaatikoita pikkutavaroilla ja pyöritellä mielessä mielenkiintoista kirjoitusharjoitusta, jonka viimeksi saimme ryhmän ohjaajalta.

En tuntenut juurikaan äidinäitiä saatikka hänen vanhempiaan. Mutta aion harjoituskirjoitelman myötä kuvitella heidän elämänsä. Samalla tulee muisteltua edesmenneitä vanhempiani. Siispä vietän muuttolaatikkolandiassani hivenen myös pyhäinpäivää.

Hyvää pyhäinpäivää Sinullekin!

Tyttöjen ilta

Hyvään iltaan tarvitaan muutama ihminen, syötävää, juotavaa ja kaunis ilta. Se on siinä. Hulppean kaunis maisema on sitten jo spesiaalia bonusta. Istuimme eilisen kuuman, suorastaan hikisen päivän töissä ja lähdimme kimpassa saunalaiturille, kallion kielekkeelle, meren äärelle, venereitin varrelle. Yksi tiesi paikan ja hankki avaimen.

Yksi oli valmistanut salaatin. 

Yksi leipoi leivän. 

Me muut tyydyimme käymään kaupassa. Juuri, kun lihat otettiin grillistä lautasille, taivas meni äkisti pilveen ja kylmä tuulenpuuska sivalsi meitä. Pöytäliinan kulmat vaan kerran hulmahtivat ja kesäsade alkoi. Kaikki tavarat siirrettiin salamaakin nopeammin saunan pukuhuoneeseen ja jatkettin ruokailua.

Saunomisen aikana taivas seestyi yhtä nopeasti kuin oli peittynytkin pilviin. Jälkkäripiirakat syötiinkin jälleen auringonpaisteessa, helteestä raikastuneessa lämpimässä. Kiva ilta ja kivat työkaverit!

Tänään on odotettu jyrinää ja ennen kokematonta taivaan räiskettä. Vaan ei ne salamat ja sadepilvet ole tänne stadiin tänään ehtineet. Ainakaan vielä...

Kuulaasta illasta pimeään

Helsingin kantakaupunki avautuu polkypyöräilijälle hieman uudesta näkökulmasta. Juhannusyönä on harvinaisen hyvä tilaisuus sightseeing-pyöräilyyn, kun liikenne on muuten minimaalista.

Yhdeksän jälkeen aattoiltana lähdimme hitaalle nautiskelureitille, joka myötäilee Etelä-Helsingin rantaviivaa. Reitti suuntautui kotirannalta kohti Hermannin rantatietä, Kalasataman kautta ja Sörnäisten rantaa pitkin Meri-Hakaan, sieltä jatkoimme pitkin Pohjosrantaa kohti Katajanokkaa, jonka kierrettyämme koukkasimme kauppatorille, Kaivopuistoon ja Eiran rantaan, josta poljettiin edelleen Hietalahteen, sitten Ruoholahteen ja pyöräilybaanaa pitkin Töölöön. Töölössä maistelimme kioskisärvintä. Töölönlahden rantaa pitkin poljimme pohjoiseen ja suorinta tietä kotiin.

Rannoilla on katujen ja puistojen lisäksi venelaitureita, laivaterminaaleja, satamatoimintaa, jäänmurtajien parkkipaikka, lukuisia muistomerkkejä, mattolaitureita, kesäterasseja... Helsingissä rannat ovat lähes kaikkialla onneksi kaikkien meidän yhteistä olotilaa. 

Matkalla näimme myös tyhjentyneitä parkkipaikkoja, autioita tarjoiluterasseja ja lokkien valtaaman kauppatorin. Piknik-seurueita oli siellä täällä puistoissa. Antaumuksellisimmat juhlijat olivat kuskanneet grillit ja jopa sohvat mukanaan. Näimme tietenkin myös rantojen yksinäisiä miehiä ja muuten vaan väsähtäneitä. 

Mielestäni eniten Helsinkiä on juuri meren tuntu ja läheisyys. Kaupungin eteläisiltä rannoilta avautuu huikeita näkymiä saaristoon ja avomerelle. Maisemaan ei kyllästy. Tässä vaiheessa pyöräilyä alkaa olla jo hämärää eikä objektiivin ominaisuuksilla enää pysty ikuistamaan rantaviivan utuista sineä.

Vanhan, ajan patinoiman ympäristön lisäksi reitillä oli uusia, uljaiksikin pyrkiviä kaupunginosia. Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa on tällä hetkellä nostureiden viidakko. 

Töölönlahdella pimeni lopulta niin, että kuvaaminen kävi mahdottomaksi. Paluumatkalla Sturenkadun pitkässä ylämäessä huomasin, että reisilihakset tarvitsevat lisää rääkkiä… 

Lähtiessämme kuulaan siniselle taivaanrananlle ilmestynyt superkuu seurasi matkaa kunnes puikahti pilven taakse. Noin 30 kilometrin jälkeen olimme jälleen kotona ja kello oli siirtynyt juhannuspäivän puolelle. Oli pimeää ja taivas pilvessä.

Suloista suvea!

Kaupunkijuhannuksen vietto alkaa Hakaniemen torilta. Viikonlopun vihannesten hankinta sujuu rennosti jousisoittimien tahdissa ja torihahvia siemaillen. Tori ihan kuhisee ihmisiä, joten kaikki eivät suinkaan ole paenneet maaseudun rauhaan. Mekin lokoilemme tämän juhannuksen kaupungissa. Muistelen kyllä perinteisiä yökahveja roosanvärisistä Sointu-kupeista mansikkakakun kera juhannusiltana. Terveisiä Varsinais-Suomeen Anille ja muille!

On juuri nyt niin kesä. Suloinen suvi parhaimmillaan. Nautitaan kesän kauneudesta ja valosta!

Mukavaa junannusta kaikille blogini lukijoille!

Tuntemattomia makuja, tuttua luontoa

 Mun muruset

Tänä vuonna lapset halusivat tarjota minulle aiemmin tuntemattomia ja terveellisiä makuelämyksiä äitienpäivänä.  He valmistivat japanilaisvaikutteisen aterian tuoden raaka-aineet mausteineen päivineen tullessaan.

Alkuruokana tarjottiin perinteeksi muodostuneesta äitienpäivän luonteretkestä vaikutteita saanut ”linnunpesä”. Se valmistettiin tattarijauhosta valmistetuista soba-nuudeleista ja ohueksi suikaloidusta kevätsipulista. Keitetty nuudeli ja kevätsipuli sai rapeutta öljyssä paistaen. Pesää koristi paistettu kampasimpukka (MSC). MSC kertoo eettisestä pyyntitavasta. Mausteeksi lisättiin terveellistä miso-kastikketta.

Pääruuan lisukkeeksi valmistettiin onigireja. Onigirit ovat merilevällä ja sesamin siemenillä koristeltuja riisipalloja. Riisi oli sushi-riisiä.  Nämä pallerot olivat hauskan näköisiä lumipalloja. 

Höysteenä oli wasabilla maustettua avokado-espumaa eli kuohkeaa vaahtoa. Karkeampi versio vaahdon vierellä on samoista aineksista valmistettu, mutta haarukalla muusattu. 

Pääruuan liha oli meren paistia eli FOS(friends on see)-pyydettyä punaista tonnikalaa. Tonnikala paistettiin hyvin varoen ja vähän aikaa (30 – 45 sekunttia molemmin puolin), sisus jää siis punaiseksi. 

Kaikki maut ja raaka-aineet olivat uusia kokemuksia ja kokonaisuus ihan napakymppi. Kiitos lapsukaiset ja vävy ainutlaatuisesta ja eksoottisesta ruokakokemuksesta!

Olin itse luvannut tehdä jälkiruuan. Hmm - perinteinen mustikkapiiirakka ei ollut ihan linjassa muun aterian kanssa, mutta kyllä sekin tuli syödyksi vihoviimeistä palaa myöden.

Luontoretkelläkin käytiin Vanhankaupunginlahdella, Lammassaaressa ja Kuusiluodossa. Mittasin askelmittarilla reitin seitsemäksi kilometriksi.  Retkellä opin erottamaan, miltä kuullostaa kun ruokokerttunen "käynnistää Ladaa" ja hernekerttu "tiputtaa herneet lattialle". Ruovikossa pesivä, lintukirjan kuvan perusteella  hauskan näköinen viiksitimali ei vieläkään osunut kenenkään kiikariin. 

Loppuviikon aikana vehreys on tullut maisemaan. Maasta nousee monenlaista vihreää ja puissa on kevään hennonvieno vihreä.