Äiti ja tytär uimahallissa

Kuva on lainattu täältä: https://fi-fi.facebook.com/yrjonkadunuimahalli

Olemme käyneet tyttären kanssa viime aikoina uimahallissa. Uintipuuhien lomassa ehdimme jutella kaikenlaista.

Tytär ymmärtäväisen kohteliaasti: Sulla pursuaa vähän tosta…

Äiti kohentaa ryntäitä uimapukuun: Ai jaa, katos.

Ja jatkaa: Hukkasin entisen uimapukuni - olen kait unohtanut sen uimahalliin. Oli pakko ostaa uusi. Huhhuh, ravasin kaikki kaupat ja vasta neljännestä löytyi jotensakin siedettävän yksinkeraiset ja tarpeeksi armeliaasti peittävät mustat uikkarit. Ei tää harmi kyllä ihan yhtä hyvä ole kuin hukkaamani...

Tytär: Jooo, mä ymmärrän. Kun menin tämän (luonnollisesta syytä) kasvavan vatsani kanssa ostamaan uimapukua, tajusin mitä olet tarkoittanut niillä sovituskoppikauhutarinoillasi. Musta olen näyttänyt pukukoppien peilissä hyvältä kaikissa kokeilemissani vaatteissa. Aina. Nyt sovitin varmaan kaikki Stockan uimapuvut ja näytin kaikissa lähinnä hylkeeltä. Myyjä ravasi hakemanaan aina vaan uudet uikkarit ja nämä oli parhaat.

Äiti: Noihan näyttää hyvältä. Aika vanhaksi olet sitten saanut saanut elää sovituskoppityytyväistä elämää! 

Vuosi vaihtuu ja minunkin elämässäni on edessä muutoksia. Jälkikäteen muistan tästä vuodesta muutot ja asettumiset, alkukesän kimppakämppäelämän, kauniin lämpimän kesän, alati vaivaavan kiireen ja riittämättömyyden tunteen sekä maailman jähmettymisen poliittisiin kriiseihin. Mitä teille jäi päällimäisiksi muistoiksi vuodesta 2014?

Mihin se joulukuu melkein hurahti?

Välillä sitä miettii, että mihin aika oikein hupenee. Aloin miettiä, mitä tässä kuussa on tapahtunut.
Paljon aikomaani on jäänyt tekemättäkin.

*

Tässä
joulukuista 
tajunnanvirtaa:
olen tavannut molempia lapsia
olen ollut terve koko kuukauden

vaikka olen mennyt melkein joka ilta liian myöhään nukkumaan

ja herännyt aamulla herätyskellon pirinään väsyneenä
olen myöhästynyt lähes päivittäin vähäsen töistä

olen tullut työpäivinä kotiin aikaisintaan kuuden jälkeen

olen nähnyt lounaalle kävellessä useana päivänä auringon!

olen käynyt isosiskon luona Espoossa

olen käynyt kerran viikossa uimassa
olen täyttänyt vuosia

olen tehnyt töitä vähän yli puolen metrin verran

olen saanut töissä yhden varsinaisen tahtojen taiston onnellisesti maaliin

työnantaja lahjoitti minulle kaksi ylimääräistä vapaapäivää kiitokseksi ahkeroinnista

olen syönyt kolme jouluateriaa (joista yksikään ei ole olllut ns. perinteinen)

olen pitänyt yhden kevytpaastopäivän viikossa

olen käynyt yksissä glögijuhlissa
olen ollut mukana kaksissa pikkujouluissa

olen käynyt kahdessa konsertissa

olen käynyt yhdessä näyttelyssä ja kerran galleriassa
olen käynyt hypistelemässä joulumarkkinoilla

en ole ostanut joululahjoja (hankin kaikki lahjat syksyn aikana, hyvä minä)

en ole vielä leiponut taatelikakkua, mutta olen hankkinut ainekset siihen

en ole suunnitellut jouluaterioita tai hankkinut ruoka-aineksia niihin

en ole siivonnut kunnolla koko joulukuun aikana

olen käynyt pesemässä pyykit talopesulassa (pesukone hajosi)

olen nauttinut amaryllisten kukista

en ole hommannut hyasintteja

olen polttanut kynttilöitä (monia kynttilöitä)

olen kuunnellut jouluradiota

olen lähettänyt joulukortit (myöhässä, kuten aina)

olen ummistanut korvani Putinin ja Venäjän tilanteen suhteen

olen lukenut hesaria huonosti ja aikomani kirjatkin ovat lukematta
blogejakin olen seurannut vain satunnaisesti ja päivittänyt omaani harvakseen
olen voittanut yhden sarjan pienimuotoisessa valokuvauskilpailussa ja saanut lahjakortin Rajalaan
muiden sarjojen sijoituksita sain läjän leffalippuja

olen katsonut tv:sta monta ns. romanttista komediaa ja muutaman loistoelokuvan (tänään Sovituksen)

olen ostanut Marimekosta pöytäliinakankaan jouluksi, mutta en ole ommellllut päärmeitä

olen ostanut jouluherkuiksi pähkinöitä, marsipaanisuklaata, wienernougat:a ja marmeladikuulia
olen antanut lahjana tuntemattomalle osuuteni joulumieli-keräykseen

olen neulonut kolmet punaraitaiset sukat

olen tilannut nettikaupasta valkoista ja vaaleanpunaista alpakka-lankaa

olen saanut työkaverilta marjakuusen komian oksan maljakkoon joulupuun korvikkeeksi

en ole nähnyt vielä  marraskuussa siskontytölle syntynyttä poikaa, mutta huomenna näen!

Nyt lomailen runsaat kaksi viikkoa. Tiedossa on vähän sukulointia, esijoulu lasten kanssa,
lepoa ja löysäilyä, ulkoilua, hyvää ruokaa ja mahdollisesti uusi päärmätty pöytäliina pöydällä….

Mukavaa ja rentoa Joulun odotusta sinullekin!

Unetonna

Marraskuu on taitanut sekoittaa aivojen valveilla oloa ja nukkumista säätelevät mekanismit.  Iltaisin olen virkeä ja nukkumaan meno siirtyy ja siirtyy. Kun puolen yön jälkeen lopulta kömmin peiton alle, saan odotella unen tuloa tovin jos toisenkin. Huolihan siitä alkaa hiipiä mieleen, koska aamulla on kuitenkin herättävä töihin - virkeänä tai väsyneenä.

Aamuyöllä herään liian aikaisin. Kieriskelen vuoteessa toisen tovin ja ehdin miettiä pieniä ja vähän suurempia asioita. Lopulta saatan päätyä avaruudellisiin pohdintoihin. Avaruuden ja maailmankaikkeuden pohtiminen öisin satunnaisesti unta odotellessa on tuttua lapsuudesta asti. 

Tässä minä makaan vuoteellani ja maapallo pyörii oudosti vinossa olevan akselinsa ympäri omassa aurinkokunnassamme. Maailmankaikkeuden muissa aurinkokunnissa planeetat pyörivät ja hyörivät kuka minkäkin akselin ympäri valovuosien päässä tästä meidän pienestä Telluksestamme. Nekin auringot, jotka ovat valovuosien tuolla puolen todellisuudessa jo sammuneet sillä hetkellä, kun katson niitä tähtitaivaalla. Hohhoijaa sentään. 

Vähän ennen herätyskellon pirullista pirahdusta nukahdan hetkiseksi sikeään uneen. Aamulla pitää nousta, vaikka silmät ovat kuinka sikkurassa tahansa ja aivot sumeana aamuyön aatoksista. Tästä illasta alkaen olen nyt lopettanut ainakin teen kittaamiseen iltamyöhään asti. 

Kuvat ovat Helsingin Tähtitorninmäen Observatoriosta. Observatorion on suunnitellut C.L. Engel ja se on valmistunut vuonna 1834. Hiljattain peruskorjatussa Observatoriossa on näyttely tähtitieteen tutkimuksesta ja sen historiasta. Kannattaa käydä - ainakin saa ajateltavaa aamuyön tunneille.

Ja muistiin itselleni, että tänään 16.11. on sellainen tärkeä ja erityinen päivä, jonka painan mieleeni. 

Hieman harmaata

Eilen oli kosten harmaata, mutta sään puolesta oli helppo hengittää. Meillä oli töissä syksyinen katsaus ilmastomuutoksen hidastamiseen ja energiansäästöön tähtäävään lainsäädäntöön. Masennun joka kerta asiantuntijoita kuunnellessäni. Ehkä jokaisen ihmisen pitäisi joutua tilanteeseen, jossa konkretialla silmien suomuja hieman raotetaan ilmastomuutoksen suhteen. 

Väitän, että yleinen tietous on riittämätöntä ja siksi asenteetkaan eivät tue muutosta. Itsekin kulutan liikaa ja hillun täällä blogistaniassa, joka pääosin tähtää lukijoiden kulutustarpeiden luomiseen.  Ilmastomuutoksen hidastamista säätelee kansallinen ja suurvaltojen politiikka. Vaalien jälkeen Suomessakin tapahtunee taas se ihmeiden ihme, että turve muuttuu vaatituloksen myötä yhdessä yössä uusiutuvaksi energiaksi.

Lounastauolla piipahdin kokouspaikaa lähellä olevassaTalvipuutarhassa, jossa mieli seestyy. Tarvitsin eilisen informaation jälkeen todellakin tuollaisen seesteisen tauon, rauhallisen koti-illan ja yksin tuumailua. Tänään meillä on treffit MK:n kanssa keskustassa ja saan viettää koko viikonlopun laakereillani leväten. 

Sunnuntaina pitää purkaa toiselta parvekkeelta tomaattiviljelmä. Satoa on tullut melkoisesti pitkin kesää. Maukkaimpia olivat oranssin väriset pikkupikkutomaatit. Puuhakasta tai muuten mukavaa viikonloppua sinulle!

Onni

Onni on mennä kauniina kesäiltana työviikon päätteeksi Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Siemailla mukillinen jäätelökahvia ja istuskella puutarhan penkillä. Auringossa tai varjossa - valinnan mukaan. Katsella ja kokea kaikkea sitä ihanutta kunnes puutarhan ovet sulkeutuvat. Kuvitella hiljenevässä puutarhassa olevansa puutarhan valtiatar ilman huolen häivää kukkien kastelusta, rikkaruohojen kitkemisestä, kuolleitten kukintojen nyppimisestä. Aistia elokuu, varjojen pidentyminen ja valon sävyn muuttuminen. Huomata loppukesän sävyt kukkijoissa. Olla kiitollinen ihanasta lämpimästä illasta ja kesästä. Unohtaa maailman meno, Putinit sun muut pellet, Gaza ja mitä niiitä nyt onkaan. Poistua lopulta henkilökunnan neuvomasta sivuportista vailla huolen häivää.

Kukkapläjäys, ole hyvä!

 

Pikkujuttuja

Eilen iski orastava loman puoliväliahdistus. Olotilaa myötäili kylmä tuuli, joka tuiversi ulkona hiukset takkuun ja nostatti ihokarvat pystyyn. Tänään aamulla lakkasin varpaankynnet värisävyllä ”sunday” ja tsemppasin itseäni sillä, että kesä ja loma jatkuvat. Tästä tuli paljon parempi päivä ja sääkin on ollut enempi kesäinen, vaikkei  mikään helle meitä täällä stadissa ole hellinytkään.

Kurvista ratikkaan nousi Stockan pysäkillä useasti rahaa kerjäävä nainen. En tiedä hänen taustojaan, mutta ulkoisesti hän näyttää olevan hiukan huonossa hapessa. Istuin ratikan etummaisella penkillä ja hän pysähtyi eteeni. Käytiin dialogia:

-Päästä minut siihen istumaan, totesi nainen.

-En päästä, vastasin.

-Mikset päästä?

-Siksi, että istun tässä ja täällä on muita vapaita paikkoja.

-Anna vähän rahaa, sanoi nainen ja työnsi kouransa melkein kasvoilleni.

-En anna, vastasin.

-Miksi et anna?

-En halua antaa.

Nainen luovutti ja siirtyi istumaan taakseni neljän matkustajan ryhmään. Kuulin keskustelua:

-Anna vähän rahaa, aneli nainen takanani istuvalta mieheltä.

-Miksi vähän? Mitenkä olisi paljon? Kuinka paljon tarvitset?

-Anna vähän rahaa, toisti nainen hetken mietittyään.

-Mihin sitä rahaa tarvitset, perustele.

-Anna vähän rahaa.

-Jos pyytäisit paljon ja perustelisit hyvin, voin antaa, jatkoi mies.

Ilmeisen hämillään nainen kääntyi seuraavan uhrin puoleen:

-Anna kaksi euroa.

-En anna, vastasi nuorelta kuulostava nainen.

-Mikset anna?

-Miksi sitä rahaa täällä jatkuvasti olet kerjäämässä, meillä on tässä yhteiskunnassa toistaiseksi vielä sosiaalihuolto.

-Minua ei saa sinutella!, vastasi nainen.

-Anna kaksi euroa, jatkoi anelu seuraavalta uhrilta.

Hyppäsimme pois samalla pysäkillä, mutta kulkemaan lähdimme eri suuntiin.

Meillä oli MK:n kanssa keskutassa treffit. Hoitelimme muutamia asioita ja aikomuksemme oli mennä syömään mutkattomaan rauhalliseen jutusteluruokapaikkaan, jossa olimme lähes 16 vuotta sitten ensimmäisillä treffeillämme. Viimeksi Piccolo Mondo:ssa käydessämme totesimme, että tämä paikka on ollut muuttumattomana jo miltei 20 vuotta ja tarvitsisi kieltämättä hieman puitteiden kohennusta. Syön lähes joka kerta herkullisen hedelmillä ja paahdetulla vuohenjuustolla ryyditetyn salaatin ja MK useimmiten äyriäispastan.

Mutta mikä järkytys! Paikka oli vaihtanut nimeä ja omistajaa. Ruokalista ja systeemi oli myös muutettu. Tänään oli tarjolla lounasaikaan ainoastaan feta-salaattia. Käännyimme tyrmistyneinä pois ja etsimme toisen paikan. Sieltäkään en tosin saanut vuohenjuustosalaattia, mutta nälän saimme sammutettua. Hei vaan ja hyvästit kaupungin ehkä parhaimmalle vuohenjuustoiselle salaatille ja hedelmille.

Helsingissä on meneillään useita mielenkiintoisia näyttelyitä. Olen käynyt tällä viikolla jo Chaplin-näyttelyssä Tennispalatsissa. Tänään suuntasin Kiasmaan. Kiasmassa saa kuvata, mutta kuvia taideteoksista ei saa laittaa tekijänoikeusuhkien vuoksi sosiaaliseen mediaan. Kiasma on julkinen rakennus, joten rakennuksen kuvaaminen ja kuvien julkaiseminen on sallittua. Kuvasin arkkitehtuuria litteällä pancake-objektiivillä, jossa on ihmissilmän laajuutta vastaava kuvakulma. Ostin sen nimenomaan arkkitehtuurin ja tilojen kuvaamiseen. Tällä objektiivillä kamera keventyy lähes 300 g ja käyttö sujuvoituu huomattavasti kaupunkikuvaamisessa. 

Pidän Kiasman arkkitehtuurista, vaikka kaikki ratkaisut ja detaljit eivät olekaan kestäneet sääolosuhteitamme. Minusta on hieno kokemus nousta näyttelykerroksesta toiseen loivasti nousevaa luiskaa pitkin. Näkymät kookkaista ikkunoista ovat niin Helsinkiä - eivätkä ole sitä suinkaan sattumalta.  

Kiasman näyttelyt muodostavat hyvän kokonaisuuden. Kiasma HITS oli mielenkiintoinen kooste ajankohtaista nykytaidetta. Kaikki nykytaide ei tavoita minua, mutta osa hyvinkin. Erityisen puhutteleva on chileläisen Alfredo Jaarin näyttely. Alfredo Jaarin edustama kriittinen ja humanistinen näkemys on tämän päivän maailmassakin ajankohtainen puheenvuoro. Vaikutti voimakkaasti ja puhutteli minua! Mieleen tuli myös aamuinen episodi ratikassa.

Marimekon KIMPASSA-näyttely oli puolestaan kevyt ja kepeä tuulahdus. Tästä tekisi mieli ihan kurillaan julkaista muutama kuva, mutta en kuuna päivänäkään haluaisi alkaa keskustella Teresa ”isoisän puutarha” Moorhousen kanssa tekijänoikeuksista! Aika hieno on valtavan kookas punainen ruusu, joka on tehty irtokarkeista, tässä ylhäällä pieni detalji karkkisävytyksestä.

Kylläpä tätä tekstiä nyt suolsi. Loma alkaa näköjään tehdä tehtävänsä! Kirjoittaminen ei onnistu pakolla, sen olen havainnut luovassa kirjoittajaryhmässä, jonka lopetin tänä keväänä osittain juuri ajanpuutteen vuoksi.

Kiasmassa törmäsin Jorma Uotiseen, joka otti pienistä peilinpalasista koostuvan teoksen edessä itsestää kännykkäkuvia koreografi-tanssijan elkein. Jostain syytä näen häntä tämän tästä, mutta en ole vielä rohjennut kysäistä, että ”mitä toine porilaine”.

Ja tässä on päätön Päivi Kiasman wc:n peilissä.

Läheltä ja kaukaa

Ukrainan ja Venäjän tilannetta seuratessa on historia pakosti hiipinyt ajatuksiin. Suomen asema suurvallan kainalossa ei ole kovin yksinkertainen eikä ongelmaton. Joku pieni pelko tuohon itäiseen naapuriin kuitenkin liittyy. Varsinkin kun Putin kieriskelee vallassa ja pihisee sokeaa vallanhimoa. (Jos muuten nyt tulee venäläisten lukijoiden piikki, uskon Googlen vakoiluohjelmiin.)

Suomen autonominen asema lienee ollut suurruhtinaiden Aleksanteri I ja II strateginen ja tarkkaan harkitsema poliittinen ratkaisu. Eräänlainen mielikuva Euroopan suuntaan ja maailmalle? Helsingin sydän, Senaatintori ympäristöineen on Aleksanterien luomus ja siksi historia ihan havisee tuossa suurruhtinaallisessa ympäristössä. Tänään käydessäni kokouksessa Senaatintorin laidassa mieleen pelmahti yhtäkkiä Suomen ja Venäjän rinnakkaiselon ja historian vaihtelevat vaiheet.

Senaatintori ympäröivine rakennuksineen on vaikuttava. Kokouksen päättyessä neljän kieppeillä aurinko kuulsi kirkon seinät ja portaat. Valo ja näkymä oli niin uljas, että pysähdyin valokuvaavien turistien keskelle ja kaivoin oman kameran kassista. Keskityin Aleksanteri II:n patsaaseen ja mittakaavan kuvaamiseen.

Ennen kokousta tapasin pitkästä aikaa opiskelijavuosilta tutun ystävän E.n, joka oli käymässä Helsingissä. Istuimme pidennetyn lounaan ja kahvilakäynnin ajan ja kelasimme keskenämme viimeiset kymmenen vuotta. Elämämme ja työurat ovat haarautuneet kauaksi toisistaan, vaikka lähtökohdat ovat ollet yhtäläiset. Kahden pikkukaupungin neitoset opiskelivat samaan ammatin, mutta noukkivat elämän palapelin palasia kumpikin omalla tavallaan. Oli todella virkistävää tavata pitkästä aikaa.

Ystävyyshän on sitä, että voi vaikka 10 vuoden välein jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.  

Pikalähtöjä

Aamulla herätessäni päivä jo sarasti. Vilkaisin herätyskelloon, että joko se pian pirahtaa soimaan. Jestas sentään, kello oli jo kymmentä vailla yhdeksän. Ilmankos tunsin levänneeni. Pikavaihe päälle: vessaan, vaatteet ylle, olkalaukkuun kaikki tarpeellinen, takki niskaan ja juoksuun. Tasan puoli tuntia heräämisestä olin töissä Hakaniemessä. Tosin ratikka sattui tulemaan pysäkille juuri sinne puuskuttaessani ja metrokin saapui heti, kun sain köpöteltyä liukuportaat alas.

Metropysäkillä ja työpaikan kulmilla oli paljon ihmisiä ja poliisin rynnäkköryhmä. Vilahdin töihin melkoisen rivakasti peläten, että joku vaaratilanne on meneillään. Myöhemmin selvisi, että paikalla kuvattiin kohtausta elokuvaan. Outo tilanne kuvasti kuitenkin osuvasti muutenkin outoa aamua.

Kymmeneen asti vastailin puhelimeen, sitten neuvottelin peräkkäin kahden asiakkaan kanssa. Toisen kanssa jouduin vähän jo hoppuilemaan, koska kalenterissa oli neuvottelu Kampissa kahdeltatoista. Sinne siirryn vartissa metrolla. Mutta olin viisi minuuttia myöhässä enkä kerinnyt pissalle. Vasta kokouksen päätyttyä yhden jälkeen pääsin vessaan. Myöhästyneen pikalounaan jälkeen vastailin sähköposteihin ja sain yllätysasikkaan. Aivan erityisen ja hankalan sellaisen. Mielessä kävi jopa, että onneksi poliisit ovat valmiiksi kadulla, jos tilanne käy uhkaavaksi. Varttia yli viisi päätin, että tämä oli nyt tältä päivältä tässä. En edelleenkään ole työn sankari. Saatan sen sijaan olla idiootti tai vähintään työn orjuuttama.

Kotimatkalla ostin runsaat kaksi kiloa Egyptin naveleita, mehukkaiksi havaitsemiani. Kilohinnasta (0,69 e) päätelleen jossain muuallakin tehdään töitä orjan lailla…

Mitenkä kuva liittyy tähän päivään? Ei sitten mitenkään, mutta kuvastaa kuitenkin toivetta, että voisin joskus viettää kodissani yhden arkipäivän itseni kanssa vailla yhtään velvoitetta mihinkään! Vai olisiko kaikesta tohinasta huolimatta sittenkin sisinnä minua joku rauha? 

Pieni pala Pietaria

Matkustin työporukan kanssa opintomatkalle Pietariin.

Palattuani olen ollut uupumuksen valtaama.

Niin paljon virikkeitä, ehkä liikaa.

Lähes kaikki rakennustaiteen tyylisuunnat yhdessä kaupungissa.

Vaikuttavia kaupunkitiloja ja horisontaalisia pitkiä näkymiä.

Hämmästyttäviä pastellisävyjä.

Äärimmäistä kauneutta ja toisaalla karheutta.

Vanhaa kulttuuria ja rappeutunutta hallintokoneistoa.  

Paljon Venäjää, mutta myös Neuvostoliittoa.

Melkoisesti sulateltavaa ja ajateltavaa.

Pietari on kovin lähellä, mutta kuitenkin kaukana.

Museoihin en ehtinyt.

Joten näemme vielä uudestaan. Minä ja Pietari.

Palatessani kamerassa on yli 600 kuvaa. Tässä muutama: