Lapsillani oli viime kesänä kolme ruskeaa kanaa isänsä kesäpaikassa. Niille rakennettiin keväällä pieni kanala ja orsi. Kuulin kesän aikana jatkuvasti juttuja kanojen elämästä. Jutut olivat niin mielenkiintoisia, että lopulta menin kesälomalla Hauhon Alvettulan kylään varta vasten katsomaan kanoja. Kanat olivat ottaneet koko pihan reviirikseen, ne suljettiin kanalaan vain yön ajaksi. Nämä kanat elivät todellista onnellisten kanojen elämää ja palkkioksi hyvistä oloista kanat munivat munan päivässä ja parhaana kaksikin munaa.
Kanoja kutsuttiin "tytöiksi" ja lasten isä taisi ollla niiden jokapäiväisestä hyvinvoinnista vastaavana perin pohjin viehtynyt pieniin munijoihin. Hän syöttii niille leipää kädestään ja kaivoi lihavia matoja kompostista. Kanat oppivat kujeillen anelemaan herkkuja ja kulkivat pihapiirissä isännän perässä. Lapset kertoivat kesän mittaan myös kanojen nokkeluudesta, oppimiskyvästä ja tavoista. Kanaparvella on myös johtajakana, joka tarvittaessa käyttää terävää nokkaansa näyttääkseen muille kaapin paikan.
Syksyllä kanoille piti löytää sopiva pikkukanala, muuten niiden elämä olisi jäänyt yhden onnellisen kesän pituiseksi. Lopulta sopiva paikka löytyi. Talvikanalassa on kuulemma kaksi nuorta kanaa ja kukko. Kukko oli tanssinut, stepannut, pörhistellyt höyheniään ja mitä temppuja ne sitten mahtavatkaan tehdä hurmatakseen viehkeät kanaleidit niiden siirtyessä talvisäilytyspaikkaan.
Kanakokemuksesta viisastuneena ainakin minun kunnioitukseni kanasten munia kohtaan kasvoi entisestään. Sain kesällä muutaman kerran maistaa juuri munittuja tuoreita munia ja tajusin, etten ole tainnut milloinkaan ennen saadakaan ihan tuoreita munia. Kaupan munat ovat aina vanhoja, tuoreita ei saa näköjään edes luomutiskiltä Hakaniemen hallista.
