Kaikkee kivaa

Loma loppuu. Viimeinen lämmin ja aurinkoinen viikonloppu on käytettävä kaikkeen kivaan. Katajanokan Tulli-ja pakkahuoneella on parhaillaan Finnish Desingn Shopin pop up-myymälä. Historiallisessa interiööri on jo sinänsä kokemisen arvoinen. Tiiliseinät ovat paksut, rakenteet ovat kunnon parrua ja leveät lattialaudat narahtelevat jalan alla. Myymälässä on esillä laaja valikoima huonekaluja ja valaisimia sekä kodinsisustuksen pientavaraa. Näytteillä oli runsaasti myös norjalaista ja tanskalaista designia.

Ostoksemme olivat varsin vähäisiä. Hyvin suunniteltuja ja kauniita tuotteita on ilman ostoaikeitakin mukavaa katselle ja samalla hieman hypistelläkin. Moni tuote jäi ns. nakuttamaan (kiitti Auli, kun muistutit tästä hyvästä mamman sanailmaisusta).

Verner Pantonin 1960-luvulla suunnittelema valaisin on hauska. Haluaisin! Hinta hieman hirvittää.

Olen suunnitellut hankkivani Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman Domus-tuolin työtuolikseni mustana ja nahkapäällysteisellä istuimella – joskus vielä. Hyvin suunniteltuihin kalusteisiin ei kyllästy. Taustalla oleva kynttiläpari ja moni muu tuote houkutteli myös.

Kiasman aulan virkattu poliisiauto ei sen sijaan ihan meinaa avautua. Taidokkaasti auto on tietysti tehty, mutta mikä sen funktio on. Onko joku selvittänyt taustoja ja osaisi valaista minua?

Kiasman kahvilan itsevalaisevat tuolit ovat jännittävät ja mielenkiintoiset. Ne luovat erityisen fiiliksen koko tilaan.

Kävelimme baanan Ruoholahdesta keskustan kansalaisaukiolle. Baana on rakennettu kevyen liikenteen reitiksi Jätkäsaaren satamaan johtaneeseen ja nykyään tarpeettomaan rautatiekuiluun. Reitti oikaisee ja houkuttelee ihan varmasti pyöräilemään. Hanke on tosi onnistunut kaikkine katuaktiviteetteineenkin. Katukoris ja bingispöydät näyttivät olevan käytössä ja tie oli hyvässä kunnossa. Lakaisinlakaisinkone oli lakaisemassa lauantana! Kansalaisaukio on myös otettu sanansa mukaisesti kansalaisten käyttöön. 

Tänään sulattelin lomaharkkuja hikisellä joenrantakävelyllä. Vantaanjoen kelluvien olutlauttojen rippeitä on nyt likaamassa laskujokea. Juokaa minun puolestani oluenne vaikka Vantaanjoella lautoilla kelluen, mutta älkää roskatko ympäristöä! Hiukan taitaa huomenna häämöttävän työpäivän vuoksi olla pipo kireällä eräällä tyypillä. Vai?

Nappikauppoja

Kuva on otettu Tallinnan jättimäisestä lankakaupasta.

Tykkään napeista. Ne viimeistelevät tyylillisesti asusteet ja ovat toiminnallisestikin usein välttämättömiä asusteen yksityiskohtia. Irti repeytyvä nappi harmittaa. Niiden pitävä kiinnitys tuntuu olevan vaateteollisuudelle kompastuskivi. Parempi on joskus ottaa neula ja lanka omiin käsiin. 

Olen leikkinyt lapsuudessa äidin tarkkaan talteen keräämillä napeilla. Tunnen vieläkin niiden pienet kukkakohoumat, ankkurit ja materiaalin tunnun sormenpäissä. Muistan nappilooran hieman muovisen tuoksun. Äiti antoi minulle kaksi laatikollista nappejaan kauan sitten, jolloin tarvitsin niitä milloin mihinkin lasten vaatteita kursiessani. Nappilaatikot katosivat Helsinkiin muutaessani mystisesti. Aarteet lienevät kuitenkin tallessa jossain ahtaan irtaimistokopin perukoilla?

Nappeihin, nauhoihin yms. tarjontaan keskittyvät kaupat taitavat pian olla katoavaa perinnettä? Entisessä kotikaupungissani Etelä-Hämeessä ei enää ollut nappi- yms. tarjontaa sieltä pois muuttaessani, vaikka 1980-luvun alussa sinne asettuessani kauppoja oli vielä kaksin kappalein pääkadun molemmin puolin. Synnyinkaupungissa Porissa on vielä ainakin yksi kunnon perinteinen nappikauppa nimeltään "Nauha ja Nappi" - kuinkas muuten.

Takistani oli irronnut useita nappeja. Aioin Porissa käydessäni mennä nappikauppaan. Siskon kanssa päädyimme kirpputorille, missä taisi olla myynnissä jonkun edesmenneen nappikaupan koko varasto. Olipa yllättävä ja ilahduttava löytö! Paljon hieman vanhanaikaisia, eri värisiä ja eri kokoisia perusnappeja. Löysin pilkkahinnalla ruskeat napit takkiini ja harmaat tyttärelle neulomiini sukkiin. Vielä oli pakko ostaa laatallinen varanappeja, jotka olivat väriltään melkein mihin tahansa neuleeseen soveltuvia tummankirjavia. Pienistäkin pienemmistä detaljeista voi onnea elämäänsä nyhtää. Kuten nyt vaikka napeista. 

Kesäyö

Viime yönä oli tämän kesän ensimmäinen oikea kesäyö. Leppeän lämmin, tyyni, jo pimenevä. Nautin kesäöiden yksinäisistä kävelyistä. Tänä kesänä yökävelyt ovat jääneet lähes kokonaan tekemättä. Milloin on satanut, millloin on tuullut viileästi tai ei muuten vaan ole ollut yökävelyfiilistä. En ole auringossa löhöilijä enkä kaipaa pitkiä hellejaksoja. Kaipaan lämpimiä iltoja ja öitä sekä hämärtyvässä illassa aistittavia kukkien tuoksuja. Tätä se kesä on!

Kesäpäivä Tallinnassa

Teimme eilen tiistaina perheen kesken aamustailtaan-visiitin Tallinnaan. Säätiedotukset eivät ennakkoon luvanneet hyvää, mutta loppujen lopuksi sää oli mukava. Aamulla oli pilvistä ja vähän ripsautteli sadettakin, iltapäivällä paistoi jo aurinko. Lämpöhän tulee säätiedotusten mukaan nyt etelästä meillekin!

Päätimme mennä aamupäivällä tutustumaan Kardiorgin palatsiin ja puistoon. En ollut aiemmin käynyt täällä. Pietari I on rakennuttanut palatsin 1700-luvulla vaimolleen. Renesansspalatsi on nyt kunnostettavana ja toimii korjausten jälkeen taas ensi vuonna taidemuseona. Palatsia ympäröivässä Versaillesin puiston miniversiossa voi kuljeskella vapaasti. Puistoa ympäröi laaja metsä satoja vuosia vanhoine puineen (mm. tammet, lehmukset ja kevoskastanjat). Vieressä on joutsenlampi ja hiljattain kunnostettu ruusutarha monine ruusulajikkeineen. Raitiolinja 1 kieppaisee ihan Kardiorgin puiston kulmalta eikä sinne kävellenkään ole kovin pitkä matka satamasta.

Kävelimme Kardiorgista tyttären ystävän suosituksesta ison lankakaupan kautta vanhaan kaupunkiin. Lankakauppa oli tupaten täynnä lankoja yms. ja suomalaisia käsitöö-turisteja. Kiitos vaan E. suosituksesta. Olen tänään jo harmitellut sitä, että ostin lankoja vain yhden muovikassillisen… Langat olivat edullisia, esim. saksalaiset laadukkaat sukkaraitalangat noin puoleen hintaan kotomaan hintoihin verrattuna.

Kävelymatkalla oli mielenkiintoista katsella kaupungin korjausbuumin edistymistä ja samalla vähän ns. kaupungin takapihoja. Toki vanha kaupunkikin jaksaa aina hivellä silmää. Terassirakennelmat ovat vaan hieman ikävällä tavalla ensin Raekoja platsin ja pääkadun valloitettuaan jatkaneet laajentumistaan pikkukujienkin varsille. Kaupunki oli eilen turisteja täynnänsä: kuulostelimme ainakin brittejä, saksalaisia, tansakalaisia ja ruotsalaisia suomalaisten matkailijoiden lisäksi. Olimme etukäteen varanneet keskiaikeisen menuun keskustan ravintolasta. Aiemmin minua on harmittanut kadulla pyörivät ravintolan aktiiviset sisäänheittäjät, mutta ateria oli kokemuksena kuitenkin oikein mielenkiintoinen.

Lasten ja nyt myös vävyn kanssa on kiva matkustaa ja aloimme mielessämme suunitella jo uutta reissua. Kuljin kameran kanssa enimmän aikaa muiden jäljessä. Näin jossain kaukana etäällä punaiset farkut, punaisen hupparin ja oranssin pipon, joita kohti suunnistaa. Välillä nuoriso pysähtyi odottelemaan minua nuoren parin pussailun ajaksi. Tulee hyvä mieli katsella nuorten onnea ja toisistaan välittämistä. Pojan historiallisesta yleistietämyksestä taas on aina apua. Hän osaa laittaa salamana vuosisadat ja historialliset tapahtumat kohdalleen meidän muiden vielä miettiessä ankarasti.

Tallinna on kävelevän matkailijan kannalta mukavan kokoinen kaupunki. Pari kertaa hyppäsimme taksiin ja nekin siirtymät teimme lähinnä vihottelevan jalkani vuoksi. Tänään on hieman tuntunut jalanpohjissa eilinen askelmittarin osoittama 17 km:n katukävely. On tehnyt mieli lähinnä venytellä jalkalihaksia.

Ja sitten tietty muutama matkakuva puistosta, takapihoilta ja turistien kaupungista:

  

Kutomakoneiden jyskeessä

Kuvat on otettu Porin 5. kaupunginosassa olevasta Korsmannin talosta.

Puuvillatehdas on tarjonnut parhaimmillaan työtä tuhansille naisille. Tällaiset naisvaltaiset työpaikat ovat toimineet pienenä polkuna tasa-arvoisen yhteiskunnan ja naisen itsenäistymisen tiellä. 

Itsekin olen taustaltani ns. ensimmäistä koulutettua sukupolvea. Vanhemmat pitivät tärkeänä, että perheen hyväpäiset tyttäret koulutettiin. Isä sanoi, että on parempi selvitä itse kuin olla taloudellisesti riippuvainen vaikka huonosta puolisosta. Kelpo neuvo isältä tyttärelle. Emme jääneetkään odottelemaan uljasta prinssiä tai rikasta miestä. Kaikki me neljä siskosta olemme vaihtelevissa elämäntilanteissa tarpeen tullen selvinneet ominemme myös taloudellisesti. 


Hohhoijaa... Tuleepas tästä nyt oikein tällaista mukasyvällistä pohdintaa… Ehkä on sittenkin hyvä, että arki alkaa ensi viikolla ja palaan töihin sadetta pitelemästä?

Huomaan jääneeni hieman historian ja puuvillatehtaan koukkuun. Netti on käsittämätön aarreaitta. Löysin mm. YLE:n Elävästä arkistosta dokumentin ”Tämä elämä – kutomakoneiden jyskeessä”, jossa kuvataan Porin Puuvillatehtaan naisten raskasta työtä jyskyttävien kutomakoneiden tahdissa. Naisena on koskettavaa, liikuttavaakin kuunnella naisten ajatuksia työstä, työyhteisöstä, unelmista ja haaveista noin puoli vuosisataa sitten. Dokumentti  löytyy täältä ja se kestää noin 20 minuuttia. Dokumentissa voi paikoin kuunnella ns. aitoa Porin murretta. Osa naisista on tullut töihin ”mailta”, joten kerrontaa kuullaan myös ainakin pohjoissatakuntalaisittain. 

Puuvillatehdas nyt

Entisen Porin Puuvillatehtaan rakennuksia hallitsee netistä löytyvien tietojen mukaan kotimainen kiinteistösijoitusyhtiö. Tiloissa toimii yrityksiä monilta eri toimialoilta. Toimijoina on  mm. vaihtelevan suuruisia ja eri toimialojen palveluyrityksiä, Porin yliopistokeskus koulutus- ja hallintotiloineen, Satakunnan Kansan toimitus, lukuisat ammatinharjoittajat ja konsultit työtiloineen, yhdistykset tiloneen. Lisää korjattavaa tilaa näytti vielä riittävän alueella. 

Tiloissa pystyi ainakin jazz-viikolla kuljeskelemaan suorastaan hämmästyttävän vapaasti, valvontakameroita toki näytti olevan kaikkialla. Meille tämä avoimuus tietysti sopi, olimmehan ihan viattomalla historiallisella tutkimusretkellä.

Näitä ikkunoita pesin kesätyönä lukiolaisena 70-luvulla. Kyllä pieniruutuisten ja kookkaiden ikkunoiden pesemiseen helposti yksi kesä hupenikin nuorelta siivousfirmaan kesäksi pestautuneelta porukalta. Muistaakseni meillä oli jonkin sortin yhteisurakka, joten töitä tehtiin reippaasti ja aika huolettomasti ikkunoissa kiipeillen. Se oli silloin muinoin...

Taaimmaisessa ja uusimassa rakennuksessa siivosin johtopartaan toimistotiloja yhtenä kesänä iltaisin. Juuri koskaan kukaan ei ollut töissä enää siivouksen aikaan. Luulen, että työtahti on nykyään vähän toista. Eiköhän nyt vähintäänkin joku istuisi vielä iltaisin töissä? Muistan, että jonkun johtajan pöydällä oli vaimon valokuva kullatuissa kehyksissä. Se hymyilytti minua silloin. Ehkä vieläkin vähän hymyilyttäisi - ainakin ne prameat kehykset.

Isossa  kokoontumistilassa näkyy ajan patina ja rosoisuus miellyttävällä tavalla.

Ruokalan tilat on korjattu vähän viimeistellymmin.

Museoviraston kulttuurihistoriallisesti merkittävässä rakennetussa ympäristössä on tehtaan vanha voimalaitos suojeltu myös sisätiloiltaan niin pintoja kuin vanhoja voimalaitoslaitteita ja varusteita myöten.

Vanhat koneet ovat mielenkiintoisia ja kauniita.

Koneiden huollossakin tarvittiin aika järeät jakoavaimet ja muut välineet.

Voimalaitoksessa oli nyt pop up-näyttely.

Näyttelyn ripustukset oli tehty hellästi vanhaa vaalien. 

Vaalittavaa kulttuurihistoriaa tämäkin, eikö vaan?

Onneksi tämä tuttu porilainen kaupunkinäkymä Kokemäenjoen ylittävältä vanhalta sillalta on säilynyt, vaikka pumpustyykiä ei täällä enää valmistetakaan.