Onneksi tuli talvi

Pari talvea jäi täällä etelässä väliin. Ei tullut kunnollista talvea, oli vaan pitkää pimeää.

Joulun tienoilla näytti jo siltä, että ei tule talvea tänäkään vuonna. Joulukuussa  aurinko paistoi ja maa oli vihreänä. Pelargonit kukkivat parvekkeella vielä jouluna. Vantaanjoki tulvi rantaniitylle ja merenpinta nousi ja nousi.

Uusi vuosi muutti kaiken. Tuli kylmää, lunta ja pyryä. Merenpinta romahti yhdessä yössä. Tuli ihan oikea talvi. Tuli myös valoa, pakkasaamujen taivaanrannan rusotus ja iltarusko. Tuli käyttöä talvitamineille. Saas nähdä, ehdinkö tänä talvena kaivaa jopa sukset ja monot esiin?

Kuvat eivät ole mistään talven ihmemaasta tai maaseudun rauhasta. Ne on räpsitty aivan tästä kotikulmilta, Toukolasta ja Annalan metsästä - lähes kantakaupungista. 

Kööpenhaminassa, III

Astuessani parikymppisenä interrailaajana kauan sitten ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan asemalta liikenteen sekaan mieleeni muistui kuva ensimmäisestä koulun maantiedon kirjasta. Kuva oli Kööpenhaminan keskustasta ja siinä kadut olivat sakeanaan polkupyöristä. Kuvatekstissä mainittiin, että tansakalaiset ovat maailman innokkaimpia polkupyöräilijöitä.

Kööpenhaminan liikennepolitiikan tavoitteena on tehdä kaupungista maailman paras pyöräilykaupunki ja hiilidioksidineutraali kaupunki kymmenessä vuodessa. Parhaillaan on rakenteilla useita erityisesti pyöräilyä sujuvoittavia siltoja ym. liikennejärjestelyjä.

Jalankulkijan silmin pyörät kulkevat sujuvasti ajoväylistä erotetuilla ja hieman korotetuilla kaistoillaan. Kevyttä liikennettä ei siis sekoiteta, mikä takaa pyöräliikenten sujuvuuden, nopeuden ja turvallisuuden. Hieno homma, kun tuntuu että kaikki ovat juonessa mukana. Salkkuherrat ja tyylikkäät daamit siinä kuin muutkin polkijat kiitävät työmatkat sutjakkaasti polkien.

Kaupunkipyörät vaikuttavat tavallisilta peruspolkupyöriltä, jopoja tai cruisailupyöriä ei näkynyt ollenkaan. Yleisin pyörän väri on musta ja usein pyörässä on etu- tai takakori tavaroiden kuljetuksen helpottamiseksi. Monivaihteisia maantiepyöriä ei juuri näkynyt ja peruspyörät sopivatkin kaupunkiajoon tasaisessa kaupungissa varmaan parhaiten. Näin siellä täällä Tuntureita, yleisin pyörämerkki on havaintojeni mukaan englantilainen Raleigh.

Tanskan design ansaitsisi vielä hyvin oman osionsa matkapostausten sarjaan, mutta Köpis taitaa olla nyt osaltani käsitelty. Ovathan nämä tanskalaiset Hayt, Muutot, Menut, NormanCopenhagenit ym. tuttuja täällä blogistaniassa ilman minunkin mainostamistani. Niitä tarrautui kyllä matkaani muutamia parin huivituliaisen lisäksi. Hinnat olivat hieman edullisemmat kuin Suomessa.

Puolessa välissä

Olen puolessa välissä. Puoliväli on melko tarkalleen näiden valkearunkoisten, nuorina huojuvien koivujen kohdalla. Tarkemmin ajatellen taidan olla jo vähän puolivälin toisella puolen.

Kotiseuturetkellä Varsinais-Suomessa

Aamulla aurinko paistaa ja kevyt tuulenvire vilvoittaa. Käännetään MK:n kesäpaikasta auton nokka kohti tietä. Tienviitassa lukee Perniö. Kauan sitten  saaristosta palatessamme pyöräilimme poikki Perniön. Kävimme marketissa täyttämässä juomapullot ja todennäköisesti ostimme jäätelöt. Pysähdyimme keskiaikaisen harmaakivikirkon vierelle, kiersimme kirkon ympäri ja kokeilimme kaikkia lukituttuja ovia. Toistakymmentä vuotta olen miettinyt, että olisimmepa päässeet sisälle komiaan kirkkoon.

Kotiseuturetkellä näemme palan suurta Salon kaupunkia, ts. maaseutua reitillä Toija – Perniö – Muurla - Kisko. Sydänkesä ihan hellii meitä.

 Näemme huikeita peltonäkymiä, kultavehnää ja keltarypsiä.

Virtaavaa vettä, kanoottireitin sulkevan vanhan vesivoimalan.

Perinnemaisemaa, uinuvia kyliä, isoja taloja, mummonmäkkejä.

Sympaattisen joukon vähän varuillaa olevia ammuja.

Vanhoja jalopuita, viivasuoraa männikköä ja nuoria koivuja.

Kulttuurihistoriaa ja sen komian kirkon. 

Näimme palasen ihan parahinta kesää.

Pulloonpuhaltaja ja huiluniekka

Tuntuu, kuin hitaasti edennyt kevät on ottanut nyt pienen harppauksen. Aamulla oli pilvistä, mutta aamupäivän mittaan aurinko alkoi paistaa ja luonto kutsua. Ohrapuuro siis pariksi tunniksi uuniin ja luontoretkelle. Vanhankaupunginlahdella oli paljon liikkuvia, varusteiden perusteella enimmäkseen lintuharrastajia.  Tuli ikävä lapsiani, jotka tuntevat linnut paljon minua paremmin ja havainnoivat myös niitä runsaammin.  

Kaulushaikaran äänen tunnistamme, mutta itse haikara kauluksineen piileksii. Kiikarilla sen voi tähystyspaikasta nähdä kaartavan taivaalla. Kaulushaikaran ääni kuulostaa pulloon puhallettaessa syntyvältä huminalta. Punakylkirastas lauloi sydämensä kyllyydestä kaunilla huilumaisella äänellään lepikossa. Kuulimme äänen ihan yltämme, mutta lintua ei löytynyt oksistosta ilman kiikaria. 

Nämä ovat kevään ensimmäiset näkemäni leskenlehdet. 

Ja nämä ensimmäiset tämän kevään valkoposkihanhet.

Vanhankaupunginlahden ympäristössä on useita lintutorneja (ainakin neljä). Torneissa oli tänään lähes tungosta. Tosi harrastajat erottaa jalustalla olevista tai tuettavista kiikareista ja monen tuhannen euron hintaisista teleobjektiiveista. Ja hiljaisesta kuiskauksesta: 

"Tuolla on uivelo" 

"Missä?" 

"Saaren oikealla puolella olevan kiven vasemmalla puolella."

"Ai tuolla".

Sitten kaikki kääntävät yhtä aikaa kiikarinsa saaren oikealla puolen olevasta kivestä vasemmalle. Uivelo bongattu! Lintuharrastus on mielestäni hieno harrastus. Tulee liikuttua luonnossa, oppii arvostamaan luontoa ja lukemaan siinä tapahtuvia muutoksia. Harrastukseen voi liittää biologian tuntemuksen kartuttamisen ja patikoinnin lisäksi vaikka valokuvaamista tai piirtämistä. 

Lehdetön latvusto on vielä kattona.

Olen monena keväänä ajatellut dokumentoida samoja paikkoja vaikkapa parin viikon välein. Nyt päätin viimeinkin aloittaa huhtikuun viimeistä viikonlopusta ja muutamasta Vanhankaupunginlahden maiseman vaihtelkevasta näkymästä. Tässä vaiheessa kaikki pitkospuunäkymät ovat lähes toistensa kaltaisia ja harmaan sävyttömiä, mutta muutosta ja eriytymistä on kokemuksen mukaan kesän ja syksyn mittaan havaittavissa. 

Tässä seuraamani maisemat tänään:

 Rantaniitty 

 Ruovikko

 Lepikko

  Piilokoju

11 tapaa liikkua talvipäivänä

Kaunista ja aurinkoista aamusta iltaan! 

Mennään kaikki ulos ja nautitaan talvisesta kauneudesta. 

Kukin omalla tyylillään.

Jäällä oli paljon väkeä. Käveltiin (1), pienimmät istutettiin pulkkaan (2) tai rattaisiin (3). Suksilla mentiin joko perinteiseen (4) tai vapaaseen (5) tyyliin. Vastaan tuli myös pyöräilijäporukka (6) ja polkukelkkailijoita (7).  Lapset istuivat kelkan kyydissä (8) tai ohjasivat rattikelkkaa (9).

 Juoksijoitakin oli liikkeellä (10). Loikkija (11) oli jättänyt jäljet lumaan.

Nyt en keksinyt enää yhden yhtäkään tekosyytä olla kokeilematta hiihtämistä. Edellisien kerran hiihdin joskus viime vuosituhannella. Tehokasta, sanoisin. Pystyin pystyssä, mutta mäkeen en uskaltaisi mennä. Hiihtäessä keskikeho pysyy automaattisesti aktiivisena. Ei tarvitse käskeä ei. Jalanpohjat vonkuivat maitohaposta, koska en tajunnut sitoa monoja tarpeeksi tiukasti kiinni. Allit ja käsivarsien hontelot lihakset saivat kyytiä. Huomenna ehkä tuntuu oudokseltaan kropassa?