Sumussa

Ranta-asujana teen havaintoja sumusta useina aamuina erityisesti keväisin ja syksyisin. Tänään aamulla oli hyvin sumuista ja sumuisuus jatkui tavanomaista pidempään, aina puolille päivin asti. Tunnelma keskustassa oli outo. Kuin äänetkin olisvat vaienneet. Ihmiset ja autot haihtuivat sumuhuuruun. Espalle käveltyäni sumu alkoi hälvetä. Taika haihtui hetkessä taivaan tuuliin.

Näitä kuvia en muokkaillut kuvankäsittelyssä mitenkään pieniä rajauksen tarkistuksia lukuun ottamatta. 

Taitekohdassa

Maaliskuu on taitekohta.

Selvisin talvesta ja pimeästä.

Aauringonnousu siirtyy päivä päivältä koillisemmaksi.

Kevät ja kesä,

uskallan jo odottaa teitä.

Öljyväritaiteiluni on vuodelta 2014.

Kevätseurantaa

Kotoa rantaan käveleminen kestää vain hujauksen, mutta kylmien ja tuulisten kelien vuoksi olen lähinnä tyytynyt katselamaan ikkunoista avautuvaa näkymää vihertyvään rantapuistoon ja merelle. Tänään päätin käppäillä rannalle hyvin pukeutuneena kameravarustus mukana.

Kaksijaltaisten lisäksi liikkeellä on ollut paljon siivekkäitä. Valkoposkihanhet palasivat muutama viikko sitten ja pesimistouhut taitavat olla juuri kuumimmillaan. Pystyn seuraamaan lintujen komeita liitoharjoituksia olohuoneen ikkunasta käsin. Kotitaloni ikkunapääty heijastuu tässä kuvassa veden pintaan.

Hanhien lisäksi taivaalla ja rantakivillä on lokkeja, tiiroja ja silloin tällöin merharakoitakin. Vanhankaupunginlahden ruovikossa on toukokuussa jo melkoinen sirkutus ja säksätys. Heti kun ilma lämpenee käppäilen ruovikoon tähystystornikierrokselle. Olemme tehneet useana keväänä äitienpäivänä luontoretken. Tänä vuonna tytär viettää ensimmäistä omaa äitienpäiväänsä ja retki taitaa jäädä tekemättä.

Ikkunasta katoen vihreässä nurmikossa on keltaisin plänttejä. Leskenlehdet nuokkuvat jo viimeisillään, rentukat ja keltavuokot kukkivat vielä tanakasti.

Keväisin tekemistäni postauksista huomasin, että aika hitaasti luonto on heräillyt useana keväänä kunnes sitten yhtenä lämpimänä päivänä kaikki ryöpsätää silmille. Takapihallamme on kirsikkapuita ja käyn päivittäin tarkistamassa kukintatilanteen. Nuput ovat ummessa vielä. 

Valokuvaaminen on muuten vaikeaa hanskat käsissä. Ei tarkene säädellä nappuloita, mutta onneksi on automaattisetkin asetukset. Mukavia aikoja kevätseurannan parissa sinullekin!

Hyytävä viikko

Viime viikonloppuna tuuli kääntyi puhaltamaan pohjoisesta. Etelä-Suomen kevät hyytyi paikoilleen. Tämän viikon ajan on Helsingissä ollut aivan hytisyttävän hyytävän kylmä ilma. Minun lisäkseni muutkin kulkevat kadulla toppatakin kaulukset ylhäällä. Tuuli puhaltaa nytkin mereltä niin, että suurimman ikkunan lasit helisevät ja parvekkeen lasitukset paukkuvat. 

Kaupungissa on kuitenkin ollut monenmoisia keväisiä tapahtumia. Suosiolla olen jättänyt niitä väliin. Kulinaristinen tai mikään muukaan syy ei ole riittävä mennäkseni esimerkiksi väentungokseen jonottamaan katuruokaa näin kylmällä säällä. Mikään ei myöskään houkuttele keskustelemaan kaikkialla juuri nyt parveilevien ja itseään tyrkyttävien kansanedustajakandidaattien kanssa. 

Helsingissä on viikon aikana vilahdellut taas monenvärisiä muovikasseja, viikonloppuna pinkkejä ja nyt keltaisia. Yhden pinkin ja pari keltaista minäkin olen kantanut kotiin. Yritän siis pyöritellä yhteiskunnan rattaita ainakin oman osuuteni verran.

Uintireissut ovat toistaiseksi tauonneet venehtäneen koiven vuoksi. Viikon kohokohtia ovat nyt olleet maanatain maalausillat. Kuvassa harmaalla ja sinisellä sutimisen seurausta. 

Voih ja oih!

Voi tätä kevään hentoa kukoistusta. Kukkivia kirsikkapuita ja vaaleanvihreitä vaahterankukkia! Hullaantuu ja hurmaantuu vallan. Kylmä jaruttaa kevään liian nopeaa etenemistä, siksi sen sietää. Vapun tienoon ykköstavoite eli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha jäi vielä kokematta liian kolean ja vaihtelevan sään vuoksi. Lähipuistossakin riittää onneksi koettavaa ja kuvattavaa. Kokeilin tarkoituksella lievää ylivalotusta suurella aukolla kuvaamalla, jotta saisin kevään oikein hehkumaan. Huomiseksi työpäiväksi kaivan suosiolla ylleni toppatakin kaapin perukoilta. 

Rajatilassa

Minulla kuluu näköjään yksi päivä haahuiluun työn ja vapaa-ajan väillä. Onkohan tämä niin sanottua ikääntymisilmiötä? Olin suunnitellut jo ajat sitten meneväni Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan heti kesäkauden avajaispäivänä eli vappuna. Ulkona on kuitenkin kylmää, harmaata ja vettä vihmoo ikkunaan. Pysyn siis suosiolla kotipesässäni.

Aamulla kuuntelin radiosta perinteisiä työväenlauluja. Tykkään niistä historiallisena havinana. Melkein liikutuin. Muutenkin vappu on minulle enemmän työväen ja kevään juhla kuin ylioppilaiden ja opiskelijoiden kevätkarkelo. Valkolakkinikin on aivan käyttämätön ja liian valkea edes päähän pistettäväksi. Edellisessä muutossa mietin hetken, tarvitsenko sitä enää. Mutta toki se symboloi tiettyä nuoruuden etappia, joten en raaskinut heittää menemään.

Työväenlauluja kuunnellessa muistin Eila M:n, jonka kanssa 1970-luvun lopulla pesin Porissa kirjaston rakennustyömaalla ikkunoita yhden kesän. Eila oli hyvä laulaja ja lauloi porilaisessa Agit Prop:n tyylisessä kuorossa. Muistaako Auli-sisko kuoron nimen? Pestessämme ikkunoita hän lauleli Nataliaa ja muita iki-ihania laulelmia. Parin yhteisen raksakesän jälkeen tiemme erosivat. Eräänä päivänä joitakin vuosia sitten katseeni osui Helsingin rautatieasemalla tupaten täynnä olevalla paikallisjunien laiturilla tutun näköisiin ruskeisiin silmiin. Hetken löi tyhjää ja sitten muistin, että ohittamani henkilö oli juuri tuo laulava Eila. Ihmisiä tungeksi molempiin suuntiin, mutta vaistomaisesti pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. Juuri samalla hetkellä Eila kääntyi ja katsoi minua. Hetken tuijotimme keskellä ruuhkaa etäältä toisiamme ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme.

Nyt parhaillaan kuuntelen radiosta J. Karjalaisen konserttitaltiointia. Siinä on sitten tyylillä muuntautunut ja vuosien karttumisesta huolimatta poikamaisen pilkkeen säilyttänyt monipuolinen taiteilija. Hänen laulunsa ”Ankkurinnappi” liittyy tiettyyn elämäni hetkeen. Voi voi, tässä alkaa meikä jo toistamiseen herkistellä. Ikääntymisilmiö nro kaksi?

Hyvää vappua!

Heijastuksia

Viikonloppuna oli kuin huhtikuisena päivänä. Lumet ovat tiessään, taivas on sininen, viistovalo jyrkkää ja valo ankaraa. Lauantaina hoitelimme muutaman asian kaupungilla ja menimme sen jälkeen ”meditaatiolle” talvipuutarhaan. Yritin kuvata puutarhaan siivilöityvän valon määrää, heijastumia pinnoilla, vihreää ja melkein viidakkomaista tunnelmaa. Ei se helppoa ole tavallisella objektiivilla, mutta joissakin kuvissa tunnelma ehkä vähän vilahtaa. 

Espalla aattona

Vappua vaan kaikille!

Pulloonpuhaltaja ja huiluniekka

Tuntuu, kuin hitaasti edennyt kevät on ottanut nyt pienen harppauksen. Aamulla oli pilvistä, mutta aamupäivän mittaan aurinko alkoi paistaa ja luonto kutsua. Ohrapuuro siis pariksi tunniksi uuniin ja luontoretkelle. Vanhankaupunginlahdella oli paljon liikkuvia, varusteiden perusteella enimmäkseen lintuharrastajia.  Tuli ikävä lapsiani, jotka tuntevat linnut paljon minua paremmin ja havainnoivat myös niitä runsaammin.  

Kaulushaikaran äänen tunnistamme, mutta itse haikara kauluksineen piileksii. Kiikarilla sen voi tähystyspaikasta nähdä kaartavan taivaalla. Kaulushaikaran ääni kuulostaa pulloon puhallettaessa syntyvältä huminalta. Punakylkirastas lauloi sydämensä kyllyydestä kaunilla huilumaisella äänellään lepikossa. Kuulimme äänen ihan yltämme, mutta lintua ei löytynyt oksistosta ilman kiikaria. 

Nämä ovat kevään ensimmäiset näkemäni leskenlehdet. 

Ja nämä ensimmäiset tämän kevään valkoposkihanhet.

Vanhankaupunginlahden ympäristössä on useita lintutorneja (ainakin neljä). Torneissa oli tänään lähes tungosta. Tosi harrastajat erottaa jalustalla olevista tai tuettavista kiikareista ja monen tuhannen euron hintaisista teleobjektiiveista. Ja hiljaisesta kuiskauksesta: 

"Tuolla on uivelo" 

"Missä?" 

"Saaren oikealla puolella olevan kiven vasemmalla puolella."

"Ai tuolla".

Sitten kaikki kääntävät yhtä aikaa kiikarinsa saaren oikealla puolen olevasta kivestä vasemmalle. Uivelo bongattu! Lintuharrastus on mielestäni hieno harrastus. Tulee liikuttua luonnossa, oppii arvostamaan luontoa ja lukemaan siinä tapahtuvia muutoksia. Harrastukseen voi liittää biologian tuntemuksen kartuttamisen ja patikoinnin lisäksi vaikka valokuvaamista tai piirtämistä. 

Lehdetön latvusto on vielä kattona.

Olen monena keväänä ajatellut dokumentoida samoja paikkoja vaikkapa parin viikon välein. Nyt päätin viimeinkin aloittaa huhtikuun viimeistä viikonlopusta ja muutamasta Vanhankaupunginlahden maiseman vaihtelkevasta näkymästä. Tässä vaiheessa kaikki pitkospuunäkymät ovat lähes toistensa kaltaisia ja harmaan sävyttömiä, mutta muutosta ja eriytymistä on kokemuksen mukaan kesän ja syksyn mittaan havaittavissa. 

Tässä seuraamani maisemat tänään:

 Rantaniitty 

 Ruovikko

 Lepikko

  Piilokoju

Liemi K: :-((((

Liemi Kilpikonna: ” Yritän siepata auringon lämmön parvekeoven lasin läpi kilpeeni. Emäntä se ei suostu avaamaan ovea, vaikka kuinka kopistelen sitä ja kurkottelen valoa kohti. Sisäinen kello kyllä kertoo, että kevät on jo pitkällä – ainakin kotona Turkmenistanissa. Alkaa jo kyllästyttää tuo Järvikylän rehukin. Tekis mieli oikeaa vihreää. Just sitä, mikä keväisin herkullisen mehukkaana puskee mustan maan uumenista. Voikukista sitten puhumattakaan. Niistähän meikäläinen on uneksinut koko pitkän pimeän. Taidanpa lähteä kotiin Turkmenistaniin. Vai löytyiskö jostain lähempää parempi ja kilpikonnaystävällinen täysihoitola?”

Emäntä: Harmaata, sateista, tuulista, kylmää, pimeää. Ei sitten muuta uutta tällä kertaa.

Olisiko jo leppeämpää?

Olisiko tänään ollut ihan pikkuriikkisen kevättä ilmassa? Ainakaan illalla ei ollut yhtä hyytävän tuulista kuin mitä viime viikkoina on ollut. Muuttolinnut odottelevat jossain Suomenlahden etelärannalla maahanpaluuta. Muutamana iltana olen kuullut mustarastaan laulavan, mutta se ei säikähdäkään pikkupakkasia.

Lumi on viimeinkin alkanut sulaa. Viikonlopun sateet vauhdittivat sulamista ja ilman laatukin onneksi parani. Vielä viime viikolla näin iltaisin hiihtäjiä Vanhankaupunginlahden jäällä. Koskea piti mekaanisesti vapauttaa jäästä viikonlopun keväistä melontanäytöstä varten. Tämä talvi oli kyllä vähän - ainakin vähäsen liian pitkä.

Illalla kävin haistelemassa rannalla ilmaa. Lokit kirkuivat ja iso lintusaattue lenteli taivaalla. En tunnistanut.

Sen sijaan nämä punanokkaiset ja pitkäjalkaiset linnut tunnistin.

Meriharakat sanovat, että ”piip piip”.