Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua!

Hyvää ja lämpöistä Joulua teille lukijoilleni!

Jouluvaloja

Helsingin jouluvalaistus on minusta hieno. Pahoittelen valokuvien kehnoa laatua. Ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa kuskailla mukana jalustaa eikä panostaa käsivaraisia pikaotoksia enempää jouluisen Helsingin taltiointiin. 

Aleksanterinkadun kulttuurihistoriallisesti arvokkaat joulukadun valot ovat peräisin peräti vuodelta 1949. Muutama vuosi sitten polttimot vaihdettiin energiataloudellisimmiksi LEDeiksi ilman, että valon sävy olisi oleellisesti muuttunut.

Torikortteleissa on uudempia valoja, jouluista juhlatunnelmaa luovia nekin. Leijona-, Elefantti- ja Sarvikuono-kortteleiden lomassa kulkevilla pikkukaduilla ja sisäpihoilla havisee historia.

Espalta Senaatintorille muutama vuosi sitten siirretyn Tuomaanmarkkinat-tapahtuman puitteet ovat kohentuneet. Myyntikojut ovat uusiutuneet tyyliltään ja väritykseltään ympäristöön entistä sopivammiksi. Valaistus on järjestetty hienosti aluetta kokoavaksi. Vaijerivalaisimet muodostavat kuin tähtitaivaan kojujen ja ihmisvilinän ylle. Tunnelmaa luo myös musiikin tahdittama koristeellinen karuselli, jonka kyytiin pääsee ilmaiseksi. Minusta puitteet on luotu juuri tähän ympäristöön hengittäviksi ja sopiviksi. Tyyliä ei ole onneksi lähdetty liiaksi kopioimaan Euroopan perinteisiltä joulumarkkinoilta. Hyvä!

Ympäristön arvorakenukset on juhlavalaistu. Minun mielestäni jouluinen valaistu Helsinki on suorastaan sydäntä pakahduttava elämys! Pieni kerros valkeaa lunta kruunaisi tunnelman täydellisyyttä hipovaksi. 

Aamusta iltaan

Aamulla nukuimme pitkään. Aamupalaksi söimme kahvin kera leipää, suklaata ja pipareita. Kävelimme siltaa pitkin kalliolta kalliolle. Kävimme ostamassa kioskilta tulitikkuja ja Veikkauksen joulukalenterit. Iltapäivällä tapasimme vanhan tutun. Katsoimme ikkunasta joen uomaan. Taivaalla näin vaaleanpunaisia, auringonsäteiden kultaamia pilviraitoja. Söimme pikaruokana maa-artisokkakeittoa ja laskimme, että Jouluun on kolme viikkoa.

Kotiin tulin illan hämärtyessä. Ilma tuntui hieman viilenneen. Kotimatkalla meinasin käydä ruokakaupassa, mutta jonot olivat liian pitkät ja käännyinkin kotiin. Nyt on alkanut se aika vuodesta, jolloin ihmiset kuvittelevat ruuankin loppuvan kaupoista. Kotona säädin radion Juluradion aalloille, sytytin jouluvalot ja kynttilän. Kynttilöitä olen tosin poltellut jo lokakuusta lähtien ja jouluvalotkin sytytin viikko sitten.  Olohuoneen ikkunasta taivaalla näkyy maan kiertolainen, kuun puolikas.

Aloitin uusien raitapolvisukkien neulomisen. Silmukoita luodessani mietin, että selviydyn loppuvuoden töistä ehkä venyttämällä kahta työpäivää viikossa pidemmiksi. Päätin olla ensi viikolla tehokas, ettei töissä tulisi mitään viime hetken paniikkia.  Joulusta tai sen valmistelusta minulle ei paniikkia tule. Kaikki joululahjatkin on jo ostettu, joten voin kierrellä loppuvuoden ajan kaupat mahdollisimman kaukaa. Jotain olen elämässä sentään kait oppinut. 

Joulumuisto

Lapsemme olivat pieninä kovia leikkimaan ja touhuamaan. Ekaluokkalaisena tytär vietti iltapäivät yksin kotona, koska muutama vuosikymmen sitten ei ollut vielä tarjolla ohjattua iltapäivätoimintaa. Iltapäivät kävivät joskus pienelle lapselle pitkäveteisiksi eikä työpäiväni silloinkaan päättynyt aina tasan klo 16. Työpäivän jälkeen piti usein vielä käydä kaupassa, hakea poika päivähoidosta tai hoitaa jotain muita asioita työmatkan varrella.

Jopulunalusviikolla tytär alkoi soitella minulle töihin vähän väliä pitkin iltapäivää.
-     Äiti, voinko ottaa massapalloja?
-    Joo, ota vaan, vastasin. Uusia puheluita ja uusia kysymyksiä seurasi.
-    Voinko ottaa hilettä kans?
-    Saanko ottaa muffinssivuokiakin – ja hopeista paperia?
-    Saako valkoisesta langasta leikata lyhkäsiä pätkiä?
-    Voinko käyttää kaikki massapallot… jne…

Toistelin joota kysymyksiin ja jossain välissä mielessä kävi, että mitähän mahtaa olla tekeillä. Pääasia tietenkin oli, että lapsi viihtyi puuhaillessaan. Kun tulin kauppareissun jälkeen kotiin, keittiön pöydällä oli askarreltuna rivi toinen toistaan hellyyttävämpiä enkeleitä. Tytär oli kaivellut kaappeja ja suunnitellut enkelit löytämistään tarveaineista ja askarrellut enkeleitä koko pitkän iltapäivän ajan. Sukulaiset saivat sinä jouluna enkelit joulutervehdysten mukana. Olen säästänyt yhden enkeleistä yli kaksikymmentä vuotta. Enkeli ilmestyi tavaroiden seasta tyhjentäessäni muuton yhteydessä kaappien perukoita. 

Enkeli tuntui erityisen merkitykselliseltä ja palautti muistoja mieleen juuri nyt joulun alla.

Hyvää Joulua A. pieni sinne valtameren taakse!

Hyvää Joulua kaikille blogiani seuraaville!

Pelkkiä perusasioita

Useat blogit ovat pullollaan kaikenlaista jouluun liittyvää: kattauksia, ruokia, askarteluja, koristeltuja kuusia, kukkia etc. Niitä on kiva katsella, vaikka mulla on ainoastaan olohuoneen ikkunan pielessä ripustettuna yksi tähtivalosarja ja pöydällä siskon tuoma komia 8-kukkainen joulunpunainen amaryllis. Olen ostanut jokaiseen aikuisiän kotiin jouluisen pöytäliinan. Eilen ostin tähän kotiin Sanna Annukan kuvittaman ja iloisen joululiinan Sokoksesta. Levitän se pöydälle aattona.

Jouluisen tohinan keskellä olen juuri nyt vähän uuden kodin pumpuleissa. Perusasiat miellyttävät ja vähä riittää. Purkamatomia laatikoita on vieläkin seinien vierustat täynnä, mikä lienee suhteellistanut käsitystäni tavaran tapeesta. En kaipaa tohinaa, lisää tavaroita enkä juuri nyt liikaa ihmisiäkään ympärille.

Huomenna menen poikani kanssa Hakaniemen halliin ruokaostoksille. Välillä ajattelen NY:ssa joulun yli työskentelevää tytärtä. Tänään söimme entisen naapurin Marian maasta kaivamista maa-asrtisokista tekemääni sosekeittoa. Se on niin yksinkertaista valmistaa, mutta takuuvarmasti aina maukasta. Sunnuntain kunniaksi lorautin hieman kermaa sekaan.

Torikortteleista Senaatintorin laidalta löytyy mielenkiintoisia elämänmakuisia ja rosoisia sisäpihoja, joissa ei näy ristin sielua, vaikka viereiset talot ovat tupaten täynnä turisteja. Kuvissa näkyvään punaiseen pihaan puikahdin Helenankadulta. Suosittelen puikahtamista.

Väsy meinas tulla

Taisi tulla meitsille pieni uuvahdus kesken muuton. Viikko sitten saimme kaikki tavarat siirrettyä tänne uuteen paikkaan. Komerot ovat vielä lähes tyhjät ja lattiat sen sijaan täynnä laatikoita, säkkejä ja lähes korvaamattomiksi osoittautuneita IKEA:n sinisiä jättikasseja. Onko joku saanut sinisen kassin joskus rikki? Minulla ne vaan nimittäin käytössä pitää ja paranee.

Tällä viikolla olin töissä ja siellä oli taas melkoista menoa. Iltaisin oli vielä glögitalaisuuksia, kokous yms. Ei siinä paljon komeroita täytetty eikä lattioita tyhjennetty. Eikä postailtu. Muutenkin olen ollut aivan kumulatiivisen väsynyt. Aamulla ei meinaa millään saada itseä sängystä ylös kiskottua. Kaivoin jo purkamattomista laatikoista D-vitamiinit, kun huomasin unohtaneeni niiden popsimisen kolmen viikon ajaksi.

Yhtenä iltana kävin etsimässä joulumieltä Senaatintorin laidalta. Torikortteleissa on tunnelmallisia valoja ja pikkuputiikkeja. Mutta ei sitä joulumieltä sieltä valoista, putiikeista ja joulumarkkinoista huolimatta löytynyt. Kuvattavia tunnelmia sen sijaan löytyi.

Kaselen ympärilleni ja alan vähän haaveilla pienestä joulukuusesta. Sellainen taitaisi nyt mahtua kotiin. Ensi vuonna ehkä? Vanhat lasipallot ja muut joulukuusenkoristeet ovatkin olleet viimeiset seitsemän joulua säilössä varastokopissa. Jaksaisinko käydä kaivelemassa - saapas nähdä?

Osoitemuistio on edelleen kadoksissa, joten joulukortteja ei meiltä ikävä kyllä tänä vuonna postiteta. Olenpa muuten ollut ajattelematon. Miksi ihmeessä ei ole milloinkaan tullut mieleen kirjoittaa osoitteita tietokoneen tiedostoihin? Aivan käsittämätöntä. Jouluisia odotuksen tunnelmia Sinulle!

Töllöttämistä

...isän perintötuhkakupin uusi elämä...

Joulun tienoilla tulee istuttua television ääressä tavallista enemmän. On sekä aikaa että kohtuullista tarjontaa. Joulun alla aloitin ensimmäisen maratonin keskellä työviikkoa katsomalla yhtenä yönä Teemalta molemmat vanhat Pohjantähti-elokuvat. Minusta nämä versiot ovat ”oikeita” verrattuna Koivusalon ohjaamiin versioihin, jotka alkoivat pyöriä ykkösen Kotikatsomossa. Olen toisella silmällä (tai enemmänkin korvalla) seuraillut joitakin iltapäivien Niskavuori-elokuvia. Niihin sisältyy paitsi palanen hämäläisen maaseudun pidäkkeistä historiaa myös näytelmäkirjallisuuden ja elokuvan historiaa. Käsikirjoitus on mahtipontista ja näytellään ylidramatisoidusti. Tunnekuohut kuvataan taivaalla kiitävin pilvin tai tuulen myrskytessä viljapellossa. Melkein vain näistä historiallisista syistä elokuvia voi seurata käsitöiden tekemisen tai muun puuhastelun lomassa.

Downton Abbey-sarja on saanut jatkoa syksystä alkaen. Minusta tuntuu, että katselen keskittyneenä kartanomiljöötä, asuja, maisemia ja kaikkia pieniä yksityiskohtia ehkä juonen seuraamisen kustannuksella. Vähän verkkainen juonenkulku on tältä kannalta siis pelkästään hyvä. Viikolla esitetyssä dokumentissa kerrottiin Englannin kartanoiden loiston ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Mielenkiintoista näkökulmaa toi mm. amerkikkalaisten ujuttautuminen varallisuutensa avulla Englannin yläluokkaan sodan jälkeisinä suurien yhteiskunnallisten muutosten vuosina.

Sunnuntaina alkanut 3-osainen brittisarja ”Juhlien jälkeen” vaikutti mielenkiintoiselta. Pidän miespääosan näyttelijästä (Benedict Cumberbatch) ja siksi tämä sarja kiinnosti jo etukäteen. Kuvaus oli visuaalisesti kiehtova. Esimerkiksi aamuinen hevosajaelu valkoisessa sumussa oli niin kaunis ja mielenkiintoinen, että olisin heti halunnut katsoa sen uudelleen ja tarkkaavaisesti. Aamusumu oli valkoinen kuten myös hevonen ja henkilöiden vaatteet. Yhtäkkiä sumu haihtui ja katsoja jää miettimään, mitä tuo ainutlaatuinen hetki poikii jatkossa hetken kokeneiden elämässä. Muutenkin värien ajankuvaan ja symboliikkaan on panostettu. Seuraava jakso pitää tallentaa, koska istun sunnuntaina illalla junassa. Voin siis katsoa yksityiskohtia halutessani uudestaan. Kuten sisämiljöötä, tapetteja, kalusteita, puita, puutarhoja, pukuja, näyttelijätyötä…

Poliisisarja "Vera Stanhope tutkii" vaikuttaa mielenkiintoiselta. Konsepti on periaatteessa tuttua BBC:tä, mutta murhatutkija onkin hieman arvoituksellinen ja persoonallinen keski-ikäinen nainen. Taphtumat sijoituvat Yorkshiren jylhiin maisemiin. Veran poliisiparina on nuori perheenisä. Asetelmat ovat siis hieman käänteiset tavanomaiseen poliisisarjaan verrattuna. Jatkossa selvinnee Veran omaakin historiaa?

Tänäkään jouluna en kyennyt jättämään väliin iki-ihanaa elokuvaa Fanny ja Alexander. Mutta sehän ei katsomalla kulu.  Muista elokuvista on jäänyt päällimmäisenä mieleen torstai-illan elokuva ”Ikuistetut hetket” (ohjaus Jan Troell). Intensiivinen ja melko vähäeleinen elokuva naisesta ja kamerasta. Olihan pääteeman lisäksi muutakin kuten ihmissuhteita, 1900-luvun tavallisen ihmisen ankaraa arkea, perheen kuvausta, ihmisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Pääroolit (totinen mutta eläväkasvoinen Maria Heiskanen, karsimaattinen Mikael Persbrandt) näyteltiin ammattitaidolla. Mieleen painuva helmi!

...viimeisiä viedään...

Tänään aion katsella yli kuusi tuntia putkeen ”Ylpeyttä ja ennakkoluuloa”. Jane Austenin tekstistä löytää aina jotain uutta ihailtavaa kuten mielenkiintoisten henkilöiden sujuvaa dialogia ja niihin kätkeytyväa huumoria ja lämminhenkistä ironiaa. Lisäksi voi ihmetellä Englannin maaseutua, 1800-luvun alun ajankuvaa, luokkayhteiskuntaa, naisen asemaa ja loistavia näyttelijöitä. Älykkään ilkikurista Elizabeth Bennetiä ja ylpeää Mr Darcy:a etunenässä. Siis töllöttimen ääreen nyt ja heti!

Joulu palasina

Palasin eilen illalla kotiin joulun täysihoidosta mukavassa pakkasessa. Aamulla heräsin vesisateeseen. Luin aamukahvin juonnin lomassa aaton hesarin jälkikäteen. Siellä olevan artikkelin ”Mistä suomalainen joulu tulee?” perusteella aloin miettiä omia kulutustottumuksia. Jouluisilla hankinnoillani ei tänäkään jouluna pyöritetty kansantalouden viisareita positiiviseen suuntaan. Mitä nyt vähän ostelin lahjoja muille ja itselleni J

Vuosittain Suomessa viljellään 1,8 miljoonaa joulutähteä (joista minulla on yksi) ja 2,5 miljoonaa hyasinttia (ostin joulukuun alussa niistä kaksi). Amarylliksen sipulit tuotaneen sipulikukkamaasta, ehkä Hollannista? Niitä minulle on vuoden vaihteen tienoilla yleensä 2-3, tällä hetkellä yksi valkoinen kukkiva.

Joulukuusi ei mahdu nykyiseen Helsingin kotiin. Maljakkoon olen metsästä vohkinut tuoksun vuoksi pari oksaa jotain havunvihreää. Tilastojen mukaan joulukuusia on 1,5 miljoonassa kotitaloudessa ja kuusen hinta on keskimäärin 40 euroa. Lasten ollessa pieniä meillä oli toki joulukuusi. Kellarivarastossa on tallessa pahvilaatikollinen joulukoristeita menneiltä vuosilta. Niihinhän sisältyy paljon tunnearvoja.

Suomalainen syö keskimäärin kilon kinkkua, yhteensä syömme siis 6 miljoonaa kinkkukiloa! Söin aattona kaardemummalohta (Pipsa Hurmerinnan ohjeen mukaan) ja kotimaisia juureksia. Vihdin maistuvassa joulupöydässä söin siivun sekä kinkkua että kalkkunaa ja kaikkia muitakin erinomaisia jouluherkkuja. Joulun perinteisistä herkuista pidän erityisesti perunalaatikosta ja rosollista (ilman silliä). Sillit ja kraavit kalat ohitan tyystin. Saarioisten äitien valmistamat top 3-laatikot ovat lanttu-, porkkana- ja perunalaatikko. Useina vuosina olen ostanut lanttu- ja porkkanalaatikot valmiina ja vähän tuunaillut niitä, mutta perunalaatikko on valmistettava itse hämäläisen anopin ohjeen mukaan. Tänä vuonna laatikkojen osto ja valmistus jäivät nekin väliin.

Kynttillöiden kulutustilastossa ylitän luullakseni keskimääräisen kynttiläkuluttajan. Havin tehtaalla Riihimäen Kynttilätiellä valmistetaan kynttilöitä ympäri vuoden, mutta myynti painottuu vuoden kolmeen viimeiseen kuukauteen. Ostan etupäässä Havin tai Desicon kynttilöitä, joten ostokäyttäytymiseni kynttilöiden suhteen on Suomen kynttiläteollisuudelle pienenpieni plussa. Kynttilöiden tuonti on kuulemma lisääntymässä, joten lienee syytä jatkaa ostotottumusta.

Joulupukin ja alkoholin voin sivuuttaa tilastomielessä kokonaan, koska en käytä kumpaakaan. Puolikkaan lasin valkoviiniä maistoin lasten käydessä luonani. Sen sijaan heikkouteni on suklaa ja marmelaadikuulat. Tänä vuonna olen popsinut mennen tulleen sekä Fazerin sinisiä että uusia tummia Geishoja. Vihreitä kuulia jokainen suomalainen nauttii tilastojen valossa kolme kappaletta. Vain kolme, mitäh ihmettä! Olen näköjään vihreiden ja Finlandia-kuulien supersuurmahtikuluttaja!

Hyvää Joulua!

Vietimme eilen ensimmäistä ja parhainta joulujuhlaani lasten, vävyn ja MK:n kanssa. Tuntui kodikkaalta ja lämpöiseltä saada lähimmäiset luokseen pitkäksi illaksi. Tänään lapset jatkavat matkaa isänsä luo eteläiseen Hämeeseen ja pääsevät parantelemaan flunssia ja jälkitauteja savusaunaan.

Söimme aterian varioituna lapsille joululahjaksi antamieni keittokirjojen ohjeista. Ostin keittokirjat (Pipsa Hurmerinnan keittiössä ja Safkaa-kirja) jo syksyllä kirjamessuilta, joten olen jo kokkaillut joitakin ruokia niiden ohjeiden mukaan. Mielestäni molemmat ovat hyviä ja inspiroivia opuksia, jos haluaa etsiä uusi tuulia ruuan valmistukseen.

Aamulla olen pyörittänyt pesukonetta ja jatkanut jouluradion tauotonta kuuntelua. Kohta lähdemme MK:n luokse loppujouluksi. Otan föliini ainakin lukemista, lankaa ja sukkapuikot. Kiitos Auli haasteellisesta lankapussista! Joulupäivänä on tiedossa MK:n perheen yhteinen joulutraditio. Hänen kälynsä joulupöytä Vihdissä lienee perinteisin, täydellisin ja yltäkylläisin tänäkin jouluna.

PS

Olen innostunut kokeilemaan uusia leipomuksia ja epäonnostun niissä kerta toisensa jälkeen. Kummallista, koska olen pitänyt itseäni ihan kelpo leipurina. Nyt kokeilin leipoa mantelista klementtiinitorttua. Piti eilen syödä kokonaista kolme siivua vakuuttuakseni, että ei se vie kieltä mennessään. Aamulla söimme loput rippeet. Yllätytys, yllätys! Kakku olikin maustunut ja mehustunut yön aikana aika herkulliseksi.

PPSS

Sain tyttäreltä NY:n tuliaisena joululahjaksi Picasson suunnittelman ja Tiffany:lta ostetun kaulakorun. Aivan sopivan pituisen kaulaani ja mieleisen värisen. Tykkään kovasti! Kivet ovat onyxia, kuukiveä ja kahden eri kiven sekoitekiveä, jonka koostumusken olen jo unohtanut. Hauska oli myös tyttären värikäs ja eloisa kertomus Tiffany:n hissimiehestä ja eri kerroksista, jossa myydään toinen toistaan arvokkaampia koruja. Minun koruni on ostettu kivikorukerroksesta ja suunnittelija-Picasson etunimi on Paloma J

 Hyvää ja rauhallista Joulua!

Laskeutumista hiljaiseloon

On ollut ihana ylimääräiseltä tuntuva neljän päivän lomaputki. Vähän kuin joulun ajan esimakua: hiljaista oloa, läheisten tapaamista, uusia ruokakokeiluja, pipareita ja kuivaa kakkua päiväkahvilla, kävelyä talvisessa maisemassa. Tätä samaa aion toivoakseni jatkaa kahden viikon kuluttua alkavan kahden joululomaviikon ajan. Talvinen hämäryys ei minua enää ahdista kuten tekee märkä syksyinen pimeys.

Kaksi seuraavaa viikkoa tulee oleman täyttä hulabaloota töissä ja muiden haalimieni menojen vuoksi. Olen onnistunut monenlaisten touhujen vuoksi saamaan tästä syksystä aika hyvän. Keskimääräistä paremmaan. Nyt kaksi viikkoa rutistusta ja sen jälkeen lepoa. Ja sitten valoisampaa vuodenaikaa kohti!

Tänään päätin hakea havunoksan metsästä maljakkoon. Otin linkkuveitsen taskuun enkä viitsinyt sulloa poikkeuksellisesti kameraa mukaan. Koko matkan ajan katselin uskomattoman hienoja värejä ja kaunista harmaata talvimaisemaa. Harmittelin kameran puuttumista. Rantaruovikko on vielä syksyn kauniiksi keltaama, taivas on tänään musteisen siniharmaa ja vastaranta hennon utuisuuden peitossa.

Tänään pitää tehdä kirjoitusharjoitelman alku. Ehdotin kirjoittajaryhmässä, että kirjoittaisimme jatkotarinan. Jokainen kirjoittaa vuoron perään jatkoa aiempaan juttuun ja voi kääntää juonta haluamaansa suuntaan. Sain ehdottajana tehtäväkseni aloittaa jutun. Tänään kirjoitan aloituspätkän. Se alkaa kenties jotenkin näin: Sinä aamuna herätessäni päässäni tuntui raskaalta. Aamuinen kahvalkuulatreeni ei virkistänyt kehoa eikä mieltä. Aamiaista syödessäni huomasin, että taivaalla oli harvinaisen paksu pilvikerros. Maailma oli muuttunut mustavalkoiseksi. Päätin tehdä elämälleni jotain.  Jne….

Noin puoli sivua ajattelin kirjoittaa. Olen jo miettinyt, kuka ryhmäläisistä saa jatkaa tarinaa seuraavaksi. Kutkuttaa, mitä saamme aikaan.

Joulumuisto

Isäni on tehnyt kuvassa olevan kynttelikön. Isä oli viimeistä jatkosotavuosikertaa (v. 1925 syntynyt) ja joutui melkein poikasena rintamalle. Ensin hän soti ja sodan jälkeen häntä odotti armeija. Kun kaikki velvollisuudet isänmaata kohtaan oli suoritettu, isä alkoi ajatella omaa tulevaisuuttaan. Äitimme oli tuolloin jo kuvioissa mukana. Isä meni ammattikouluun metallilinjalle ja ryhtyi myöhemmin veturinkuljettajaksi. Veturimieheksi, joka oli ammatistaan kovasti ylpeä. Olenkin päässyt lapsuudessani istumaan niin höyryjunaan kuin dieselveturiinkin.

Isä teki kynttelikön ammattikoulussa harjoitustyönään. Siinä on käytetty rautaa, puuta sekä messinkiä ja koristeena kuparia. Kynttelikkö on tehty taidolla. Sitä tehdessä on ilmeisesti harjoiteltu monenlaista materiaalin työstöä.  Tyylillisesti se on hieman moni-ilmeinen. Siinä on funkista, mutta muitakin tyylilajeja. Luullakseni isä on itse suunnitellut kynttiläjalan. Hän oli kädentaidoiltaan taitava ja omasi luontaista mittasuhteiden tajua. Kummallista, ettei hän silti ollut kovin hyvä piirtämään toisin kuin äitimme, joka oli ihan virtuoosi.  

Kynttiläjalalla oli joka joulu lapsuudenkotini joulupöydässä arvoisa sijansa. Siinä poltettiin punaisia kierrekynttilöitä, jotka puhallettiin sammuksiin heti kun noustiin pöydästä. Kun jaoimme siskojen kanssa lapsuudenkotini irtaimistoa, voin ottaa itselleni vain vähän tilaa vievää. Sain jaossa mm. kynttelikön. Siitä alkaen sillä on ollut jouluisin paikka kotini ruokapöydällä. Poltan siinä punaisia tai valkoisia Havin kruunukynttilöitä. Ne sopivat sijoilleen sellaisinaan ilman kynttilöiden koveratamista.

Kynttelikkö tuo mieleeni konkreettisesti lapsuudenkotini, siskot ja vanhemmat. Lapsuuden joulurutiinit, jotka poikkeavat melkoisesti omista rutiineistani. Muistoista tulvahtaa jotain perinteistä ja lämmintä. Jouluisin isä on usein mielessä. Olen luullakseni ollut hänen kanssaan aika paljon isosiskon auttaessa äitiä jouluruokien valmistamisessa. Minä koristelin kuusta ja kävin nuoremman siskon ja isän kanssa viemässä omaisten haudoille kynttilöitä aattoiltaisin ennen jouluateriaa. Isä piti "kynttylöistä" ja muutenkin tuleen tuijottelusta. Niin muuten pidän minäkin. 

Kynttelikkömuistelun myötä toivotan kaikille teille lukijoille Oikein Mukavaa Joulua!

Lomaspurtti

Kuva on otettu Stockan suloisesta  jouluikkunasta.

Nyt täytyy laittaa ensi sijassa itselleni muistiin, että tänään oli ehkä vuoden tehokkain työpäivä. Samalla viimeinen. Lomaa jatkuu nyt Loppiaiseen asti. Asiakkaat olivat tahoillaan tänään jo joulupuuhissa ja työkavereistakin valtaosa valmisteli Joulua. Mitä mainioin yhtenäinen ja häiriötön työpäivä. Aamulla läjäsin valmisteltavat työt. Niiden lisäksi sain vielä muutaman extran työn pois pöydältäni. Syöksähdin varsinaiseen työnimuun, flow:ksikin sitä kutsutaan. Ei kahvitaukoja, ei lounastaukoja, ei ajatusten harhailua. Pöydällä olevaa vesipulloa kävin vaan välillä täyttämässä. Työnantaja saattaisi ajatella, että jospas tuolta tulisi joka päivä sama työpanos... Minä tiedän, että se ei ole mahdollista. Olen aina ollut luontainen spurttien ottaja ja soveltunut siksi hyvin projektityöhön. Se on äärimmäisen kiehtovaa, mutta iän myötä myös liian kuluttavaa. Pitää itse muistaa välillä pitää seesteisempiä työpäiviä, ettei ajaudu salakavalaan burnout:iin. Olen ehkä työurani varrella ollut muutaman kerran aika lähellä tuota pistettä. Siksi olen tietoisesti siirtynyt  työhön, jossa keskimäärin riittää tasaisempi työpanos. 

Eilen illalla vietin lasteni kanssa yhteisen etukäteisjoulun uunissa haudutettuine ohrapuuroineen ja lahjojen avaamisineen. Ja mukavine höpötyksineen. Tänään töistä tullessani ajattelin hieman järjestellä kotia ja imuroida huomenna aamun sarastuksessa. Mutta kuinkas kävikään. Ensin söin naapurien kanssa maukasta uunissa parsakaalipedillä haudutettua lohta. Sitten aloin leipoa englantilaista konjakilla terästettävää hedelmäkakkua. Sen siirryttyä uuniin, päätinkin leikellä akvarelliarkkien epäonnistuneista otoksista onnistuneita kohtia naapureille joulutervehdyksiksi. Yllätyin. Tavoitin Joulun tunnelman! Eikös se ole pääasia? Siivous odottakoon välipäiviä.

Jaettuja kokemuksia

Viime viikolla työpaikan glögitilaisuudessa soivat vanhalla kontrabassolla taiotut, rennot ja tummanpuhuvat soinnut. Katselin työkavereitani ja mietin. Viitisen vuotta sitten aloitin työni täällä enkä tuntenut entuudestaan ketään heistä. Nyt tunnen muutaman vähän paremmin, pari mielestäni melko läheisestikin. Useimmat tunnen vähintään päällisin puolin. Pidän monista heistä, vaikka vapaa-aikaani en heidän kanssaan juuri jaakaan. Meitä yhdistää joskus pulmallinen työ ja herkullinen näköalapaikka. Teemme työtä omissa huoneissamme ja siksi kaipaamme välillä ajatusten vaihtoa. Tarvitsemme toisen näkökulmaa ja keskinäistä vuorovaikutusta. Yhdet aivot, tiedot ja näkemykset eivät aina riitä. Se on terveellistä muistaa ja tärkeää kokea.

Lauantaina juhlimme perhepiirissä Hämeessä, roosanpunaisessa talossa tyttäreni aikaansaannoksia. Tapaan pitkästä aikaa lasten isän sukulaisia. Viimeksi olemme tavanneet joissain ylioppilasjuhlissa. Suku on kasvanut usealla pikku vipeltäjällä, lasteni serkut ovat jatkaneet sukua monipäisellä lapsikatraalla. Yksi pikkupojista suorastaan sulattaa sydämeni. Mielenkiintoinen tapahtuma sinänsä: joukko kahden perheen sukulaisia kokoontuu eri puolilta Suomea yhteen meitä yhdistävän tekijän eli yhteisen tyttäremme vuoksi. Eteisessä vaihdetaan lahjakasseja lähimpien kanssa ja toivotellaan hyviä jouluja hieman etäisimmille sukulaisille. Lämpimiä tai muodollisia halauksia. Hieman haikeutta kaiken keskellä. Nähdäänkö vielä? Missäköhän ja miksi.

Tänään istuin ”sjungaamassa snygeimpiä joulubiisejä tsyrkassa”. Siis kauneimpia joululauluja stadin slangilla Helsingissä, Paavalinkirkossa.  Slangi ei ole oma murteeni ja siksi koen tilaisuudessa hieman ulkopuolisuutta, mutta kuitenkin vahvaa läsnäoloa. Alan mielessäni kääntää laulujen sanoja omalle kotimurteelleni. Miltä kuulostaisi länsimurteilla esimerkiksi minulle hyvin mieluinen joululaulu:

En tsögaa valtaa, glamourii,

en giggaa fyrkkakaan;

mä tsögaan taivaan valoo, pliis

ja rauhan sanomaa!

Katselen isoa ja arkkitehtuuriltaan hieman kömpelöä Vallilan työväenkaupunginosaan 1930-luvun alussa valmistunutta tiilirakenteista kirkkoa. En kykene arvioimaan, kuinka suuren joukon kanssa jaan tämän tilaisuuden. Poistuessani huomaan pari penkkiriviä taaempana istuneen naapurin. Päätämme kävellä yhdessä kotiin. Kotimatkalla tuulee ja sataa aivan järkyttävästi. Muistelemme joulun alusaikaa viime vuonna. Silloin Helsingissä oli lunta melkein metri. Eniten Suomessa. Nyt maa on märkyyttä mustanaan.  

Joulukuu

Joulukuun saapuessa hypätään vihdoin syksystä talveen. Minulle alkaa odotuksen aika. Odotan juhlan tunnelmaa, seuraavaa vuotta ja päivän pidentymistä. Useinhan odottaminen on ihanampaa kuin se, mitä konsanaan odotamme. 

Lapsena muistan odottaneeni joululomaa, joulutodistusta ja tietenkin Joulua kaikkine valmisteluineen ja rituaaleineen. Joululahjojakin taisin silloin jännittyneenä odottaa. Nyt odotan joulun yhteyteen ymppäämääni kahden viikon lomaa, valon juhlan tunnelmaa, sukulaisten tapaamisia, lepoa. Toki odotan myös harvoja vaalimiani jouluisia perinteitä. En lukeudu joulustressiä poteviin, vaikka sellaisiakin jouluja elämäni varrella ja ruuhkavuosina on ollut. Nyt otan ennen kaikkea rennosti.

Syksyn ja talven taitekohdassa minulle tapahtuu usein jotain itsellenikin selittämätöntä. Marraskuun alakulo häviää yhtäkkiä tiehensä. Muutun toimeliaammaksi, unen tarve vähenee, jaksan enemmän ja olen hyväntuulisempi. Nyt tuo muutos tapahtui eilen (ihan todella) ja jatkui tänään. Sain tänään enemmän aikaan kuin loka-marraskuussa yhtenäkään työpäivänä. Talvi sopii minulle kylmyydestäkin huolimatta hyvin. Olenhan minä itsekin joulukuun ja talven lapsi. 

Huomenna siirryn kuuntelemaan jouluradion tauotonta joulunodotusmusiikkia. Odotus pitää meitä nyt otteessaan. Tästä se taas lähtee! Suuntana on tuleva!