Oppi 4: Ole kuin kotonasi

Iltaisin luen, kudon sukkaa, väritän langoilla.

Istun alas. Sohvalle tai keinutuoliin.
Sytytän kynttilän.

No, joskus poljen tovin kuntopyörää.

Nämä kuvat otin uudella valovoimaisella objektiivilla Fujinon f=35 mm 1:1,4.

Uusia ulottuvuuksia on tarjolla, mutta pitää vielä näköjään vähän treenata ja kokeilla.

Pieni elämä

Voisin kirjoittaa, että tekaisin iltojen puhteiksi tällaiset jämälankasukat. Oli kuulkaas tosi kiva kutoa vanhoja jämälankoja iloisen värisistä pikkukeräsistä sukiksi ohulla ruusupuisilla puikoilla. Hienot ja lämpimät tuli ihan tyhjästä vaan. Mitäs tykkäätte <3

Mutta blogini ei ole hyvänmielenblogi enkä minä aina yltiöpositiivinen ihminen.  Kudoin (eli neuloin) nämä sukat ihan silkkaa turhautumistani. Töihin paluu ja alkuvuosi on ollut jotensakin takkuinen. Kuin joku haikeus ja väsymys olisi iskenyt sisikuntaan.

No, syitä toki löytyy. Kuten nyt esimerkiksi talveton talvi ja jatkuvat pääkallokelit. Ja varovaisesta etukumarassa kävelystä kipeytyvät lonkat - ei siis tee mieli kävellä muuta kuin aamulla töihin ja illalla töistä kotiin. Potuttaa myös, että E:llä alkava operaattori ei onnistunut toimittamaan hädin tuskin enää toimivan vanhan phonen tilalle jo viime vuonna ostamaani uutta missään järjellisessä ajassa, vaikka puhelinmarkkinoilla on ymmärtääkseni ostajan markkinat. Tai työpaikan iv-remppa kaikkine kolinoineen, meteleineen, pölyineen ja raittiin ilman puutteineen. Ja tietenkin työpöydälle kasautunut läjä hommia, jotka pitäisi hoitaa suitsaitsukkelaan, vaikka ei metakan vuoksi pysty kunnolla edes keskittymään ajatustyöhön. 

Jämäsukkien kutominen on siis ollut lähinnä terapiaa viime aikoina pieneksi kutistuneelle elämälleni. Huomasin, että Deet ja Beet olivat joululoman aikana loppuneet. Aloitan apteekista!

Lankaparatiisissa

Joulun tienoilla olen tyhjennellyt lankavarastoja kutomalla villasukkia, tumppuja ja myssyköitä. Aiemmin syksyllä tein päätöksen, että en osta uusia lankoja ennen nykyisten varastojen tyhjentymistä. Aika kauan pysyin päätöksessä.  Perjantaina aamulla työmatkalla huomasin Metro-lehdessä mainoksen Ogelin lankaparatiisin alesta. Ajattelin, että lankoja ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi koskaan liikaa... Pakko oli siis lähteä töiden jälkeen hypistelemään lankoja. Noin tunnin kuluttua poistuin paratiisista ison lankakassillisen kera.

Olen aiemminkin hypistellyt japanilaisia Noro-lankoja, mutta en ole ennen käyttänyt niitä. Nyt alekori herätti kokeiluhalun. Lankojen voimakkaat värit ja liukusävytys inspiroivat.  Lanka on kehrätty rouheaksi ja neuleeseen/virkkaukseen tulee mukavan tuntuinen eloisa pinta.

Heti illalla piti jo aloittaa kokeilut. Violetista, savunsiniharmaasta ja sammalenvihreästä koostuvasta sävystä aloin virkata helppoja neliöitä (huivi, peite tai joku muu?). Virkkaukseen lanka tuntui sopivan hyvin. Aurinkoisesta sävystä kudon pitkävartiset sukat. Lanka ei luista yhtä hyvin kuin tavallinen villainen sukkalanka. Millaisia käyttökokemuksia teillä käsityöihmiset on Noron kestävyydestä? Ohjeen mukan neule pestään käsin, oletteko kokeilleet konepesua? 

Äiti, mamma

Viime päivinä olen ajatellut useasti äitiä. Ajattelen häntä muutenkin lähes päivittäin. Tänään olisi hänen 84. syntymäpäivänsä. Äidin eläessä en useinkaan muistanut hänen syntymäänsä, koska poden muutenkin eräänlaista "mustaa aukkoa" marraskuun kohdalla. Olimme äidin kanssa kovia mittailemaan toistemme tahtotiloja, otimme yhteen ja kiukuttelimme toisillemme. Mutta välitimme toisistamme ja olemme antaneet kaiken tukemme toisillemme hädän hetkellä. Se on aina ollut ihan selvää. Ikääntymisen myötä huomaan aina vaan enemmän äidin piirteitä itsessäni – ja lapsissani. Näin hän kulkee edelleen matkassamme.

Viimeksi muutama päivä sitten keskustelimme tyypilliseen tapaan tyttäreni kanssa, että ”kyllä mamma olisi tästä niin iloinen”. Tytär sai lapsesta alkaen unelmoimansa työn ja etenee hyvää vauhtia tutkijanurallaan. Hän sanoi: ”Ei mennyt mamman geenit hukkaan”. Toki hänellä on kolmen muunkin henkilön geenit, mutta tutkijan työssä välttämättömän innostumisen kyvyn ja uuteen asiaan liittyvän uteliaisuuden hän on kyllä ilmiselvästi perinyt minulta. Minä olen nuo samat ominaisuudet perinyt äidiltäni.

Ikääntyessä huomaa joidenkin ikätovereiden innon ja tekemisen ilon lopahtavan. Aika alkaa silloin käydä pitkäksi ja elämänsisältö köyhtyy. Vaarana on koteloitua omaan sisäiseen mukavuustilaan ja alkaa vältellä ulkopuolisia vaikutteita. Äidille ei koskaan käynyt noin, vaikka hän vanhemmiten muuttuikin hieman konservatiivisemmaksi. Toivon, että minullakin innostuneisuutta, luovuutta ja puhtia riittää eläkevuosille asti.

Entä nuo kuvan villasukat? Äidiltä saamani elämänoppi on kädentaitojen itsestäänselvyys tärkeänä osana elämää. Äidillä oli "sukkarinki", suuri joukko ihmisiä, joita hän villasukitti. Minä ja siskoni olemme jatkaneet perinnettä ja luovutamme sukkia lähimmäisille, paitsi perheelle myös tuttaville. Kuvassa olevat eri kokoisiin jalkoihin kudotut sukat ovat tänään menossa lahjoituksena myyjäisiin. Sukat lämmittävät toivottavasti minulle tuntemattomien henkilöiden askellusta.