Taitekohdassa

Maaliskuu on taitekohta.

Selvisin talvesta ja pimeästä.

Aauringonnousu siirtyy päivä päivältä koillisemmaksi.

Kevät ja kesä,

uskallan jo odottaa teitä.

Öljyväritaiteiluni on vuodelta 2014.

Kadonneet sanat?

Jouduin lopettamaan runsas vuosi sitten kirjoittamisharrastuksen tietyistä syistä. Pari vuotta olen viritellyt vanhoja kuvallisia harrastuksiani ja totutellut vesiliukosten öljyvärien käyttöön. Niillä sutiminen on aivan ihanaa!

Kirjoittamisharjoitukset tein aikoinaan yksin kotona. Kirjoitin useimmiten yön hiljaisina hetkinä. Maalaaminen taas tapahtuu extempore ryhmän kokoontuessa galleriassa. Se on sellaista tuskan sekaista ja nopeaa inspiraation purkamista, usein todella innostavaa ja rentouttavaa. Aika hujahtaa lennokkaasti, ei tule edes nälkä eikä jano... Kuvallisessa ilmaisussa välineinä ovat värit, muodot, sommitelma ja taustalla on usein idea tai tavoite. Kirjoittamisen taustalla on tarina - se mitä haluaa sanoa. Välineinä ovat sanat, lauserakenteet ja tekstin rytmitys. Myös se, mitä ei kirjoiteta, mutta minkä lukija oivaltaa. Loppujen lopuksi kyse on lähes samasta asiasta - luovuudesta. Välineet vain vaihtelevat. Pidän kummastakin tavasta ilmaista itseä ja harjoitella luovuutta.

En olisi ikinä uskonut, että sanojen toistensa perään laittaminen voisi muodostua minulle ikinä miksikään ongelmaksi. Kevään mittaan kirjoittamisen on kuitenkin muuttunut kovin vaikeaksi, lähes ylivoimaiseksi. Bloginihan on ollut lähinnä päiväkirjamainen. Olen joihinkin vanhoihin postauksiin jopa kirjallisina pieninä tuotoksina tyytyväinen. Mutta nyt ei ole oikein irronnut. Ei sitten melkein millään.

Onhan minulla taas ollut joka keväältä tutut työkiireet ja muut harrastukset. Silti kirjoittamisen taantuminen on alkanut vaivata mieltäni. Jatkuva asiatekstin kirjoittaminen töissä ei nimittäin taida riittää edes mielenkiintoisten postausten kirjoittamiseen. Ainakaan teksteihin ei saa omakohtaisuutta. Sellaista sisältöä, että joku jaksaisi pysähtyä lukemaan koko jutun. Vai voisiko tämä johtua siitä, että monet blogeista ovat muuttumassa ylipäätään entistä lyhytsanaisemmiksi ja kuvapainotteisiksi? Nopeasti läpi silmäiltäviksi. Instagramsita olenkin löytänyt muutaman entisen bloggaajan. 

Olen kuumeisesti nyt miettimässä tätä asiaa. Haluaisin löytää jostain uuden kirjoittajaryhmän, jossa voisin luottaa kaikkiin muihin kirjoittajiin. Aieman ryhmän ohjaaja oli aivan erinomainen. Taidanpa heti ryhtyä hommiin asia tilan parantamiseksi. Ja yrittää vaikka väkisin vääntää näitä postauksia vähän tiheämpään tahtiin, ettei sanojen käyttö pääse ruostumaan tämän enempää. Pidänhän kirjoittamisesta!

Kuvat ovat eiliseltä aurinkoiselta päivältä Helsingistä, Fredrikinkadulta Punavuoresta. Kadun varrella on monta kivaa myymälää, suosittelen kävelemään kadun päästä päähän ja pistäytymään myymälöissä. 

Muutama merkintä sääpäiväkirjaan: On ollut kylmä kevät ja viime viikkoina niin hirveä tuuli, että hiukset ovat melkein irronneet päästä ja meikä liidellyt lähes lentoon taivaan tuulien vietäväsi. Valkoposkihanhet palasivat toissa viikolla, joten kai se kevätkin tulee niiden perässä. Tänään on ollut taas sateista ja harmaan sumuista aamusta iltaan. 

Hyytävä viikko

Viime viikonloppuna tuuli kääntyi puhaltamaan pohjoisesta. Etelä-Suomen kevät hyytyi paikoilleen. Tämän viikon ajan on Helsingissä ollut aivan hytisyttävän hyytävän kylmä ilma. Minun lisäkseni muutkin kulkevat kadulla toppatakin kaulukset ylhäällä. Tuuli puhaltaa nytkin mereltä niin, että suurimman ikkunan lasit helisevät ja parvekkeen lasitukset paukkuvat. 

Kaupungissa on kuitenkin ollut monenmoisia keväisiä tapahtumia. Suosiolla olen jättänyt niitä väliin. Kulinaristinen tai mikään muukaan syy ei ole riittävä mennäkseni esimerkiksi väentungokseen jonottamaan katuruokaa näin kylmällä säällä. Mikään ei myöskään houkuttele keskustelemaan kaikkialla juuri nyt parveilevien ja itseään tyrkyttävien kansanedustajakandidaattien kanssa. 

Helsingissä on viikon aikana vilahdellut taas monenvärisiä muovikasseja, viikonloppuna pinkkejä ja nyt keltaisia. Yhden pinkin ja pari keltaista minäkin olen kantanut kotiin. Yritän siis pyöritellä yhteiskunnan rattaita ainakin oman osuuteni verran.

Uintireissut ovat toistaiseksi tauonneet venehtäneen koiven vuoksi. Viikon kohokohtia ovat nyt olleet maanatain maalausillat. Kuvassa harmaalla ja sinisellä sutimisen seurausta. 

Mieleen luikerteleva väri

Värituubieni joukossa on yksi pinkkiä väriä sisältävä tuubi. Olen saanut sen ylimääräisenä ostaessani tietyn määrän uusia tuubeja. Tuubi on säilynyt jo jonkun tovin korkkaamattomana. Eilen maalausillan päätteeksi päätin vähän rentoutua ja roiskia ennen kotiin lähtöä. Vetelin pinkkiä leveällä pensselillä ja jäin kuin jäinkin täysin yllättäin värin lumoihin.

 

Siirryin sivuun mukavuusalueeltani mitä tulee värien valinnan suhteen. Mukavuusalueelta murtautuminenhan tekee meille itse kullekin hyvää – erityisesti ikääntyvälle. Inspiraation puraisemana en saanut illalla kunnolla unta ja heräilin vähän väliä alitajunnan miettiessä, miten jatkan roiskintatyötä.

Tänään oli töissä rankka päivä. Iltapäivällä oli Senaatintorin laidalla kolme erillistä kokousta putkeen ja oli vähän vaikea keskittyä huonosti nukutun yön jälkeen. Taidanpa siirtyä kohti makuuhuonetta ja pujahtaa vällyjen alle katselemaan pinkkejä tai jonkin muun värisiä unia. Hyvää yötä sinullekin!

Maanantaina

Maanantai on viikkoni hoppu- ja hobbypäivä. Töissä on maanataisin tietyistä aikataulujärjestelyistä johtuen kiireinen päivä. Aamupäivällä minulla on aina asiakkaita ja vasta lounaan jälkeen voin tehdä keskittyneemmin töitä. Useimmiten juuri maanantaisin tahti on melko pakonomaista ”pitää saada valmiiksi”-tahtia.

Työpäivän jälkeen lähden suoraan harrastuksen pariin hyppäämällä ensin metroon ja sitten lähijunaan. Junassa syön hedelmän ja juon pullosta vettä. Kuudelta pistän essun eteeni, levitän harrastuskassin sisällön pöydälle ja alan sekoittaa värejä. Sitten alan sutia pensselillä kankaalle. Joinakin iltoina olen ensin vaipumaisillani epätoivoon, mutta joskus flow nappaa minut heti mukaansa. Yhdeksän korvilla ihmiset alkavat keräillä välineitään ja niputtaa maalaustelineitä pinoihin. Silloin havahdun todellisuuteen.

Kolmeen tuntiin en ole ajatellut juuri muuta kuin edessä olevaa kangasta, joka peittyy vähitellen ideani mukaisesti. Yhdeksän jälkeen kipitän taas lähijunaan ja Rautatientorilta bussiin. Kotiin saavun vähän ennen kymmentä. Olen väsyneen virkeä eli vähän pökerryksissä, mutta onnellinen.

Aamulla varhain

Olen pyrkinyt muuttamaan vuorokausirytmiä niin, että menisin nukkumaan ajoissa (=ennen puoltayötä). Alan vähitellen päästä normirytmiin. Mentyäni ajoissa nukkumaan olen alkanut herätä luonnollisella tavalla eli ennen herätyskellon pirinää. Tänään heräsin kuudelta, kun auringon ensisäteet tunkeutuivat olohuoneesta avoimen oven kautta makuukammariin. Näytti niin huikealta, että oli pakko kaivaa kamera esiin. 

Aloin lukea vuoteessa ja etenin vähitellen sujuvasti aamupäivänokosiin. Kyllä teki hyvää. Olo tuntuu nyt virkeältä. Aion viettää kulttuuripainotteisen viikonlopun ja käydä muutamassa kesän listalla olevassa näyttelyssä. Taiteiden yönä torstaina kävin parissa hienossa näyttelyssä myöhään avoinna olleissa gallerioissa. Mielenkiintoista viikonloppua sinulle ja minulle taiteen tai muun mielenkiintoisen asian parissa!

Sipoossa

Olen tänä kesänä tehnyt kotiseuturetkiä vähän sinne ja tänne, olemme käyneet mm. kaksi kertaa Fiskarsissa MK:n kesäpaikakreissujen yhteydessä, parissa hienossa puutarhassa, hassussa kaupassa ja muutamalla ruukkialueella. Olen kuitenkin käyttänyt aikani muuhun kuin tietokoneen ääressä istuskeluun ja postausten kirjoittamiseen. Nyt alkaa jo tehdä mieli purkaa kolmen kameran satoa ja laittaa sanoja järjestykseen.

Aletaan purkaa kuvaista satoa nurinperin eli tästä päivästä alkaen. Hesarin tänään-palsta on hyvä vihjesivu, jos ei satu olemaan mietittyä ohjelmaa. Huomasin maininnan näyttelystä ”Kesä Gumpostrandissa”.  Houkutteli paikan sijainti lähellä Sipoon saaristoa. Juuri nyt tunnen myös kaipaavani taidevirikkeitä.

Gumbostrandiin oli helppo ajaa vanhaa Porvoontietä pitkin. Matka kestää puolisen tuntia. Porvoontiellä on opaste ja idyllistä maaseututietä jatketaan perille noin kolmen kilometrin matka. Periltä löytyi 1950-luvulta peräisin olevassa entisessä Hartwall Oy:n teollisuusrakennuksessa toimiva näyttelytila, lounasravintola-kahvila sekä lähinnä pohjoismaisten design- ja sisustustuotteiden myymälä. Kuva on kahvilasta. 

Tätä kirjoittaessa kuuntelin toisella korvalla Antiikkia antiikkia-ohjelmaa. Jakso sattui olemaan kuvattu juuri tässä paikassa Sipoossa. Löytynee YLE:n Areenalta. 

Nettisivujen ( www.konstoform.fi ) mukaan tehtaassa on valmistettu aikoinaan pullonkorkkien metalliosia. Ilahdun aina, kun käyn uuteen käyttöön kunnostetussa vanhassa teollisuusrakennuksessa. Korjaukset on tehty aika hienovaraisesti, ikkunat on uusittu vanhan ikkunajaon mukaan ja tilan tuntu ja –jako on säilytetty entisellään. 

Tarjolla oli kiinnostava kattaus designia ja uniikkitöitä. Molemmat ostimme jotain. Minä keittiöön, kylppäriin ja ranteeseen.

Taisi käydä tällä kertaa vähän niin, että muotoilu vei enimmän huomion ja taidetta tuli katsottua pintapuolisesti. Tässä luvan kanssa kuitenkin muutama työ:

Rosa Liksomin burkaan pukeutuneet naiset keskellä suomalaista maisemaa 

Melek Mazicin akryylityöt
Senja Vellosen akvarallityöt

 Huomanna kirjoitan muusta matkalla kokemastani – ihan kurillaan vaan.

Tovelle, 100 v

Hei Tove!

Minulla on yöpöydällä kaksi elämänkertaasi, mutta olen nauttinut tästä ainutkertaisen kauniista vuoden 2014 kesästä ja kesälukemiset ovat jääneet pölyttymään pöydälle. Ateneumin näyttelyssäkään en ole vielä ehtinyt käydä. Menen kyllä ehdottomasti käymään. 

Mielestäni olet ollut taitava graafikko-kuvittaja ja nokkela sanankäyttäjä. Pidän kovasti veljesi kanssa yhteistyössä tekemistänne sarjakuvakirjoista ja niiden moniuloitteisuudesta. Löysin sarjakuvakirjat vasta aikuisena lukiessani niitä samaan aikaan kuin lapseni. Muumikirjoista pidän eniten ehkä Muumipapasta ja merestä. Myös Muumilaakson marraskuu puhuttelee syysapeata puolta minussa, mutta alan ehkä päästä siitä kaihoisuudesta iän myötä hieman yli. 

Eniten pidän piirroskirjoistasi "Kuka lohduttaisi Nyytiä" ja "Kuinkas sitten kävikään". Kirjojen kuvitus erityisesti mustavalkoisilla aukeamilla on äärimmäisen kaunista ja taitto on tehty hyvin tarkkaan harkiten - unohtamatta myöskään Kirsi Kunnaksen hienosti käännettyjä riimityksiä. Kuvakirjassa "Vaarallinen matka" voin ihailla kuvataitelijan puoltasi. Kirjojen tekstit avautuvat eri ikäisille ja eri elämäntilanteissa eläessä uudessa valossa. Löydän teksteistä aina myös palan itseäni. Kuvataiteesi on ikäväkseni minulle toistaiseksi vieraampaa. Television dokumenteissa olen ihaillut, kuinka ennakkoluuloton ja oma persoonasi olet uskaltanut olla. 

Tänään syntymäpäivänäsi menen tutustumaan Katajanokalle Tove Janssonin puistoon. Käydessäni viime kesänä Söderskärin majakkasaarella loin vahvan mielikuvan siitä ympäristöstä, mistä olet ammentanut luomisvoimaasi. Kiitos, kun jaoit luovuuttasi ja osan mielikuvituksestasi myös meille!

Terveisin Päivi

Kokeiluja

Olen kevään ajan käynyt yhtenä iltana viikossa maalaamassa. Olen kokeillut nyt ensimmäistä kertaa maalaamista vesiliukoisilla öljyväreillä. Akryyliväreillä maalaamisesta en pidä niiden tahmean maalaustuntuman vuoksi. Vanhoilla öljyväreillä ja tärpätillä puljaaminen tuli aikoinaan tiensä päähän ja olen jo vuosia maalaillut musteella tai vesiväreillä. Haluaisin maalata itselleni oman lummelammen - isokokoisen taulun, jossa lumpeet kelluvat valon ja varjojen leikitellessä veden pinnalla. No, aikamoisen haasteen olen kieltämättä ottanut. ”Lummelammen” maalaamisen nämä öljyvärit tuntuisivat aika passeleilta.

Olen siis perehtynyt tähän mennessä tekniikkaan ja tehnyt kokeiluja eri tyyleillä. Tulppaaninvarsimaljakossa olen kokeillut läpikuultavuutta ja tietenkin aina haasteellista veden ja lasin maalaamista. Asetelman sommitelma on tarkoituksella lähelle zoomattu ja maljakon sijainti on toispuoleinen. Harmoniasta poikkeaminen tekee työstä ehkä kiinnostavamman, ainakin maalaajalle. 

Tässä kontrastisessa kuvaparissa olen kokeillut kahta eri tekniikkaa. Vaaleapohjaisessa kuvassa on monta toisiinsa sekoittunutta värikerrosta, jotka kuultavat toistensa läpi. Sävyt eivät kuvan epätarkkuuden vuoksi näy ihan tarkkaan, mutta läheltä katsoen pohjan lukuisat sävyt erottuvat elävöittäen pintaa. 

Tummapohjaisessa kuvassa olen maalannut puun ronskimmin pensselivedoin tasaisen tummalle pohjalle ja välttänyt siloittelua. 

Vastauksia ja piirroksia lähiluonnosta

Rouva Pioni Kaikenkirjavasta puutarhastaan haastoi minut vastaamaan laatimiinsa kysymyksiin. 

Kiitos haasteesta! Tässä ovat vastaukset mielenkiintoisiin kysymyksiin. 

Kuvat ovat omasta pensselistä,  lähistön luonnon innoittamana musteella vetäistyt.

Mitä sinulle merkitsee pyhä/mikä sinulle on pyhää?

Pyhä on jotain tavanomaista suurempaa ja ylevöittävää. 

Minulle pyhää ovat luontokokemukset: luonnon monimuotoisuus,
maailmankaikeuden äärettömyys,

auringon nousu ja lasku jokaisena päivänä, värit, valo, maa, ilma ja vesi. 

Luonnon tuhoutuminen ja saastuminen surettaa.

Pyhyyttä voi kokea myös jossain hyvin vaikuttavssa tilassa, esim Canterburyn katedraalissa, 

Kölnin tuomiokirkossa tai josssain huimassa modernissa konserttisalissa. 

Siksi, että tila on juhlava ja suuri ja akustiikaltaan erityinen.

Tietenkin pyhää ovat myös perhe, lapset ja muut läheiset. Rakkaat ja tärkeät ihmiset.

Mistä asioista nautit eniten vapaa-aikanasi?

Nautin luonnon tarkkailusta, lintujen muutoista ja taivaanrantaan tuijottelusta. 

Harrastukseni liittyvät kuvalliseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Niissä riittää harjoittelemista. 

Aina tulee uusia oivalluksia ja koko ajan oppii. 

Käsitöiden tekemisestä ja lukemisesta innostun myös.
Lukukokemukset on mielenkiintoista jakaa jonkun toisen kanssa.

Kävelystäkin pidän – yksin tai kaksin, mutta en isommassa joukossa. 

Uimassa käyn aina yksin. Likinäköisenä koen todellakin olevani siellä yksin, 

muut ihmiset ovat jotain kasvotonta taustamassaa. 

Kerran istuin uimahallin saunassa, kun vieressä istuva nainen tiedusteli, että oletko Päivi? 

Äänestä minäkin tunnistin hänet.

Mikä tällä hetkellä on itsellesi elvyttävintä arjen keskellä?

Juuri nyt minua ”elvyttää” eniten tavaroiden sullominen pahvilaatikoihin. 

Jokainen täysi laatikko vie kohti uutta, vaikka ei vahassakaan mitään valittamista ole.

Mainitse jokin sinulle merkittävä musiikkikappale.

Minulla ei ole yhtä erityisen merkittäviä musiikkimieltymystä.

Pidän musiikista aina Bachista Beatleseihin - mielentilan mukaan.

Mainitse jokin sinulle merkittävä kuvataiteellinen taideteos.

Ei ole mitään yhtä merkittävää teosta, mutta impressionistit ovat heikkouteni. 

Suuria kokemuksia ovat olleet mm. Pariisin Orangerien museo ja siellä Monet'n 

kaarevien seinien pituiset lummetyöt, Turnerin lukuisat loistokkaat akvarellit Tate Gallery:ssa

tai Picasson voimallinen taide Pariisin Picasso-museossa.

Onko sinulla turvavaate/turvavaatteita? MIllainen se/ne ovat?

Äidin itselleen tekemä flanelliyöpaita on turvavaatteeni.

Se on tehty taiten kolmesta erilaisesta vaaleansinisestä kukikkaasta flanellista ja 

siinä on pyöreät kaksinkertaiset kaulukset ja napein varustettu miehusta sekä hihansuut.

Vähän säästelen yöpaitaa, koska se on aivan korvaamaton.

Lapsuusmuisto, joka tulee mieleesi ensimmäisenä.

Varhaislapsuuden muistot liittyvät Yyterin Kaanaan kylään, perheeseen, siskoihin ja 

kylän lapsikatraaseen. Muistelen, että leikin lapsena ihan kamalasti. 

Osittain leikin leikkejä yksinkin, mielikuvituslasten kanssa. 

Luulen, että todellakin leikin paljon, koska omat lapseni olivat myös innokkaita 

ja mielikuvitusta omaavia leikkijöitä.

Unelmasi tai haaveesi tällä hetkellä.

Konreettinen haave tai toive on, että selviän kunnialla edessä olevasta muutosta.

Tietysti unelmoin, että lapseni olisivat aina ja ikuisesti onnellisia
ja että itse eläisin vanhaksi mahdollisimman terveenä.

Pystytkö näkemään itsesi vanhana? Millainen olet?

Minulla on vanhuus jo niin lähellä, että pystyn hyvinkin näkemään itseni vanhana. 

Tuskinpa tästä kovasti enää vanhana muuksi muutun. 

Olen asunut seniorien joukossa nykyisessä kodissa ja huomannut, että ikävuodet ovat vain numeroita. Henkinen ikä on se, minkä ihmisessä todellisuudessa kokee ja vain se merkitsee.
Eivät eletyt vuodet, rypyt tai harmaat hapset.

Minä ainakin olen iän myötä vain viisastunut ja kypsynyt paremmaksi ihmiseksi.

Jokainen varmasti toivoo, että järki pysyisi päässä ja kehokin säilyisi

kohtuullisessa kuosissa ikävuosien kertymisestä huolimatta.

Kun ajattelen seuraavaa syntymäpäivää, hämmästyttää kieltämättä hieman ikävuosien karttuminen.

Sen jälkeen kun täytin 40 v, vuodenkiertoon on tullut huimasti lisää vauhtia.

Mikä sinusta on parasta lähestyvässä vuodenajassa?

Tämä marraskuu joutaisi minusta hyvin pois kalenterista.

Voisin siirtää sen alkukesään ihan mainiosti. 

Seuraavaksi odotan talvipäivän seisausta, että loppuisi taas tältä talvelta

tämä jatkuva päivästä toiseen pimeneminen.

Miten suhtaudut joulunodotukseen?

Joulu on latautumisen, rauhoittumisen ja ihmissuhteiden aikaa. 

Suhtaudun nykyisin joulunodotukseen vailla minkäänlaista hössötyksen häivääkään. 

Tiloja ja pintoja Porvoossa

Seitsemän vuotta sitten olin silloisen työpaikkani kanssa viettämässä virkistyspäivää Porvoossa. Oli kaunis kesäpäivä kuten nyt lauantainakin, jolloin teimme tämän kesän Porvoo-visiitin. Seitsemän vuotta sitten ajauduimme kollegan kanssa sattumalta vanhaan tehtaaseen, missä oli kesänäyttely ja sen yhteydessä esiteltiin ideoita tilan muuttamiseksi Avantin konserttisaliksi ja muuhun kulttuurikäyttöön. Myöhemmin olen lukenut lehdestä, miten projekti on edennyt. En tiedä, milloin tämä Taidetehdas on tarkalleen avattu, mutta vasta nyt kävimme katsomassa lopputulosta.

Olin hieman pettynyt, kun käytännössä vanha rakennus oli purettu. Niin näyttää käyneen tämän näytillä olleen kuvankin perusteella.

Vain punatiilestä muurattuja seiniä oli säilytetty. Rakennus oli muuten lähes kokonaan uusi pintoja ja runkorakenteita myöten. Silloin kauan sitten kokemaani tilakokemusta en tavoittanut. Avantin konserttisali oli tosin lukittu, joten sinne emme päässeet kurkkaamaan. Olikohan vaikutuksen tehnyt korkea tehdashalli lukittujen ovien takana?

Tässä tuli taas kerran koettua todeksi se, että uusi ei tunnelmaltaan aina tavoita vanhaa, vaikka suunnittelussa onkin tavoiteltu industrial-henkeä betonisissa pintarakenteissa ja sisustuksessa ja vaikka suunittelijanakin on toiminut ansioitunut toimisto ARRAK Arkkitehdit Oy. Ihan tyylikästä ja linjakasta tietty, mutta se seitsemän vuotta sitten kokemani fiilis jäi puuttumaan.

Opasteet olivat puutteelliset eikä satunnainen kuljeksija saanut mitään käsitystä näyttelyistä tai taiteilijoista. Kaupungin taidelaainaamo, taidekeräilijän pieni erityisnäyttely ja nuorten kevätnäyttely(?) olivat toisessa kerroksessa - muuten tauluja oli ripustettu sinne tänne. Opas-henkilöäkään ei näkynyt missään, mutta kukaan ei myöskään velottanut sisäänpääsymaksua. Palvelua ei tietenkään saa ilman henkilökuntaa eikä henkilökuntaa ilman palkkaa.

Taidetehtaalla oli myös elokuvateatteri ja ravintolarypäs Bistro Sinne tyyliin hyvin sopivine sisustuksineen.

*****

Muitakin mielenkiintoisia tiloja, pintoja ja tunnelmia tuli tietysti vastaan. Brunbergin uutuus suklaalakritsi vei kielen melkein mennessään. Joskus olisi kiva käydä täällä niin, ettei turisteja parveile kaikkialla. Porvossa on turistiryysiksestä huolimatta aina kiva käydä: