Töihin & iPadiin unohtuneena

Kaksi viikkoa sitten solahdin arkeen pitkän loman jälkeen. Parissa viikossa saldotunteja on kertynyt niin paljon, etten kehtaa niitä tänne edes kirjoittaa. Elämä on sujunut tätä rataa: aamulla hämärässä töihin, illalla pimeässä kotiin, leipää ja teetä (kun muuta ei jaksa tehdä), sohvan nurkkaan iPadin kera, sitten nukkumaan. Töissä on käyty viime aikoina vakavassa hengessä resurssikeskusteluja, joten en suinkaan korosta tässä nyt sankaruuttani. Ihan muusta on kyse, mutten voi tänne työasioita tämän tarkemmin kirjoittaa.

Tähän väliin iPad on ollut juuri passeli ja helppo vapaa-ajan korvike. Nopea ja näppärä. iPadissä hoidan virtuaalista maatilaani, murskaan karamelleja, täytän sudokuja, katselen vanhoja ohjelmia Areenalta (kuten Ponille kyytiä), luen sähköpostit ja katsastan teidän bloginne. Astiat ovat kertyneet tiskipöydälle, pyykit pyykkikomeroon, kukat kuihtuneet maljakoihin. Nukkumaan mennessä olen lukenut muutaman sivun Munroa tai pari aukeamaa naistenlehteä. Sitten olen sammunut. Ja aloittanut aamulla seuraavan samanlaisen päivän.

Päässä on kiristänyt liika työnteko. Koko kehossa on kiristänyt vaatekerrokset, kun on pitänyt pukeutua kylmän vuoksi lämpimästi. Ihossa on kiristänyt pakkanen ja kuiva ilma. Ostin luomuöjyistä sekoitetun kuivaöljyn ja se hupsahti nahkaan niin, että melkein tirisi. Varpaissa ei ole kiristänyt. Ostin ALE:n loppurysäyksestä talvinilkkurit, joissa on lämmin vuori, riittävästi tilaa varpailla, pitävä pohja ja vetoketjut kahden puolen etuläppää. Käytännöllisyys, mukavuus ja turvallisuus ohittivat tyystin kaikki muut valintakriteerit.

 

Viikonlopun aikana olen pakottanut itseni ulos ja liikeelle, kun pakkanenkin vähän hellitti. Eilen kulki vielä tahmeasti, mutta tänään nautin kävelystä. Tein pitkän kävelylenkin rantaa pitkin Hermanniin, Kalasatamaan, Vallilaan, Tukkutorille ja Teurastamon alueelle. Kameraa ei ollut mukana, koska maisema oli lähtiessäni harmaa ja sävytön. Taas harmitti, koska näin paljon kuvattavaa. Vanhoja patinoituneita tiiliseiniä, kauniisti kaareutuvia oksia, huurteiset ruusunmarjat, eteeni lehahtaneet pörheät varpuset… Koko viikonloppu tarvitsin melkein edellisestä työviikosta toipumiseen, ehkä vähän sain ladattua ensi viikon varallekin.

 

Sain siskolta joulukuussa ihmellisen amarylliksen. Se on puskenut yhteensä neljä kukkavanaa ja jokaisessa on ollut neljästä viiteen kukkaa. Taidan yrittää säilöä tämän superyksilön uusien kukkavanojen toivossa.