sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kevätseurantaa


Kotoa rantaan käveleminen kestää vain hujauksen, mutta kylmien ja tuulisten kelien vuoksi olen lähinnä tyytynyt katselamaan ikkunoista avautuvaa näkymää vihertyvään rantapuistoon ja merelle. Tänään päätin käppäillä rannalle hyvin pukeutuneena kameravarustus mukana.



Kaksijaltaisten lisäksi liikkeellä on ollut paljon siivekkäitä. Valkoposkihanhet palasivat muutama viikko sitten ja pesimistouhut taitavat olla juuri kuumimmillaan. Pystyn seuraamaan lintujen komeita liitoharjoituksia olohuoneen ikkunasta käsin. Kotitaloni ikkunapääty heijastuu tässä kuvassa veden pintaan.

Hanhien lisäksi taivaalla ja rantakivillä on lokkeja, tiiroja ja silloin tällöin merharakoitakin. Vanhankaupunginlahden ruovikossa on toukokuussa jo melkoinen sirkutus ja säksätys. Heti kun ilma lämpenee käppäilen ruovikoon tähystystornikierrokselle. Olemme tehneet useana keväänä äitienpäivänä luontoretken. Tänä vuonna tytär viettää ensimmäistä omaa äitienpäiväänsä ja retki taitaa jäädä tekemättä.



Ikkunasta katoen vihreässä nurmikossa on keltaisin plänttejä. Leskenlehdet nuokkuvat jo viimeisillään, rentukat ja keltavuokot kukkivat vielä tanakasti.



Keväisin tekemistäni postauksista huomasin, että aika hitaasti luonto on heräillyt useana keväänä kunnes sitten yhtenä lämpimänä päivänä kaikki ryöpsätää silmille. Takapihallamme on kirsikkapuita ja käyn päivittäin tarkistamassa kukintatilanteen. Nuput ovat ummessa vielä. 

Valokuvaaminen on muuten vaikeaa hanskat käsissä. Ei tarkene säädellä nappuloita, mutta onneksi on automaattisetkin asetukset. Mukavia aikoja kevätseurannan parissa sinullekin!

7 kommenttia:

  1. Meilläkin on meri lähellä....vajaa viisiminuuttia sinne tästä kävelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri tuo asumsieen kyllä ripauksen ylellisyyttä, eikö vaan.

      Poista
  2. Olisipa ihanaa, jos asuisi noin lähellä merta. Tänään ei hanskoja tarvittu, tuntuu, että pieni humahdus on käynyt ja kevät ottanut taas askeleen eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen just vasta lähdössä töistä kotiin ja valmistaudun nyt siis kevään syleilyyn :-)

      Poista
  3. Olet ilmeisesti pyytänyt kommentit sähköpostiisi, niin kuin minäkin. Kun kommentin lähettää, saan paluupostissa s-postiini ilmoituksen, ettei viestiä voitu toimittaa koska sähköpostitilisi on täynnä. Ja sitten siinä viestissä ilmoitetaan se sinun s-postiosoitteesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa häijyä bloggerilta, kun sattui olemaan ihka oikea sähköposti. Kävin poistamassa, kiitos sinulle. Postiloorani on hyvin usein täynnä, joten olen näköjään jaellut osoitetta vähän sinne sun tänne tietämättäni.

      Poista
  4. Huhuu,
    oletko tehnyt lisää havaintoja?
    Missä olet?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!