Meri on suolaista vettä enemmän.
Meri on tietoisuus siitä, että lähtiessä ei aina tiedä määränpäätä.
Meri yhdistää ja erottaa mantereita.
Samanaikaisesti lempeänä ja uhkaavana.
Samanaikaisesti lempeänä ja uhkaavana.
Se on evoluution alku - ehkä myös loppu.
Ikkunoistani avautuu näkymä Vanhankaupunginlahdelle.
Aina se ei riitä.
Tekee mieli nähdä enemmän.
Paikkoja, joissa meri avautuu vapaana.
Sen, kuinka meri ja ilma kohtaavat.
Hetken, jona äärettömyyden houkutus ja pelko ovat yhtä suuria.
Kuvat ovat Tulliniemestä, joka kurottautuu
Hankoniemestä kohti Suomenlahtea ja jossa voi astua Suomen mantereen eteläisimmälle
kärjelle.
Meri on minullekkin tärkeä...olen aina asunut meren lähellä.
VastaaPoistaItse asuin neljännesvuosisadan sisämaassa. Aina kaipasin merta. Silloin piti käydä useammin Kallossa Porin edustalla hengittämässä tyrskyjä.
PoistaSanoin aina lapsena, että isona haluan asua järven rannalla. Nykyään se saisi olla mieluummin meri... Aika jännä juttu muuten, että pimeä ja pilvinen tai muuten vain synkkä ilma näyttää kuvissa usein äärimmäisen tunnelmalliselta, vaikka siellä kelin armoilla olisi hyvin epämiellyttävää olla.
VastaaPoistaTulliniemessä käydessämme oli juuri kummallisen kostean maitomainen ilma. Meri näytti maagisen utuiselta. Iltapäivällä pilvet alkoivat rakoilla ja värit muuttuivat täysin. Kahdessa viimeisessä kuvassa muutos näkyy. Pilvien rakoillessa alkoi tuulla ja lempeä meri muuttui uhkaavaksi. Viimeisessä kuvassa näkyy meri näyttää pelottavalta.
Poista