Sellaista elämää

 

Elämä on tällä hetkellä lähinnä pieniä ohitse vilahtelevia hetkiä työn lomassa. No on se työkin tietysti elämää, ilman työtä ei ehkä olisikaan elämää – ainakaan tällaisenaan kuin se nyt on.

Olen koko työurani ajan ollut työhön sitoutunut ja vastuunkantaja. Voisi sanoa, että joskus liikaakin. En ole myöskään pelännyt uuden oppimista. Urani paras esimies tarjosikin uusia haasteita aina ja heti, kun huomasi, että alan kaivata viritystä rutiineihin.

Nykyiseen asiantuntijatyöhön minut palkattiin yli viisikymppisenä työkokemuksen perusteella. Tällä iällä työ ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi enää kovin merkityksellistä. Työ pitää kyllä kieltämättä aivot vikkelässä kunnossa ja se on ikääntymisen myötä ennen kaikkea itselleni hyväksi. Entistä useammin olen havainnut ajattelevani sitä aikaa, kun voin täyttää päiväni muilla asioilla työn sijaan. 

Näitä olen miettinyt viime aikoina, kun yksi työkavereista on jäänyt eläkkeelle, useampi on pitkällä sairauslomalla ja yksi on astunut uutena ummikkona vuorotteluvapaana olevan sijalle. Olen täällä aikaisemminkin riipustellut tylsästä aiheesta eli liioista töistä ja nyt on taas se tilanne, että tekemätöntä työtä kasaantuu jatkuvalla syötöllä, päivät kuluvat asiakasneuvotteluihin ja kokouksiin ja ajattelutyö on tehtävä iltaisin. Se alkaa kostautua.

Viime viikonlopun makasinkin vuoteessa keuhkoputket täynnä limaa. Kävin lauantaina aamulla melko huterassa kunnossa ostamassa appelsiineja ja lottokupongin. Join puristettua mehua monta lasillista. Yskin limat keuhkoista eikä tullut nuhaa. Ei tullut lottovoittoakaan, joten menin sitten maanataina taas töihin ;-)