Tammikuisena lauantaina

Vietimme kulttuuripainotteisen iltapäivän tänään lauantaina Helsingin keskustassa. Kuvassa "musta toppatakkikansa" eli me kaksi monistumme Taidesalongin historiallisen hissin peilissä.

Minua hieman arveluttaa ottaa valokuvia taidenäyttelyssä. Kummassakaan käymässämme galleriassa en huomannut merkintää kuvauskiellosta. Valvontakameratkin olivat päällä, mutta silti tuli tunne salaa kuvaamisesta. Hävetti kuvata, koska molemmissa näyttelyssä oli paljon kävijöitä. En kuitenkaan käytä kuvia vilpillä tai viekkaudella – onhan lehdissäkin kuvia näyttelyistä. 

Anna Retulaisen WHISTLEJACKET-näyttelyssä Bulevardilla on nähtävissä suorastaan lennokasta viivaa ja luomisvoimaista vimmaa. Nämä maalaukset ovat minun mielestäni oikeasti taidemaaaluksia. Suurikokoisten maalausten vastapainona on näytteillä sarja pieniä maalauksia taiteilijan ystävistä, vaatimattomista pikkulinnuista.  

Valtaosa tauluista oli myyty tai varattu. Hinnat ovat tavallisen ostajan tavoittamattomissa. Taulut taitavatkin enimmäkseen päätyä kokoelmiin tai inspiroida tulevaisuudessa julkisissa tiloissa liikkuvia? 

Taidesalongissa on esillä laaja ripustus Carl Warghin akvarelleja. Kiinnostuin hänen käyttämästään sekatekniikan kaltaisesta maalaustyylistä. Maalauksissa on rentoa viiivaa, tarkkaan hiottu sommitelma ja useassa vain viitteellisesti väriä. Aiheet olivat tavanomaisia: maisemanäkymiä, vanhoja pihapiirejä tai interiöörejä.

Sain päähäni, että piirroksen ja maalauksen yhdistäminen voisi sopia minullekin tekniikaksi. Joskus olen kokeillutkin, mutta en ihan tietoisesti ja kunnolla. Pitää olla varma ja rutinoitunut piirustustekniikka (se on), sommitteluataitoa (sitäkin löytyy) ja värislimää (jo vain). Taidan kokeilla tekniikkaa omalla tyylilläni. Kun vaan olisi sitä yhtä eli AIKAA. 

Repostelin MK:lle, että puhelinpiirrokseni (työpuhelujen yhteydessä syntyvät tajunnanvirtapiirrokset) ovat joskus aika hienoja ja olen laittanut niitä talteen. MK sanoi, että siitä vaan näytteille teokset nimeltä Puhelu 1, 2, 3 jne. Hieman huumoria siis ilmassa ;-)

Huikopalalle menimme Erottajalle intialaiseen ravintolaan nimeltä Samrat. Ruoka oli sopivasti mausteista, mutta ei liian tulista. Huomasin taas, että ruuan valokuvaaminen hämärässä ravintolassa on vaikeaa. Valoa on vähän eikä halua käyttää salamaa ja häiritä siten muita asiakkaita. Tilan tunnelmavalaistuksen vuoksi kuviin tulee myös helposti varjoja. 

Kupraiset intialaiset tarjoilukulhot olivat mielestäni aika hienoa käsityötä. Kukahan ne lienee tehnyt?

Eikö vaan olekin?