Talven taitekohta

Joulukuu on tuntunut marraskuuta valoisammalta. Tänään päivän pituus täällä etelärannikolla on runsaat viisi tuntia, mutta pienikin hetki auringon paistetta saa ihmeitä aikaan. Säätiedotukset lupaavat vielä tänään talvipäivänseisauksena lumisadetta, vaikka juuri nyt lunta tuovista pilvistä ei ole tietoakaan.

Edellisen postauksen kuvasta näkyy, miten alhaalta aurinko paistaa Hakaniemessä joulunalusviikolla puolilta päivin. Tämän postauksen kuvassa on Paarnoorontietä edeltävä tienvierustan suora Porissa. Sisko on joutunut joskus aiemminkin pysäyttämään auton kuvausstoppiin samaiseen paikkaan, jossa on jostain syystä usein aika dramaattisen näköinen taivas.

Olin pikavisiitilla Porissa ja näin uskomattoman ihanan, täydellisen pienen ihmisen, suloisen poikavauvan. Olen toissapäiväisen kohtaamisen jälkeen vähän väliä ajatellut tuota pientä poikasta. Muistellut, kuinka hän lämpöä huokuvana ja vauvantuoksuisena nukahti isotätinsä syliin autuaalliseen uneen niin, että saatoin ihan tarkkaan tehdä havaintoja hänen kasvojensa piirteistä ja uni-ilmeistä. Ihanaa, että sylkystäni löytyi niin pehmeän turvallinen kolonen vauvalle – kolo, johon voi ihan reporankaisen rentona vaipua unelmiinsa. Kun vauva alkoi heräillä, hän suoritti kokovartalon nautinnolliselta näyttäneen venyttelyn. Kyllä vastasyntyneet vauvat tietävät, mikä on keholle hyväksi.

Kaksi sukua saa nyt iloa tästä täydellisestä pikkuisesta pojasta ja hänestä tasapainoisen rennosti huolehtivista vanhemmistaan. Meidän suvussamme vauva on ensimmäinen seuraavan sukupolven lapsukainen ja siksikin hyvin erityiseltä tuntuva. 

Mutta nyt saavat toistaiseksi vauvahaaveilut riittää. Pitäisi nimittäin saada jonkinlainen joulusiivous aikaiseksi tämän päivän aikana. Huomenna vietän ensimmäiset kotijoulujuhlat lasten kanssa. Kauppalistan olen jo tehnyt ja taatelikakku muhii uunissa. Jouluinen tuoksu valtaa vähitellen kodin.