Historian pikakelaus

Olin kuuntelemassa Esko Vepsän esitystä Helsingin muutoksesta tuppukylästä suurkaupungiksi. Vuosisadat vilahtelivat yhdessä hujauksessa ja hieman kerrontaa värittäenkin. Tuttu tapa kaiketi pitää kuulijat hereillä. Minua ei tarvitse kylläkään herätellä, koska olen aina pitänyt historiaa hyvin mielenkiintoisena.

Asun nyt Vanhankaupunginlahden rannalla, jonne Ruotsin suurvallan kuningas Kustaa Vaasa päätti perustaa kaupungin vuonna 1550. Alue oli asumaton ja Vantaanjoen jokisuu autio. Kustaa Vaasa ja kumppanit halusivat perustaa kilpailijan Tallinnalle, joka hallitsi tuolloin Itämeren kauppamerenkulkua saksalaisten ja venäläisten kanssa liittoutuneena. Kartalta tuumailtiin sopiva paikka. Huomiomatta jäi, että jokisuussa on lietettä ym. joen mukanaan kuljettamaa humusta eikä syvyyttä ole tarpeeksi porvariston purjelaivoille. Alku ei ollut suinkaan lupaava, joten kuningas määräsi mm. Rauman ja Ulvilan porvarit asettumaan Helsinforsiin.

Vanhankaupunginlahdelle Annalan huvilan mäelle ja Kellomäelle nousi porvariston asutusta, mutta joen itäinen laskujoki kuului Tallinnan munkkien hallintaan. Kaupunki kitui ja porvaristo karkasi välillä kotikonnuilleen. Asukkaita oli vain jokunen sata. 1664 porvarit saivat tarpeekseen. He purkivat talonsa hirsiä ja perustuskiviä myöten ja siirsivät tukikohtansa Vironniemelle (Kruunuhakaan). Paikka oli jo katsottu jokisuuta paremmaksi. Purjeveneet saivat kelpoisen ja saariston suojaaman sataman. Lapsikuningatar Kristiina eli todellisuudessa vallankäyttäjä Pietari Brahe siunasi kaupungin siirtämisen. Koska Ruotsi oli valloittanut Tallinnan Helsingin kyläpahasena kituminen sen kuin jatkui. Asukkaita oli enimmillään pari tuhatta, mutta puolet väestöstä kuoli ruttoon ja haudattiin Ruttopuistoon.

Venäjän valloitettua 1800-luvun alussa Viaporin linnakkeen ja Suomen ruotsalaisilta alkoi Helsingin todellinen kasvu ja kukoistus. Autonomisen suurruhtinaskunnan pääkaupungiksi Helsinki muutettiin vuonna 1812. Viaporiin perustettiin Venäjän laivaston tukikohta, joka työllisti 30 000 miestä. Laivasto puolestaan tarvitsi palveluita ja hupia, joten kaupunki alkoi kasvaa vauhdilla. Venäläisiä käsityöläisiä ja kauppiaita asettui kaupunkiin. Kasvu ei ollut sattumanvaraista vaan keisari Aleksanteri I toteuttu kunnianhimoisia tavoitteeitaan. Apuun keisari kutsui saksalaisen arkkitehdin C.L. Engelin, joka suunnitteli Helsingin hallinnollisen, tieteellisen ja kirkollisen empire-keskustan suurruhtinaskunnan pääkaupunkia Pietaria jäljitellen.

Kehitys oli hitaan alun jälkeen nopeaa ja ennakkoluulotonta. Innovaatioihinkin tartuttiin hanakasti tekemällä mm. hevosvetoinen raitiolinjasto yhdistämään kaupungin eri osat. Suomen itsenäistyttyä alettiin 1920-luvulla selvittää taajaväkisten yhdyskuntien ja Helsingin maalaiskunnan purustuksiin jääneen kaupungin laajenemista. Samanaikaisesti tehtii hulppeita kaupungin kehittämissuunnitelmia mm. Eliel Saarisen toimesta. Hisrorian käänteissä hankkeet jäivät osittain toteuttamatta. Valtioneuvosto teki kaupungin maa-alueiden liitospäätöksen vasta sotien jälkeen 1940-luvulla.

1960-luvulla Helsingin vanhoista rakennuksista ja historiallisista puitteista purettiin lyhyessä ajassa noin neljännes. Mutta se onkin sitten jo ihan oman juttunsa aihe.