Twiittaava lintu ja muita ihmeitä

 Kevään avaus Aurinkolahdessa Kampelan terassilla. 

Launtaina ajattelin, että nyt lopetan kevään viivästymisen murehtimisen ja huonon fiilikseni. Heitin lokakuusta alkaen ylläni raahamani toppatakin pesukoneeseen ja sonnustauduin kevättakkiin. Alla puin varmuuden vuoksi villatakin. Päätin lähteä keväiselle haavelukierrokselle. Kiersimme kaikki keskustan polkupyöräkaupat aikomuksenani ostaa kaupunkipyöräilyyn soveltuva mukava pyörä vanhan, maantiepolkemiseen paremmin soveltuvan sporttisen pyörän lisäksi. Löytyihän niitä.

Launtailta mieleen jäivät myös Ateneumista Eero Järnefeltin pikkutarkat, mahdottoman taitavasti piirretyt lyijykynäpiirrokset ja hänen maalauksissaan silloin tällöin vilahtava erityisen hieno sinisen sävy.

Sunnuntaina tuntui jo melkein keväiseltä, koska tuuli oli vähän tyyntynyt. Uutelanniemen luonnonsuojelualueen metsät ovat niin hienot, että tuntuu kuin keijut ja meninnkäiset tirkistelisivät puunjuurakon takaa tai oksan rasahtaessa hiipisivät jäljessä. Sadunomaista. 

Huhtikuun ankara valo tekee kuvaamisesta vaikeaa, mutta kevään merkit näkyivät selvästi : liikkuva vesi, sulamisvesien täyttämät metsälämpäreet, viime kesän rantaruovikko, jäästä vapautunut meri, kasvuston harmaus, jyrkät varjot, lumen alta paljastuva rosoisuus, mahlaa tihkuvat puut, rannoille ilmestyneet kalastajat. Lintujakin havainnoimme viserryksen perusteella. Peippoja oli paljon ja yksi västäräkkikin nähtiin. Ja twiittavia (tviit, tviit) lintuja, joita emme tunnistaneet. Tytär epäili kuvailuni perusteella niiden olevan rantasipiä. Lahdet ja meren poukamat ovat vielä jäässä, mutta Särkkäniemen kohdalla Uutelassa meri on jo jäästä vapaa. Vihreää ei vielä näkynyt muualla kuin havupuissa ja talven jäljiltä uupuneissa saniaisten lehdissä. 

Tässä tunnelmia kuvin: