Kohtalon paikka

Ollessani noin 2,5-vuotias, päätin lähteä maailmalle. Aloitin ensinnä rautatiestä, jonne marssin pieni peltiämpäri kädessäni. Aloin kerätä ämpäriin veturien lämmitykseen käytettyjä ja radalle tippuneita hiiliä. Olimme poimineet niitä yhdessä äidin kanssa, koska asuimme ihan rautatien vieressä hiililämmitteisessä talossa. Äiti oli tietysti tuhannet kerrat vannottanut ja varoittanut meitä lapsia menemästä yksin rautatielle. Ilmeisesti uteliaisuuteni kuitenkin selätti varoitukset ja vaaran uhat.

Keskittyessäni hiilien keräämiseen en huomannut raiteilla lähestyvän junan vihellystä. Naapurin Aune tuli juuri silloin töistä polkupyörällään. Hän havaitsi minut Kaanaan ylikäytävälle polkiessaan. Kauhukseen Aune huomasi myös kauempana puhkuvan ja puhisevan höyryveturin, joka lähestyi minua uhkaavasti. Aune heitti pyöränsä radan penkalle ja säntäsi juosten raiteille. Hän sai kaapattua minut radalta syliinsä juuri ennen junan tuloa. Tuskinpa silloin tajusin, että olin ollut suoranaisessa hengenvaarassa.

En muista tätä tapausta. Kuulin sen kuitenkin myöhemmin Aunen kertomana niin useasti, että olen kuvitellut tilanteen omaksi muistokseni. Muistan jopa, että minulla olisi ollut sininen hame ylläni ja erityisesti sen, kuinka paljon minua harmitti vaivalla keräämieni hiilien vieriminen ämpäristä radanvarteen.

Porissa ollessamme höyryveturi vaunuineen liikennöi muutaman päivän ajan nostalgiamatkoja Porin ja Tahkoluodon välillä. Tuolla raideosuudella raiteet ovat vielä vanhat ja tervattuihin paksuihin puulankkuihin tukeutuvat, joten rautatiellä tuoksuu edelleen aivan aidosti kuin lapsuudessani. Höyryveturi on edelleen juhlava näky - oikea puhiseva ja puhkuva rautahepo. Hiukkaspäästöt lienevät tosin melkoiset, kun juna päästää kaikki "höyrynsä pihalle".

Höyryveturin tasainen tsuku-tsuku-kulkuääni, terävä vislaus ja höyryjen päästöstä syntyvä haikea huokaus ovat piirtyneet kovin syvällä varhaislapsuuden muistoihin. Kokiessani rautatien tuoksun, kuullessani lapsuudesta tutut äänet ja nähdessäni veturin, tunnen itseni edelleen hyvin pieneksi. Kuljen rautatiellä sininen kesämekko ylläni, peltiämpäriä kädessä kantaen ja olen huolia vailla.