Virta vie merta kohti

Lännessä oli kaikki hyvin. Parasta oli tietysti kodikas ja rento oleilu siskon huushollissa ja vanhassa kotikaupungissa Porissa kuljeskelu. Kaupungilla oli vilkasta vilinää kesän huippu-viikolla. Ulkona oli kamalan kylmä ja kova tuuli puhalsi. Kotona purin kamerasta kuvat – niitä on yli kolmesataa. Ehkä muutama postauskin on siis tulossa...

Koska kakkostie on tylsä ja puudutava ajotie, ajoimme Poriin Lounais-Suomen pienempiä teitä pitkin. Takaisin palasimme pohjoista reittiä eli Tampereen kautta. Aikaa kuluu tietysti enemmän, mutta näin saa myös uusia vaikutteita. Ja eihän loman viettoon kiire kuulu muutenkaan. Maaseutureittejä ajellessa miettii meidän ihmisten erilaista elämänpiiriä helsinkiläisestä näkökulmasta. Harvaan asuttua maaseutua, maanviljelyä elinkeinona, maaseudun palveluja ja ihmisten elämää siellä. Ja sitä, mitkä edellytykset asutulla maaseudulla ja maanviljelyllä on Suomessa. Peltoja joka tapauksessa Etelä-Suomessa vielä näyttää riittävän, mutta lehmiä ei juuri näy pelloilla. Ovatko lehmät tehotuotantonavetoissa? Sikalat ainakin ovat jättimäisiä lihatehtaita, ne tunnistaa kyllä vielä nykyäänkin hajuaistin avulla. 

Aloimme jo unelmoida pittoreskista espresso-baarista, kun ei tullut pysähdyspaikkoja vastaan ja kahvihammasta kolotti. Valtateiden varsillahan on joka kunnan kyljessä ABC-tankkauspaikka autoille ja ihmisille. Juuri niitä toistensa kaltaisia pysähdyspaikkoja halusimme välttää, mutta muu tarjonta näyttää lähes olemattomalta. Pitäisikö kehitellä maaseudun pieneksi ja vaatimattomaksi tukielinkeinoksi vaikkapa ”Kahvikuppi & kakku”-ideaa ”peti & puuro”-majoitusmuodon tyyliin?

Matkalla kiinnitti huomiota mm. upea Loimijoki lukuisine peltojen välissä luikertelevine sivu-uomineen. Loimijoen varrelle on syntynyt kyliä ja kuntakeskuksia kuten Loimaa. Kuntaliitoksetkin alkoivat mietityttää, vaikka se lienee välttämätöntä. Entiset kuntien kirkonkylät näyttävät aika hiljaisilta. Kaupallisia palveluja tarjoaa yksi Sale, jossa on kaiketi sivuposti ja pika-apteekki. Väestön keski-ikä on korkeahko, joten pakosti sitä alkaa miettiä, miten ihmiset täällä pärjäävät ja millä he hankkivat elantonsa? Ohitimme monia entisten kuntien tyhjyyttä huokuvia kirkonkyliä kuten Vampula ja Panelia.

Joillakin kylänraiteilla silmä lepäsi, esimerkiksi aika hyvin rakenteellisesti säilyneessä Irjanteen kylässä Eurassa (tai Eurajoella?). Luviassa on myös myönteisellä tavalla historian havinaa. Pyhäjärven hienon itäisen rantatien varteen on rakennettu muutama tyystin ympäristöön sopimaton ökytalo. Ihmettelen vähän. En sinänsä uuden rakentamista, mutta ympäristöön sopimattomuutta kylläkin.

Ojien, purojen ja jokien innoittamana katsoin netistä Kokemäenjoen vesistön valuma-alueen karttaa. Tässä vähän faktaa: Kokemäenjoen vesistö on maamme neljänneksi suurin vesistö. Sen pinta-ala on yhteensä noin 27 050 km2. Se muodostuu Kokemäenjoen valuma-alueesta, Loimijoen valuma-alueesta sekä seitsemästä järvireitistä. Koko vesistöalueen järvisyys on 11 prosenttia. Pohjoisessa vesistö ulottuu Ähtäriin, idässä Päijänteeseen ja etelässä Forssaan.

Leveimmillään joki virtaa Kokemäellä ja Harjavallan tienoilla. Kokemäenjoen valtavaa vesimassaa on tietenkin hyödynnetty. Harjavallan voimala jauhaa edelleen vedestä sähköä, mutta vanhat ruukit ja myllyt ovat hiipuneet pois käytöstä. Kuvissa näkymiä Leineperin entisestä ruukista Kullaalta, joka on nykyään osa Ulvilan kuntaa.

Porin kohdalla joki haarautuu erillisiksi uomiksi, joiden väliin jäävät luodot. Niistä tunnetuin on porilaisten kaupunkivirkistyspuisto Kirjurinluoto. Nykyään joki on puhdistunut minun nuoruusajoistani siinä määrin, että joessa voi jälleen pulikoida.

Kokemäenjoki laskee Pihlavanlahteen, joka on arvokasta vesilintujen pesintäaluetta. Olen syntynyt paikassa, jossa Kokemäenjoki virtaa mereen. Lapsuuteni maisemat ovat tuhoutuneet kemianteollisuutta harjoittavan tehtaan muokatessa ympäristöä uuteen uskoon. Paikka on vähän kuin ”Karjala” meidän perheelle. Käymme silloin tällöin katsomassa, onko mitään tuttua enää jäljellä: vanhaa paksurunkoista mäntyä, Kaanaan kellarin liuskekivipäällysteistä kattoa tai jälkiä talojen perustuksista. 

En muista, että lapsuudessa ranta olisi ollut näin rehevä kuin mitä se nyt on? Kuva on otettu Metsämaan lintutornista, jonne kulki lapsuuden maisemia muistuttava polku rehevän tiheikön läpi. Muistan lapsuudesta, kuinka mukavalta polulla kasvava lyhyt nurmi tuntui jalanpohjissa, kun rantaan mentiin paljain jaloin. Silloin joessa eleli vielä jokirapujakin. Niiden kuoria oli rannalla paljon eivätkä kuorenpalaset tuntuneet yhtä mukavalta kuin nurmi.

Porin edustalla meri on matalavetistä ja karikkoista, kivikkoisia luotoja on runsaasti. Tämä kuva on Antoorasta, etäisimmältä luodolta, jonen pääsee autolla.

Reposaaren kohdalla meri on jo avoinna ja äärettömänä edessä. Vastaista rantaa ei täällä näy.