Rypistyneet ruusut

Blogi on päiväkirjani. Kirjoitan ja kuvaan muistiin joitakin kokemuksia ja asioita, joskus ajatuksiakin. Kaikkea en halua kuitenkaan esitellä. Työni vuoksi en itseäni. Työstäkin voin kirjoittaa vain viitteellisesti. Kotia vaalin jossain määrin omana tilana. Koska kaikesta ei voi kirjoitaa julkisesti, piilotan asioiden yhteyksiä epäsuorasti muistiin. Joskus kuviin, joskus rivien väliin. Vain itselleni.

Parin viikon aikana olen joutunut palauttamaan mieleen muutaman vuoden takaisen piinaviikon ja sen, mitä siitä sitten seurasi. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka viisaita, ehyitä ja kauniita jotkut ikääntyvät naiset ovat. Mutta, mutta… minulla on kahdeksan vuoden ajalta kokemusta myös vanhoista sysimustista, ilkeistä, pahoista, kaunaisista, häikäilemättömistä ”rypistyneistä ruusuista”. He kantavat mukanaan kuka mitäkin painolastia, tuikkivat myrkkyään ympäristöönsä eivätkä päästä elämänasenteistaan irti. Eivät malta tai kykene. Heistäkään en nyt vaivaudu kirjoittamaan näitä muistilauseita enempää.

Muutaman minipiinaviikon aikana reilun kaupan ruusut ovat rupsahtaneet ja rypistyneet ihastuttavan kuvauksellisiski. Elämisen jälki voi olla näin kaunista!  

Mietin, voiko itse päättää, millaiseksi vanhuksena muutun? Ei siihen kovin pitkälti matkaa ole, joten alan tästä asennoitua niin kauan kuin järki pelaa!