Saimme tiistain ja keskiviikon aikana MK:n kodin melko
asuttavaan kuntoon. Tänään puuhailemme vaihteeksi omissa kodeissamme. Innostuin
muuttolaatikoiden tyhjentämisen jälkeen aamulla tyhjentämään pari omassa
kodissakin purkamattomina pyörivää muuttolaatikkoa.
Laatikoista paljastui harvemmin käytettyjä astioita.
Muuttomme kuvaavat hieman
persooniemme erilaisuutta. Minun muuttoni oli yhtä hulinaa ja kaaosta. MK:n
muutto on sen sijaan minun näkövinkkelistäni katsottuna hallittua hulinaa.
MK:n porrashuone on väreiltään energisoiva. Kokonaan keltainen
tila lattiaa myöten. Voimakkaat värit sopivat juuri tällaisiin ohi kuljettaviin
ja hetken oltaviin tiloihin.
Eilen en pystynyt laatikoiden purkamisen ja kaappien tyhjentämisen välillä pitämään täysin näppejäni irti uudenuutukaisesta
kamerasta. Kamera on aivan ihana! Erityisesti etsin on mainio ja se laukaisun
yhteydessä kuuluva lonksahdus kuulostaa juuri oikealta järjestelmäkameralta. Nyt joudun suorastaan vähän hillitsemään itseäni lisäobjektiivien hankinnassa. Yhden pannukakku-objektiivin budjetti ehkä sietää, mutta makrot ym. jäävät hautumaan tulevaisuuteen. Tänään käyn töissä siivoamassa ikkunoiden viereiset pöydät ikkunanpesijän työn
mahdollistamiseksi ja tulostan samalla kameran manuaalin tarkempaa perehtymistä
varten.
Alla satunnaisia otoksia MK:n asunnon detaljeista. Kuvatessa
kokeilin mm. tarkennusta, muotojen ja yksityiskohtien kuvaamista eri keinoin.
Asunnosta on hienot näkymät Vantaanjoen uomaan ja ikkunanäkymissä huojuu kauniita vanhoja mäntyjä. Ikkunoita on kolmeen ilmansuuntaan päätyasunnossa, joten päivän kierto
ja valo näkyy hienosti asunnossa.
Kaunista.
VastaaPoistaIhania selkeitä muotoja.
Sulkimen ääneen minäkin ihastuin
uusiessani viimeksi kameraa.
Jotain asiallisen oloista tuli minuunkin silloin.
Minä nyt muistutan sinua:
että kuvaan omat makroni loittorenkailla
en kalliilla makrolla. Rajalan myyjä suositti niitä
minulle, kun en edes tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta.
Samaan pakettiin kuuluu kolme rengasta, hinta on varsin sopiva.
Kiitos vinkistä. Meinaan mennä Rajalan kuvausopastusiltaan kytkykauppana. Ehkä saan sieltä lisäinformaatiota
PoistaIhana parveke! Eikä ole rumat sun kengätkään, tuollaiset tahtoisin itsellekin:)
VastaaPoistaJuuri tuollaista iloa uudesta kamerasta saa ja se innostaa käyttämään kameraa enemmän kuin ennen.
Uudet kengät piti tietty salakuljettaa kuviin. Mulla on noita kenkiä ja samaa mallia ollut niin monet, että uskalsin ostaa nettikaupan alesta, kuusikymppiä ja risat.
PoistaParveke on kaunis, tosi ihana, ja varmasti koko asunto. Meillä 1960-luvun vessa on myös pieni koppi ja sama värivaikutelma kuin tuossa MK:n eteisessä. Meidän vessasta en ole ikinä tykännyt, minusta se on tunkkainen ja likainen ja haiseekin pahalta. Saa nähdä muuttuuko makuni tässä joskus. Mutta tuo eteinen näyttää raikkaalta ja kivalta, tai se mitä siitä näkyy. ikkunakin siinä on.
VastaaPoistaPaula, teidän pikkuwessa on kulttuurihistoriaa, älä tuhoa sitä. Sen arvo nousee ja kohta tulee noi samat värit pinnalle, siitä on jo viitteitä. MK:n taloissa on tehosteväreinä keltaista, punaista ja vihreää, suoraan 60-70-lukujen vaihteesta.
PoistaOnnittelut uudesta kamerasta. On aina ihanaa, kun saa jonkun uuden putken tms. kameraan ja voi kokeilla ihan eri juttuja. Minä olen kyllä vuosia perinyt mieheltä ne kamerat, jotka käyvät hänelle "vanhoiksi". Vähän kuin se, kun peri lapsena vaatteita isommilta serkuilta.
VastaaPoistaKiitos vaan. Olen aina ihaillut blogisi kuvitusta - on ne sitten otettu vanhoilla tai uusilla putkella.
Poista