Pikkujuttuja

Eilen iski orastava loman puoliväliahdistus. Olotilaa myötäili kylmä tuuli, joka tuiversi ulkona hiukset takkuun ja nostatti ihokarvat pystyyn. Tänään aamulla lakkasin varpaankynnet värisävyllä ”sunday” ja tsemppasin itseäni sillä, että kesä ja loma jatkuvat. Tästä tuli paljon parempi päivä ja sääkin on ollut enempi kesäinen, vaikkei  mikään helle meitä täällä stadissa ole hellinytkään.

Kurvista ratikkaan nousi Stockan pysäkillä useasti rahaa kerjäävä nainen. En tiedä hänen taustojaan, mutta ulkoisesti hän näyttää olevan hiukan huonossa hapessa. Istuin ratikan etummaisella penkillä ja hän pysähtyi eteeni. Käytiin dialogia:

-Päästä minut siihen istumaan, totesi nainen.

-En päästä, vastasin.

-Mikset päästä?

-Siksi, että istun tässä ja täällä on muita vapaita paikkoja.

-Anna vähän rahaa, sanoi nainen ja työnsi kouransa melkein kasvoilleni.

-En anna, vastasin.

-Miksi et anna?

-En halua antaa.

Nainen luovutti ja siirtyi istumaan taakseni neljän matkustajan ryhmään. Kuulin keskustelua:

-Anna vähän rahaa, aneli nainen takanani istuvalta mieheltä.

-Miksi vähän? Mitenkä olisi paljon? Kuinka paljon tarvitset?

-Anna vähän rahaa, toisti nainen hetken mietittyään.

-Mihin sitä rahaa tarvitset, perustele.

-Anna vähän rahaa.

-Jos pyytäisit paljon ja perustelisit hyvin, voin antaa, jatkoi mies.

Ilmeisen hämillään nainen kääntyi seuraavan uhrin puoleen:

-Anna kaksi euroa.

-En anna, vastasi nuorelta kuulostava nainen.

-Mikset anna?

-Miksi sitä rahaa täällä jatkuvasti olet kerjäämässä, meillä on tässä yhteiskunnassa toistaiseksi vielä sosiaalihuolto.

-Minua ei saa sinutella!, vastasi nainen.

-Anna kaksi euroa, jatkoi anelu seuraavalta uhrilta.

Hyppäsimme pois samalla pysäkillä, mutta kulkemaan lähdimme eri suuntiin.

Meillä oli MK:n kanssa keskutassa treffit. Hoitelimme muutamia asioita ja aikomuksemme oli mennä syömään mutkattomaan rauhalliseen jutusteluruokapaikkaan, jossa olimme lähes 16 vuotta sitten ensimmäisillä treffeillämme. Viimeksi Piccolo Mondo:ssa käydessämme totesimme, että tämä paikka on ollut muuttumattomana jo miltei 20 vuotta ja tarvitsisi kieltämättä hieman puitteiden kohennusta. Syön lähes joka kerta herkullisen hedelmillä ja paahdetulla vuohenjuustolla ryyditetyn salaatin ja MK useimmiten äyriäispastan.

Mutta mikä järkytys! Paikka oli vaihtanut nimeä ja omistajaa. Ruokalista ja systeemi oli myös muutettu. Tänään oli tarjolla lounasaikaan ainoastaan feta-salaattia. Käännyimme tyrmistyneinä pois ja etsimme toisen paikan. Sieltäkään en tosin saanut vuohenjuustosalaattia, mutta nälän saimme sammutettua. Hei vaan ja hyvästit kaupungin ehkä parhaimmalle vuohenjuustoiselle salaatille ja hedelmille.

Helsingissä on meneillään useita mielenkiintoisia näyttelyitä. Olen käynyt tällä viikolla jo Chaplin-näyttelyssä Tennispalatsissa. Tänään suuntasin Kiasmaan. Kiasmassa saa kuvata, mutta kuvia taideteoksista ei saa laittaa tekijänoikeusuhkien vuoksi sosiaaliseen mediaan. Kiasma on julkinen rakennus, joten rakennuksen kuvaaminen ja kuvien julkaiseminen on sallittua. Kuvasin arkkitehtuuria litteällä pancake-objektiivillä, jossa on ihmissilmän laajuutta vastaava kuvakulma. Ostin sen nimenomaan arkkitehtuurin ja tilojen kuvaamiseen. Tällä objektiivillä kamera keventyy lähes 300 g ja käyttö sujuvoituu huomattavasti kaupunkikuvaamisessa. 

Pidän Kiasman arkkitehtuurista, vaikka kaikki ratkaisut ja detaljit eivät olekaan kestäneet sääolosuhteitamme. Minusta on hieno kokemus nousta näyttelykerroksesta toiseen loivasti nousevaa luiskaa pitkin. Näkymät kookkaista ikkunoista ovat niin Helsinkiä - eivätkä ole sitä suinkaan sattumalta.  

Kiasman näyttelyt muodostavat hyvän kokonaisuuden. Kiasma HITS oli mielenkiintoinen kooste ajankohtaista nykytaidetta. Kaikki nykytaide ei tavoita minua, mutta osa hyvinkin. Erityisen puhutteleva on chileläisen Alfredo Jaarin näyttely. Alfredo Jaarin edustama kriittinen ja humanistinen näkemys on tämän päivän maailmassakin ajankohtainen puheenvuoro. Vaikutti voimakkaasti ja puhutteli minua! Mieleen tuli myös aamuinen episodi ratikassa.

Marimekon KIMPASSA-näyttely oli puolestaan kevyt ja kepeä tuulahdus. Tästä tekisi mieli ihan kurillaan julkaista muutama kuva, mutta en kuuna päivänäkään haluaisi alkaa keskustella Teresa ”isoisän puutarha” Moorhousen kanssa tekijänoikeuksista! Aika hieno on valtavan kookas punainen ruusu, joka on tehty irtokarkeista, tässä ylhäällä pieni detalji karkkisävytyksestä.

Kylläpä tätä tekstiä nyt suolsi. Loma alkaa näköjään tehdä tehtävänsä! Kirjoittaminen ei onnistu pakolla, sen olen havainnut luovassa kirjoittajaryhmässä, jonka lopetin tänä keväänä osittain juuri ajanpuutteen vuoksi.

Kiasmassa törmäsin Jorma Uotiseen, joka otti pienistä peilinpalasista koostuvan teoksen edessä itsestää kännykkäkuvia koreografi-tanssijan elkein. Jostain syytä näen häntä tämän tästä, mutta en ole vielä rohjennut kysäistä, että ”mitä toine porilaine”.

Ja tässä on päätön Päivi Kiasman wc:n peilissä.