21.6.1993

Pari postausta sitten kerroin kesäkäsityöharrastuksesta, kanavatyynyistä. Nyt kertomani tarina kuvan tyynyistä (ja vähän muustakin) on hyvin henkilökohtainen, jopa turhankin intiimi. Kerron sen kuitenkin siksi, että jos blogia sattuisi lukemaan juuri nyt vaikeassa elämätilanteessa oleva, haluan oman tarinani myötä luoda uskoa siihen, että epätoivoiselta näyttävä tilanne voi aina kääntyä parempaan päin.

Olen kirjonut kuvassa olevan orvokkityynyn 18 vuotta sitten, kesällä 1993. Olin tilannut orvokkityynyn postimyynnistä vähän aiemmin keväällä. Huhtikuun lopulla sairastuin vakavasti ja jouduin yli kuukaudeksi sairaalaan aivan yhtäkkiä sekaisin menneiden veriarvojen vuoksi. Veriarvoja testattiin sairaalassa päivittäin ja osa putkiloista lähetettiin ympäri Eurooppaa tarkempiin syyneihin. Olin todella sairas. Olin alle nelikymppinen kahden alakoululaisen yksinhuoltajaäiti. Lääkärit eivät saaneet mitään selvää sairaudestani eikä siihen siksi ollut toimivaa hoitoakaan. Liitin oireeni ennen sairastumista saamaani infektiolääkkeeseen, mutta lääkärit puistelivat yksissä tuumin päitään. Muistan infektiolääkärin sanoneen minulle: ”Olette kuolemansairas ja olette potenut tätä kroonista sairautta jo vuosia”. Tietoisuus omasta kehostani ja sen tilasta alkoi pahasti horjua. Olin vähällä alkaa uskoa lääkäriä. Eläinlääkärisiskoni ryhtyi etäkonsultiksi. Hänen kehotuksestaan aloin tivata tarkkoja veriarvoja, mm. autoimmuunisairauden paljastavista kokeista.  Sain vastaukseksi, että ”kun emme onnistu saamaan niitä kiinni”. Tästä tuli siskon rohkaisemana minulla pieni, mutta sitäkin tärkeämpi oljenkorsi.  Lopulta pääsin kesäkuun alussa kotiin odottamaan kolmeksi viikoksi aina vain harvinaisempien ja vakavampien sairauksien tuloksia.

Kotiin palattuani orvokkityynyn kirjomisesta tuli terapiaa. Aloitin tyynyn kirjonnan vasemmasta alakulmasta, tummimmasta orvokista. Vähitellen huomasin pienenpieniä parantumisen merkkejä olotilassani. Lapseni oli pakon edessä ”ulkoistettu”, he kiersivät kesän aikana isänsä ja äitini luota siskolta siskolle. Kolmen viikon kuluttua, kesäkuun 21. päivänä minulla oli aika sairaalan lääkärin vastaanotolle. Tuolloin minun piti saada vastaukset viimeisistä verikokeista.

Vastaanottoaika oli iltapäivällä kello 13. Olin koko päivän niin hermona, että suussa tuntui veren makua. Odotin tuomiota siitä, kuolenko vai jäänkö henkiin. Mielessäni varauduin ihan kaikkeen. Kaikki pienet detaljit jäävät ikimuistoisessa tilanteessa hyvin tarkasti mieleen, koska aistit ovat erityisen terästyneinä. Muistan tuolloin aamupäivällä kirjoneeni keltaisesta orvokista oranssin väristä keskustaa. Muistan jopa, millä shampoolla pesin kyseisenä aamuna hiukseni ja sen, että kukkamaljakossa oli päivänkakkaroita ja että ruokapöydällä oli sinikukallinen pöytäliina. Sairaalan mennessäni minulle oli ylläni tummansiniset ysärilahkeiset puuvillahousut, jotka laihtumisen vuoksi olivat hyvin väljät ja jotka oli pakko kiristää vyön avulla vyötärölle. Ylläni oli valkoinen, hyvin väljältä tuntuva paitapusero, jalkoihin puin pitsiset nilkkasukat ja kenkinäni oli mustat nahkasandaalit. Kesäpäivänseisauksena vuonna 1993 oli hyvin samantapainen sää kuin tänään Helsingissä. Hieman utuinen ja puolipilvinen.

Aluesairaalan sisätautien osastolle mennessäni koko henkilökunta juhlisti kesäpäivää mansikkakakun ääressä kahvitellen. Odotusaulassa istuessani kuuntelin iloista puheensorinaa, kesäsuunnitelmia ja naurun helinää. Hermostuneena pureskelin hetkessä ja huomaamatta kynteni ihan verille.  Oireitteni syy selvisi, kun viimein pääsin lääkärin vastaanotolle. Olin sairastunut lottovoiton kaltaisella todennäköisyydellä vakavaan infektiolääkkeen aiheuttamaan myrkytykseen. Viimeisen verikokeiden mukaan elimistöni oli selvinnyt voittajana ja toipuminen oli jo käynnistynyt. Toipumisaikana sain orvokkityynyn valmiiksi ja loppulangoista tein Kaffe Fassetin kirjan mukaan varioimani pikkutyynyn.

Kesäkuun 21. päivä katson orvokkityynyä aina vähän pidempään. Olen kiitollinen keholleni siitä, että se hoiti tilanteen perheeni kannalta onnellisesti. Kiitos vielä kerran myös siskoilleni teiltä kultakin tuolloin saamastani rohkaisusta, lastenhoitoavusta ja kaikesta muusta tuesta!